Matti Järvisen uloke

Noin 40 metrin korkeudessa kiertää Viipurin linnan tornin reilun 20 cm leveä uloke. Ainakin hyvän tarinan mukaan, johon tarinaan kuitenkin itse Skepsis ry:n aktiivina suhtaudun epäillen, keihäänheittäjä Matti Järvinen kiersi armeija-aikanaan vedonlyönnin seurauksena saappaat jalassaan ja mantteli päällään koko tornin, eli noin 20 metrin matkan, tuota uloketta pitkin koskematta käsillään torniin.

Korostettakoon tässä yhteydessä sitä, että Suomenlahdelta tulee tavallisesti navakasti ja sen vuoksi luulen, että ainakin tuo mantteli on tapaukseen lisätty jälkeen päin.

Siihen aikaan olivat keihäät puuta ja miehet rautaa. Nykyheittäjiltä saattaisi jäädä tuo temppu uusimatta. No Seppo Räty ehkä saattaisi pystyä samaan, mutta tuskin hänkään ihan selvin päin. Itseäni ainakin jo vallan huippasi hieman, kun kurkistin tuon Järvisen ulokkeen yli.

Rautavaara ja Terentjev

 

Uljaan patsaan on Neuvosto-Karjalan ensimmäinen olympiavoittaja hiihtäjä Feodor Terentjev, eli Heikki (karjalaisittain Huoti) Teronen, saanut Petroskoihin, ja senkin ääressä pitäisi vielä tässä elämässä käydä hiljentymässä, mutta vaikuttaa pahasti siltä, että viimeaikaisten maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä se jää tekemättä. Wikipedia kertoo patsaan mallista mm. seuraavaa traagista:

”Terentjev ei ollut mukana Squaw Valleyn talviolympialaisissa 1960.  Virallisen selityksen mukaan hän oli tuolloin jo “liian iäkäs”, mutta samaan aikaan Veikko Hakulinen, yksi noiden kisojen sankareista, oli yhdeksän kuukautta vanhempi. Neuvostoliitto ei noissa kisoissa menestynyt niin kuin oli ajateltu.

Heti Squaw Valleyn talviolympialaisten 1960 jälkeen Terentjev kuitenkin oli Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa toinen 30 km kilpailussa, neljäs 50 km kilpailussa ja voitti kultaa 4 x 10 km viestikilpailussa. Vuonna 1962 Terentjev kilpaili edelleen, ja mm. voitti Neuvostoliiton mestaruuden 50 km kilpailussa ja ilmoitti tähtäävänsä Innsbruckin talviolympialaisiin 1964, mutta hän kuoli ennen näitä kisoja.

Terentjev sanotaan aiheuttaneen neuvostoliittolaisten keskuudessa pahennusta yhteyksillään suomalaisiin. Eräällä kilpailumatkalla Neuvostoliitossa hän oli tavannut suomalaisia, ja nämä olivat pukeneet hänet suomalaisiin vaatteisiin, jotta ei paljastuisi hänen seurustelevan suomalaisten kanssa. Oli muun muassa puheita, joiden mukaan Terentjev olisi suunnitellut loikkausta länteen. Häntä pidettiin temperamenttisena ihmisenä, joka osasi hankkia itselleen myös vihamiehiä.

Terentjev kuoli tuolloisessa kotikaupungissaan Leningradissa olosuhteissa, jotka ovat jääneet epäselviksi. Hän oli ollut mukana Kaukolovan kisoissa, joissa voitti kilpailun. Väitettiin, että kun voittoa oli juhlittu vodkan voimalla, hän olisi tullut huoltoautolla kotiin, ajanut sen autotalliin ja jättänyt sen käyntiin ja näin kuollut häkämyrkytykseen. On epäilty sitä, miten hän olisi voinut humalassa ajaa auton kotiin ja talliin ja jättää auton käyntiin ja sitten lukita ovet ja jäädä auton sisään. On arveltu, että häntä ei haluttu mukaan Innsbruckin kisoihin, jonne hän oli ilmoittanut tähtäävänsä, ja että hänellä olisi ollut vielä muitakin, valtiolle kiusallisia aikomuksia, ja tilanne olisi ratkaistu järjestämällä hänen kuolemansa.

Terentjev kotikylän Paatenen karjalaiset ovat sitä mieltä, että venäläisten kokema kateus menestynyttä ei-venäläistä urheilijaa kohtaan liittyy hänen kuolemaansa jollain lailla. Hänen sanotaan kuolleen “pahalla surmalla”.

Ilmeisesti Terentjevin suvun miehet eivät olleet mitään vesipoikia, koska mainio tarinaniskijä Tapio Rautavaara kertoo muistelmissaan ihastuneensa sota-aikana hiihtäjä Terentjevin setään, joka oli kunnon karjalainen huuliveikko ja tietäjä. Kerran Terentjevin starikka tuli aikamoisessa kekkulissa kertomaan: "Aa, ylen hyvä Ruotsin prihatsu. Makiat viinit hänellä oli, vihriät viinit. Butilkan kun join, niin heti dorokal virusin." Rautatavaaran mukaan joku sieluton oli juottanut ukolle pullollisen tenttua. 

Tässä lisätietietoa Neuvosto-Karjalan ensimmäisestä olympiavoittajasta: https://www.youtube.com/watch?v=ecwz3tM4r0s

Yrjö Nikkanen

Suomalaiset keihäshirmut Soini Nikkinen ja Yrjö Nikkanen sekoitetaan helposti toisiinsa. Molemmat olivat ME-miehiä ja heidän elämäntapansakin olivat samankaltaiset. Kaikki eivät tosin sekoittaneet Nikkistä ja Nikkasta toisiinsa, koska minulle on kerrottu, että vuonna 1953 Budapestissa käydyn Unkari-Suomi-maaottelun jälkeen Budapestin hotellin hovimestari olisi lausunut, että: "Nikkanen tai Nikkinen, aina paikat rikki."

Se ero miehillä kuitenkin oli, että Nikkisen maailmanennätys kesti vain viikon, mutta Nikkasen vuonna 1938 heittämä 78,70 lähes 15 vuotta. Senkin rikkomiseen tarvittiin amerikkalaisten kehittämää hyvin lentävää ilmarintakeihästä. Wikipedian mukaan Nikkasen ME-heitto oli niin raju, että keihäs katkesi ilmalennon aikana.

Yrjö Nikkanen ei ollut mikään vesi- tai pyhäkoulupoika kuten ei myöskään Soini Nikkinen. Tapio Rautavaara kertoo esimerkiksi muistelmissaan, että Oslon EM-kisoissa vuonna 1946 suomalaiset keihäsmiehet epäonnistuivat pahasti ja Yrjö Nikkanen jäi toiseksi ja Rautavaara oli vasta pronssilla.

Kilpailun jälkeen joukkueen johtaja Urho Kekkonen saapui keihäsmiesten luokse, mutta ei sanonut mitään, vaan ainoastaan nauroi pilkallisesti. Silloin kiivasluonteinen Nikkanen nousi vetääkseen tulevaa presidenttiä turpaan tuhansien katsojien edessä Oslon stadionilla, mutta Rautavaara ehti miesten väliin ja ilmeisesti varmisti siten Kekkosen poliittisen tulevaisuuden.

Urho Kekkosen terveys oli Oslon Em-kisoissa todella vaarassa. Sen vahvistaa tunnettu tietokilpailumies Kauko Saarentaus muistelmissaan. Alikersantti Nikkanen oli sota-aikaan kouluttajana Saarentauksen komppaniassa ja hänen mukaansa Nikkanen saattoi hirmuisilla nyrkeillään rusikoida kenet vain sille päälle sattuessaan. Onneksi hän ei muilta kiireiltään ehtinyt palvelukseen kuin yhtenä päivänä viikossa.

Rautavaaran mukaan pukuhuoneessa Nikkanen kaivoi urheilukassistaan punaviinipullon ja painaisi sen korkin pullon sisälle sormellaan. Sitä temppua ei Rautavaaran mukaan kukaan muu pystynyt tekemään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Nikkanen

Ylen sie äijä viskoat

Muistanpa, kuinka vuonna 1967 olin mukana Suonenjoen maatalousnäyttelyiden yhteydessä järjestetyissä yleisurheilukilpailuissa yhdessä olympiavoittaja Tapio Rautavaaran kanssa. Rautavaara lauloi ja jutteli mukavia, minä toimin keihäskilpailussa keihäänkantajana.

Laulujensa lomassa Rautavaara kertoi, että häneltä oli tiedusteltu, mitenkä pitkälle hän olisi heittänyt ns. ilmarintakeihästä, jollaisesta eilen kirjoitin. Rautavaara oli vastannut kysyjälle, että hän uskoisi ilmarintakeihään kiertävän vieläkin maata, mikäli hän olisi päässyt huippukunnossa sellaista viskaamaan.

Kova mieshän Rautavaara oli aikoinaan. Jatkosodan asemasotavaiheessa hän pääsi kuuluttajaksi Karhumäen radioon, jossa hän saattoi harjoitella, levätä ja syödä kunnolla ja niinpä hän heitti harjoituksissa koivukeppiä 80,97 eli kaksi metriä silloista maailmanennätystä pitemmälle. Asiaa oli valmentaja Kajanin lisäksi todistamassa kuusi maatuskaa, jotka sirkuttelivat, että "ylen sie äijä viskoat".

Valmentaja Kajan hakkasi keihään putoamispaikalle muistomerkiksi paalun. Olen haaveillut, että pääsisin joskus hiljentymään tuon paalun äärelle, mikäli sellainen on vielä pystyssä, jota epäilen. Luulen kuitenkin, että en enää tässä elämässä Karhumäen kentälle pääse. Soini Nikkisen ME-heiton muistoa olen sen sijaan kerran päässyt kunnioittamaan Kuhmoisten kentän laidalla. Kuhmoisten kenttä oli helppo löytää, koska sen katuosoite on Soini Nikkisen Kaari.

Hiljennymme kuuntelemaan suuren suomalaisen sankarin Tapio Rautavaaran jämäkkää kerrontaa: https://www.youtube.com/watch?v=fHxgJYtvvAM

Ilmarinta

 

Harva on se kerta, jolloin olen voinut elämässäni päteä, mutta yhden sellaisen pätemiskerran minä muistan. Olin joskus viime vuosituhannen loppupuolella käymässä Helsingissä Suomen Urheilumuseossa, jossa näin lasivitriinissä Soini Nikkisen maailmanennätyskeihään. Vitriinissä oli esittelyteksti, jossa kerrottiin, että tällä keihäällä heitettiin maailmanennätys vuonna 1953.

Saapastelin museon johtajan juttusille ja kerroin, että jokainen, joka yleensä jotain urheilusta tietää, tietää, että kyseinen maailmanennätys heitettiin Kuhmoisten urheilukentän avajaiskilpailuissa 24.6.1956. Museon johtaja punastui ja lupasi korjata virheen.

Saattaa olla, että Nikkisen ennätysheitto jää ihmiskunnan historian pisimmäksi perinteisellä koivukepillä tehdyksi heitoksi. Tosin ihan perinteinen koivukeppi se ei ollut, koska keihäs oli joskus katkennut, mutta köyhä, mutta käsistään taitava työläisheittäjä Nikkinen oli sen korjannut jonkinlaisella lohenpyrstöliitoksella. Keihäs näytti olevan vähän vääräkin ja saattaa olla, että lohenpyrstöliitos ja vääryys paransivat sen liito-ominaisuuksia.

Ensimmäisen yli 80 metrisen heitti Usa:n Franklin Held kehittämällään ilmarintakeihäällä vuonna 1953. Heldin kaari kantoi 80,41. Ilmarintakeihään lento-ominaisuuksia on parannettu koivukeppiin nähden sikäli, että siinä on lyhyempi ja kevyempi kärki sekä erilainen painopiste kuin tavallisessa keihäässä.

Tässä lisätietoa Franklin Heldistä, joka ei koskaan pärjännyt suurkilpailuissa ja pikkuisen epäilen, että hänen ennätyksissään on osattu hyödyntää Amerikan suotuisia tuulia samalla tavalla kuin liettualaisen Mikolas Aleknan maailmanennätyskiekkokaaressa huhtikuussa 2024.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Franklin_Held

Filosofi Pertti Lande Lindfors ja urheilu

Värikäs tapahtuma oli Saksa - Suomi-yleisurheilumaaottelu vuonna 1956, josta olen aiemmin kertonut. Tavallaan tuo maaottelu liittyy myös Uukuniemen historiaan, koska Suomen joukkueen tulkkina toimi Saksassa filosofiaa opiskellut Pertti "Lande" Lindfors, joka ratkiriemukkaassa muistelmateoksessaan Seikkailuni tieteen, viinan, naisten ja politiikan parissa kertoo olevansa turkulaisen kommunistin ja uukuniemeläisen fasistin rakkaudenhedelmä. Äitinsä puolelta Lande, joka oli aikoinaan maamme tunnetuimpia filosofeja, oli Uukuniemen Sihvosia.

Urheilumaajoukkueen tulkkina Lande onnistui mainiosti ja hän kertoo, että Saksan turneen päättäjäisbanketissa seiväshypyn Euroopan mestari Eeles Landström piti seuraavan kiitospuheen:

"Pertti, sinä olit loistava tulkki ja loistava opas. Ja urheilija olet siinä missä mekin ja kahdessa lajissa voitat meidät. Olet meistä ainoa, joka on juossut 3.000 metriä alle kymmenen minuutin, ja viinanjuonnissa sinä päihität meidät kaikki."

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että maajoukkueeseen kuului myös keihäänheittäjä Soini Nikkanen, joka hänkään ei ollut mikään vesipoika. Suojelupoliisin historiikissa kerrotaan, että Saksan matkan aikana CIA yritti värvätä suomalaisurheilijoita palvelukseensa ja kun asian johdosta kuulusteltiin mm. Soini Nikkistä, vakuutti hän hyvin uskottavasti, että maaottelumatkan aikana tuli istuttua saksalaisissa oluttuvissa sen verran, ettei ainakaan hänellä ole mitään muistikuvia moisista värväysyrityksistä.

Tässä lisätietoa Pertti Lindforsista, joka aikoinaan oli yksi maamme johtavista älyköistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Lindfors

Soini Nikkinen

Eilen tuli kuluneeksi 68 vuotta siitä, kun työläiskeihäänheittäjä Soini Nikkinen, Kiuruveden Teräs, heitti keihäässä maailmanennätyksen Kuhmoisten urheilukentän avajaiskilpailuissa. Urheilun ystävien Face-ryhmässä keskustellaan nyt siitä, miksi Nikkistä ei valittu saman vuoden olympialaisiin, vaikka hän oli heittänyt alkukesästä maailmanennätyksen.

Urheilukirjailija Antti O. Arponen kirjoitti yhdeksän vuotta sitten blogillani ansiokkaan selvityksen siitä, miksi Kiuruveden työläiskeihäänheittäjää ei olympialaisiin valittu, vaikka hän oli alkukesästä heittänyt maailmanennätyksen.

Arponen kirjoitti asiasta seuraavaa: "Suomen ja Saksan maaottelu Hampurissa 22.-23.9.1956. Joukkueenjohtaja Jukka Uunila kertoi, että oli hänen johtajauransa ainoa kerta, kun hän joutui puuttumaan suomalaisen urheilijan kilpailusuoritukseen.

Maailmanennätyksen 83,56 juhannuksena heittänyt Soini Nikkinen ei ollut syksyllä enää ennätyskunnossa. Lauantaina Hampurissa hän "eksyi" ravintolaan ja nautti tuhdisti saksalaista olutta. Sunnuntaina iltapäivällä Soini toki ilmestyi stadionille keihäänheittoon.

Soini oli kuitenkin niin sekaisin, että ensimmäisellä heittokierroksella alkoi ottaa vauhtia kohti katsomoa. Heittopaikalla ollut joukkueenjohtaja Uunila pysäytti Soinin ja näytti missä päin on heittoviiva.


Sunnuntaina illalla ennen maaottelun bankettia Soini ilmestyi joukkueen majapaikkaan. Humalatila oli sitä tasoa, että Uunila määräsi kaksi kuulantyöntäjää telkeämään Soini Nikkisen huoneeseensa selviämään.

Soini kuitenkin pääsi sieltä karkuun ja ilmestyi klo 22 bankettiin juuri kun Saksan urheiluministeri piti puhetta. Pelkkiin kalsareihin pukeutunut Soini poistettiin kahden moukarinheittäjän voimin banketista.

Lokakuun alussa 1956 Urheiluliiton johtokunta määräsi keihäänheittäjä Soini Nikkisen kolmen kuukauden kilpailukieltoon epäurheilijamaisen käytöksen takia. Melbournen olympiakisoja joulukuussa hän seurasi radiota kuunnelleen."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Soini_Nikkinen

Suitsa

Uukuniemi on harvaanasuttu erämaapitäjä, mutta siitä huolimatta parkkipaikkojen puute on huutava, kuten kuvakin todistaa. Laskin juhannuksena Uukuniemen Kalasatamassa olevan pysäköitynä yli 50 autoa.

Paljon on siis Pyhäjärven Suitsansaaressa elämää näin kesäisin. Suitsa on maamme 34. suurin saari ja sen pinta ala on 14 km2; tosin saaren maapinta-ala on jonkin verran pienempi, koska Suitsasta löytyy pieni lampikin.

Sen lisäksi, että Uukuniemi on suuri erämaapitäjä, on se myös suuri kulttuuripitäjä. Nimittäin kun maankuulu vokalisti Arska Tenkanen esittää joka kesä Juholan navetan vintillä taidettaan, saapuu innostuneita kuulijoita paikalle niin paljon, että erämaapitäjän parkkipaikat eivät riitä. Luulenpa, että tulevan syksyn kuntavaaleissa tulee Uukuniemen parkkipaikkapula olemaan keskeinen vaaliteema.

Vielä jokunen vuosi sitten oli Uukuniemen Kalasatamassa Venäjän suuntaan valokuvaaminen ankarasti kielletty kieltotaululla, jonka vuoksi sitä kuvattiin ahkerasti. Itsekin olin noin 40 vuotta sitten kuvaamassa ja kiikaroimassa itään, kun paikalle autoili harvinaisen hymytön herraseurue, joka tiedusteli, että näkyykö mitään.

Kerroin, että varsinkin Neuvostoliiton ilmavoimien Mensuvaaran lentokentän tutkatorni kiinnostaa minua erityisesti, koska olen suorittamassa rajalla pintatiedustelua. Herraseurue ei puuttunut suorittamaani pintatiedusteluun.

Vasta myöhemmin kuulin, että Suitsansaaressa sijaitsi Suojelupoliisin lomapaikka ja ymmärsin että hymyttömät herrat olivat Supon agentteja, jotka onnekseni olivat lomatunnelmissa. 

 

Presidenttiehdokas Koikkalainen

 Monien muiden Suomen huippupoliitikkojen tapaan Johannes Koikkalainen oli entinen huippu-urheilija. Paras urheilusaavutus oli, että hän sijoittui tulevan ulkoministerin Väinö Leskisen jälkeen vuonna 1937 Antwerpenin työläisolympialaisissa uinnissa hopealle. Leskinen olikin lajin todellinen huippu ja hänellä on yhä on hallussaan Eläintarhanlahden ympäriuinnin ennätys.

Vanhan urheilukaverinsa Leskisen avustamana Koikkalainen nousi maamme poliittisen elämän terävimpään kärkeen ja eteni ministeriksi asti. 70-luvulla mies ilmoitti jopa olevansa halukas myös presidentin virkaan, koska katsoi olevansa tehtävään ylivertainen, sillä kun toisella silloisista Keskustan ehdokkaista oli vaikeuksia naisten kanssa ja toiselle viinan kanssa, vakuutti Johannes omaavansa molemmat presidentiltä vaadittavat ominaisuudet.

Samoihin aikoihin Koikkalainen hankki suurta julkisuutta, kun hän saapui demareiden puoluekokoukseen mukiloidun näköisenä. Puoluetoveri Erkki Tuomioja kävi tekemässä tapauksesta jopa rikosilmoituksen. Alustavissa poliisitutkimuksissa selvisi, että tupakkaa vaatineita päälle karkaajia oli peräti kolme, joten olihan selvää, ettei siinä edes entisen huippu-urheilijan fysiikalla voinut suoriutua voittajaksi sellaista ylivoimaa vastaan.

Tosin jatkotutkimuksissa tupakan pummaajiksi ja mukiloijiksi paljastuivat hotellihuoneen yöpöytä ja kaksi tuolia.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000004877524.html

Suoraselkäinen Suomen mies

Alhaista mieltä

Lasse Lehtisen kirjan Aatosta jaloa ja alhaista mieltä konna on Kekkonen. Sokea Kreettakin näkee, että hän käytti ulkopoliittisia keinoja valtansa pönkittämiseen. Jokus sellaista kutsutaan maanpetoksellisieksi toiminnaksi. Eräs neuvostoliittolainen asiantuntija on kuitenkin lausunut suuren viisauden. Hänen mukaansa voidaan tietenkin mielinmäärin pohtia oliko Kekkonen Neuvostoliiton vaikuttaja-agentti, mutta kukaan tuskin voi kiistää, että suomalaisilla oli presidentti, joka pumppasi suunnattomasti taloudellista hyötyä naapurin johtajilta vastineeksi lyhytaikaisista poliittisista myönnytyksistä, minkä ansiosta suomalaisten elintaso nousi.

Jos kirjasta etsitään sankareita, ovat ne Lehtisen näkökulmasta ns. asevelisosialistit, jotka kirjoittajan mukaan lykkäsivät Suomen suomettumista ratkaisevilla 20 vuodella ja pitivät sittenkin maamme lännen leirissä. Nämä nuoret miehet olivat rintamalla olleita ja sieltä he karkasivat sankarikuoleman kynsistä. Sen sijaan siviilielämän taisteluihin he eivät kunnolla sopeutuneet, vaan kuolivat nuorina.

Kekkosen syy ei yksinomaan liene se, että venäläiset pitivät näiden miesten linjaa ulkopoliittisena riskinä. Lehtisen mukaan asevelisosialistien Daltonien veljeksiä muistuttava johtokvartetti Yrjö Kilpeläinen, Väinö Leskinen, Aarre Simonen ja Unto Varjonen esimerkiksi kylmän sodan hetkinä kajauttivat erään Helsinkiläisen anniskeluravintolan pisuaarin ääressä neliäänisesti Pallen railakkaan miehekkään iskusävelmän “Silimien välliin ryssää”.

Kilpeläinen ja Varjonen kuolivat sen verran nuorina, ettei heidän ei tarvinnut nähdä, kuinka Leskinen ja Simonen tunnustivat myöhemmin ulkopoliittiset realiteetit ja vaihtoivat ulkopoliittista linjaansa näyttävästi. Simonen käänsi takkinsa ensin. Hän jäi demareiden valtataistelussa tappiolle ja perusti sen jälkeen oman puolueen TPSL:n, joka nautti Neuvostoliiton poliittisen tuen lisäksi myös sen maksamaa puoluetukea. Aarre Simonen oli huippuälykäs ja häikäilemätön juristi, joka jostain syystä ei malttanut olla tekemättä kaikenlaista vilunkia, vaikka olisi pärjännyt elämässään muutenkin.

Sisäministerinä oleessaan hän sai kovien otteidensa vuoksi pilkkanimen Sapeli Simonen, jota mies ylpeydellä kantoi. Simonen perustia TPSL:ssä toimiessaan Päivän Sanomat-nimisen lehden, jonka poliittinen painoarvo ei ollut verrannollinen sen levikkiin. Kun häneltä kyseltiin lehden levikistä, hän ei salaillut kyynisyyttään: “Se on yks paskan maku mikä se levikki on, kunhan niitä ilmestyy kolme kappaletta, yks mulle, yks Yliopiston kirjastolle ja yks NKP:n keskuskomitealle.” Vahvat viitteet tukevat oletusta, että Simonen oli yksi KGB:n pääyhdysmiehistä Suomessa. Lehtisen arvelujen mukaan toinen tärkeä KGB vaikuttaja oli professori Kustaa Vilkuna.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aarre_Simonen

Itkikö Väinö Leskinen?

 

Poliitikko Väinö Leskinen oli entinen huippu-urheilija, joka mm. voitti kultaa uinnista työläisolympialaisissa. Leskisen tukijat löytyivät sodan jälkeen entisistä Helsingin työläiskaupunginosien ns. Ässärykmentin rintamamiehistä, jotka muistivat arvostetun komppanianpäällikkönsä.

 

50-luvulla huippupoliitikko Leskinen kärähti pari kertaa rattijuoppoudesta ja oli jonkin aikaa myös tuottavassa työssä rakentamalla Seutulan lentokenttää. Siihen aikaan politiikassa ei oltu tekopyhiä eikä asia katkaissut miehen poliittista uraa, sillä Ässärykmentin miehet eivät olleet pyhäkoulupoikia.

Sen sijaan Leskisen täydellisen ulkopoliittisen käännöksen myötä entiset tukijat hylkäsivät hänet. Lasse Lehtisen kirjassa Aatosta jaloa ja alhaista mieltä väitetään ilman tieteellistä näyttöä, että johtava asevelisosialisti Väinö Leskinen tehtyään ulkopoliitisen täyskäännöksen olisi Moskovan junan vaunuosastossa polvillaan itkien vakuuttanut neuvostodiplomaatti Albert Akuloville poliittista uudestisyntymistään. 

 

Asiaa on vaikea uskoa. Silmin näkijöitä ei ole. Se on tunnettu tosiasia, että Leskinen oli herkkä mies itkemään, mutta polvillaan olo on voinut johtua myös muista seikoista, kuin poliittisesta nöyryydestä.

Toisaalta tietolähteitä yhdistelemällä voidaan ulkoministerinäkin toimineen Leskisen itkua pitää sangen todennäköisenä tapahtumana. Tätä tulkintaa tukee esimerkiksi entinen radiojohtaja Aarre Elo muistelmissaan. Nimittäin maalisvaalien iltana 1970 keskustapuoluelainen presidentti Kekkonen saapui ystävänsä demari Väinö Leskisen kanssa saunomaan ja seuraamaan vaalitulosten laskentaa yleisradion saunaan. Miehet olivat kavereita poliittisista eroista huolimatta, sillä heitä yhdistivät samankaltaiset harrastukset.

 

Tuloslaskennan aikana selvisi, että Leskinen putosi eduskunnasta. Tämä sai Väiskin purskahtamaan itkuun. Reiluna kaverina Tasavallan Presidentti kuitenkin yritti saada itkun loppumaan lupaamalla ystävälleen tulevan ulkoministerin paikan. Lupaus piti, vaikka muuten moni asia saattoi seuraavana aamuna olla unohduksissa. Saunareissullaan Tasavallan Presidentti alkoi Elon todistuksen mukaan vaatia myös naisia paikalle. Mutta mistäpä niitä siihen aikaan olisi löytynyt, ei ainakaan Elolla niitä suhteita olut. Tasavallan presidentti ei sellaisia selittelyjä hyväksynyt, vaan hänen mielestään radion johto muodostui paskahousuista ja tyhjätaskuista. Ja oikeassahan Tasavallan Presidentti tietenkin oli tässäkin asiassa.

 

https://tuomioja.org/kirjavinkit/2002/01/lasse-lehtinen-aatosta-jaloa-ja-alhaista-mielta-urho-kekkosen-ja-sdpn-suhteet-1944-1981/

Urheilua ja politiikkaa

Aiemmin kirjoitin, että huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja Väinö Leskinen olisi ollut Leppävirran Kotalahden Leskisiä, mutta sen verran tarkennan, että Väiski itse syntyi Helsingissä, mutta sukututkimusohjelma Geni kertoo, että hänen vanhempiensa suvut ovat ylimuistoisia kotalahtelaisia.

Väinö Leskinen oli nuoruudessaan suorastaan urheilusankari, sillä hän voitti vuonna 1937 Antwerpenin työläisolympialaisissa uinnissa kultaa. Samassa kisassa hopealle sijoittui toinen merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja Johannes Koikkalainen. Leskistä ja Koikkalaista yhdisti politiikan, urheilun ja urheilupolitiikan lisäksi se, että Koikkalainen oli leppävirtalaista sukua ja hän oli syntynyt Leppävirralla.

Olen kuullut, että demareiden vahvat junttamiehet yrittivät jossain vaiheessa suostutella silloista merkittävää yhteiskunnallista vaikuttajaa Aarre "Sapeli" Simosta TUL:n puheenjohtajaksi, mutta tämä ei kiinnostunut asiasta, vaan ilmoitti, ettei hän ole elämässään harrastanut muuten liikuntaa, kuin nostelemalla grogilaseja. Samaa urheilulajia tosin harrastivat urheilu-uransa jälkeen myös Leskinen ja Koikkalainen.

Tuo Aarre Simosen hellittelynimi Sapeli johtui väärinkäsityksestä, koska sosialidemokraattisena sisäministerinä ollessaan hän lähetti vain rottinkikepeillä varustetut ratsupoliisit antamaan asennekasvatusta Arabian tehtaalla mieltään osoittaneille lakkolaisille - sapelia sentään ei käytetty. Sen sijaan KP Simonen olisi ollut sopivampi hellittelynimi, koska sisäministeri Simonen lähetti konepistooleilla varustautuneet poliisit pysäyttämään Kemin uittotyömaan lakkolaisten mielenosoituskulkueen.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, ettei Aarre Simonen ollut leppävirtalaista sukua vaan Rautalammin Simosia. Leskinen, Koikkalainen ja Simonen olivat geeniperimältään 100 % savolaisia, mutta Väinö Tanner oli vain kolmen vartin savolainen, sillä hänen neljästä isovanhemmastaan kolme oli Savosta.

Tässä tietoa Väinö Leskisen suvusta: https://www.geni.com/people/V%C3%A4in%C3%B6-Olavi-Leskinen/6000000039278504625

Kruunuhaan Suunnistajat

Kuohuvaa oli sekä urheilu- että poliittinen toiminta Suonenjoen seudulla sodan jälkeen. Työväen Urheiluliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Martin kertoi muistelmissaan, että joku suonenjokelainen urheiluseura oli hämmästyttävästi jäsenmäärältään yksi maan suurimmista. Kyseessä oli todennäköisesti Suonenjoen Kunto.

Sodan jälkeen demarit ja kommunistit taistelivat kiivaasti siitä, kumpi osapuoli johtaa mahdollisessa sisällissodassa Työväen Urheiluliitoksi kutsuttua taistelujärjestöä ja osapuolten johtamien seurojen jäsenmääriä piti paisuttaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Peli oli kovaa ja epärehellistä, vaikka välillä jouduttiin turvautumaan myös laillisiin menettelytapoihin.

Suonenjokelaisen työläisurheiluseuran suuri jäsenmäärä herätti huomiota ja asiaa tarkemmin tutkittaessa huomiota herätti myös seuran jäsenten kypsä ikä. He eivät todellakaan olleet mitään ikäkausiurheilijoita. Tosin ihan tuulesta temmattuja jäsenet eivät olleet, koska nimet ja syntymäajat täsmäsivät asiaa selvitettäessä väestörekisterissä oleviin tietoihin.

Sitten joku keksi mistä oli kysymys. Seuran veteraanijäsenten nimet ja syntymäajat oli poimittu Suonenjoen Valkeisenmäen hautausmaan hautakivistä.

Kuitenkaan kyseinen suonenjokelaisseura ei ollut jäsenmäärältään Suomen suurin, vaan muistelen, että eniten jäseniä oli työläissuunnistusseura Kruunuhaan Suunnistajissa, jossa oli peräti 11.000 jäsentä.

Sen seuran jäsenet oli ainakin hyvän tarinan mukaan kehittänyt silloinen merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja Väinö Leskinen etenkin Helsingin reservinupseerien joukosta. Tietooni ei ole tullut, että Kruunuhaan Suunnistajat olisivat koskaan olleet mukana Jukolan viestissä. Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, etteivät Väinö Leskisen sukujuuret ole Suonenjoella vaan naapurissa Leppävirran Kotalahden puolella.

Kruunuhaan Sosdem-yhdistyksen nettisivuilla kerrotaan näköjään enemmänkin Kruunuhaan Suunnistajista ja vielä ihan vakavaan sävyyn: https://kruununhaandemarit.sdp.fi/elomme-paivat/kruununhaan-yhdistyksen-vaiheita/

Pyssyt paukkui

Kalle Junttila muutti Suonenjoelle vasta 1970-luvulla, joten hänen kirjansa Iisveden kuohut ei käsittele Iisveden sotaa edeltävää aikaa, jolloin tässä taajaväkisessä yhdyskunta kuohui oikein kunnolla.

Savon historian viidennessä osassa kerrotaan värikkäästi Suonenjoen poliisien kieltolain aikaisesta toiminnasta Iisveden työläistaajamassa, jossa kesäisin oli satamatöissä noin tuhat miestä eri puolilta Suomea, eivätkä monetkaan heistä olleet mitään vesipoikia.

Laiva- ja proomumiesten tärkein matkaeväs oli kieltolakiaikaan pirtu, ja niinpä Iisveden proomuissa tapeltiin niin, että laidat ruskivat. Moni pohjalainen liikkui vasara taskussaan lyödäkseen sillä vastenmielistä tyyppiä. Voi hyvinkin olla, että Pohjanmaalta saapui ns. Pihkalan kaartin välittämänä lakkorikkureita ja voi hyvinkin olla, etteivät kylän vasemmistolaiset työmiehet heistä juurikaan tykänneet.

Poliisejakaan ei jostain syystä kunnioitettu, vaan virassaan aloittaneelle nuorelle konstaapeli A. P. Sutisellekin huudeltiin, että: ”Kunhan syyspimeät tulevat, niin poliisit tapetaan”.

Pirtukaupan lisäksi poliiseja työllisti myös työmiesten uhkapeliharrastus. Maastossa lojuvilta uhkapelureilta takavarikoitiin korttipakkoja niin runsaasti, että kerrankin oli poliisiasemalla 23 pakkaa. Eli hurjaa oli elämänmeno Iisvedellä jo siihen aikaan.

Mutta eivät Suonenjoen poliisitkaan antaneet vähällä periksi iisveteläisten väkijuoma- ja uhkapeliasioita ratkoessaan, vaan ongelmiin puututtiin reippailla otteilla, kuten alla oleva lehtileike todistaa. Niinpä esimerkiksi poliisi Ville Koivistoinen, jota syistä, joita voi vain arvailla kutsuttiin Nätti-Villeksi, keskeytti erään anniskelutapahtuman ampumalla 4 – 5 laukausta, eli tapahtui kuten jossain Irwin Goodmanin laulussa, jossa sanotaan, että ”pyssyt paukkui, pirtu läikkyi”.

 

Rillan lakko

Hallitus on juuri kovalla kädellä rajoittanut työntekijöiden oikeutta poliittisiin lakkoihin ja Iisveden poliittisia kuohuja tutkiessani muistin, että maailman pisin poliittinen lakko jatkuu edelleenkin Iisvedellä, joten iisveteläisten olisi korkea aika pikaisesti lopettaa tämä noin sata vuotta kestänyt poliittinen lakko.

Jonkun poliitikon muistelmista luin, että jollain Iisveden sahalla työntekijät menivät lakkoon päästäkseen eroon eräästä työnjohtajasta, josta he eivät pitäneet. Työnjohtaja oli nimeltään Rilla ja niinpä lakkoa alettiin kutsua Rillan lakoksi.

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten Tauno Rilla julkaisi kaksi mainiota Iisvesi-aiheista muistelmakirjaa ja hän kertoi, että Rillan perhe kannatti sosialidemokraatteja ja edustivat näin ollen paikkakunnan laitaoikeistoa. 70 % iisveteläisistä sen sijaan äänesti 1920-luvulla Sosialistista Työväenpuoluetta, jolla nimellä laitavasemmisto siihen aikaan toimi. Historiantutkijat voisivat selvittää, oliko kommunistien kannatus Iisvedellä suhteellisen vapaiden vaalien maailmanennätys.

Uskon, että tuo Rillan lakko alkoi 1920 luvulla, koska silloin elettiin nousukautta ja kaikki lakkolaiset pääsivät heti töihin muille paikkakunnan sahoille eikä kukaan muistanut siinä tohakassa lopettaa tuota Rillan lakkoa, joka siis jatkuu edelleenkin. Minusta työmarkkinaosapuolet voisivat sopia, että koska nykyinen hallitus on rajoittanut poliittisten lakkojen keston yhteen päivään, niin tuo Rillan ilmeisen poliittinen lakko olisi syytä lopettaa vaikkapa sen 100-vuotismerkkipäivänä.

Osittain tuo laitavasemmiston suuri kannatus Savossa johtui liikemies-ikiliikkujankeksijä-kansanedustaja Ville Vainion (alk. Karjunen) suuresta kansansuosiosta. Tosin kuin yleensä luullaan, Savossa asuu huumoria ymmärtävää kansaa ja Ville Vainio oli sen verran hauska mies, että hänessäkin olisi ainesta väitöskirjaan ja jopa kesäteatterinäytelmään.

Arvo Poika Tuominen esimerkiksi kertoo muistelmissaan, että kun Ville Vainio joutui pahamaineiseen Tammisaaren pakkotyölaitokseen, sai hän vankilan johdon vakuutettua siitä, että hän pystyy rakentamaan ikiliikkujan ja niinpä hänelle annettiin verstas ja muutama ammattitaitoinen metallimies projektinsa käyttöön. Hyvä ikiliikkuja siellä valmistuikin, mutta jos siitä oikein hakemalla hakee vikoja, niin eihän se tietenkään toiminut.

Tuominen kertoi muistelmissaan myös sen, että kerran Ville jäi kiinni, kun hän yritti salakuljettaa elävää pulua vankilan pakolliseen jumalanpalvelukseen. Villen selitys tapahtuneelle oli se, että kun pappi olisi alkanut puhua pyhästä hengestä, hän olisi vapauttanut pulun havainnollistamaan pyhä henki-käsitettä.

Kansanedustaja-historioitsija Teemu Keskisarja on jostain syystä tehnyt ensimmäisen opinnäytetyönsä Ville Vainiosta ja kun kysyin häneltä Vainion ikiliikkujasta, niin hän kertoi, että hän on kyllä nähnyt sen piirustukset jossain, mutta itse laite on häviksissä. Jos se joskus löytyy, niin kyllä sen paikka on Suonenjoen pitäjän museon lasivitriinissä.

Tuo Vainion ikiliikkuja-projekti voisi olla ihan hyvä kirjanaihe kansanedustaja Keskisarjalle ja siitähän saisi vaikka elokuvan kansainväliseen levitykseen; toivottavasti Kaurismäen veljekset lukevat tämän. Minusta Ville Vainion ikiliikkujakeksintö on maailmanhistorian toiseksi hauskin huijaus heti Silvo Sokan kuuluisan rakettilennon jälkeen.

Jos teitä masentaa kovasti, niin kuunnelkaapa jälleen kerran tämä Yle Areenan ohjelma Punaisen örinän maasta. Uskon, että päästätte muutaman selkäkeikkanaurun. https://areena.yle.fi/podcastit/1-1291208

Iisveden loikkarit

Kuten olen aiemminkin kertonut, niin iisveteläiset olivat aikoinaan kovia hiihtämään ja niinpä 1930-luvun pulakaudella toistakymmentä iisveteläistä suksi itärajan taakse työttömyyttä pakoon ja kyllähän sieltä työtä heille järjestyikin ja jopa liiaksi. Kalle Junttila on kirjassaan Iisveden loikkarit selvittänyt itärajan taakse siirtyneiden kohtaloita ja yllättävä asia minulle oli se, että ainakin pari iisveteläistä oli niin kovia hiihtäjiä, että he hiihtivät takaisin kotiin.

 

Sen sijaan viiden loikkarin elämä päätyi niskalaukaukseen ja yksi menehtyi muuten työleirille. Junttilan mukaan noin 6000 suomalaista menehtyi Stalinin vainoissa, mutta voi heitä olla enemmänkin. Nyt Suomessa on alettu tutkijapiireissä tosissaan selvittää suomalaisten kohtaloita Neuvostoliitossa ja voi olla, että tapettujen lukumäärä selviää lähi vuosina. Tosin tutkimuksia hankaloittaa se, että Medvedev ilmoitti, että hän ei näe asiassa selvityksen tarvetta.

 

Junttilan mukaan yksi ammutuista iisveteläisloikkareista oli Jalmari Kaipainen. Tämä tapaus liittyy sikäli elämääni, että syksyllä -76 olin veteraanien mukana Petroskoissa, joka oli Tamperetta suurempi kaupunki ja siellä kadulla kävellessäni vastaani tuli vanha ystävällinen herra, joka kertoi, että koska olen Suonenjoelta, niin viepä terveiset velipojalle Juho Kaipaiselle Suonenjoen vanhainkotiin. En usko, että terveisten lähettäjä kuitenkaan oli Jalmari Kaipainen. Ikävä kyllä en koskaan terveisiä Juholle vienyt.

 

Eli hyvin naapurimaassa tiedettiin matkailijoiden taustat ja hyvin heitä seurattiin. Mieleeni tulee tapaus, kun suonenjokelainen opettaja ja kapteeni evp. Valtteri Makkonen joskus 70-luvulla kävi Leningradissa, niin hän törmäsi ravintolassa venäläiseen panssarivaunumieheen, joka kertoi ampuneensa Valtterin kovaäänisen hajalle, kun tämä oli huudellut propagandaa linjojen yli. Hän oli varmaankin kehottanut naapureita tulemaan hakemaan voita leipänsä päälle. En usko, että panssarivaunumies oli ihan sattumalta eksynyt Makkosen pöytään.

 

Iisveden kuohuja

 

Harmi, ettei Suonenjoella enää ole kesäteatteritoimintaa, koska Kalle Junttilan kirjasta Iisveden kuohuja saisi joku taitava dramaturgi synnytettyä oivallisen kesäteatterinäytelmän.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Iisveden kuohujen keskeinen vaikuttajahenkilö kommunistiksi epäilty Aku Kukkonen oli innokas harrastelija näyttelijä ja taitava Kalle Väänäsen savolaisrunojen tulkki, vaikkakin runoilija-lehtori Väänänen oli vuonna 1918 toiminut kiivaana valkoisten kenttäoikeuden jäsenenä Etelä-Karjalassa, jossa tapahtui sisällissodan kauhea jälkinäytös.

 

Iisveden taajaväkinen yhdyskunta alkoi kuohua talvella 1934, jolloin eräs salasuhteessa ollut nuoripari sattui näkemään, miten joku nuorehko, hoikahko, pitkähkö ja vaaleahko mies kätki lumihankeen jonkinlaisen paketin. Nuoripari epäili, että epäilyttävästi käyttäytynyt mies kätki hankeen viinapullon, mutta niin ei ollut asianlaita. Pakettia tarkastettaessa ilmeni, että kyse oli paljon vakavammasta, sillä päällimmäisenä paljastui lehti, jonka otsikkona oli MARX JA MARXILAISUUS. Mitä kauheaa olisikaan tapahtunut, jos tuollainen julkaisu olisi päätynyt Iisveden sahatyömiesten käsiin? 

 

Niinpä tapaus päätyi poliisitutkintaan ja Aku Kukkonen vangittiin. Aluksi hän näytteli asiasta täysin tietämätöntä, mutta jostain syystä tutkinnan edetessä hänen muistinsa palaili pätkittäin ja lopputulemana oli se, että Aku Kukkonen sai kaksi vuotta vankeutta valtiopetoksen valmistelusta, jonka hän sitten istui täysimääräisenä. Nykyäänhän ensikertalainen istuu yleensä vain puolet tuomiosta ja sitten loput kärsitään ehdonalaisessa. 

 

Teatterin lisäksi Aku Kukkonen oli myös kova urheilumies ja kunnostautui varsinkin hiihtäjänä. Olen kuullut kerrottavan, että jossain hiihtoviestikisassa, jolloin saattoi olla kyseessä vaikkapa TUL:n mestaruus, Iisveden Vesan Kalle Jalkanen saapui ylivoimaisessa johdossa viimeiseen vaihtoon, jossa odotteli Iisveden ankkuri Aku Kukkonen, mutta vaihto ei onnistunut, koska vaihtovälineenä käytettyä vyötäisille sidottavaa punaista nauhaa ei löytynyt mistään.

 

Jalkanen jo kauhisteli, että hän oli sen pudottanut matkalla ja että Vesan hiihto hylättäisiin. Mutta ei ollut viestinauha minnekään pudonnut, vaan Jalkasen punainen paita ja vyötäisillä ollut punainen nauha olivat niin hiestä kastuneet, ettei niitä enää erottanut toisistaan.

 

Liitän tähän Kalle Junttilan mielenkiintoisen Iisveden kuohuja-kirjan kuvasivun, joka liittyy Aku Kukkoseen, joka ei ainakaan kuvasta päätellen ollut kovin pelottavan näköinen yhteiskunnan vihollinen, vaan enemmänkin sivistynyt herrasmies.

 

Kalle Junttilan kirjat

Nykyään on tullut suoranaiseksi muotioikuksi se, että ihmiset ennen tuonpuoleiseen siirtymistään suorittavat kuolinsiivouksen ja se on hyvä se. Mutta vielä parempi olisi, että ihmiset kirjoittaisivat talteen elämäntarinansa jälkipolvia varten. Ymmärsin tämän asian, kun luin Suonenjoella elämänsä jälkipuoliskon eläneen Kalle Junttilan seitsemän omakustannekirjaa. Se ei ollut hirmuinen urakka, koska yhteensä kirjoissa on vain noin 500 isotekstistä sivua.

 

Junttilan kirjat ovat jonkinlaisella tajunnanvirtatekniikalla tuotettuja ja jos nyt joku haluaa niistä ihan hakemalla jotain vikaa hakea, niin voihan niitä hieman sekavina pitää aivan samalla tavalla kuin omia sosiaalisen median päästöjänikin. Ja jos mahdollista, niin kirjoitusvirheitäkin Junttilan teksteistä löytyy jopa enemmän kuin minulta, koska ikämiehenä hän ei näköjään hallinnut korjausohjelma Oikofixin käyttämistä. 

 

Harmi, etten ehtinyt tässä elämässä tutustua Junttilaan, koska hänellä näytti olleen samanlainen kiinnostus historiaan kuin minullakin ja hänen kirjoitusviettinsäkin on voimakkuudeltaan samaa luokkaa kuin itselläni. Minusta Junttilan omakustanteet olivat arvokas lukuelämys enkä pidä Kalle Junttilan kirjoja minään Junttilan tuvan seinäkoristeina, vaan niissä on paljon arvokasta näkemystä ihmisen elämästä.

 

Esimerkiksi Iisveden poliittista historiaa käsittelevän kirjan takakanteen hän on kirjoittanut seuraavaa:

" Te, jotka olette ikänne asuneet Iisveden rannalla, tiedätte, että se ärjyy joskus ihan vaahtopää laineissa. Tässä kirjassa on vain hieman pintakuohuja. Jos törmäätte siellä vaariin, tai muuten sukulaiseen, tai tuttuun nimeen, älkää loukkaantuko, vaan röyhistäkää rintaanne.

 

He ovat sukupolvi, joka nosti Suomen siihen loistoonsa, missä minäkin sain elää. Ei ollut valtiolla penniäkään velkaa. Nyt Teidän lapsennekin on kaulaansa myöten velkasuossa. Herrat ajaa viimeisiä Euroja Helsingin ja Prysselin välillä. Ropotit syöttää kohta minuakin ja pyihkii pyllyn. Heippa vaan. Kalle"

 

Tynkkyset

Vaikka alun perin itäsavolainen Tynkkysten suku on pieni, vaatimaton ja sangen vähämaineinen, niin kuitenkin suku on saanut nostettua peräti kaksi kyvykästä Tynkkystä nykyiseen eduskuntaan. Tynkkysistä Oras edustaa vihreitä ja Sebastian perussuomalaisia, joten epäilen, että poliittinen yhteistyö heidän välillään on vaikeaa.

Tosin molemmat Tynkkyset ovat puolueissaan vahvoja vaikuttajia, ja niinpä uskon, että molemmat Tynkkyset saattavat olla tulevaisuudessa puolueidensa puheenjohtajia. Voi hyvinkin olla, että toinen Tynkkynen johtaa pääministerinä maamme hallitusta ja toinen johtaa oppositiota.

Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta miehillä on jotain yhteistäkin, koska molemmat ovat homoseksuaaleja ja sotilasarvoltaan pistooliammuntaa harrastavan Jussi Halla-ahon lailla siviilipalvelusmiehiä.

Jussi ei sen sijaan ole mikään miehimys, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä blogillaan hän vuosia sitten kirjoitti, että ollessaan pihallaan tupakalla, joku ohikulkeva homoseksuelli ehdotti hänelle suuseksiä, josta asiasta Jussi innostui vallan niin, että ajatteli jo noutavansa pistoolinsa ja ampuvansa suuseksin ehdottelijaa päähän.

Tuo Halla-ahon blogikirjoitus synnytti paljon paheksuntaa, mutta luulen, että jos joku punavihreä nainen olisi kirjoittanut saman, se ei synnyttäisi paheksuntaa.

Yritin internetin avulla selvittää, että ovatko poliitikko Tynkkyset lähisukua keskenään, mutta ilmeisesti eivät ole, joten ainakaan lähisukulaisuus ei estäisi heidän avioliittoaan. Suurta poliittista draamaa syntyisi, mikäli joskus tulevaisuudessa pääministeri Tynkkynen ja oppositiojohtaja Tynkkynen rakastuisivat toisiinsa, menisivät vihille ja hankkisivat vaalivauvan. Kyllä sillä asialla pääsisi varmasti lehtien lööppeihin ihan kansainvälisestikin.

Tässä tietoa Tynkkysten suvusta: https://tynkkysensukuseura.fi/

Sebastian Tynkkynen

 

Minusta Euro-vaalien vaikuttavin tapaus oli, kun kolme kertaa kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta tuomittu Sebastian Tynkkynen saapasteli tv-haastatteluun ujostelematta sinisenmustan mosambikilaisen poikaystävänsä kanssa.

Silloin tunsin ylpeyttä Suomen, isiemme maan, sivistystasosta. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Perussuomalainen puolue edustaa kuitenkin maassamme voimakasta kansallismielisyyttä, joka ilmenee välillä suoranaisena ulkomaalaisvastaisuutena ja konservatiivisia perhearvoja.

Lisäksi tässä yhteydessä on syytä muistaa sekin, että Tynkkynen kävi vaalikampanjansa tiettävästi ns. nollabudjetilla,eli rahaa käyttämättä, jonka seikan pitäisi kannustaa toisiakin yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita vähävaraisia nuoria hakeutumaan politiikkaan.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että Tynkkynen nousi koko kansamme kansamme tietoisuuteen siten, että hän vuoden 2011 Bigbrother-ohjelmassa ulosti housuunsa, jonka teon uskon antaneen hänelle poliittista nostetta myöhemmässä elämässä. Se tapaus todistaa sen, että politiikassa voi menestyä muutenkin kuin vain puhumalla pelkkää paskaa, kuten monet uskovat.

Edellä kerrotun Sebastian Tynkkysen vaalitempun, eli epäonnistuneen pieraisun, voi katsoa tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=wGPcnSmxiuI

Kaljahanat aukes

Muistanpa, että kun kristillisdemokraatit olivat edellisen kerran hallituksessa muutama vuosi sitten, niin kiljun valmistus vapautui maassamme. Nyt, kun kristillisdemokraatit ovat palanneet muutaman oppositiovuoden jälkeen hallitukseen, niin alle kahdeksan prosentin päihteet vapautuivat myytäviksi maamme maitokaupoissa.

Luulen, että tämä päivä tullaan jatkossa muistamaan paremmin sen vuoksi, että kaljahanat aukes maassamme oikein kunnolla, kuin veret seisauttavan Eu-vaalituloksen vuoksi. Yleensä suomalaiset eivät muista merkittävien historiallisten tapahtumien päivämääriä, mutta jostain syystä kieltolain päättymishetken, joka oli 5.4.32 klo 10, muistavat kaikki, jotka yleensä jotain muistavat.

Luulenpa, että kun kristillisdemokraatit seuraavan kerran pääsevät hallitukseen vuoden 2028 eduskuntavaalien jälkeen, niin sitten Koskenkorva vapautuu myytäväksi R-kioskeihin. Nähtäväksi jää, ryhtyykö nykynuoriso keräämään kansalaisadressia sen puolesta, että Koskenkorva on saatava R-kioskeihin.

Luulenpa, ettei nykynuoriso moiseen ryhdy. Nykynuorison alkoholin kayttö on nimittäin ihan lapsenkengissä verrattuna siihen, mitä se oli hämärästi muistamallani 70-luvulla. Silloinhan hurmossaarnaaja Niilo Ylivainio käynnisti kansanliikkeen sen puolesta, että keskiolut olisi saatava pois maitokaupoista. Silloinen edistyksellinen nuoriso keräsi vastavetona kansalaisadressin sen puolesta, että keskiolut on saatava R-kioskeihin, ja muusikko Mato Valtosen johdolla adressi luovutettiin eduskunnalle, joka tekikin sitten nopeasti päätöksen, jolla keskiolut tuotiin R-kioskeihin.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, eli suosikkivokalistini Veikko Lavi esittää kappaleen Kaljahanat aukes: https://www.youtube.com/watch?v=g87OHgawXuI

Rintamamiestalo

Komealle paikalle rakensivat eilen mainitut sisarukset Anni ja Yrjö Mure uudistilansa. Varsinkin tilan neljällä lehmällä oli upeat maisemat pilttuustaan Alapitkänjärvelle. Mutta leveää ei sisarusten leipä ollut, sillä peltoa oli vain neljä hehtaaria ja metsää 16. Suurin piirtein samanlaisiahan ne muutkin sodan jälkeen perustetut rintamamies- ja asutustilat olivat.

Silloinen asutus- ja maatalouspolitiikka oli myös sosiaali- ja asuntopolitiikkaa. Pienviljelijän leipä ei ollut leveää, mutta kun tutkin Mureen rakentamaa ns. tyyppitaloa, jollaisia myös rintamamiestaloiksi kutsutaan, niin asumistaso oli parempi, kuin monissa nykyajan ahtaissa kerrostalo-osakkeissa.

Tyyppitalon asuinpinta-ala oli ehkä 80 m2, mutta tosiasiassa lähes 200, koska talossa oli kolme kerrosta. Vintinkin saattoi muuttaa asuinkäyttöön ja talon alla oli tilava kellari, joka ainakin silloin kun, siihen tutustuin, oli hyvin viileä, vaikka ulkona oli kova helle.

Tyyppitalo oli hyvin ekologinen asumismuoto. Talo tehtiin luonnonmateriaaleista, mikäli lämmöneristeenä käytetty puusta valmistettu haltex myös sellaiseksi luetaan. Rakennus lämmitettiin haloilla ja puu-uunin energiatehokkuus on lähes 100 %.

Tietooni ei ole tullut, että kukaan olisi valittanut 50-luvun rintamamiestalon aiheuttavan sellaisia terveysongelmia, joista nykyään joka toinen kärsii. Siihen aikaan ei allergioita tunnettu; tosin monet olivat kovia piereskelemään.

Eikä sodan jälkeen rintamamiestaloissa kärsitty edes ylipainon vitsauksesta, joka nykyään on maamme suurin terveysongelma.

Minä ja Vennamo

Päivälleen viisi vuotta sitten Kuopion Isänmaallinen seura vieraili kesäretkellään tutustumassa Lapinlahden nähtävyyksiin ja elinkeinoelämään. Olin luonnollisesti mukana Kuopion isänmaallisen nuorison edustajana.

Kulunut sanonta kuuluu, että matkailu avartaa ja niin tapahtui silloinkin. Enpä ollut ennen tiennytkään, että Uukuniemen naapurissa Jaakkimassa syntynyt tullineuvos Veikko Vennamo on saanut näköispatsaan Suomeen, mutta tämä kuva todistaa eittämättä, että Vennamo on saanut näköispatsaan Lapinlahden Alapitkän kylälle.

Näköispatsaan lähistöllä sijaitsee myös Asutusmuseo. Se liittyy Vennamon elämään sikäli, että nuorena miehenä hän oli johtamassa karjalaispakolaisten onnistunutta asuttamista. Asutusmuseo on pieni ja suurelle yleisölle tuntematon, mutta mielenkiintoinen ja hellyttävä se on oppaan kertomien tietojen perusteella.

Museoksi on muutettu 70-luvulla tyhjilleen jäänyt Salmista Lapinlahdelle muuttaneiden Anni ja Yrjö Mureen pienviljelystila. Anni ja Yrjö olivat sisaruksia. Anne sairasti epilepsiaa eikä suku päästänyt Yrjöä naimisiin, koska siskon hoito olisi sen myötä vaarantunut.

Satunnaisen matkailijan kannattaa Asutusmuseolla pistäytyä. Samalla kertaa kannattaa myös pistäytyä läheisellä Pöljän kylällä ja jos kylällä vielä toimii posti, kuten varmaan toimi ainakin silloin, kun Postia johti Pekka Vennamo, niin kylän postikonttorista voi hankkia itselleen Pöljän leiman.

Pöljällä toimii myös Pöljän koulu, jonka seinässä olevassa kyltissä koulun nimi selvästi ja häpeämättömästi mainitaan. Koulun nimestä päätellen oletan sen olevan jonkinlaisen vanhan hyvän ajan apukoulun kaltainen laitos. Satunnainen matkailijan on syytä ottaa itsestään selfie koulun nimikyltin alla.

 

Valtion velasta

 Huonon kotikasvatuksen ovat suurpuolueiden puheenjohtajat saaneet, koska päällehuutamiseksi meni viimeinen vaalikeskustelu. Varsinkin valtion velasta keskustelu synnytti todellisen älämölön.

Harmi, etten ollut mukana päällehuutamassa. Olisin kertonut sen, että vaikka EU:n valtioiden velka on keskimäärin noin 70 % valtioiden vuotuisesta bkt:sta, niin se on paljon vähemmän kuin maailman johtavilla talousmahdeilla Usa:lla ja Kiinalla.

Nimittäin Usa:n valtion velka on 100 % vuotuisesta bkt:sta ja Kiinalla peräti 300 %. Toisaalta näiden valtioiden talous kasvaa ehkäpä juuri velan oton vuoksi muutaman prosentin vuosittain ja valtion velan nettoarvo pienenee inflaation vuoksi muutaman prosentin vuosittain. Voi hyvinkin olla, ettei näiden valtioiden velka lisäännykään talouden kokoon suhteutettuna.

Jos olisin ollut mukana vaalikeskustelun päällehuutelussa, olisin huutanut, että EU-maiden tulisi tehdä päätös, että jos Ukrainan pelastaminen sitä vaatii, Eu-valtiot ovat tarvittaessa valmiit nostamaan valtioiden velan määrän ainakin Usa:n tasolle, jolloin uutta velkaa voisi laskujeni mukaan ottaa noin 5.000 miljardia euroa.

Jos Ukrainan tukeminen vaatii EU:ta vaikkapa 100 miljardia vuodessa, niin 5.000 miljardia riittäisi 50 vuoden tukeen ja tämä asia on syytä saattaa Putinin tietoon. Se tieto saattaisi lisätä Venäjän halua sodan lopettamiseen.

Tässä lisätietoa valtioiden veloista: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010363904.html

Parasta tv-viihdettä

Parasta tv-viihdettä oli eilen tarjolla, kun pienpuolueiden edustajat pääsivät avaamaan vaalikeskustelussa sanaisen arkkunsa. Monta kunnon vilpitöntä selkäkeikkanaurua jouduin kotikatsomossani päästämään.

Olen jyrkästi sitä mieltä, että valtiovallan tulisi tunnustaa pienpuolueiden arvo yhteiskunnalle ja laatia jonkinlainen pienpuolueiden suojeluohjelma, koska pienpuolueilla näyttää olevan paljon paremmat keinot parantaa maailmaa kuin vakiintuneilla vanhoilla puolueilla.

Suurimman sellaisen selkäkeikkanaurun jouduin päästämään, kun vakaan ja jämäkän savolaisen isäntämiehen oloinen Vapauden Liiton edustaja Ossi Tiihonen heitti ilmaan upean ajatuksen siitä, että rahan sijasta vaihdon välineenä voisi käyttää esimerkiksi heinäpaalia.

Itsekin olen paljon tuota rahan olemusta mietiskellyt. Mikä järki on siinä, että rahan arvo sidotaan vaikkapa kultaan, kuten monissa maissa tehdään, sillä minusta kulta on harvinaisen turha hyödyke, jolle ei juuri hyötykäyttöä löydy.

Sen sijaan vakaan isäntämiehen oloisen Tiihosen ajatus siitä, että rahan arvo olisi sidottu heinäpaalin hintaan on nerokas. Heinäpaalilla tulee ihan suhdanteista riippumatta olemaan aina käyttöä reaalitaloudessa karjan rehuna, arvon mittana, arvon säilyttäjänä ja vaihdon välineenä toisin kuin kullalla, jonka arvo on vain ihmisten uskon varassa.

Kannattaa katsoa tämä vaalikeskustelu Areenasta. Seuratkaapa erityisesti Avoin Puolue rp:n edustajan kaunishiuksisen Petrus Pennasen äimistyneitä ilmeitä, kun hän kuuntelee kollegojensa kannanottoja. Selvästi näkee, että Pennanen on yllättynyt siitä, että hän huomaa kerrankin olevansa joukosta se, jonka jalat ovat kaikkein tukevimmin maassa: https://areena.yle.fi/1-70643551
 

Tatu Kolehmaiset

Eräs ystävällinen ihminen lähetti minulle Kolehmaisten-Markkasten-sukuseuran jäsenkirjeen, jossa oli pitkä ja ansiokas juttu juoksija Tatu Kolehmaisesta. Jutussa kerrotaan, että Tatu muutti jo vuonna 1908 työn perässä Kuopiosta Helsinkiin, jossa hän oli perustamassa Helsingin Kisa Veikkoja ja ilmeisesti tämän seurauksena muurarista tuli vahtimestari. Saattoi muuten olla sama vahtimestarin paikka, josta pikkuveli Hannes kieltäytyi niskavammaansa vedoten, kuten aiemmin olen kertonut.

Vuoden 1912 olympialaisissa Tatu kuitenkin edusti Hanneksen lailla Helsingin Jyryn miehenä Suomea, mutta joutui keskeyttämään saatuaan auringonpistoksen. Pikkuveli Hannes sen sijaan menestyi erinomaisesti lyhyemmillä matkoilla kuten kaikki, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät.

Kolehmaisten keskimmäinen veljes Viljam, joka taisi olla perheen paras juoksija, ei osallistunut olympialaisiin, koska hän oli muuttanut Amerikkaan 1910 ja rahoitti ammattilaisjuoksijana veljiensä amatööriuraa. Viljamin 10.000 metrin ennätys on Hanneksen ennätystä parempi ja hänen maratonennätyksensä säilyi 15 vuotta maailman parhaana, mutta maailmanennätykseksi sitä ei huolittu, koska Viljam oli ammattilainen.

Yllättävää tuossa Kolehmaisten-Markkasten-sukuseurakirjeen Kolehmais-jutussa on, että Tatu Kolehmainen on valokuvattuna suojeluskuntapuvussa, vaikka Helsingin Jyry oli punakaartin kantavia voimia. Ilmeisesti Tatu oli talvella 1918 palannut HKV:n riveihin.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että Tukholman olympialaisissa edusti Suomea kaksi vuonna 1885 syntynyttä Helsingin Jyryyn kuulunutta Tatu Kolehmaista. Juoksija Tatu Kolehmainen oli syntynyt Kuopiossa ja painija Tatu Kolehmainen Pielavedellä. Painija Kolehmainen ei hävinnyt sarjassaan 67,5 kg kenellekään, mutta koska hänet ja hänen vastustajansa ajettiin passiivisuuden vuoksi matolta eräässä ottelussa, sarjassa voitti kultaa Emil Väre ja Kolehmainen jäi peräti viidenneksi. Painija Kolehmainen osallistui sisällissotaan punaisten riveissä ja hän kaatui Lempäälässä. Hän oli ainut sodassa kuollut punaisten olympiaurheilija.

Kolehmaisten-Markkasten sukuseuran jäsenkirjeessä on myös juttu vaarini vaarista Risto Könösestä, jota kutsun Kanta-Könöseksi, joka oli poikkeuksellisen viriili mies. Hän eli 93-vuotiaaksi ja saattoi nuorikkonsa raskaaksi laskujeni mukaan vielä yli seitsenkymppisenä. Lapsia hänelle siunaantui urallaan lähteestä riippuen 23-27 kpl.

 
https://webmail3.easylinehost.net/imp/view.php?actionID=view_attach&id=2&muid={5}INBOX25183&view_token=n6MlzRZ__H0t6vEVlV6-wIg&uniq=1717582543752

Kuopion Riento

Mielenkiintoinen historia on eilen mainitsemallani työläisurheiluseura Kuopion Riennolla. Olen jostain lukenut, että maineikkaat Kolehmaisen urheilijaveljekset erosivat porvariseura Kuopion Reippaasta sen jälkeen, kun erään hiihtokilpailun voitti Tatu Kolehmainen, mutta hänelle ei uskallettukaan antaa kisan voittajalle luvattua Colt-revolveria. Ilmeisesti taustalla olivat poliittiset syyt.

Tapauksen suututtamina Kolehmaisen veljekset perustivat vuonna 1905 oman urheiluseuran nimeltään Köntys, joka on ihan hyvä nimi urheiluseuralle. Kaksi vuotta myöhemmin Kuopion Työväenyhdistyksen jaostoksi perustettiin urheiluseura, jonka nimeksi Köntystä ei huolittu, vaan nimeksi vaihdettiin Kuopion Riento.

Epäilen, että nimen vaihdoksen syynä oli se, että seuran perustavassa kokouksessa oli savolaisten Kolehmaisten veljesten lisäksi läsnä siihen aikaan Kuopiossa asunut tosikko pohjalainen Jukka Rahja, josta myöhemmin tuli huomattava yhteiskunnallinen toimihenkilö. Hän nimittäin järjesti sisällissodan alkaessa pitkän junan, joka toi Pietarista suuren määrän aseita punaisille. Lisäksi hän sisällissodan jälkeen vastasi kommunistien toiminnan rahoituksesta painamalla seteleitä Suomen Pankin setelipainosta kapinan aikana sosialisoiduilla laatoilla.

Voi olla, että Kuopion Rientoa olivat perustamassa myös veljekset Yrjö, Eino ja Janne Koivistoinen, joista myöhemmin tuli ehkäpä maailman johtavat urheilufysioterapeutit. Yrjö toimi Kolehmaisten veljesten hierojana, Eino kutsuttiin Saksaan hieromaan sikäläisiä urheilijoita ja Janne värvättiin huolehtimaan Argentiinan urheilijoiden lihashuollosta. Siellä hän muutti nimensä Janne Juaniksi.

Eilen mainitun Arvi Kokkosen lisäksi Kuopion Rientoa edusti myös toinen Saksan jääkäri, koska Eino Koivistoinen palasi talvella 1918 jääkärivääpelinä Suomeen ja haavoittui Tampereen Kalevankankaalla samassa taistelussa, jossa Arvi Kokkonen kaatui.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion_Riento

Leipuri-luutnantti Arvid Kokko

Jääkäriliikettä tutkiessani tajusin, että vaikka Hannes Kolehmaisen sanotaan juosseen Suomen maailman kartalle, niin ihan hyvin sen asian olisi voinut tehdä myös Arvi Kokkonen. Kokkonen oli työläisurheiluseuran Kuopion Riennon kasvatteja, kuten myös häntä hieman vanhempi Hannes Kolehmainen oli. Kuopion Riento muistetaan siitä, että sen painisalilla säilytettiin Kuopion tuhatmiehisen punakaartin kiväärejä.

Parikymppinen leipuri Arvi Kokkonen voitti vuosina 1913 ja 1914 maastojuoksun Suomen mestaruudet työläisurheiluseuran Helsingin Jyryn miehenä. Helsingin Jyry muistetaan siitä, että sisällissodassa Helsingin Jyryn komppania edusti punaisten suurinta sotilaallista kykyä. Komppaniaa johti raskaansarjan painija Mikko Kokko.

Ilmeisesti Kokkonen siirtyi Kuopiosta Helsinkiin yhdessä muurari Hannes Kolehmaisen kanssa. Hannekselle tosin tarjottiin vahtimestarin paikkaa, mikäli hän olisi liittynyt Helsingin Kisaveikkoihin, mutta mies kieltäytyi vahtimestarin paikasta vedoten niskavammaansa, joka esti kumartelun.

Mutta ei tullut Arvi Kokkosesta koskaan suurjuoksijaa. Hän nimittäin hakeutui Saksaan jääkärikoulutukseen ja siellä leipurista tehtiin kansakoulupohjalta vallan luutnantti Arvid Kokko. Luutnantti Kokko johti sitten komppanian päällikkönä talvella 1918 Kuopion kasarmin valtausta talonmies Israel Närhin johtamilta punaisilta.

Voi hyvinkin olla, että luutnantti Kokko tunsi jonkinlaista myötätuntoa punakaartia kohtaan, koska punapäällikkö Närheä ei ammuttu, kuten tapana silloin oli, vaan hän saattoi myöhemmin toimia Kuopiossa torikauppiaana. Hänestä käytettiin ymmärrettävästä syystä Kuopiossa lempinimeä Kenraali.

Kuopion valtauksen jälkeen luutnantti Kokko jatkoi valtaamaan Tamperetta, jossa hän kaatui Kalevankankaan hautausmaalla, kuten myös ruotsalaiselle Olof Palmelle kävi, kun ruotsalaisprikaati rynnäköi urheasti, vaikkakin typerästi, kohti kirkontornista ampuvaa punaisten konekivääriä. Olof Palme oli kansallissosialisti, kun taas hänen kuuluisampi täyskaima veljenpoikansa oli pelkkä sosialisti.

Luutnantti Arvid Kokko on haudattu Kuopion sankarihautausmaalle, jonka halki kulki aikoinaan työmatkani. Kokon lähellä lepää myös Tuntemattoman sotilaan everstiluutnantti Karjulan esikuva, joka yritti turhaan pistoolilla uhaten pysäyttää paniikkiin joutuneita suomalaisjoukkoja Kannaksella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvid_Kokko

Laatokan Karjala -julkaisu

Sen kunniaksi, että tämän kesän Uukuniemi-juhlilla on aiheena Laatokan Karjala, on rouvani julkonut Laatokan Karjala -nimisen lehtimäisen A4-kokoa olevan 64-sivuisen painotuotteen, jonka ulkoasu on mielestäni sangen onnistunut.

Kansi tuo nostalgisesti mieleen lehtien kannet 1940-1960 -luvuilta, kun lehden nimi oli usein (sen ajan painoteknisistä syistä) tuollaisessa lootassa, kuten esimerkiksi Neuvostoliitto tänään -lehdessä vielä 90-luvulla.

Tulevilla Uukuniemi-juhlilla keskitytään etenkin Laatokan Karjalan luontoon, mutta Laatokan Karjala -julkaisu puolestaan käsittelee kaikenlaista ihmistekoista kuten kulkemisen, kaupan ja teollistumisen kehitystä ja niiden osuutta aktiivisten karjalaisten elämään.

Itse olen toiminut Laatokan Karjala-julkaisun urheilukriitikkona ja sotakirjeenvaihtajana. Jos nyt oikein hakemalla tuosta pitää tuosta julkaisusta hakea vikoja ja puutteita, niin yksi sellainen on, että en pyynnöistä huolimatta toimittanut siihen parhaita juttujani. Niiden toimittaminen pois blogitekstin muodosta kun on työlästä ja vie aikaa jalkapallo- ja jääkiekko-otteluiden seuraamiselta.

Laatokan Karjala on painettu Suomessa, joten sen omakustannushinta on täysin kohtuuton eli 20 €. Jos joku vakavarainen kansalainen tilaa sen postitse, tulee siihen vielä lisäksi muutaman euron postituskulut.

Lopuksi korostan sitä, että julkaisu on niiteillä nidottu, joten se kestää useammankin lukukerran, niinpä oman lukemisen jälkeen sen voi antaa joululahjaksi vaikkapa anopille. Jouluun on enää puoli vuotta ja lahjojen keksiminen on nykyään vaikeaa, koska kaikilla on jo kaikkea, mutta Laatokan Karjalaa ei vielä kaikilla ole.

Punaiset uukuniemeläiset vapaussoturit

Tuo eilisessä jutussani esiintynyt Uukuniemellä oleva sisällissodan valkoisten vainajien muistomerkki palautti mieleeni sen, että Revon Matti kertoi sen mielenkiintoisen asian, että Uukuniemeltä valkoisten riveissä palveli kaksi sosialistiveljestä, jotka olivat niin sotaintoisia, että ottivat myöhemmin osaa myös ns. heimoretkiin.

Heimoretkeläisiähän olivat ne pienet harmaat miehet, jotka lähtivät sisällissodan jälkeen ilman Suomen valtion virallista tukea vapauttamaan itärajan takana olevia sorrettuja heimoveljiämme. Vastaavanlaisia vapautusoperaatioitahan tapahtuu vielä nykyäänkin jopa täällä Euroopassa.

En enää muista noiden uukuniemeläisten sosialististen vapaussotureiden sukunimistä muuta, kuin että ne olivat erikoiset ja harvinaiset sekä viittasivat jotenkin sähkötekniikkaan eikä sen nimisiä enää asu ainakaan Uukuniemellä.

Mutta törmäsin tuohon erikoiseen sähköön viittaavaan sukunimeen, kun sellaisen sukunimen haltija haki viime vuosituhannen lopulla Heinolan kaupungin johtajaksi. Puoluekannaltaan hän oli demari ja oppiarvoltaan sukunimeen sopivasti sähkötekniikantohtori. Hän saattoi hyvinkin olla uukuniemeläisten sosialistivapaussotureiden jälkeläisiä.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että luin vuosikymmeniä sitten tutkija Matti Lackmanin jääkäriliikkeestä kertovan kirjan Suomen vai Saksan puolesta ja siinä kerrottiin se yllättävä asia, että kun syksyllä 1917 selvitettiin jääkäreiden poliittista kantaa, niin yli puolet ilmoitti olevansa sosialisteja.

Tuosta asiasta sisällissodan molemmat osapuolet ovat jostain syystä vaienneet. Epäily poliittisesta epäluotettavuudesta aiheutti sitten sen, että kolmannes jääkäreistä jätettiin Saksaan, kun muu osa lähti Suomeen sotimaan tammikuussa 1918.

Omissa laskelmissani olen tullut siihen yllättävään lopputulemaan, että sisällissodan rintamalinjan valkoisen Suomen puolella oli sosialistienemmistö ja punaisen Suomen puolella porvarienemmistö. Tuostakin asiasta sisällissodan molemmat osapuolet ovat jostain syystä vaienneet.
https://www.finlandiakirja.fi/fi/matti-lackman-suomen-vai-saksan-puolesta-93bdcb