Facebookin keskusteluryhmästä Vanhoja hiihto- ja juoksutuloksia löytyi myös Puijon kisojen 50 km:n tulokset vuodelta 1974 ja nekin asiat saivat minut tuntemaan häpeää hiihtotietämykseni puutteellisuudesta. Puijon kisat olivat siihen aikaan suuri tapahtuma, joten ei ollut yllätys, että voittaja oli kaksinkertainen olympiavoittaja Norjan Pål Tyldum 2.55,43. Ulkomaalaiset saivat myös muita hyviä sijoituksia. Toinen oli kuitenkin Juhani Repo Iisalmen Visa 2.56,20.
Yllättävää on, että kilvassa 11. oli ampumahiihtäjänä paremmin tunnettu Yrjö Salpakari Suonenjoen Vasama 3.05,38. Tuloslistalta sijalta 13 löytyy Toivo Makkonen Kuopion Elo ja sijalta 14 Olavi Häyrinen Siilinjärven Ponnistus. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Makkonen ja Häyrinen ovat alun perin Suonenjoen poikia. Makkos-Topi, joka oli työläishiihtäjiä ja Suonenjoen Kunnon kasvatteja, voitti joskus 60-luvun puolivälin paikkeilla jopa olympiakävijä Niilo Väisäsen, joka muuten on ilmeisesti maamme ensimmäinen Hiihto-Niilo.
Yrjö Salpakari oli Sapporon tiukassa 20 km:n ampumahiihtokisassa viides ja menetti olympiakullan yhden suonenjokelaisten näkemyksen mukaan puoli milliä ja Helsingin Sanomien mukaan millin ohimenneen laukauksen vuoksi. Tarinan mukaan suomalaiset jo kisan jälkeen juhlivat Yrjön olympiakultaa.
Yrjön kova suonenjokelainen kilpakumppani Mauri Röppänen voitti ampumahiihdossa kaksi olympiahopeaa ja MM-mitaleja hänellä on isohko paperipussillinen sekä ammunnasta että ampumahiihdosta. Moskovan olympiakisoissa Mauri jäi ammunnassa neljänneksi ja hävisi pronssin yhdellä pisteellä, joka saattoi myös johtua yhdestä 0,5 mm:n ohilaukauksesta. Röppänen saattaisi olla paremmalla onnella hyvinkin ainut sekä kesä- että talvilajeissa olympiamitalin voittanut suomalaisurheilija.
Helsingin Sanomien tilaajat voivat lehden aikakoneen kautta tarkastaa tästä, miten lähellä Salpakarin olympiakulta oli:
https://nakoislehti.hs.fi/b7d1fcf7-cb84-4f2f-8801-fae717b948c6/25?q=yrj%C3%B6%20salpakari,%201972,%20sapporo%3Fgtmshogun%3Db02704e02979ed7f2f6fd7c3314dc848&from=signin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti