maanantai 11. elokuuta 2025

Alaska takaisin kotiin

Presidentti Trump, joka tiettävästi tunnetaan Venäjällä myös entisenä Krasnov nimisenä KGB:n agenttina, on lähi päivinä tapaamassa Alaskassa törkeistä sotarikoksista etsintäkuulutetun presidentti Putinin sopiakseen siitä, miten Ukrainan asiat tulevaisuudessa järjestetään. 

Toivoisin, että jos Trump lukee tämän, niin hän kaiken kiireen keskellä ehtii tutustua kahdeksan vuoden takaiseen lehtijuttuun, jossa kerrotaan siitä, miten Venäjän duuman jäsen Anna Kuvytshko herätti silloin pienimuotoisen kohun julkaisemalla varsin erikoisen musiikkivideon Facebook-sivullaan.

Kyseisellä musiikkivideolla venäläinen lapsikuoro lauloi valmiudestaan lähteä sotaan ”setä Vovan” eli presidentti Vladimir Putinin puolesta. Kappaleessa muun muassa todettiin, ettei Venäjää luovuteta samuraille ja luvataan palauttaa Alaska takaisin kotiin. 

Kyseinen video herätti aikoinaan niin paljon kohua, ettei sitä enää löydy youtubesta, mutta eiköhän maailman tehokkaimpana tiedusteluorganisaationa pidetty CIA pysty sen vielä nettiavaruudesta kaivamaan. Trump ei ehkä tiedäkään, että Alaska kuului aikoinaan Venäjälle, mutta Usa osti sen vuonna 1867 nykyrahassa 120 miljoonan dollarin hinnalla, joka vastaa suunnilleen yhden F-35-hävittäjän arvoa. 

Sellaista olen lukenut, että Venäjän tsaari halusi myydä tarpeettomaksi katsotun Alaskan nimen omaan USA:lle vaikka pilkkahintaan, koska pelkäsi, että muuten Englanti valloittaisi sen sodalla, koska Venäjä ei olisi kyennyt sitä puolustamaan. Jos Englanti olisi sen aikoinaan valloittanut, niin nykyään Alaska todennäköisesti kuuluisi Kanadalle.

Luulen, että yksi tie rauhaan Ukrainassa on, että Trump lahjoittaa Alaskan Venäjälle ja vastavuoroisesti Putin lupaa kompensaationa Tanskalle kuuluvan Grönlannin Trumpille, jonka valtaamista tämä suunnitteli ääneen jo heti uuden virkakautensa ensimmäisenä päivänä.

Verkkouutisten lapsikuorojuttuun voi tutustua tästä: https://www.verkkouutiset.fi/a/kuolemme-sodassa-putinin-puolesta-lapset-laulavat-venajan-kansanedustajan-videolla/#0f32d670


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti