sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Linnan juhlien sykähdyttävin hetki

Minusta linnan juhlien sykähdyttävin hetki oli se, kun maamme tunnetuin kansanedustaja Timo Vornanen saapui vaimonsa Terhin kanssa kättelyvuoroon. Minua sykähdytti varsinkin se, kun ymmärsin, että kansanedustaja Vornanen onkin naimisissa oleva mies, vaikka hän on ainakin välillä Helsingin yössä käyttäytynyt kunnon poikamiehen lailla.

Pikkuisen petyin, kun tv-haastattelijat eivät kysyneet Terhi Vornasen näkemystä Ihkun sohva- ja katukahakkaan. Vaimo on varmaankin aikoinaan luvannut puolustaa aviomiestään myös vastamäkiosuuksilla, ja tässä yhteydessä palaa mieleeni esimerkkitapaus siitä, kuinka kansanedustajan aviopuolison pitää tukea kumppaniaan vastoinkäymisten sattuessa.

Nimittäin ratkiriemukkaissa muistelmissaan ministerinä ja jopa eduskunnan puhemiehenä toiminut Mikko Pesälä muistelmateoksessaan Herrana on hyvä olla kertoo, kuinka eräs luonnevikainen väitti vaimo-Kaisalle, ettei se Mikko siellä Helsingissä muuta tee kuin juo ja huoraa. "Ei meidän Mikko juo", totesi Kaisa Pesälä tähän ilmoitukseen tyynen rauhallisesti, kuten jo Mikon äiti oli tehnyt jo monta kymmentä vuotta aikaisemmin.

Itse muuten epäilen, ettei Timo Vornasen poliittinen ura ole ohi, vaan pikemminkin se on kääntymässä nousuun samalla tapaa, kuin Teuvo Hakkaraiselle kävi aikoinaan kaikenlaisten törttöilyjen jälkeen. Luulen, että sekä Vornasen ja Hakkaraisen kannattajat ymmärtävät, että varsinkin normaalien ruokajuomien nauttimisen jälkeen kunnon miehellekin voi sattua kaikenlaista. Tämän saman asian on ymmärtänyt presidentti Trump, joka tiettävästi on sanonut, ettei hänen suosionsa laskisi, vaikka hän tappaisi jonkun New Yorkin Mannerheimintiellä.

https://www.antikvaari.fi/teos/herrana-on-hyva-olla-mikko-pesala/62a62340eaa1ec176c601e99

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti