Tuo eilen mainitussa Uukuniemeen liittyvässä dekkarissa keskeisenä henkilönä esiintyvä kapteeni Aleksanteri Torikka oli alun perin Viipurin venäläisiä ja nimeltään Aleksandr Krasheinin. Hän palveli ensimmäisen maailmansodan aikana tähystäjänä Venäjän ilmavoimissa.
Maaliskuussa 1918 hän värväsi viisi samalla Pietarin Kolomäen lentoasemalla palvellutta venäläisupseeria mukaansa ja miehet lensivät viisi lentokonetta Suomen puolelle Antreaan luovuttaen koneet valkoisten käyttöön, jotka ottivat lahjoituksen vastaan, mutta olivat myös lähellä ampua lahjan antajat. Venäläislentäjät ottivat sitten suomalaiset nimet ja suorittivat sen jälkeen tiedustelu- ja pommituslentoja Suomen valkoisen armeijan riveissä.
Suomen ilmavoimien isänä on pidetty ruotsalaista kreivi von Rosenia, joka maaliskuun 6. 1918 lensi Ruotsista yhden lentokoneen Suomen valkoiselle armeijalle, mutta ihan hyvin maamme ilmavoimien isänä voisi pitää myös Uukuniemellä kadonnutta Aleksandr Krasheininia, alias Aleksanteri Torikkaa, joka hankki samoihin aikoihin kreivi von Rosenin kanssa peräti viisi lentokonetta Suomen valtiolle.
Täysin pyyteettä venäläispilotit eivät vaihtaneet puolta. He nimittäin vaativat jokaisesta toimittamastaan koneesta nykyrahassa 120.000 euroa eli 100.000 silloista markkaa ja lisäksi palkkaa heille piti maksaa nykyrahassa 3500 €/kk, joka siihen aikaan oli huikean korkea korvaus, sillä se oli noin kymmenen kertaa silloista keskipalkkaa enemmän.
Torikka oli äitinsä puolelta suomalainen ja hän puhui suomea. Sen ansiosta hän sai jäädä maahamme sisällissodan jälkeenkin, toisin kuin muut loikkarilentäjät, jotka joutuivat poistumaan maasta, vaikka olivat toimineet ansiokkaasti tehtävissään. He olivat sikäli erinomaisia lentäjiä, että he osasivat lentää, toisin kuin maahan tulleet ruotsalaislentäjät, joilta puuttui kyky pysyä ilmassa.
Torikan onni olisi ollut, jos hänetkin olisi karkotettu maastamme toisten venäläislentäjien mukana. Nimittäin välirauhan aikaan keväällä 1940 hän oli Uukuniemellä Suomen armeijan kapteenin ominaisuudessa valvomassa uuden rajan merkitsemistä, kun hänet kaapattiin rajan yli Mikko Porvalin kirjan mukaan selvästi Suomen puolelta ja vietiin Moskovaan.
Virallisen historiankirjoituksen mukaan hän joutui Moskovassa teloitusryhmän eteen talvella 1941, mutta itse epäilen, ettei häneen niin kalliita toimenpiteitä uhrattu, vaan homma hoitui pienoispistoolilla niskaan ampumalla. Se oli halvempi ja pyövelin työsuojelun kannalta parempi ratkaisu, koska sillä tavalla ylityöllistetty pyöveli välttyi rasitusvammalta, jota kutsutaan nykyään tenniskyynärpääksi.
Tässä lisätietoa Aleksanteri Torikasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Torikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti