tiistai 1. lokakuuta 2024

Algoth Niska - sankari vai konna?

 

Iskelmätähti Danny kertoo kotisivuillaan vaaristaan Algoth Niskasta seuraavaa:

"Häntä sanottiin pirtukuninkaaksi ja salakuljettajien kuninkaaksi. Vastapainoksi on muistettava hänen suuret palveluksensa isänmaalle:
- Hän toimi vakoojana ja tiedustelutehtävissä valtion pyynnöstä.
- Hän auttoi toisen maailmansodan aikana yli 150 juutalaista turvaan natsi-Saksasta väärennettyjen passien turvin.
Hän joutui maksamaan väärennetyistä passeista ja joutui myös kiristyksen uhriksi.
- Hän pakeni natsi-Saksan salaista poliisia, Gestapoa, ympäri Saksaa ja ympäri Eurooppaakin.
- Algoth Niskan hautajaisissa, Helsingin juutalaisen seurakunnan vanhin, piti kauniin muistopuheen ja lopetti toteamalla, että Niskan teos " Yli vihreän rajan" tulee aina olemaan Jerusalemin yliopiston kirjastossa.
Jerusalemiin on istutettu myös palmu Algothin kunniaksi.
" Joka pelastaa yhden ihmisen elämälle, saa paljotkin synnit anteeksi"."

Nyt mietiskelen sitä, että mikä on totuus Algothin juutalaisten pelastamisessa, sillä Wkipedia kertoo asiasta seuraavaa: "Vuonna 1938 Algoth Niska tutustui Itävallan juutalaiseen liikemieheen Albert Amtmaniin, joka oli paennut natsien vainoja Suomeen. Amtmanin kanssa käymiensä keskusteluiden perusteella rahahuolien kanssa painiskeleva Algoth Niska sai ajatuksen alkaa salakuljettaa juutalaisia pois Saksan hallitsemilta alueilta. [2] Tätä varten hän ryhtyi hankkimaan väärennettyjä Suomen passeja, joita hän sitten maksua vastaan kauppasi salakuljetettaville. Hänen on arvioitu ansainneen passien väärentämisellä noin 2,5 miljoonaa Suomen markkaa, nykyrahassa noin 800 000 euroa. Passien avulla pelastui varmasti kolme juutalaista, 20 jäi kiinni, kolme kuoli varmuudella keskitysleirissä ja 25:n kohtaloa ei tunneta.[8] Laittoman maahantulon järjestämistoimet alkoivat paljastua, kun F. J. Joffs -niminen juutalainen mies oli vastoin Algoth Niskan ohjeita ottanut mukaan henkilökohtaisia arvoesineitään ja jäi kiinni tullissa. [2] [9][10] Algoth Niskan ihmissalakuljetus päättyi, kun Saksa julisti sodan Neuvostoliitolle ja sulki rajansa tiukasti.[6]"

Dannyn mukaan Algoth Niska pelasti ainakin 150 juutalaista, mutta Wikipedia kertoo vain kolmesta varmasti pelastetusta. Jostain tapausta käsitelleestä kirjasta muistan lukeneeni, että Niska kertoi, että hän otti maksun vain varakkailta juutalaisilta ja että köyhiä hän auttoi ilmaiseksi. Sellaistakin olen lukenut, että toisen maailmansodan jälkeen Niska valmisteli eräiden norjalaisten natsien salakuljettamista Etelä-Amerikkaan, mutta se hanke ei kuitenkaan jostain syystä toteutunut. Turhaan norjalaiset natsit eivät suunnitelleet maanpakoa, koska Norjassa teloitettiin sodan jälkeen noin 40 maanpetoksesta ja sotarikoksista tuomittua.

Dannyn kertomukseen vaaristaan voi tutustua tästä: http://www.danny.fi/dannystory.phtml

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti