Historiantutkija Aleksi Mainio on saanut selville, että suomalaisia surmattiin Stalinin ajan vainoissa huomattavasti vähemmän kuin on uskottu. Suuren terrorin vuosina 1937–1938 tuomittiin ja teloitettiin vain 6 200. Tuomituista teloitettiin vain 4 700. Jos mukaan lasketaan myös inkeriläiset, joita Neuvostoliitossa pidettiin kansalaisuudeltaan suomalaisina, tuomittujen määrä nousee 11 000 - 12 000 tuhanteen. Muistelen, että inkeriläisiä oli 1930-luvulla noin 100 000.
Tutkimuksessa on se puute, että vuoden 1938 jälkeisen ajan suomalaisuhrit puuttuvat. Luulen, että varsinkin sota-aikana tuhansia suomalaisia menehtyi erilaisilla leireillä ja varsinkin kuljetuksissa leireille. Esimerkiksi 18-vuotias Jurka Lehen, jonka äiti oli Hertta Kuusinen ja vaari Otto-Wille Kuusinen, kuoli käsittääkseni jollain siirtoleirillä, joka ei kuitenkaan ilmeisesti ollut varsinainen työleiri.
Paljon selvitettävää olisi Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden historiassa ja niinpä minua ilahduttaa se, että suomalais-ugrilais-taustainen Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova on kertonut, että Suomen Venäjän-suurlähetystölle on lähetetty suomenkielinen käännös teoksesta "Musta kirja. Lyhyt historia ruotsalaisesta ja suomalaisesta venäläisvastaisuudesta". Tuo teos voisi olla pohjana sille, että Suomen ja Venäjän historiantutkijat järjestävät seminaarin siitä, mitä vääryyksiä Suomen ja Venäjän kansat ovat historian aikana toisilleen tehneet.
Suomalaiset voisivat esimerkiksi myöntää heti aluksi, että Viipurin valleilta tapahtuneet ulkomaalaisten teloitukset vuonna 1918 ovat ehkä maamme historian häpeällisin tapahtuma ja että se, että noin 30 % 60 000 neuvostoliittolaisesta sotavangista kuoli maamme vankileireillä ja se, että Karjalan venäläisväestölle tarkoitetut keskitysleirit olivat kammottavia sotarikoksia.
Suomalaistutkijat voisivat ystävällisesti pyytää venäläisiltä kollegoiltaan, että onnistuvatko nämä keksimään yhtään kappaletta vastaavia suomalaisille tehtyjä vääryyksiä omalta puoleltaan.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ebec44e1-1a3c-443e-9514-b550ba836979
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti