Kupsin naisten minua hämmästyttävä voittolaulu, joka on alkujaan italialainen partisaanilaulu, saa minut miettimään fasistidiktaattori Benito Mussolinia, joka on tavallaan ajankohtainen henkilö. Minusta nimittäin presidentti Trump muistuttaa sekä ilmeiltään että rehvastelevalta käytökseltään Mussolinia. Sen sijaan Trumpin entinen kaveri Putin on mielestäni kylmän laskelmoivassa julmuudessaan enemmänkin hitleriläinen.
Mussolini liittyy italialaisiin partisaaneihin ja heidän lauluunsa sikäli, että pohjoisitalialaiset partisaanit saivat hänet vähän ennen Saksan antautumista kiinni saksalaisen kuorma-auton lavalta natsikypärään ja mantteliin sonnustautuneena ja ampuivat hänet. Samalla kertaa ammuttiin myös Mussolinin juutalainen rakastajatar Clara Petacci, joka ainakin tarinan mukaan olisi heittäytynyt Mussolinille tarkoitetun konepistoolisarjan eteen.
Ampumisen jälkeen ruumiit ripustettiin roikkumaan jaloistaan milanolaisen torin katoksen alle. Ripustajien mukaan näin pyrittiin estämään vainajien suurempi häpäiseminen, sillä eräät ohikulkijat olivat potkiskelleet ruumiita. Potkimisen syy saattoi olla se, että samalla torilla fasistit olivat aiemmin teloittaneet 15 partisaania.
Petacci ei ollut suinkaan ainut Mussolinin rakastajatar, sillä Italian yksinvaltias ei jaksanut pitäytyä yksiavioisuuteen kuten ei Trumpkaan. Mussolinin vihitty vaimo Rachele Guidi kuoli muuten vasta vuonna 1979. Hän ei tiettävästi koskaan tuominnut miehensä tekemisiä.
Kupsin naisten voittolaulun lisäksi Mussolin liittyy jalkapalloiluun sikälikin, että hänen lapsenlapsenlapsensa Romano Mussolini on ammattilaisjalkapalloilija Italian Serie B:ssa. Hän onnistui viime kaudella tekemään yhden maalinkin, jonka kunniaksi yleisö teki fasistitervehdyksiä. Mussolini pelaa oikeana puolustajana, joka pelipaikka saattaa selittyä poliittisilla syillä. Ainakin ennen puhuttiin, että oikeapuolustaja on kentän tyhmin mies.
Italialaiset tekevät hyviä elokuvia ja ihmettelen, ettei Mussolinin viimeisistä tapahtumarikkaista päivistä ole filmiä tehty. Ehkä italialaiset sekä oikeistossa että vasemmistossa häpeilevät eräitä asiaan liittyviä asioita.
https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/a83a313b-cd3c-452c-af9d-08c145c0b30d
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti