perjantai 28. marraskuuta 2025

Mustafe Muuse - tuleva ministeri

Ajattelinpa, kun eilen katselin 24-vuotiaan juoksija Mustafe Muusen puhetta Finlandia-palkinnon jakojuhlassa, että siinä meille puhuu tuleva vihervassari kulttuuri- ja liikuntaministeri. Harva oli se silmä, joka ei kostunut Muusea kuunnellessaan. Tosin itseäni hieman häiritsi se, että aivan perustellusti maamme kirjojen kalleutta arvostellessaan hän ei muistanut mainita, että Suomessa on kuitenkin ehkä maailman paras kirjastolaitos.

Pohjimmiltani olen nykyään ihan liberaalipaska ihminen ja kannatan, että yhteiskunnassa erilaiset mielipiteet saavat olla tasapuolisesti esillä tiedotusvälineissä. Niinpä toivon, että vuoden päästä Finlandia-palkinnon jakojuhlassa puhuu keihäänheittäjä Kimmo Kinnunen. 

Hän on nimittäin myös kirjallisuuteen perehtynyt urheilija, joka eräässä lehtihaastattelussa kertoi, että hän on elämässään lukenut yhden romaanin, joka oli Esa Anttalan Hopeaa rajan takaa. Ja ihan hyvä kirjahan se onkin, josta Mikko Niskanen teki elokuvankin, jossa ensilikistäjän roolissa näytteli Pertti Pasanen.

Muistelen, että samassa haastattelussa Kimmo Kinnunen kertoi lukemisen lisäksi harrastavansa myös hirvenmetsästystä ja viihtyy hyvin hirvimetsällä, koska siellä eivät tule hipit vastaan eivätkä akat hypi niskaan. Noinhan monet muutkin miehet maassamme ajattelevat.

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000011656085.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti