tiistai 27. helmikuuta 2024

Jaakko Teppo lähti tuonilmaisiin

Haikeaksi vetää mielen, kun suruviesti tietää kertoa, että ihan oikeasti hauska mies Jaakko Teppo on lähtenyt tuonilmaisiin, kuten asia ilmaistaan Karjalassa, josta Tepon suku saapui Pörsänmäen suunnalle. Jaakko Teppo oli tavallaan Suistamon lahja Iisalmelle ja Suistamon naapuripitäjä Ruskealan lahja Iisalmelle on hiihtovalmentaja Immo Kuutsa.

Tepon ja Kuutsan tiet kohtasivat, kun Kuutsa yritti valmentaa myös lupaavaa hiihtäjän alkua Jaakko Teppoa, mutta yhteistyö tyssäsi siihen, ettei Jaska suostunut lopettamaan jo ennen kansakouluun menoa aloittamaansa tupakanpolttoharrastustaan. Sen sijaan toisen musiikkimiehen Kaj Chydeniuksen Kuutsa onnistui valmentamaan peräti Juankosken pitäjänmestariksi.

Vaikka Immo Kuutsa ei onnistunut tekemään Jaakko Teposta huippuhiihtäjää, niin erään kilpailumuodon ehdoton huippu Jaskasta silti tuli, mikäli yhtään on uskominen Antti Heikkisen miehestä tekemää taiteilijaelämänkertaa. Ja annetaan Tepon itse kertoa asiasta, koska hän tekee sen hyvin Heikkisen kirjassa nimeltään Jaakko Teppo - Suuri elämäkerta:

"Myö piettiin pierukilipailuja ja kyllähän meekäläänen ol siinä lajissa ihan suvereeni mestari. Minä kehitin semmosen tekniikan itelle, jotta suu haukkas henkee ja perse tupsutti samalla tahilla ilimoo ulos. Lattialla olin nelinkontin ja lihakset teki töitä. Amatöörillä ois lipsahtanna siinä hommassa jo paska housuun, eekähän se aina niin hirveen kaakana ollukkaan. Ennätys liikkuu minun mielestä kahensaan peräkkäisen pierun paremmalla puolella, mutta Pekka-serkku muistaa mestaruustulokseen jiäneen jonnekiin saanviijenkymmenen rupsaaksen hujakoille. Minnen ala siitä asiasta kiistellä, koska joka tappauksessa tiijän yltäneeni paskan ajon saralla meleko huomattavviin saavutuksiin. Omasta mielestäni tupsaattelin ulos ihan hengityslämpöstä ilimoo, joka ee kerinny suolten läpi romutessaan ottoo ies hajua matkaasa."

Sen lisäksi, että Jaakko Teppo oli Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden tasolla, huomattava pierutaiteilija, kuuluu hänen saavutuksiinsa vielä sekin, että hänet valittiin Sarajevon olympiavuonna 1984 maamme seksikkäimmäksi mieheksi, joka valinta kertonee aika paljon maamme miesten tasosta kyseisessä lajissa.

Tässä yhteydessä kannattaa muista, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un valittiin muutama vuosi sitten koko maailman seksikkäimmäksi mieheksi.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/jaakko-teppo-9789529374809?gad_source=1&gclid=CjwKCAiArfauBhApEiwAeoB7qGVvNs-vNPqdQqCdXmdJMPPCbFljfzrSyr0XQFfjXviVt37fSVrM0hoCUNYQAvD_BwE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti