perjantai 4. lokakuuta 2024

A. F. Airo - Viipurin pelastaja

Huomasinpa tasan vuosi sitten kirjoittaneeni suuren suomalaisen sotilaan A. F. Airon patsaasta ja nyt tuli mieleeni, että mikäli maailman tilanne olisi parempi, esittäisin, että Heinolan lisäksi myös Viipurin kaupunkiin olisi saatava Airolle muistomerkki. Hän on nimittäin Viipurin pelastaja.

Suomen sotia johti Mannerheim, mutta sotatoimia johti kenraali Airo, joka osoitti suurta sotilaallista viisautta, kun hän huolehti siitä, että Viipuri luovutettiin lähes ilman taisteluja Neuvostoliitoille, ja niinpä hieno kaupunki pelastui hävitykseltä. Mannerheim tosin piti kaupungin luovuttamista Pohjoismaiden sotahistorian suurimpana skandaalina.

Itse sen sijaan uskon Airon ajatelleen, että jos suomalaiset eivät olisi vetäytyneet sieltä nopeasti, olisi seurauksena ollut Pohjoismaiden sotahistorian suurin katastrofi. Jututinpa Itä-Hämeessä asuessani olympiasankari Toni Niemisen vaaria, joka kertoi, että karkuunhan sieltä Viipurista oli lähdettävä kiireellä, kun heille ei annettu edes panoksia aseisiin. Sikälikin Viipurilla oli onnea, että suuri pommilaivue oli tulossa hävittämään kaupungin, mutta huonon sään vuoksi sen oli käännyttävä muualle.

Olen päässyt kiipeämään Viipurin linnan torniin ja sieltä katsottuna Viipuri on upea keskiaikainen kaupunki, josta Suomelle olisi saatu paljon parempi pääkaupunki kuin Helsinki-nimisestä kalastajakylästä. Tässä yhteydessä on syytä kuitenkin korostaa sitä, että linnan tornista ei nähnyt, että monet kaupungin vanhoista taloista kaipaavat vähintäänkin pientä pintaremonttia; tosin tsaari Putinin kunniaksi on kuitenkin myönnettävä, että hänen hallintokaudellaan Viipuri siistiytyi melkoisesti.

Kävin Viipurissa siihen aikaan, kun siellä oli vähän aiemmin juhlittu sitä, että puna-armeija oli vapauttanut tämän vanhan venäläisen kaupungin 70 vuotta aiemmin fasistien vallasta ja huomasin erään talon seinässä olevan julisteen, jonka kuvassa terhakka naispuolinen sotapoliisi ohjaa liikennettä, kun kaupunkia vapautetaan. Ihan pienellä Pyöreen tornin hämärässä, tuossa paikassa niin hilpeässä, erottuu heikosti erikoisen näköinen panssarivaunu.

Eräs asiantuntija tunnisti, että kuvassa on englantilaisten Neuvostoliitolle lahjoittama Churschill-merkkinen vaunu. On mielenkiintoista, että vaikka Neuvostoliitto valmisti sota-aikana 80.000 ihan hyvää panssarivaunua, niin länsiapu kelpasi tässäkin asiassa. Tietooni on saatettu, että vaikka kyseisessä länsipanssarissa oli pienehkö tykki, niin siinä oli parempi suojaus kuin neuvostovaunuissa, joka asia lisäsi miehistön eloonjäämistodennäköisyyttä ja siksi niitä suosittiin panssarihenkilökunnan keskuudessa.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti