Rauhaton raja

Aleksanteri Torikka ei suinkaan ollut ainut talvisodan jälkeen itärajan taakse kadonneista. Luin vuosia sitten Juha Pohjosen välirauhan rauhattomuudesta kertovan kirjan Sodan ja rauhan rajalla, ja siinä kerrotaan, että reilun vuoden kestäneen välirauhan aikana Neuvostoliiton puolelle päätyi 212 henkilöä, joista takaisin pääsi vain 79.

Lopullisesti kadonneita tai tapettuja oli 133. Tosin väestömenetystä kompensoi jonkin verran tapaus, jossa sotien jälkeen eräs naapurin puolelle joutunut palasi mukanaan rajan takaa hankittu vaimo ja liuta lapsia. Siinäkin olisi hyvä romaanin aihe.

Varsinkin Uukuniemen suunta, jossa olen itsekin paljon aikaa viettänyt, oli välirauhan aikaan levoton. Siellähän jostain syystä välirauhan sopimusta tehtäessä rajan tarkka sijainti jäi epäselväksi. Olisiko Stalinin kosmoskynän terä ollut huonosti teroitettu sitä viivaa kartalle piirrettäessä. Laskujeni mukaan noin kymmenen ihmistä eksyi Uukuniemellä ainakin venäläisten mielestä rajan väärälle puolelle.

Tosin sellaisiakin onnellisia tapauksia välirauhan aikana sattui, että reilut neuvostoliittolaiset sotilaat antoivat väärällä puolella kiinni jääneen palata takaisin. Rajan valvonta oli jossain vaiheessa löysää ja ainakin tarinan mukaan eräät uukuniemeläiset kävivät hakemassa naapurin puolelta sinne latoon jääneitä heiniään. Kyselin heinämiesten nimiä Revon Matilta, joka varmaankin tiesi noita tapauksia, mutta hän vain hymyili mietteliään näköisenä.

Talvisodan päätyttyä uukuniemeläiset toivat rauhansopimuksen vastaisesti rajan taakse jääneen vuoden 1614 Ristlahden taistelun muistomerkin pronssilaatat Suomen puolelle ja vuonna 1982 muistomerkki pystytettiin Uukuniemen kirkon mäelle. Minulle on kerrottu, että sodan jälkeen muistomerkin pronssilaattoja säilytettiin vuosikymmeniä piilossa Uukuniemen kirkonkylän kansakoulun lattian alla eikä asiasta huudeltu kylällä yleisesti.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/e/e1/Uukuniemi_Ristlahden_taistelu_mm.JPG