Kuten olen aiemminkin kertonut, niin iisveteläiset olivat aikoinaan kovia hiihtämään ja niinpä 1930-luvun pulakaudella toistakymmentä iisveteläistä suksi itärajan taakse työttömyyttä pakoon ja kyllähän sieltä työtä heille järjestyikin ja jopa liiaksi. Kalle Junttila on kirjassaan Iisveden loikkarit selvittänyt itärajan taakse siirtyneiden kohtaloita ja yllättävä asia minulle oli se, että ainakin pari iisveteläistä oli niin kovia hiihtäjiä, että he hiihtivät takaisin kotiin.
Sen sijaan viiden loikkarin elämä päätyi niskalaukaukseen ja yksi menehtyi muuten työleirille. Junttilan mukaan noin 6000 suomalaista menehtyi Stalinin vainoissa, mutta voi heitä olla enemmänkin. Nyt Suomessa on alettu tutkijapiireissä tosissaan selvittää suomalaisten kohtaloita Neuvostoliitossa ja voi olla, että tapettujen lukumäärä selviää lähi vuosina. Tosin tutkimuksia hankaloittaa se, että Medvedev ilmoitti, että hän ei näe asiassa selvityksen tarvetta.
Junttilan mukaan yksi ammutuista iisveteläisloikkareista oli Jalmari Kaipainen. Tämä tapaus liittyy sikäli elämääni, että syksyllä -76 olin veteraanien mukana Petroskoissa, joka oli Tamperetta suurempi kaupunki ja siellä kadulla kävellessäni vastaani tuli vanha ystävällinen herra, joka kertoi, että koska olen Suonenjoelta, niin viepä terveiset velipojalle Juho Kaipaiselle Suonenjoen vanhainkotiin. En usko, että terveisten lähettäjä kuitenkaan oli Jalmari Kaipainen. Ikävä kyllä en koskaan terveisiä Juholle vienyt.
Eli hyvin naapurimaassa tiedettiin matkailijoiden taustat ja hyvin heitä seurattiin. Mieleeni tulee tapaus, kun suonenjokelainen opettaja ja kapteeni evp. Valtteri Makkonen joskus 70-luvulla kävi Leningradissa, niin hän törmäsi ravintolassa venäläiseen panssarivaunumieheen, joka kertoi ampuneensa Valtterin kovaäänisen hajalle, kun tämä oli huudellut propagandaa linjojen yli. Hän oli varmaankin kehottanut naapureita tulemaan hakemaan voita leipänsä päälle. En usko, että panssarivaunumies oli ihan sattumalta eksynyt Makkosen pöytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti