Nykyään on tullut suoranaiseksi muotioikuksi se, että ihmiset ennen tuonpuoleiseen siirtymistään suorittavat kuolinsiivouksen ja se on hyvä se. Mutta vielä parempi olisi, että ihmiset kirjoittaisivat talteen elämäntarinansa jälkipolvia varten. Ymmärsin tämän asian, kun luin Suonenjoella elämänsä jälkipuoliskon eläneen Kalle Junttilan seitsemän omakustannekirjaa. Se ei ollut hirmuinen urakka, koska yhteensä kirjoissa on vain noin 500 isotekstistä sivua.
Junttilan kirjat ovat jonkinlaisella tajunnanvirtatekniikalla tuotettuja ja jos nyt joku haluaa niistä ihan hakemalla jotain vikaa hakea, niin voihan niitä hieman sekavina pitää aivan samalla tavalla kuin omia sosiaalisen median päästöjänikin. Ja jos mahdollista, niin kirjoitusvirheitäkin Junttilan teksteistä löytyy jopa enemmän kuin minulta, koska ikämiehenä hän ei näköjään hallinnut korjausohjelma Oikofixin käyttämistä.
Harmi, etten ehtinyt tässä elämässä tutustua Junttilaan, koska hänellä näytti olleen samanlainen kiinnostus historiaan kuin minullakin ja hänen kirjoitusviettinsäkin on voimakkuudeltaan samaa luokkaa kuin itselläni. Minusta Junttilan omakustanteet olivat arvokas lukuelämys enkä pidä Kalle Junttilan kirjoja minään Junttilan tuvan seinäkoristeina, vaan niissä on paljon arvokasta näkemystä ihmisen elämästä.
Esimerkiksi Iisveden poliittista historiaa käsittelevän kirjan takakanteen hän on kirjoittanut seuraavaa:
" Te, jotka olette ikänne asuneet Iisveden rannalla, tiedätte, että se ärjyy joskus ihan vaahtopää laineissa. Tässä kirjassa on vain hieman pintakuohuja. Jos törmäätte siellä vaariin, tai muuten sukulaiseen, tai tuttuun nimeen, älkää loukkaantuko, vaan röyhistäkää rintaanne.
He ovat sukupolvi, joka nosti Suomen siihen loistoonsa, missä minäkin sain elää. Ei ollut valtiolla penniäkään velkaa. Nyt Teidän lapsennekin on kaulaansa myöten velkasuossa. Herrat ajaa viimeisiä Euroja Helsingin ja Prysselin välillä. Ropotit syöttää kohta minuakin ja pyihkii pyllyn. Heippa vaan. Kalle"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti