Kalle Junttila muutti Suonenjoelle vasta 1970-luvulla, joten hänen kirjansa Iisveden kuohut ei käsittele Iisveden sotaa edeltävää aikaa, jolloin tässä taajaväkisessä yhdyskunta kuohui oikein kunnolla.
Savon historian viidennessä osassa kerrotaan värikkäästi Suonenjoen poliisien kieltolain aikaisesta toiminnasta Iisveden työläistaajamassa, jossa kesäisin oli satamatöissä noin tuhat miestä eri puolilta Suomea, eivätkä monetkaan heistä olleet mitään vesipoikia.
Laiva- ja proomumiesten tärkein matkaeväs oli kieltolakiaikaan pirtu, ja niinpä Iisveden proomuissa tapeltiin niin, että laidat ruskivat. Moni pohjalainen liikkui vasara taskussaan lyödäkseen sillä vastenmielistä tyyppiä. Voi hyvinkin olla, että Pohjanmaalta saapui ns. Pihkalan kaartin välittämänä lakkorikkureita ja voi hyvinkin olla, etteivät kylän vasemmistolaiset työmiehet heistä juurikaan tykänneet.
Poliisejakaan ei jostain syystä kunnioitettu, vaan virassaan aloittaneelle nuorelle konstaapeli A. P. Sutisellekin huudeltiin, että: ”Kunhan syyspimeät tulevat, niin poliisit tapetaan”.
Pirtukaupan lisäksi poliiseja työllisti myös työmiesten uhkapeliharrastus. Maastossa lojuvilta uhkapelureilta takavarikoitiin korttipakkoja niin runsaasti, että kerrankin oli poliisiasemalla 23 pakkaa. Eli hurjaa oli elämänmeno Iisvedellä jo siihen aikaan.
Mutta eivät Suonenjoen poliisitkaan antaneet vähällä periksi iisveteläisten väkijuoma- ja uhkapeliasioita ratkoessaan, vaan ongelmiin puututtiin reippailla otteilla, kuten alla oleva lehtileike todistaa. Niinpä esimerkiksi poliisi Ville Koivistoinen, jota syistä, joita voi vain arvailla kutsuttiin Nätti-Villeksi, keskeytti erään anniskelutapahtuman ampumalla 4 – 5 laukausta, eli tapahtui kuten jossain Irwin Goodmanin laulussa, jossa sanotaan, että ”pyssyt paukkui, pirtu läikkyi”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti