lauantai 24. helmikuuta 2024

Raatajat rahan alaiset

Vuonna 1973 löytyi Norjan Suomalaismetsässä puretun riihen seinän raosta kymmenen ikivanhaa rukiinjyvää, jotka eräs asiasta kiinnostunut museomies istutti maahan. Seitsemän jyvää iti. Jokaisesta jyvästä kasvoi tiheä mätäs, josta kohosi hyvin korkeaa lähes miehenmittaista ruista. Isoimmassa mättäässä oli 162 kortta. Yhdessä korressa oli enimmillään 75 jyvää. Jyvä tuotti siis yli 12.000-kertaisen sadon. Se saattaa olla tuon alan maailmanennätys.

Tuon tarinan lainasin Annika Lutherin hauskasta ja hyvin kirjoitetusta kirjasta Rukiin viljava historia. Suosittelen tuota teosta kaikille, joita kiinnostaa ihmiskunnan ruokahuollon järjestäminen näinä kovina aikoina, jolloin meitä ensin koetteli tauti, sitten sota ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, saattaa meitä uhata vielä nälkäkin. Tosin ikuisena optimistina en kuitenkaan usko paiseiden tai heinäsirkkojen meitä uhkaavan.

Lutherin kirjan luettuani ymmärsin paremmin, miksi kaskiviljelyä harjoittaneet savolaiset menestyivät aikoinaan ja levittäytyivät aluksi Savosta tuhannen kilometrin päähän Ruotsin ja Norjan erämaihin. Ja jatkoipa ainakin Rautalammilta lähtenyt Marttisen suku vallan Amerikkaan asti ja perusti sinne Pohjois-Amerikan Yhdysvallat-nimisen valtion.

Lutherin kirjan luettuani ymmärrän nyt, että suosikkitauluni Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset, joka tunnetaan myös nimellä Kaski, on poliittista ropakantaa. Tuossa maalauksessahan lapinlahtelaisen Puurusen talon väki, jonka henkilökuntaan kuului kymmenen renkiä ja iso liuta piikoja, on panostamassa sen ajan huipputeknologiaan.

Tarinan mukaan taulussa etualalla kaskea viertävä ökyisäntä Heikki Puurunen ei ollenkaan tykännyt siitä, että taiteilija Järnefelt kävi repimässä hänen paitansa eikä talon sievä piika Johanna Kokkonen ollenkaan tykännyt siitä, että taiteilija nokesi hänen naamansa ja sotki hänen kampauksensa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Raatajat_rahanalaiset#/media/Tiedosto:Eero_J%C3%A4rnefelt_-_Under_the_Yoke_(Burning_the_Brushwood)_-_Google_Art_Project.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti