sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Isänmaallinen mies

Kun pari iltaa sitten muistelin huomattavia suomalaisia karjalaisvaikuttajia, jotka ovat suomentaneet sukunimensä, jäi minulta mainitsematta Uhtualla syntyneen kulkukauppias Nikita Tilikovin poika Pekka Tiilikainen, joka opittiin Suomessa sittemmin tuntemaan radion sinivalkoisena äänenä ja maamme isänmaallisimpana miehenä.

Muistanpa esimerkiksi, miten Pekka kerran aloitti selostuksensa jostain urheilutapahtumasta, että: "Ylväänä liehuvat kansakuntien liput, mutta kaikkein ylväimpänä liehuu Suomen siniristivaate".

Suomen toiseksi isänmaallisimpana miehenä pidän hiihtovalmentaja Immo Kuutsaa, jonka persoona jopa innoitti Arto Halosta ohjaamaan elokuvan nimeltään Isänmaallinen mies. Tosin välillä kylmän sodan aikaan Kuutsan isänmaallisuus johti todellisessa elämässä kiusallisiinkin tilanteisiin.

Nimittäin Kuutsan elämänkerrassa kerrotaan, miten Suomen erinomaisesti menestyneen Sarajevon olympiajoukkueen majapaikassa, joka aikalaistodistajan mukaan muistutti jostain syystä enemmänkin teurastamoa, ei haluttu kaiken riemun keskellä laskea lippua puolitankoon Neuvostoliiton presidentti Juri Andropovin kuoleman johdosta, kuten silloin oli hyvänä tapana.

Salmilaisen karjalaisevakko Immo Kuutsan mielestä suruliputukseen ei ollut mitään aihetta, koska entisen KGB:n johtajan ja silloisen itänaapurin presidentti Andropovin olikin jo korkea aika lähteä. Juhlaliputukseen hiihtomaajoukkueella sen sijaan oli paljonkin aihetta, koska Sarajevon kisoissa Suomi muistaakseni hiihtolajeissa voitti mitalitilastossa koko muun maailman. Nykyään on vaikea kuvitella, että joku maa voisi hallita hiihtoa yhtä ylivoimaisesti.

Rehellisenä miehenä Kuutsa korostaa muistelmissaan, että kaikki saavutettiin ihan ilman dopingia ja on sitä mieltä, että silloin Suomella oli niin lahjakas hiihtomaajoukkue, että jos meikäläiset olisivat käyttäneet DDR:n ja Neuvostoliiton konsteja, muu maailma ei olisi saanut yhtään mitalia.

Tosin pieni tahra perirehellisen Kuutsan henkilöhistoriasta löytyy, koska koulunkäynti oli hänellä kaiken urheiluharrastuksen keskellä niin hankalaa, että välillä hän joutui kokeissa turvautumaan lunttaamiseen. Kerran lunttilappu jopa unohtui matematiikan kokeen vastauspaperin väliin, mutta rangaistusta asiasta ei tullut, koska lunttilapulla oli juuri ne matematiikankaavat, joita kokeissa ei kysytty.

Voi hyvinkin olla, että Isänmaallinen mies-elokuva jossakin määrin vääristelee Immo Kuutsan persoonaa, koska elokuvassa miehestä saa vähän vilkkusilmäisen karjalaisen kauppamiehen vaikutelman. Ainakin hyvän tarinan mukaan, kun kaksi karjalaista ns. laukkur-ssää törmäsi polulla ja toinen kysyi, että: "A mihin sie oot mänössä". Toinen vastasi, että: "A mie oon Arkangeliin mänössä". Kyselijä mietti hetken ja sanoi sitten: "A nyt sie kyllä valehtelet, sie määtkin Arkangeliin".

Tuo Immo Kuutsan tarina on ihan mielenkiintoinen kirja: https://www.suomalainen.com/products/immo-kuutsan-tarina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti