lauantai 5. lokakuuta 2024

Kaakana

Eilen harrastettiin Suonenjoella kulttuuria Taiteiden yön merkeissä, kuten urheiluselostaja Juha Jokinen asian ilmaisisi. Ja sangen onnistuneesti kulttuuria harrastettiinkin.

Erityisesti minun tekivät vaikutuksen Kirsi Roitto ja Juha Lappi, joista ensiksi mainittu lauloi upeasti ja toiseksi mainittu lausui upeasti Kaj Chydeniuksen säveltämiä runoja. Tosin Nocturne-runosta esitettiin Perttu Hietasen sävellys, mutta parempi niin, koska Kaj Chydeniuksen säveltämä versio on vaipunut Suomen kansalta unholaan. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että jostain syystä Kaj Chydeniuksen säveltämää ja rautalampilaisen runoilijan Matti Rossin kirjoittamaa balladia toveri Viljasesta, jonka ohrana murhasi, ei jostain syystä kuultu.

Minuun teki myös erityisen vaikutuksen karjalaistaustainen Savon Rautalammilla kasvanut moottoriturvaksi itseään luonnehtinut kuplettimestari JiiPee Jetsu, joka tulee vielä täyttämään edesmenneiden Jaakko Tepon ja Jope Ruonansuun jättämän valtavan aukon huumorimusiikin saralla. Ulkoisesti mies muistuttaa Jope Ruonansuuta ja taiteellisesti Jaakko Teppoa.

Jetsun jutut savolaisjutut eivät välttämättä aukea länsisuomalaisille, mutta itäsuomalaisia ne naurattavat kovasti. Esimerkiksi kuplettimestari kertoi seuraavan jutun, jota ei ehkä ymmärretä muualla kuin itämurteiden alueella:

Metsästystä harrastava helsinkiläismies tuli lintujahtiin Savoon ja palkkasi paikallisen oppaan. Kun helsinkiläinen luuli havainneensa riistalinnun ja aikoi ampua, savolaisopas huusi, että "elä ammu, se on kaakana."

Kaakana oli metsästäjälle ihan tuntematon laji ja kotiin palattuaan hän kävi eläinmuseossa kysymässä, millainen otus kaakana on. Museon väkikään ei sitä tiennyt, mutta asiaa luvattiin selvittää. Kolmen kuukauden päästä kysyjälle soitettiin ja kerrottiin, että kaakanaksi kutsutaan Savossa käkeä. Nimittäin savolaisessa kansanlaulussa sanotaan, että "kukkuu, kukkuu, kaakana kukkuu, Saimaan rannalla ruikuttaa".

Tässä esiintyy JiiPee, jonka uskon olevan salmilaista sukua ja sukua entiselle Rautalammin ortodoksikanttorille Viktor Jetsulle, joka on saattanut innoittaa suonenjokelaisen Jorma Pitkäsen luomaan Mauno Mansikka-sarjakuvaansa hahmon kanttori Viktor Kopsun. https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=jiipee+jetsu%2C+youtube#fpstate=ive&vld=cid:42fa5c0d,vid:-iCDcBIhEhk,st:0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti