Minulle kerrottiin aikoinaan, että silloinen Pohjolan nopein mies Ossi Karttunen olisi ollut kaukainen sukulaiseni. Asiaan ei vaikuttanut pelkästään se, että me molemmat olimme hiljaisia ja vaatimattomia ihmisiä, vaan myös se, että Suonenjoen Könösten kantaisällä vaarinvaarillani Risto Könösellä (1818 - 1912, jota perustellusti myös Kanta-Könöseksi kutsutaan, oli lähteestä riippuen 24 - 27 lasta, joista aika monesta tuli sittemmin avioliiton myötä sukunimeltään Karttunen.
Monet Kanta-Könösen jälkeläisistä ovat olleet kovia urheilemaan ja voi olla, että Kanta-Könösen ilmeisen korkea testosteronitaso, joka parantaa urheilumenestystä, on periytyvää. Risto Könösen korkeasta testosteronitasosta todistaa erinomaisesti se, että hän onnistui 1800-luvun loppupuolella vielä 73-vuotiaana saattamaan kolmannen vaimonsa raskaaksi ilman nykyajan dopingmenetelmiä, joka saavutus saattaa olla Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden ennätys.
Yritin internetin Geni-ohjelmalla selvittä, että onko Ossi Karttunen Risto Könösen sukua, mutta todisteita asialle ei löytynyt. Sen sijaan sain selville, että erittäin lupaava palloilijanuorukainen Jari Karttunen oli sukulaismies. Jari Karttunen pelasi 70-luvulla Suomen nuorten maajoukkueissa sekä koripalloa että jalkapalloa. Savolaisten Amerikassa Kotkassa hänestä kaavailtiin peräti Arto Tolsan manttelin perijää KTP:n riveihin, mutta toisin kävi, koska nuoren palloilijan elämä päättyi vahingonlaukaukseen, josta traagisesta tapauksesta tämä Ilta-Sanomien linkki kertoo enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti