keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Sivisty tai kuole

Vuosien ajan pariskuntamme teki kulttuurimatkoja Pietariin, joka oli ennen maailman kulttuuripääkaupunki, joka tuotti loistavia kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Nykyään Pietariin ei enää pääse, joten pariskuntamme on alkanut tekemään kulttuurimatkoja Heinolaan, joka on tuottanut hyvien painijoiden lisäksi myös muutakin kulttuuria.

Männä viikolla Heinolassa vietettiin sivistyksen yötä, jota kunnioitimme läsnäolollamme emmekä turhan, sillä jo tilaisuuden ensimmäisessä alustuksessa opin, mitä sivistys on. Sen mitä sivistys on, on lausunut kirjailija Juha Hurme eräässä juhlapuheessaan, jossa hän totesi näin: "Sivistys on eloonjäämistekniikka. Ilman sitä kuolemme kaikki ja tapamme ison osan muustakin elämästä."

Tuon Hurmeen näkemyksen kätkin sydämeeni ja olen niitä sitten pohdiskellut. Etsin internetistä juhlapuheen, josta tuo lause on lainattu ja puheesta löytyi myös tämä viisaus: "Ihmiskunnan tilanne kolmella sanalla: sivisty tai kuole. Sivistys on muutoksessa selviämistä ja muutokseen osallistumista, jopa olemassa olevien rakenteiden muuttamista, kulttuurin keinoin. Kulttuuri on sivistyksen työkalupakki muutoskaaoksen keskellä. Sivistys on uuteen tietoon ja muutokseen positiivisesti suhtautuva utelias asenne. Se on rohkean valinta. Todellisuuden hyväksyminen on sen muuttumisen hyväksymistä ja vieläpä siten, että itse sitoutuu tähän muuttamiseen, joka samalla on todellisuuden ylläpitämistä."

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, ettei Juha Hurme ole mikään vihervassarihörhö, vaan viime eduskuntavaaleissa hän oli Ruotsalaisen Kansanpuolueen ehdokkaana. Hän siis edustaa sitä sivistysporvaristoa, jota tulisi suojella, sillä Amerikan mallin mukaan sivistysporvaristo on länsimaissa syrjäytymässä kansalliskonservatiivisten räyhärepublikaanien tieltä.

Heinolan sivistyksen illan huipentuma oli suurta sydämensivistystä edustava Heinolan kansalaisopiston kitarapartio nimeltään Laulavat kitaristit, jonka tunnelmaan sopivia esityksiä voi hiljentyä kuuntelemaan tästä: https://www.youtube.com/watch?v=b7b_WkY7tsg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti