perjantai 8. maaliskuuta 2024

Iisveden baari ja kultakellon salaisuus

Jalossa hiihtourheilussa sattuu ja tapahtuu yhtä ja toista. Verenvaihdoista on puhuttu jo kyllästymiseen asti, mutta Iltasanomat paljasti vuosia sitten, että verenvaihtojen lisäksi suomalaiset hallitsivat Lahden vuoden 1989 mömmönkisoja sen nerokkaan innovaation avulla, että he vaihtoivat yön pimeinä tunteina kisaladun vastasataneen lumen vanhaan lumeen ihan täysin vaivaa ja kustannuksia säästämättä. Se temppu sotki muunmaalaisten voitelusuunnitelmat. Temppu oli todellinen jäynä teekkarikielellä.

Jutunkertoja Aku Kiuru kertoo Yle Arkiston juttupätkässä myös sen, että ainakin kerran suomalaiset ovat veren- ja lumenvaihdon lisäksi turvautuneet MM-kisoissa sääntöjen kieltämään suksien vaihtoon hiihtokisan aikana. Se tapahtui vuoden 1937 Chamonixin MM-hiihdoissa, jolloin Pekka Niemi voitti kuninkuusmatkalla kultaa.

Silloin hiihtokeli vaihteli ladulla päivän ja varjon puoleisilla paikoilla suvi- ja pakkaskelin välillä ja voittaneelle Niemelle vaihdettiin suvikelin sukset sohjo-osuuden ajaksi. Alkuperäiset leimatut sukset otettiin takaisin jalkaan ennen maaliintuloa, ettei rike paljastunut.

Olen kuullut Kiurun kertoma vilppi olisi uusittu myös kerran myöhemmissä MM-kisoissa. Kummallakin kerralla suomalaiset ottivat kaksoisvoiton ja kummallakin kerralla hopealle jäi Klaes Karppinen. Kiurun tarinan mukaan ensimmäisellä kerralla Hiihtoliiton herrat antoivat vilpin vuoksi kullan menettäneelle Karppiselle lohdutuspalkinnoksi kultakellon, jotta tämä ei protestillaan olisi vaarantanut meikäläisten kaksoisvoittoa.

Se ilmeinen virhe Kiurun muisteluissa on, että hän kertoo jutelleensa Klaes Karppisen kanssa suksienvaihtohuijauksesta Iisveden baarissa kymmensien vuotta ennen videolla nähtävän haastattelun tekemistä. Mutta eipä tainnut Iisvedellä olla 1990-luvulla enää baaria, joten luulen keskustelun tapahtuneen Iisalmen baarissa. Karppinenhan oli iisalmelaisia, vaikka harjoittelikin 30-luvulla Iisvedellä Esa Rossin valmennusryhmässä. Siihen aikaan Iisvedellä taisi vielä olla baari, jota piti olympiavoittaja Kalle Jalkanen.

Kannattaa katsoa Yle Areenan videoista juttu Chamonix 1937 ja kultakellon salaisuus. Se on harvinaisen eloisasti kerrottu tapaus. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/09/28/sinivalkoista-suksea-vauhditettiin-dopingilla-jo-1940-luvulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti