maanantai 24. kesäkuuta 2024

Suitsa

Uukuniemi on harvaanasuttu erämaapitäjä, mutta siitä huolimatta parkkipaikkojen puute on huutava, kuten kuvakin todistaa. Laskin juhannuksena Uukuniemen Kalasatamassa olevan pysäköitynä yli 50 autoa.

Paljon on siis Pyhäjärven Suitsansaaressa elämää näin kesäisin. Suitsa on maamme 34. suurin saari ja sen pinta ala on 14 km2; tosin saaren maapinta-ala on jonkin verran pienempi, koska Suitsasta löytyy pieni lampikin.

Sen lisäksi, että Uukuniemi on suuri erämaapitäjä, on se myös suuri kulttuuripitäjä. Nimittäin kun maankuulu vokalisti Arska Tenkanen esittää joka kesä Juholan navetan vintillä taidettaan, saapuu innostuneita kuulijoita paikalle niin paljon, että erämaapitäjän parkkipaikat eivät riitä. Luulenpa, että tulevan syksyn kuntavaaleissa tulee Uukuniemen parkkipaikkapula olemaan keskeinen vaaliteema.

Vielä jokunen vuosi sitten oli Uukuniemen Kalasatamassa Venäjän suuntaan valokuvaaminen ankarasti kielletty kieltotaululla, jonka vuoksi sitä kuvattiin ahkerasti. Itsekin olin noin 40 vuotta sitten kuvaamassa ja kiikaroimassa itään, kun paikalle autoili harvinaisen hymytön herraseurue, joka tiedusteli, että näkyykö mitään.

Kerroin, että varsinkin Neuvostoliiton ilmavoimien Mensuvaaran lentokentän tutkatorni kiinnostaa minua erityisesti, koska olen suorittamassa rajalla pintatiedustelua. Herraseurue ei puuttunut suorittamaani pintatiedusteluun.

Vasta myöhemmin kuulin, että Suitsansaaressa sijaitsi Suojelupoliisin lomapaikka ja ymmärsin että hymyttömät herrat olivat Supon agentteja, jotka onnekseni olivat lomatunnelmissa. 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti