Paavo Lipposen viimeisimmistä muistelmista jäi mieleeni, että hän kertoi kirjassaan 2000-luvun alkuvuosien Ruotsin pääministerin Göran Perssonin syyttäneen Lipposta siitä, että tämä oli uhkaillut häntä jonkun kansainvälisen kokouksen vessajonossa. Tarkempaa tietoa uhkailun syystä en saanut selville.
Nyt luulen keksineeni, miksi Lipponen uhkaili Perssonia vessajonossa ja uskon Lipposen olleen uhkailussaan isänmaan asialla. Kysyin nimittäin tekoäly Geminiltä, paljonko Ruotsin kruunun arvo on laskenut euroon nähden sinä aikana, kun Ruotsi on ollut EU:n jäsen. Geminin mukaan kysymys oli hyvä ja että Ruotsin kruunun arvo on laskenut 27 % euroon nähden kyseisenä aikana.
Muistanpa, miten siihen aikaan, kun Suomi ja Ruotsi neuvottelivat liittymisestä EU:n, Ruotsin poliitikot vähän häpeillen kertoivat, että kyllähän he muuten ottaisivat euron käyttöön, mutta kun tietämätön kansa ei hyväksy asiaa. Nyt sitten 20 vuoden aikana Ruotsin talous on selvinnyt paljon Suomen taloutta paremmin, koska naapurit ovat kansainvälisessä vientikilpailussa pärjänneet kepulikonsteilla, kun taas rehelliset suomalaiset ovat konkurssin partaalla.
Vaikka Paavo Väyrynen on Jammu-sedän jälkeen maamme inhotuin ihminen, niin muistelenpa, että hän esitti aikoinaan Ruotsin kruunun ottamista maamme valuutaksi euron sijasta. Luulen, että ainakin Kuusankosken työttömäksi jääneet paperitehtaan työntekijät pitävät nykyään Väyrysen ajatusta nerokkaana.
https://yle.fi/a/3-5561858
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti