keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Tynkkyset

Vaikka alun perin itäsavolainen Tynkkysten suku on pieni, vaatimaton ja sangen vähämaineinen, niin kuitenkin suku on saanut nostettua peräti kaksi kyvykästä Tynkkystä nykyiseen eduskuntaan. Tynkkysistä Oras edustaa vihreitä ja Sebastian perussuomalaisia, joten epäilen, että poliittinen yhteistyö heidän välillään on vaikeaa.

Tosin molemmat Tynkkyset ovat puolueissaan vahvoja vaikuttajia, ja niinpä uskon, että molemmat Tynkkyset saattavat olla tulevaisuudessa puolueidensa puheenjohtajia. Voi hyvinkin olla, että toinen Tynkkynen johtaa pääministerinä maamme hallitusta ja toinen johtaa oppositiota.

Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta miehillä on jotain yhteistäkin, koska molemmat ovat homoseksuaaleja ja sotilasarvoltaan pistooliammuntaa harrastavan Jussi Halla-ahon lailla siviilipalvelusmiehiä.

Jussi ei sen sijaan ole mikään miehimys, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä blogillaan hän vuosia sitten kirjoitti, että ollessaan pihallaan tupakalla, joku ohikulkeva homoseksuelli ehdotti hänelle suuseksiä, josta asiasta Jussi innostui vallan niin, että ajatteli jo noutavansa pistoolinsa ja ampuvansa suuseksin ehdottelijaa päähän.

Tuo Halla-ahon blogikirjoitus synnytti paljon paheksuntaa, mutta luulen, että jos joku punavihreä nainen olisi kirjoittanut saman, se ei synnyttäisi paheksuntaa.

Yritin internetin avulla selvittää, että ovatko poliitikko Tynkkyset lähisukua keskenään, mutta ilmeisesti eivät ole, joten ainakaan lähisukulaisuus ei estäisi heidän avioliittoaan. Suurta poliittista draamaa syntyisi, mikäli joskus tulevaisuudessa pääministeri Tynkkynen ja oppositiojohtaja Tynkkynen rakastuisivat toisiinsa, menisivät vihille ja hankkisivat vaalivauvan. Kyllä sillä asialla pääsisi varmasti lehtien lööppeihin ihan kansainvälisestikin.

Tässä tietoa Tynkkysten suvusta: https://tynkkysensukuseura.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti