Suomen ulkopoliittinen linja perustuu nykyään arvopohjaiseen realismiin, jonka avulla pieni kansamme yrittää selvitä hirviöiden johtamassa maailmassa. Ennen tuosta arvopohjaisesta realismista käytettiin nimitystä Paasikiven-Kekkosen-linja. Jo Paasikiven mukaan tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku ja niinpä meidän on otettava vakavasti Trumpin uhkaus siitä, että hän aikoo Venäjän ja Kiinan maihinnousun estämiseksi valloittaa Grönlannin eli 98 % Tanskasta.
Valloitus saattaa tapahtua lähi viikkoina, koska vakiintunut käytäntö maailman politiikassa on, että alueet vallataan heti talviolympialaisten päätyttyä. Ennen olympialaisia Grönlannin valtausta ei ehkä tapahdu, koska urheilumiehenä Trump tietää, että hyökkäyksen seurauksena EU ottaisi käyttöön kovimmat vastatoimet, mihin se pystyy, eli EU tulisi estämään amerikkalaisten hiihtäjien tulemisen lähtöviivalle.
Periaatteessa Suomi on Nato-sopimuksen yhteydessä sitoutunut auttamaan Tanskaa, mikäli maahan hyökätään ja Suomi tunnetaan siitä, että se pitää lupauksensa. Niinpä on ilmetty vaara, että Suomi joutuu yksin taistelemaan Grönlannin hangilla USA:ta vastaan, koska muilla Nato-mailla ei ole hiihtotaitoista armeijaa. Tilannetta vaikeuttaa sekin, että USA:n meille myymät F-35-hävittäjät eivät ole vielä käytössä, joten niitä ei voi käyttää amerikkalaisten torjuntaan.
Minusta maamme tulee nyt turvautua arvopohjaiseen realismiin, ja Trumpin golfkaveri Stubb, voisi välittää asiassa. Maailmansodan estämiseksi Stubb voisi laatia rauhansuunnitelman, joka perustuu siihen, että Tanska antaa grönlantilaisten kansanäänestyksellä päättää, mihin maahan he haluavat kuulua.
Stubb voisi pikaisesti olla yhteydessä golfkaveriinsa ja antaa hänelle sen neuvon, että USA lupaa jokaiselle grönlantilaiselle 100.000 taalan avustuksen, jos he haluavat liittyä USA:han. Luulen, että grönlantilaiset ymmärtävät, mikä heille on parasta. Grönlannin valtaaminen rahan avulla maksaisi amerikkalaisille vain 6 miljardia taalaa, eli se vastaisi kansantalouden kokoon suhteutettuna samaa, kuin että Suomi ostaisi yhden nykyaikaisen hävittäjäkoneen.
Olisi ihan mielenkiintoista tehdä tutkimus siitä, olisivatko suomalaiset valmiit tulemaan yhdeksi USA:n osavaltioksi, jos meistä jokaiselle maksettaisiin 100.000 euroa. Tosin ennen kyselyä kannattaisi katsoa koko Jaakko Keson Tämä on Amerikka-sarja, koska kovasti tyytymättömiltä tavalliset amerikkalaiset vaikuttavat maansa tilaan. Jostain syystä miljardöörien ja proletaarien, (jolla tarkoitan älyllistä proletariaattia,) liitto ei näytä tuovan onnea edes maan keskiluokalle.
https://areena.yle.fi/1-71693644
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti