perjantai 26. huhtikuuta 2024

Silakka-apajalla

Minusta Veikko Lavi oli suuri taiteilija ja suuri humanisti enkä usko, että kyseessä oli pelkästään sattuma, kun hän syntyi samoihin aikoihin, kun Titanic upposi. Samalla tavalla merkillinen asia, joka ei voi johtua pelkästään sattumasta, on se, että Leninin aivot painoivat kuulemma 1340 grammaa ja että Suomen ja Venäjän välinen raja on 1340 kilometriä.

Sen lisäksi, että Lavi oli loistava muusikko, oli hän myös loistava kuulantyöntäjä. Harmi, että vammat katkaisivat hänen uransa. Vepan ennätys kuulantyönnössä oli 1930-luvun alussa työnnetty 14,87 metriä, joka oli silloin viidenneksi paras tulos koko Suomessa. Se jäi noin metrin Kalle Järvisen Suomen ennätyksestä ja reilun metrin maailmanennätyksestä.

Lavin kunnianhimoisena tavoitteena oli tulla Kymenlaakson parhaaksi kuulantyöntäjäksi, mutta muistelen, että se ei täysin onnistunut, sillä TUL:n puolelta löytyi häntä parempi kuulamies. Lavi itse oli SVUL:n miehiä, ja Kotkassa hänet muistetaan 30-luvun kiivaana suojeluskuntalaisena, joka vallan tappeli vasemmiston kannattajien kanssa. Toisaalta tasapuolisuuden nimissä hän sota-aikana tappeli myös sotapoliisien kanssa siinä määrin, että sai vallan vankilatuomion.

Vanhetessaan Lavista kuitenkin tuli suuri humanisti jopa siinä määrin, että kun hän luopui ammattimuusikon urasta ja perusti kanalan suunnitellen tulevansa Kymenlaakson parhaaksi kanankasvattajaksi, niin ongelmia tuli siitä, ettei hän pystynyt katkaisemaan kirveellä kanalta päätä, vaan vaimo Sylvi joutui sen tekemään. Sen sijaan Veikosta oli mukava pitää kanoja sylissä. Kuitenkin kananhoidossa Sylvi ja Veikko Lavi menestyivät niin hyvin, että voittivat vuonna 1962 valtakunnallisen kanatalouskilpailun toisen palkinnon.

Kanatalous oli sen verran huono bisnes, että Veikko Lavi joutui välillä menemään TVH:n hätäaputöihin ja se oli onni maamme säveltaiteelle, koska muistelen hänen kertoneen, että töihin pyöräillessään alkoi hänen päässään soimaan kappale, joka nykyään tunnetaan nimellä Silakka-apajalla. Se on vaikuttava sävelmä ja aina kun törmään ammattimuusikoihin, kysyn, että osaako tämä soittaa Silakka-apajalla-kappaleen. Minusta muusikot voi jakaa kahteen luokkaan, eli niihin, jotka osaavat soittaa Silakka-apajalla ja niihin, jotka eivät osaa. https://www.youtube.com/watch?v=JAY43xkBrfE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti