torstai 3. lokakuuta 2024

Kouluampumiset

Usa:n varapresidenttiehdokkailla näyttää olevan aukkoja tiedoissaan, kun he yksimielisesti vakuuttivat vaalikeskustelussaan, että aserikas Suomen kansa ei harrasta kouluampumisia. Totuus kuitenkin lienee se, että Suomi on Euroopan johtava maa kouluampumisissa.

Muutenkin suomalaiset ovat tilastojen valossa harvinaisen väkivaltaisia länsieurooppalaisia. Sen sijaan olen nähnyt tilaston, jonka mukaan Venäjällä tapahtuu väkilukuun suhteutettuna kahdeksan kertaa enemmän henkirikoksia kuin meillä. Tosin saattaa olla, että Ukrainan sodan seurauksena Venäjän väkivaltatilastot kaunistuvat tulevaisuudessa, koska sikäläiset murhamiehet on siirretty rintamalle, jossa kaivataan ammattimiehiä ja he alkavat kohta olla tapettu ihan anhittomiin.

Usa:n varapresidenttiehdokkaat olisivat kuitenkin voineet ihastella Suomen eräiden etnisten vähemmistöjen asekulttuureja. Nimittäin tietääkseni jokaisella saamelaismiehellä ja jokaisella ahvenanmaalaisella miehellä on pyssy, mutta tietooni ei ole tullut, että he olivat koskaan rauhaoloissa uhkailleet ketään aseillaan. Uskon, että väkilukuun suhteutettuna Saamenmaalla ja Ahvenanmaalla on enemmän aseita kuin Afganistanissa tai Irakissa.

Sen sijaan maamme romanivähemmistöllä tuntuu olevan vielä tarvetta kehittää aseturvallisuuttaan ainakin, mikäli lehtilööppeihin on yhtään uskominen. Näkemykseeni on vaikuttanut myös viime vuosituhannen lopulla nähty romanitaustaisen taiteilija Kiba Lumbergin käsikirjoittama tv-sarja Tumma levoton veri, jossa oli esillä romanikulttuurissa vaikuttava taipumus väkivaltaan. Lumberg sai sarjan esittämisen jälkeen palautetta, että hänet tapetaan, mikäli hän väittää romanien olevan väkivaltaisia.

Minusta Kiba Lumbergin kotisivuilta löytyvä maalaus Kuolema raviradalla on väkevä työ. Kuolema raviradalla liittynee Lappeenrannan raviradalla sattuneeseen ampumistapaukseen, jossa taiteiljan sukulaisia oli mukana. Kiba Lumberg on entisen huippunyrkkeilijä Riku Lumbergin täti. Riku Lumberg valmistui urheilu-uransa jälkeen poliisiksi ja hän julkaisi vuosia sitten Helsingin Sanomissa erittäin fiksun kirjoituksen siitä, että verikostoperinteestä tulee luopua.

https://www.kibalumberg.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti