Pitkä latu

Ilahduttava lukukokemus oli Markku Turusen kirja Pitkä latu - Legenda suksesta. Juuri tuollaista perusteellista selvitystä hiihtämisen ja suksen historiasta on koko hiihtävä maailma kaivannut. Kirjan paikka on jokaisen hiihtourheilun ystävän hyllyssä kunniapaikalla.

Erityisesti minua ilahdutti se, että kun avasin teoksen, luki heti sen ensimmäisellä sivulla, että "Omistan tämän kirjan isälleni, Armas Turuselle, joka edusti aikoinaan Suonenjoen Vasamaa.” Hyvä Suonenjoki! Sivulla on myös kuva, jossa ehkäpä nimenomaan Vasaman kilpahiihtäjä  Armas Turunen poseeraa hiihtoasussa kauniiden hiihtoasuisten neitosten keskellä. Osalla hiihtäjättäristä on jo hiihtohousut, mutta enemmistöllä vielä hiihtohame. Kuvan yläreunassa lukee "ohdake ruusujen joukossa".

Erityisen mielenkiintoisia ovat Turusen kirjan tarinat keksinnöistä, joilla suksea on yritetty kehittää. Varsinkin keksijänero Spede Pasanen, joka teki elämänsä aikana kymmeniä patenttihakemuksia, on kunnostautunut suksiasiassa. Joskus hän on myös asiassa onnistunut, koska todistettavasti ainakin hänen kehittämänsä moottoriveneen keulaan asennettava jättiläismäinen suksi on vähentänyt vastaan tulevan aallokon iskuja.

Turusen kirjan puute on se, ettei kaikista Savon suksikeksinnöistä kerrota. Esimerkiksi sitä ei kerrota, että iisalmelaiset Eskelisen suurhiihtäjäveljekset yrittivät reilut sata vuotta sitten voittaa vesikelin ongelmat valmistamalla sukset, joiden pohjat olivat rautapeltiä. Taustalla oli havainto, että raudoitettu reki kulki nuoskalla kevyesti. Kokeilu ei kuitenkaan jostain syystä muodostunut menestystarinaksi.

Eikä kirjassa mainita sitä, että kuopiolainen Oskari Räsänen laajensi myöskin suksenpohjien materiaalivalikoimaa. Ensiksi hän valmisti messinkipohjaiset sivakat, mutta havaitsi, että vitikelillä ne eivät kulkeneet mihinkään. Sen sijaan alpakkapohjaiset sukset suorastaan lensivät vesikelillä. Oskarin tieteellistä asennetta kuvaa hänen loppupäätelmänsä, jonka mukaan alpakkapohjat luistavat nuoskakelillä 25% puupohjia paremmin. Tosin huipputekniikalla oli jo tuolloin ongelmia käytännön realiteettien maailmassa; alpakkasukset eivät kestäneet yhtään neulasia tai muita roskia ladulla, joten alpakkasivakatkin jäivät historian roskapönttöön.