perjantai 2. tammikuuta 2026

Puolen vaihtajat

Tässä SA-kuvassa on kolme tunnettua sotasankaria ja kaksi maanpetturia, joita ei juurikaan muisteta. Kuvassa keskellä seisova Suomen Rambo Lauri Törni saavutti kolmen maan, eli Suomen, Saksan ja Usa:n, armeijassa kapteenin arvon, mutta ilmeisesti Suomen sotilasarvon hän menetti maanpetostuomion vuoksi.

Tammikuussa 1945, jolloin Suomi oli sodassa Saksaa vastaan, Törni pakeni saksalaisella sukellusveneellä Kristiinankaupungin edustalta Saksaan ja liittyi siellä SS-joukkoihin. SS-sotilaille tatuoitiin vasempaan käsivarteen veriryhmä. Myöhemmin Yhdysvalloissa Törni leikkasi veitsellä tatuoinnin pois. 

Toisen maailmansodan päätyttyä Törni palasi monen mutkan kautta Suomeen ja sai täällä kuuden vuoden vankilatuomion maanpetoksesta, joka oli lain tuntema minimirangaistus maanpetoksesta. Jostakin olen lukenut, että vankeusaikana Törni alkoi harrastamaan urheilua ja että hän olisi työntänyt kuulaa peräti 14 metriä, vaikka ei ollutkaan kovin iso mies. Tosin epäilen tuloksen tehdyn naisten kuulalla, mutta hyvä tulos se on silti. 

Törni vapautui jo 1948 koeajalle, jota olisi kestänyt vuoteen 1953, ellei presidentti Paasikivi olisi armahtanut häntä ehdonalaiseen vapauteen. Vuonna 1953 hän värväytyi Usa:n armeijaan, eteni sielläkin eläessään kapteenin arvoon ja kuolemansa jälkeen hänet ylennettiin majuriksi. Väitetään, että Vihreät baretit elokuvan päähenkilön esikuva, jota John Wayne esittää, oli nimen omaan Lauri Törni. 

Törni kuoli Vietnamin sodassa helikopterionnettomuudessa vuonna 1965. Tuhoutunut helikopteri löydettiin vasta vuonna 1998.  Onnettomuuspaikalta löytyi kopterin miehistön luita ja yksi hammas, joka oli paikattu eurooppalaiseen tapaan. Koska vainajien kaikkia jäännöksiä ei pystytty erottamaan toisistaan, suoritettiin heille yhteishautaus.

Kuvan vasemmassa reunassa seisoo puna-armeijan konepistoolin kainalossa kapteeni Pentti Railio. Hänkin vaihtoi Lapin sodan aikaan  syksyllä 1944  kesken taistelujen saksalaisten puolelle. Vaikka hänen loikkauksen vuoksi kolme suomalaista pataljoonaa oli jäädä mottiin, tuomittiin hänen Suomessa  kotimaahansa palattuaan vain 60 vuorokauden päävartioarestilla, mutta ammattiupseerin ura oli kuitenkin Suomessa ohi.

Siviiliin siirryttyään hän toimi menestyksellä Helsingissä pankinjohtajana. Hän kuoli 1970-luvun puolivälissä luksusveneensä tulipalossa. Jollekulle jännityskirjailijalle olisi hyvä romaanin aihe sodan jälkeen eräät entisten sotilaiden  kummalliset kuolemat. Kaksi maineikasta kaukopartiomiestä kuoli ilmeisen hämärissä oloissa ja kaukopartiokirjailija Esa Anttala kuoli yllättäen pian sen jälkeen, kun hän oli julkaissut teoksen Yli rautaesiripun, joka kertoi kaukopartiomiesten kylmän sodan aikaisista kaasupallomatkoista Neuvostoliittoon. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti