Koska jo Albert Camus oli sitä mieltä, että kaiken minkä hän on moraalista oppinut, hän on oppinut jalkapallokentällä ja koska elämä on osa jalkapalloilua, niin asetin viime sunnuntain runsaasta palloilutarjonnasta etusijalla Kups-Hjk-pelin. Kups oli tasaväkisessä ottelussa prosentin verran parempi kenttätapahtumissa, mutta Hjk sai kaksi kertaa pallon ylähirteen ja lisäksi irakilaistaustainen erotuomari jätti viime hetkillä antamatta rangaistuspotkun helsinkiläisille, joten kuopiolaiset voivat olla tyytyväisiä pelin lopputulemaan 0-0.
Yleensä Kuopion jalkapallo-otteluissa on leppoisa tunnelma, joka miellyttää minua, mutta tästä pelistä leppoisuus oli kaukana. Moni satapäinen Kupsin faniporukka oli lietsonut itsensä joukkopsykoosiin ja koko pelin ajan tämä joukkio mylvi laatimaansa omaperäistä Kupsin-kannustusrunoa, josta päällimmäisenä on jäänyt mieleeni väittämä, että kaikki Hjk:n pelaajat harrastavat masturbaatiota ja että kaikkien paikalla olevien, jotka vihaavat Hjk:ta tulee taputtaa. Moni taputti.
Itse en taputtanut vaan tunsin syvää myötähäpeää kuopiolaisten puolesta. Mieleeni tuli, että esimerkiksi Jugoslavian sisällissodassa, joka oli melkein yhtä älytön kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan, keskeisessä roolissa olivat sikäläiset jalkapallohuligaanit.
Sen sijaan jo vakiintuneen tavan mukaisesti aloin muun yleisön mukana taputtaa pelin 8. minuutilla. Se taputusperinne vakiintunut herttainen tapa Kups-Hjk-otteluissa ja sillä kunnioitetaan numerolla 8 sekä Kupsissa että Hjk:ssa pelannutta Aulis Rytköstä, joka näyttää saaneen ison kuvansa myös uudistuneen Kaupunginmuseon seinälle - Aulis Rytkösen kuva taisi olla jopa Minna Canthin kuvaa näyttävämpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti