Kuulustelumenetelmät

Mikko Porvalin uukuniemeläis-dekkarista ilmenee, ettei kapteeni Aleksanteri Torikkaa kaapattu itärajan yli pelkästään lentokonevarkauksien vuoksi, vaan syynä oli sekin, että hän oli päämajan valvontaosaston miehiä, eli hän oli vakooja, jolta neuvostoliittolaiset uskoivat voivansa saada arvokkaita tietoja.

Niinpä Torikka lienee joutunut reilut puoli vuotta kestäneisiin koviin kuulusteluihin, ennen kuin hänet ammuttiin talvella 1941. Puna-armeijan käyttämistä kuulustelumenetelmistä luin Ariela Säkkisen vuonna 2023 ilmestyneestä kirjasta Pahinta oli kylmyys: Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa. Vänrikki Paavo Yli-Vakkuri jäi vangiksi heti jatkosodan alussa ja hän oli sotavankina 1234 päivää, mutta palasi lopulta hengissä kotiin, vaikka kuolema oli monta kertaa lähellä.

Kirjasta ilmenee se erikoisuus, että puna-armeijalaisilla oli kuulustelumenetelmänään normaalin pahoinpitelemisen lisäksi käyttää muinaista kiinalaista vesikidutusta, joka eroaa täysin amerikkalaisten epäilemiinsä islamistiterroristeihin käyttämästä vesikidutuksesta, jota kuitenkaan presidentti Bush Junior ei pitänyt kidutuksena.

Amerikkalaisten vesikidutuksessa kuulusteltavaa pehmitetään painamalla tämän päätä veden alle niin, että tämä melkein hukkuu. Kiinalaisessa vesikidutuksessa sen sijaan kuulusteltavan otsalle aletaan pudotella satunnaiseen tahtiin kylmiä vesipisaroita ja kun sitä jatketaan tarpeeksi kauan, kipu on niin sietämätöntä, että uhri saattaa tulla lopulta hulluksi.

Mutta osasivat suomalaisetkin. Jarmo Niemisen toimittamassa kirjassa Rintaman poliisi : valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944 jatkosodassa desantteja kuulustellut Taavetti Heikkinen paljastaa, että hänen tehtävänsä oli antaa keppiä epäillyille desanteille. Luultavasti keppiä annettiin kuulusteltavan paljaisiin jalkapohjiin ja välillä keppiä piti antaa hyvinkin paljon. Menetelmä oli tehokas, sillä tiettävästi ainakin Valpon kuulusteltavat kertoivat kaiken, minkä tiesivät ja monet vielä sitäkin enemmän.

Wikipedia kertoo Heikkis-kirjasta seuraavaa: "Päiväkirjasta selviää että jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana AKS:n kannatusjäseniin kuulunut Heikkinen oli Suur-Suomi-innostuksen vallassa mutta jo talvella 1941–1942 hän alkoi suhtautua pessimistisemmin sodan kulkuun. Asemasodan pitkittyminen ja toimettomuus masensivat Heikkistä ja hän koki ettei hänen työtään arvostettu ylemmissä portaissa. Heikkisen mieliala koheni kuitenkin keväällä 1944 kun hän sai siirron lähelle kotiaan Mikkeliin ja sai myös kauan odottamansa ylennyksen kapteeniksi. Heikkinen toimi asemasodan aikana myös kenttäoikeuden jäsenenä ja päiväkirjassa hän usein arvostelee sitä että oikeus joutui langettamaan joissain tapauksissa liian kovia tuomioita syytetyille."

Taavetti Heikkinen ei ollut kuitenkaan mikään tunteeton sadisti. Hän esimerkiksi suri vilpittömästi sitä, että eräs hyvin yksinkertainen karjalaisukko, joka oli olosuhteiden pakosta auttanut partisaanipoikaansa, teloitettiin joulupäivänä. Heikkisen mielestä tämän tapauksen muisto tulee jatkossa vielä pilaamaan teloitusryhmän miesten joulumielen.

Tästä linkistä voi jopa kuunnella Paavo Yli-Vakkurin sotavankeuskokemuksia: https://www.storytel.com/fi/books/pahinta-oli-kylmyys-paavo-yli-vakkurin-vuodet-sotavankina-neuvostoliitossa-2216003