torstai 22. helmikuuta 2024

Suuri vakoilujuttu 1933

Kovimman eli kahdeksan vuoden vankeustuomion 1930-luvun suuressa vakoilujutussa sai Latviassa syntynyt Maria-Emma Schul-Martin, joten häntä voinee pitää liigan johtajana. Jos liigan kakkosjohtaja Arvid Jacobson oli matemaattinen nero, niin rouva Schul-Martin lienee ollut kielinero, koska hän puhui kahdeksaa kieltä.

Muutenkin hän oli niin sivistynyt ja viehättävä ihminen, että ainakin Martti Backmanin Vakoojat-kirjasta voisi päätellä hänellä olleen suhde Valpon kuulustelijan kanssa. Asiasta tulee vallan mieleen kauniin desantin Kerttu Nuortevan tapaus. Hänhän kävi jopa kynttiläillallisilla kuulustelijansa Paavo Kastarin kanssa. Vaikka desantti Kerttu Nuorteva lopulta tuomittiin kuolemaan, Risto Ryti ei antanut lupaa teloitukseen, koska Uuden Suomen pakinoitsija Olli oli vakoilijan setä.

Kun Maria-Emma Schul-Martin vapautui vankilasta jatkosota-aikaan, hän kävi Valpon toimistolla vallan kiittämäsä saamastaan hyvästä kohtelusta. Valpon edustaja otti kiitoksen vastaan, jonka jälkeen kiittäjä luovutettiin Saksaan Gestapolle ja hänet vietiin Auschwitzin keskitysleirille, jossa hän haihtui savuna ilmaan.

Backmanin kirjasta voisi päätellä, että 1930-luvulla Valpo ei kuulusteluissa kiduttanut naisia. Miehiä ilmeisesti hakattiin jalkapohjiin niin kauan, että jokainen kertoi kaiken ja moni vielä sitäkin enemmän.

Sota-aikana Valpo ei enää säälinyt naisiakaan. Ainakin Martta Koskinen, joka on viimeinen maassamme teloitettu suomalaisnainen, oli häntä tapaan tulleelle ystävälleen osoitellut varpaitaan, josta ystävä päätteli, että Martan varpaankynnet olisi kuulustelujen yhteydessä revitty irti, mutta itse epäilen Martan halunneen ilmaista, että häntä on hakattu jalkapohjiin.

Suonenjokelaissyntyinen vastarintanainen Irja Jalkanen kertoi sota-aikana liikkuneensa pistooli mukanaan, mutta ase oli häntä itseään varten, koska hän epäili, ettei olisi kestänyt kuulusteluja. Tuo ei ehkä ole koko totuus asiassa, koska Jalkanen paukutteli pistoolillaan, kun poliisit yrittivät häntä pidättää.

Olen jostain lukenut, että ennen kuin Kerttu Nuorteva palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon, hänen hampaitaan olisi porailtu, jotta hän olisi voinut KGB:lle kertoa, että hän suostui puhumaan vasta kiduttamisen jälkeen. Nuorteva tuomittiinkin rajan takana vain työleirille.

Mielenkiintoinen tapaus on tuo 1930-luvun vakoilujuttu, josta kertovassa Wikipedian artikkelissa on kuva luutnantti Vilho Pentikäisestä, joka paljastaa, miten sotilaallisen oloinen mies oli. Itse asiassa hän käyttäytyi niin sotilaallisesti, että upseeritoverit pitivät häntä vähän yksinkertaisena, jollainen hän ei todellakaan ollut. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_vakoilujuttu_1933

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti