keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Ovelat venäläiset 01.12.2020, 16:10 

 Tuula Malinin Putinin pihapiirissä-kirja vihjaa ainakin rivien välistä siihen suuntaan, että entinen Suomen ja Eu:nkin sotilastiedustelun päällikkö kontra-amiraali Georgij Alafuzoff olisi hyvinkin voinut olla venäläisten myyrä ja että hänen toimintansa voisi osaltaan selittää venäläisten onnistuneet maakaupat maamme strategisesti tärkeillä alueilla. Ovelia ovat siis venäläisten touhut, kun he onnistuvat nostamaan osittain venäläistaustaisen miehen myyränä Eu:n sotilastiedustelun johtoon. Internet myös paljastaa, että venäläiset ovat jopa perusteellisesti kouluttaneet Alafuzoffin tärkeään tehtäväänsä. 

Wikipedia kertoo nimittäin miehen koulutuksesta seuraavaa: Vuonna 1997 Alafuzoff aloitti opintonsa Venäjän yleisesikunta-akatemiassa Moskovassa ensimmäisenä suomalaisena upseerina 20 vuoteen. Venäjän yleisesikunta-akatemia on Venäjän arvostetuin, vaativin ja korkealuokkaisin sotilasakatemia, josta Alafuzoff valmistui erinomaisin arvosanoin. Yleisesikunta-akatemian seinässä on marmoritaulu, johon kirjoitettu vuoden 1999 luokan priimusten nimet. Alafuzoff oli valkovenäläisen upseerin lisäksi ainut ulkomaalainen priimus tuolla luokalla. Arvovaltainen ja tavallisesti luotettava Seura-lehti sen sijaan kertoo Alafuzoffin kiistävän olevansa venäläinen myyrä. 

Lehdessä mies itse puolustautuu seuraavasti:”Sananvapaus on hieno ja arvokas asia, niin myös oikeusvaltioperiaate. Kannatan molempia syvästi. Olen aina kannattanut. Tästä huolimatta minua loukkaa syvästi perättömien valheiden ja väitteiden esittäminen”. Kontra-amiraali Georgij Alafuzoff on tiettävästi luopunut tiedustelutehtävistä eläköidyttyään ja kouluttautunut hierojaksi. Sekin tieto herättää epäilyjä, koska luulen, että tuossa ammatissa kovanäppinen tiedustelumies-hieroja pystyy puristamaan monenlaista salaista tietoa asiakkaistaan. Kommentit (0) 

Putinin pihapiirissä 30.11.2020, 17:53 

Ajatuksia herättää Tuula Malinin kirja Putinin pihapiirissä - Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa. Kirjan mukaanhan Venäjä on hankkinut paljon kiinteistöjä maamme strategisten kohteiden välittömästä läheisyydestä. Eniten julkisuutta ovat saaneet Airiston saariston maakaupat, jotka johtivat näyttävään poliisioperaatioon, josta lopullinen totuus selvinnee lähi vuosina oikeudessa. Ja kummalliseltahan minustakin venäläisten maanhankintapolitiikka tuntuukin. Itse törmäsin asiaan, kun joskus pari kymmentä vuotta sitten muistaakseni Venäjän demokraattinen kulttuuriyhdistys tai jokin muu sen kaltainen järjestö teki ostotarjouksen Lusin varalaskupaikan vieressä sijainneesta Heinolan maalaiskunnan hylätystä ja pystyyn lahonneelta näyttävästä vanhasta vaivaistalosta. Tuota Lusin varalaskupaikkaahan Hornetin usein harjoituksissaan käyttävät. 

Malinin mukaan kiinteistöjä käytettään vakoilu- ja majoitustarkoituksiin ja ihan järkeen käyvältä näkemys tuntuukin. Toisaalta moni voisi epäillä, että vaikka roistojahan Putinin väki tunnetusti on, niin yleensä heitä ei pidetä idiootteina. Tuntuu nimittäin sangn erikoiselta, että venäläiset ihan avoimesti ja häpeämättömästi omilla nimillään ostavat Suomesta maanpuolustuksen kannalta tärkeitä kohteita. Se tuntuu liian hölmöltä ollakseen koko totuus. Luulisi, että jos Suomessa on yhtään sotilastiedustelua ymmärtäviä alan ammattilaisia, niin hekin olisivat asian viran puolesta huomanneet. Luulisi myös, että venäläiset ovat huomanneet, että suomalaiset ovat huomanneet kummalliset maakaupat ja huomanneet senkin, ettei niihin ole juurikaan puututtu. 

 Itse epäilen, että venäläisten epäilyttävät maakaupat onkin huomattu maamme tiedustelupiireissä, mutta asiasta on oltu tarkoituksella hiljaa. On nimittäin ihan ovela juoni, että sitten mahdollisen kovan paikan tullen kiinteistörekisterin tiedoista hetkessä selvitetään, ketkä henkilöt ovat mahdollista viidettä kolonnaa ja missä kiinteistöissä he piileskelevät, jonka jälkeen heidät toimiinsa voidaan puuttua tarvittaessa kovallakin kädellä. Epäilen myös, että venäläisten kummalliset maakupat voidaan selittää sillä, että tulosjohtamisajattelu on otettu käyttöön myös Venäjän sotilastiedustelussa. Sikäläiset tiedustelualan virkamiehet ovat saaneet tulostavoitteekseen hankkia mahdollisimman paljon kiinteistöjä oletetun vihollismaan strategisesti tärkeiltä alueilta ja niinpä niitä sitten hankitaankin, jotta asetetut tulostavoitteet täyttyvät. Kommentit (0) 

Onneksi ei ole tulossa olympialaisia 29.11.2020, 17:11 

Vaikka Iivo Niskanen sijoittuikin Rukalla viidenneksi ja muitakin hyviä sijoituksia suomalaiset kotiladuillaan saavuttivat, niin olen ikionnellinen, ettei lähiaikoina ole oletettavasti tulossa talvi- tai kesäolympialaisia. Mikäli tänä talvena olisivat talvikisat, niin Suomen mitalihaaveet olisivat sen varassa, että hyvällä onnella naisten jääkiekkojoukkue voisi yltää pronssille. Jos taas ensi kesänä järjestettäisiin kesäolympialaiset, jota en usko, niin vain lupaava 41-vuotias naisnyrkkeilijä Mira Potkonen saattaisi hyvällä onnella voittaa pronssia ja se todennäköisesti olisi Suomen ainut mitali. 

Mutta onneksi voimme kuitenkin iloita Ruotsin hyvästä menestyksestä ja kannustaa heitä ja varsinkin heidän riveissään esiintyviä suomalaisia urheilijoita. Epäilen, että tuleva hiihdon supertähti tulee olemaan tällä hetkellä 19-vuotias William Poromaa. Tuleva ampumahiihdon valtias saattaa hyvinkin olla Martin Ponsiluoma, jonka sukujuuret ovat Kurikassa, suomalaisen hiihdon pyhällä maalla. 

Uskon myös, että kolminkertainen kiuruveteläistaustainen olympiavoittaja Charlotte Kalla, joka on vasta 33-vuotias, eli lähestyy kestävyyshiihtäjän parasta ikää, voittaa vielä muutaman olympiakullan ja vahvistaa näin asemaansa Ruotsin hiihtohistorian parhaana naishiihtäjänä. Toiseksi paras on 60-luvun tähti Toini Gustafsson, joka oli omaa sukuaan Karvonen. 

Uskon, että seuraavissa kesäolympialaisissa tulee ylivoimaisin yleisurheilun voittaja olemaan kiekonheittäjä Daniel Ståhl, jonka äiti on turkulainen työläiskuulantyöntäjätär Taina Laakso. Minulla ei ole yhtään kappaletta syitä epäillä, etteikö Daniel ole myös isänsä puolelta suomalaista sukua, koska olen lähes varma siitä, että hän on kuuluisan suomalaisen sankarin vänrikki Ståhlin jälkeläisiä. Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen, että vuoden 1936 talvikoisoissa 15 kilometriä voitti yllätysnimi Ruotsin meänkielinen Erik Larsson. 

Jussi Kirjavainen väitti hiihtohistoriakirjassaan, että miehen yllättävän ja ylivoimaisen voiton selitys oli, että tämä hiihti uskonnollisessa hurmiossa. Dopingia ei silloin osattu epäillä. Larsson oli kotoisin vahvalta lestadiolaisalueelta Kiirunan seudulta. Suonenjokelainen suurhiihtäjä Aarne Jalkanen kertoi, että Erik, eli Kiirunan Lassi, kuten häntä meillä kutsuttiin, joutui kisojen jälkeen lopettamaan kilpaurheilun, koska uskonsisaret ja -veljet seurakunnassa uhkasivat jopa tämän henkeä, sillä he pitivät kilpaurheilua suurena syntinä. Urheilu-uran jälkeen Larsson toimi saarnaajana. Siunatuksi lopuksi paljastan, että tämän hetken maailmalla tunnetuin ruotsalaiskirjailija Åsa Larsson on tietenkin olympiavoittaja Erik Larssonin pojantytär. Hän ei ole meänkielinen eikä lestadiolainen. . Kommentit (0) 

Immunologinen yhteistyö Venäjän kanssa 28.11.2020, 17:31 

Kyllä on paha mieli ja tunnelma pilalla, koska suomalaissuksi ei ole suihkinut voitokkaasti Rukalla, vaan tapansa mukaisesti norjalaiset voittavat jostain syystä taas ylivoimaisesti kaiken mahdollisen. Venäläiset nyt näyttävät pystyvän kuitenkin antamaan norjalaisille edes jonkinlaisen vastuksen ja näyttävät myös pystyvän nostamaan nopeasti koko ajan uusia nuoria lupaavia hiihtäjiä maailman huipulle, vaikka vähän kokeneemmat ovat syrjässä kilpaladuilta erilaisten ongelmien vuoksi. 

Olen jyrkästi sitä mieltä, että Suomen Hiihtoliiton tulisi välittömästi käynnistää yhteistyö venäläisten valmentajien kanssa, koska siitä on hyviä kokemuksia. Kaihoten muistelen vielä 20 vuoden takaisia aikoja, jolloin suomalaiset hiihtäjät olivat maailman parhaita. Silloinen menestys saattoi johtua siitä, että meikäläiset tekivät tiivistä yhteistyötä itänaapurin urheilulääkäreiden kanssa päävalmentaja Kari-Pekka Kyrön johdolla. Mistään dopingistahan ei tietenkään silloin ollut kysymys, vaan kysymyksessä olivat immunologiset tutkimukset. Immunologisilla tutkimuksilla olisi nytkin paljon kysyntää, koska korona uhkaa lopettaa koko kilpaurheilun maailmassa. 

Suomalaishiihto romahti sitten 20 vuotta Lahden katastrofaaliseen skandaaliin, mutta venäläisten kanssa harrastettu immunologinen yhteistyö ei ollut skandaalin taustalla, vaan kyseessä oli immunologiseen yhteistyöhön mitenkään liittymätön nesteytys, joka kuuluu siihen urheilun harmaaseen vyöhykkeeseen, jota kaikki eivät pidä laittomana, vaikka siinä onkin omat riskinsä. Muistelen, että esimerkiksi Ala-Tikkurilan Shelliltä löytyneestä Hiihtoliiton laukusta löytyi nesteytyslaitteiston lisäksi myös adrenaaliinipiikkejä, joita varmaankin oli sen varalta, että nesteytystä tehtäessä potilas saisi vaikka jonkinlaisen allergiakohtauksen. 

Tästä pulpahtaakin mieleeni, että vuoden 1998 jalkapallon mm-loppuottelun alla puhuttiin, että juuri ennen pelin alkua Brasilian avainpelaaja sai jonkinlaisen sairauskohtauksen, johon hänen pelättiin kuolevan. Epäilen, että siinä tapauksessa nesteytyksessä oli ongelmia. Luulen, ettei nesteytys edes ollut siihen aikaan jalkapallossa kiellettyä, sillä dopingsäännökset olivat silloin lievät. Muistelen, että niihin aikoihin muutama Hollannin maajoukkuetähti kärähti jostain laittomista mömmöistä ja saivat sen seurauksena parin kuukauden ottelukiellon. Silloin katsottiin, että koska kyseessä olivat erittäin isopalkkaiset urheilijat, niin pitkä pelikielto olisi aiheuttanut heille kohtuuttomia taloudellisia menetyksiä. Kommentit (0)

Biostimulantit 27.11.2020, 16:15 

Tarkistin asian. Näyttää siltä, että Diego Maradona olisi kärähtänyt urallaan vain efedriinistä ja kokaiinista, joka asiaa viittaisi siihen, että kysymyksessä on ollut vain samankaltainen viaton amatöörimäinen puuhastelu, kuten Suomen Hiihtoliitossa muinoin. Epäilen kyllä, että jalkapallossa liikkuvat sen verran suuret rahat ja että jalkapallomaailma on sen verran korruptoitunutta, että Maradonan tapaukset eivät ole koko totuus asiasta. 

Nimittäin luin tuossa entisen jääkiekkoilija Hannes Hyvösen kirjan ja se vahvistaa näkemystäni siitä, että ainakin jääkiekossa, vaikka siinä liikkuvat jalkapalloa paljon pienemmät rahat, ja ainakin KHL:ssä liikutaan kovasti ns. Mika Myllylä-vainaan esille tuomalla harmaalla vyöhykkeellä. Hyvösen lisäksi monet muutkin suomalaiset KHL-pelaajat ovat vihjanneet monenlaisiin biostimulantteihin, joilla edistetään pelaajien jaksamista. Hyvösen mukaan on sangen tavallista, että KHL:ssä nesteytetään pelaajia, joka toimenpide edistää otteluista ja harjoituksista palautumista. Nesteyttäminen muuten vain on ainakin periaatteessa kiellettyä. Muistanpa, miten Helsingin yleisurheilun mömmönkisoissa herätti pahennusta, kun tsekkiläiset kymmenottelijat pistettiin ihan avoimesti tiputukseen ennen 1500 metrin juoksua. 

Esimerkiksi Suomea edustanutta Edvard Hämäläistä ei nesteytetty ennen viimeistä lajia, mutta sen sijaan hän poltti tupakan juuri ennen juoksun starttia ja kun häneltä kysyttiin syytä moiseen, hän kertoi polttavansa tupakan ennen lähtöä, koska juoksun jälkeen hän ei siihen enää kykene. Hannes Hyvönen paljastaa kirjassaan myös, että KHL-tähdet edistävät palautumistaan ilokaasulla. 

Itse tosin epäilen, ettei ilokaasuhoito edistä välttämättä edistä palautumista, vaan että sitä käytetään alkoholismin ehkäisyyn, ainakin Suomessa markkinoitiin yhteen aikaan ilokaasuhoitoa apukeinona alkoholismin vaivojen torjumiseen. Muuten eräs suomalainen KHL-pelaaja kertoi aikoinaan, että väkijuomaongelma on vakava ongelma myös Venäjän jääkiekkoilussa ja että juopottelua pyritään torjumaan sillä, että pelaajilla on peräti kolmet harjoitukset päivässä, jolloin aikaa juopottelulle ei jää ja lisäksi kolmen kovan harjoituksen jälkeen ei edes jaksa ryypätä. Kommentit (4) 

Argentiinan Matti Nykänen 26.11.2020, 16:40 

Suomalaisilla ja argentiinalaisilla on paljon yhteistä, koska molemmat ovat hurmioon taipuvaista kansaa. Eilen esimerkiksi ilmeni, että Argentiinassa surraan sikäläistä Matti Nykästä, eli jalkapalloilija Diego Maradonaa, melkein yhtä hurmioituneen raskaasti, kuin aikoinaan Matti Nykästä meillä. Molemmilla urheilusankareilla oli sellaisia renttumaisia luonteenpiirteitä, ettei heitä varmaankaan olisi pidetty sankareina muualla kuin Suomessa ja Argentiinassa. Tosin luulen, että se ero suomalaisilla ja argentiinalaisilla on, että mikäli meikäläinen urheilutähti kärähtää dopingista, on hänen urheilu-uransa tai jopa koko elämänsä ohi, mutta Argentiinassa Maradonan kaksi dopingkäryä eivät vähentäneet hänen kansansuosiotaan, vaan ilmeisesti pikemminkin päinvastoin. Katolisessa maassa synnit voi kätevästi sovittaa lukemalla muutaman Neitsyt Maria-rukouksen, mutta protestanttisessa Suomessa synnit sovitetaan vasta helvetissä. 

Suomalaisia ja argentiinalaisia yhdistää myös hurmioituminen tango-musiikki. Sitä harva tietää, että viimeaikainen historiantutkimus on saanut selville, että tango-musiikki keksittiin Suomessa eikä Argentiinassa, kuten monet uskovat. Tuomiolaitoksen pöytäkirjat todistavat, että 1500-luvulla tuomittiin Kalajoen käräjillä ankaraan rangaistukseen muudan talonpoika, joka oli häirinnyt joulumessua laulamalla sen aikana omatekoista kummallisen jumputtavaa sävelmää. Sittemmin tälläistä musiikkia alettiin kutsua nimellä tango. Suomalaiset merimiehet veivät myöhemmin tämän musiikkilajin Argentiinaan, jossa sikäläinen väestö tykästyi siihen suuresti. Kommentit (0) 

Kiinan malli 25.11.2020, 16:35 

Vaikka Tbilisin Dynamon jalkapallojoukkueen kovaotteinen oikeapuolustaja Lavrentin Berija, joka jalkapallouransa jälkeen toimi KGB:n johdossa, olikin ihmishirviö, niin tyhmä hän ei ollut. Hän vastasi Neuvostoliiton vankileireistä ja havaitsi pian, ettei orjatalous ollut kustannustehokasta enää 1950-luvulla, vaan tuotti tappiota. Viisaana miehenä Berija ehti käynnistää vankileirien tyhjentämisen heti Stalinin kuoleman jälkeen, mutta sitten neuvostokansan vapauttamisen keskeytti nenäsiltaan osunut pistoolinluoti. Kekkosen kaveri Nikita Hrutshev sai Berijan tappamisen jälkeen hyvän miehen maineen maailmalla, kun hän jatkoi leirien purkamista. Mikään suuri humanisti Hrutshevkaan ei ollut, sillä hänellä oli hyvin veriset kädet Ukrainan kansanmurhan jäljiltä. 

Berija oli tavallaan edellä aikaansa. Hän suunnitteli samanlaista talousjärjestelmää, joka on Kiinassa synnyttänyt talousihmeen, jonka seurauksena Usa:kin on romahduksen partaalla. Yhden puolueen hyvin raaka diktatuuri yhdistettynä hyvin raakaan kapitalistiseen talousjärjestelmään näyttää synnyttävän hirmuisen talouskasvun, jota koronakaan ei hetkauta, koska valtio pystyy tekemään hyvin kovia päätöksiä hyvin nopeasti. Muuten Putin on näköjään palauttamassa Venäjää Berijan viitoittamalle tielle ja nähtäväksi jää, onnistuuko hän, vai ovatko venäläiset jo nauttineet ihmisoikeuksista niin paljon, etteivät niistä enää suostu luopumaan. 

Sikäli näyttää huonolta, että tuossa ihan lähellä Petroskoissa historiantutkija sai 13,5 vuoden tuomion pedofiliasta, eli asiasta josta myös Berijaa syytettiin, kun hän innostui kaivelemaan liikaa Stalinin ajan joukkohautoja. Suomessa murhaaja istuu myös keskimäärin 13,5 vuoden tuomion, tosin huomattavasti Venäjän rangaistuslaitoksia miellyttävimmissä oloissa. Kommentit (1) 

Lavrenti Berijan menetetty maine 24.11.2020, 17:07 

Toimittaja Arvo Ei-Poika Tuominen on viime vuosina tutkinut Venäjää niin syvällisesti, että hän on alkanut jopa vuosi vuodelta yhä enemmän muistuttamaan ulkonäöltään perivenäläistä Boris Jeltsiniä. Hän on julkaissut isosta tutkimuskohteestaan monta hyvää kirjaa, joista luin juuri viimeisimmän nimeltään Suomi ja Venäjä - koko tarina, joka on mainio teos varsinkin minun kaltaiselleni ihmiselle, jota kaikenlaiset likaiset jutut kiinnostavat. Kun lukee enemmän, niin luulee vähemmän. Olen tähän asti luullut, että Stalinin ajan salaisen poliisin päällikkö Lavrenti Berija olisi ollut miljoonia ihmisiä tuhonnut ihmishirviö ja pedofiili, mutta Tuomisen viimeisimmän kirjan luettuani en enää luule, että Berija olisi ollut pedofiili. Hän ei jahdannutkaan öisin pikkutyttöjä Moskovan kaduilla, vaan tämä tarina on hänen vastustajiensa liikkeelle laskema valhe, jolla perusteltiin maailmalle miehen kuolemantuomiota näytösoikeudenkäynnissä. 

Berijan syrjäyttämisestä ja teloituksestakin on levitetty ilmeisesti väärää tietoa. Esimerkiksi Stalinin kuolema-elokuvassa pidätyksen suorittaa marsalkka Georgi Zukov, joka salakuljetti hallituksen kokoukseen konepistoolin povessaan. Tuomisen kirjan mukaan pidättäjät sen sijaan ryntäsivät kokoushuoneeseen sen jälkeen, kun pääministeri Georgi Malenkov oli painanut pöydän alla ollutta hälytysnappulaa. Tuomisen mukaan myös tuleva pääsihteeri Leonid Brezhnev oli mukana rynnäkössä pistooli kourassa. Tuomisen kirjassa on kuva 1990-luvun pietarilaisesta vahakabinetista, joka esittää Berijan teloitusta. 

Jonkun suomalaisen poliitikon muistelmista olen lukenut, että Berijaa pelättiin niin kovasti, että teloitusryhmän johtaja olisi ampunut tätä selkään jo matkalla teloituspaikalle. Vahakabinetin version mukaan totuus oli se, että kenraali Pavel Batiski ampui tätä pistoolilla nenäsiltaan eikä hänen silmilleen vaivauduttu laittamaan edes sidettä. Berija siis ammuttiin Neuvosto-Karjalassa kehitetyllä tyylillä. Muualla valtakunnassa uhreja ammuttiin niskaan, kuten KGB:n niskalaukausoppaassa neuvotaan, mutta Karjalassa todettiin tämä menetelmä epäluotettavaksi, koska monta kertaa ammuttava sukelsi hautaan pää edellä juuri ennen laukausta ja niinpä siellä alettiin käyttämään varmempaa otsalaukaustekniikkaa. Laskujeni mukaan Pietarissa on noin sata erilaista museota ja monessa olen käynytkin, mutta Tuomisen mainitsemaa vahakabinettia en ole vielä löytänyt. Kommentit (0) 

Olihan omituiset olympialaiset 23.11.2020, 17:22 

Muistan kristallin kirkkaasti, miten iloton paikka maame oli iloisen 1960-luvun alkupuolella. Vain radion Yleisohjelman puolelta, koska Rinnakkaisohjelmaa ei vielä ollut, tuli kvartaaleittain, eli neljästi vuodessa Kankkulan kaivolla hupiohjelma, joita nautinnolla kuunneltiin siihen. Kun vuosikymmeniä myöhemmin olen kuullut Kankkulan kaivon jaksoja uusintoina, ei voi kun ihmetellä sitä, että kansan makua ei voi tosiaankaan aliarvioida, ei ainakaan liiaksi. Kankkulan kaivon lisäksi kansaa viihdyttivät Reino Helismaan kirjoittamat kupletteja sisätäneet hupailut, jotka ovat syvästi vaikuttaneet maailmankuvaani. 

Varsinkin villin lännen seikkailut minua kiinnostivat ja naurattivatkin. Esimerkiksi Meksikon pikajunan kupletti naurattaa minua, kuten monia muitakin, yhä, vaikka siinä halvennetaan ja esineellistetään karkeasti naisia ja esitetään meksikolaiset epäilyttävässä valossa. Mieleeni on jäänyt myös jonkun kapakan tulitaistelusta kertova kupletti Balladi villistä lännestä, jonka eräs säe varsinkin huvitti lapsenmieltäni suuresti ja kuuluu seuraavasti: Joku neekerkin - all right - Kuoli vahingossa kait. Mut ihmisistä kuoli ainoastaan Brown ja Smythe. Nykyään tuota kappaletta ei enää radiosta kuule, koska sen esittäminen synnyttäisi runsaasti tutkintapyyntöjä poliisille, joka oikein onkin. 

Elävästi muistan Reino Helismaan viimeisen hupailun syksyltä 1964. Sen nimenä oli Olihan omituiset olympialaiset juuri pidettyjen Tokion kisojen kunniaksi. Minua hupailu ei naurattanut yhtään. Ehkä hauskin kohta oli se, kun selostaja kuvaili, kuinka itsensä talipalloksi lihottanutta ja siksi punnitusta läpäisemätöntä painija Kyösti Lehtosta kannettiin paareilla molskille, varmaankin hän oli kevyestä sarjasta siirtynyt raskaaseen sarjaan, jossa ottelijalla ei silloin vielä ollut mitään painorajaa ja selostaja jännäsi sitä, että mikäli Lehtonen vierähtää paareilta painimatolle mahalleen, vastustaja saa vain pistevoiton, mutta jos Köpi kierähtää selälleen, tulee hänelle selätystappio ja kisat ovat häneltä heti ohi. Olihan omituiset olympialaiset oli varmaankin Helismaan viihdetaiteilijauran pohjanoteeraus ja asia selittyy sillä, että hupailua kirjoittaessaan hän jo makasi kuolemansairaana keuhkosyöpäpotilaana sängyn pohjalla. Repe oli armoton tupakkamies. Kommentit (2) 

Helismaa ja Kuopio 24.11.2020, 21:48 

Joku ilta sitten tuli tv:stä aika monennen kerran Tapio Rautavaarasta, Reino Helismaasta ja Esa Pakarisesta kertova Timo Koivusalon elokuva Kulkuri ja joutsen, jonka katsoin aika monennen kerran, vaikka muistaakseni filmi ei saanut Oskareita tai edes Jusseja. Elokuvasta tuli mieleeni, että vielä yksi muistolaatta olisi Kuopioon saatava matkailijavirtoja houkuttelemaan lukuisten jo tällä hetkellä olemassa olevien lisäksi. 

Nimittäin myös Rautavaaralla ja Helismaalla, vaikka molemmat olivatkin pääkaupunkiseudun miehiä, on kiinteä elimellinen yhteys Kuopion kulttuurihistoriaan, vaikka tyhmempi ei sitä tiedä. Puijonkadulla sijaitsee vakituinen suuruspaikkani ja monta kertaa sinne kävellessäni on mielessäni käynyt tapaus, jonka luin Rautavaaran elämäkerrasta nimeltään En päivääkään vaihtaisi pois, joka ei minusta ole mitenkään hyvä elämäkerran nimi, koska itse ainakin vaihtaisin pois aika monta päivää. 

Kirjassa Tapio Rautavaara kertoo, kuinka hän yhdessä Helismaan kanssa käveli Puijonkatua Kuopion asemalta torille päin pienoista ylämäkeä. Helismaa hengästyi pahasti ja Rautavaara kysyi huolestuneena kaveriltaan, jonka tiesi juuri käyneen lääkärissä, että mitä se tohtori oikein kertoi. Helismaan mukaan lääkäri oli sanonut, että syökää, juokaa, naikaa, vuosi aikaa. Olen vankasti sitä mieltä, että säkeen lausuntapaikalle tulisi kiinnittää pronssilaatta maamme parhaan riimittelijän muistoksi. Kommentit (0) 

Pronssilaatan paikka 21.11.2020, 18:03 

Muutenkin Pohjois-Savon pitäisi panostaa turismiin ja matkailunähtävyyksiin, kuin että pystyttää kulkukoira Ponsselle näköispatsas Vieremän kirkonkylään, kuten eilen esitin. Nimittäin Kuopion kaupungissa on erilaisia pronssilaattoja kiinnitelty tärkeiden maailmanhistoriallisten tapahtumien tapahtumapaikoille, mutta yksi laatta vielä puuttuu, ja uskon, että mikäli tämä laatta saataisiin, houkuttelisi se uusia matkailijavirtoja kaupunkiin. 

Nimittäin Minna Canthin kadulle olisi saatava muistolaatta paikalle, jolla mäkihyppääjä Hemmo Silvennoinen veti turpaan kaimaansa kohutoimittaja Hemmo Silvennoista pian Cortinan olympialaisten jälkeen. Tapauksen taustalla oli se, että Sivennoinen lähetteli kisoista juttuja kuopiolaiseen Savolehteen ja toimittaja korjaili kaimansa tekstejä värikkäämpään suuntaan dramaattisin seurauksin. Lasse Erolan kirjasta Olympialaisten outoja tapauksia löysin Savo-lehden jutun, jonka vuoksi Kuopio luultavasti menetti Cortinan mäkihypyn olympiakullan. 

Jutun kirjoittajaksi luultu Hemmo Silvennoinen kutsuttiin kisakylässä hiihtäjien hotellihuoneeseen kuultavaksi asian johdosta, koska Kuopion poliisiurheilijoita edustanut hiihtäjä Veini Kontiselle oli lähetetty Kuopiosta kirjeessä kyseinen lehtileike. Silvennoisen selityksiä kuulematta kuopiolainen konstaapeli Veini Kontinen löi Silvennoista nyrkillä kasvoihin, jonka jälkeen ainakin Veikko Hakulinen ja August Kiuru jatkoivat sakinhivutusta, jonka seurauksena ruhjeille mukiloitu vahva ennakkosuosikki Hemmo Silvennoinen jäi seuraavan päivän mäkikisassa sijalle 10.

Edesmenneen urheiluhistorioitsija Antti O. Arposen mukaan konstaapeli Kontisen lisäksi pahoinpitelyyn olisi osallistunut myös eräs toinen Kuopion Poliisiurheilijoiden maineikas edustaja, joka tieto on minulle uusi ja yllättävä. Ja näin Savo-lehdessä luki - tosin vastuu kirjoituksesta ei ollut Silvennoisen vaan toimittaja Hemmo Kuuranhallan, joka oli omavaltaisesti lisännyt väriä Silvennoisen laatimaan asialliseen raporttiin kisapaikalta: "Aamulla heräsimme kello kuusi valtavaan meteliin ja luulimme jo lumivyöryn uhkaavan pikku Cortinan kylää. Me herrasmiesurheilijat - mäkihidalgot, tai miten kukin meitä haluaa nimittää - tajusimme silloin, että (hiihtäjillämme) oli edessään karsinta, joka lopullisesti tuli vaikuttamaan joukkueen valintaan. Pahinta meteliä piti kalakukkokaupungin konstaapeli Veini Kontinen, joka kurkku suorana juoksenteli kuin päätön kana ja ulvoi milloin mitäkin. Tämä siitä huolimatta, että tohtori Kunnas oli määrännyt Kontisen kilpailukieltoon, koska tarmokas hiihtäjämme oli saanut jännetulehduksen kämmeneensä. Tiainen ja Kortelainen näyttivät olevan pahassa ylikunnossa. Lieneekö se sitten alppitautia vai liika hermoilua, vai tosiaankin sitä, että mies on hiihtänyt itsensä loppuun?" 

Savolaisten välinen turpiinvetokisa ei päättynyt Cortinan hotellihuoneeseen, vaan kun kisojen jälkeen Hemmot Silvennoinen ja Kuuranhalla törmäsivät toisiinsa Minna Canthin kadulla, kirvaisi Silvennoinen Kuuranhallaa turpaan heti kättelyssä turhia kyselemättä. Mielestäni tapahtumapaikalle olisi siis kiireesti saatava asiasta kertova muistolaatta. 

Pian Cortinan kisojen jälkeen vammoistaan toipunut Hemmo Silvennoinen voitti Salpausselällä mäkikisan, vaikka kaikki maailman huiput olivat paikalla. Kisajärjestäjien mustaa huumorintajua osoittaa se, että voittajalle annettiin palkinnoksi kirjoituskone. Jotain silloisen suomalaisen yhteiskunnan tilasta kertoo, että Hiihtoliitto määräsi vähän myöhemmin vain perustuslain turvaamaa sananvapauttaan käyttäneen mäkihyppääjän kilpailukieltoon, mutta lyöjiä ei rangaistu, mutta ei heitä sentään tiettävästi palkittukaan. 

Urheiluhistorioitsija Antti O. Arposen mukaan Silvennoistakaan ei rangaistu kaimansa pahoinpitelystä. Toimittaja kyllä meni tekemään poliisilaitokselle asiasta rikosilmoitusta, mutta laitoksen edustajat eivät suostuneet ottamaan sitä vastaan. Olisiko rikosilmoituksen vastaanottamisesta kieltäytyminen johtunut siitä, että Kuopion poliisilaitos piti itseään jäävinä asian tutkimiseen, koska ilmeisesti laitoksen kaksi poliisia oli sekaantunut tapahtumavyyhtiin. Kommentit (0) 

Ponsselle näköispatsas 20.11.2020, 16:56 

Einari-kirjasta ja metsäkoneista vielä sen verran, että ensimmäinen Videgrenin Einarin viisikymmentä vuotta sitten valmistama metsätraktori sai nimekseen Ponsse ja sittenhän nimestä on tullut osa koko maapallon metsätalouden historiaa. Laitteen nimi liittyy savolaiseen huumoriin, joka on pikkuisen ilkeyteen taipuvasta. Traktori nimittäin ainakin joittenkuitten ja pahaa pelkään, että Einarin yritystoimintaa vähättelevien kanssaeläjien mielestä muistutti Vieremällä juoksennellutta kulkukoiraa nimeltään Ponsse. Ja helppohan on kuvitella, että ensimmäinen metsätraktori muistutti jossain määrin matalajalkaista ajokoiran kaltaista otusta. 

Tarinan mukaan Ponsse olisi ollut kulkukoira, mutta itsekin muistan hyvin noita aikoja eikä silloin enää ollut kulkukoiria, vaan kyllä kylillä juoksentelevat rakit yleensä olivat jonkun omistamia ja joku niistä koiraveronkin maksoi, vaikka ne saivatkin viettää vapaata lajityypillistä elämää. Vieremä on vireä kunta, mutta matkailuun se ei ole vielä panostanut riittävästi ja niinpä esitän, että Vieremän kunta voisi edustavalle paikalle kirkonkylän keskustaan pystyttää näköispatsaan yhdelle maailman kuuluisimmista koirista, jota Ponsseksi kutsuttiin. Yritin netistä kaivaa Ponssen kuvaa, mutta en sitä löytänyt. Ehkä kuitenkin joku silminnäkisjä vielä löytyy, joka voisi taitavalle kuvanveistäjälle kertoa, millainen Ponsse ulkoisesti oli. 

 Ponssen patsaan veistäjä voisi ottaa mallia yllä olevasta kuvasta, joka esittää nuorena kuolleen runoilija Edith Södergranin Totti-kissan patsasta. Patsas oli niin puoleensa vetävä, että en malttanut olla sitä silittämästä, kun pari vuotta sitten kävin rajan takana Raivolassa. Patsas ei muuten ole suomalaisten tekemä, vaan runoudesta ja kissoista tykkäävät venäläiset ovat olleet asialla. Kommentit (0) 

Tärkeitä sääntöuudistuksia 19.11.2020, 16:48 

Vähän on mieli paha ja tunnelma pilalla, koska eilinen Suomen jalkapalloilun kannalta ratkaisevan tärkeä peli ratkesikin sitten tuomarin tulkinnanvaraiseen ratkaisuun. Urosen ulosajo ei ollut suuri vääryys, mutta joku tuomari olisi voinut tulkita asian niinkin, että se oli walesilainen, joka aloitti lievän käsirysyn, joka päättyi rysyn aloittajan valitettavaan kaatumiseen. Ottelu ratkesi siihen jo heti pelin alkuvaiheissa, koska ei tuolla tasolla voi vajaalukuisena voittaa. 

Itse, joka olen innokas uudistamaan jalkapallon sääntökirjaa, vaikka en ole sitä koskaan lukenutkaan, esitän Fifan herroille, että lievissä tapauksissa ulosajon sijasta tuomitaankin tulevaisuudessa vain kymmenen minuutin jäähy. Se uudistus palvelisi myös tuomareiden hengen ja terveyden säilymistä, koska nyt ottelun oikeudenjakajat joutuvat liian tärkeään rooliin peleissä - eilenkin yhdellä pillin vihellyksellä ratkaistiin miljoonien eurojen kohtalo. Pyytäisin Fifan herroja kunnioittavasti harkitsemaan edelleenkin jo aiemmin tekemääni sääntöuudistusaloitettani, jonka mukaan tahattomasta käsivirheestä seuraisi aina vain epäsuoravapaapotku, vaikka se tapahtuisi rangaistusalueella. 

Nykyinen käsivirhesääntö on kohtuuttoman monimutkainen ja jättää liikaa tilaa korruptiolle ja muulle vilungille. Ja vähintäänkin yhtä kunnioittavasti esitän Fifan herroille, että nykyisestä mahdottomasta paitsiosäännöstä luovutaan joko kokonaan tai jos se ei jostain syystä ole mahdollista, muutetaan sitä siten, että paitsio vihelletään vain silloin, kun pelaaja ylittää vastustajan kenttäpuoliskon puolivälin ennen palloa. Kenttäpuoliskon puolivälin merkitsemiseen ei välttämättä tarvita kalliita kalkkiviivoja, vaan merkintä voidaan tehdä myös ruohonleikkurilla. Kommentit (0) 

Onegan traktoritehdas ja Einari 18.11.2020, 16:30 

Suuri ja mahtava oli Neuvostoliitto, kuten sen kansallislaulussakin sattuvasti sanottiin ja suuri ja mahtava oli myös Petroskoissa toimiva Onegan traktoritehdas, jonka palvelukseen kehottaa teatteritalon edessä seisova puoluejohtaja Kirovin patsas palkkaansa tyytymättömiä näyttelijöitä hakeutumaan. Traktoritehtaalla olisi varmaankin liukuhihnan ääreen kelvannut myös moni entinen pientä palkkaansa valittava näyttelijä. Onegan tehdas keskittyi vuodesta 1956 valmistamaan metsätraktoreita ja 1990-luvun loppuun mennessä se oli tuottanut kansantalouden tarpeisiin peräti 320.000 metsätraktoria. Se on paljon se, koska maailman maineeseen kohonnut Ponsse ylitti 10.000 metsätraktorin haamurajan vasta vuonna 2015.

Tosin pienviljelijä-metsuri Einari Vidgrenin tuotantolaitoksella on sikäli mennyt hyvin, että se ei ole mennyt konkurssiin ja on jopa tuottanut voittoa, toisin kuin petroskoilainen kilpailijansa, joka on tehnyt välillä konkurssejakin. Tuosta Ponssen tuottamasta voitosta sen verran, että luin juuri Antti Heikkisen kirjan Einari, joka kertoo Einari Vidgrenin ja myös Ponsse konsernin vaiheista jännittävällä tavalla, ja kirjasta jäi päällimmäisenä mieleeni se, että tyhjästä aloittanut Einari paiskoi aluksi pk-yrittäjänä yötä päivää hommia ja kiikkui konkurssin partaalla niin pahasti, että naapuritkin alkoivat jossain vaiheessa kartella rahaa vippaavaa toimitusjohtajaa. 

Sitten Einarin innovaatiot alkoivatkin saada maailman mainetta ja mies pystyi pörssikursseja tutkiessaan sanomaan pojalleen, että "nyt minulla on tuhat miljoonoo markkoo." Näin ainakin muistelen Einari-kirjasta lukeneeni, mutta saatan muistaa myös väärin mainitun markkamäärän tai ehkä Einarille sattui pilkkuvirhe, sillä sata miljoonoo markkoo tuntuisi uskottavammalta määrältä ja onhan sekin aika paljon. Kommentit (0)

Se tapahtui meille 17.11.2020, 16:33 

Surullinen kirja on Lea ja Santeri Pakkasen kirja Se tapahtui meille, joka kertoo inkeriläisten vaiheista historian melskeissä. Olen joskus ennenkin esittänyt, että Raamatun historian tutkijoiden tulisi selvittää, ovatko inkeriläiset Raamatussa mainittuja amalekilaisia, jotka asuivat ns. Luvatussa maassa, ennen kuin juutalaiset sen valloittivat ja jotka Herra Sebaot käsittämättömässä armossaan ja viisaudessaan käski tappamaan ja hävittämään niin, ettei heistä jää historiaan mitään jälkeä. 

Eräät Raamattuun perehtyneet ovat sillä kannalla, että amalekilaiset olisivat nykyisiä palestiinalaisia, mutta itse epäilen heidän olevan inkeriläisiä, joiden jälkeläisiä itsekin jossain määrin olen. Inkeriläiset on nimittäin viimeisen sadan vuoden aikana hävitetty maailmasta melkein anhittomiin. Tosin muutama inkeriläinen näyttää vielä pelaavan jalkapalloa Suomen Veikkausliigassa ja Rauno Sappinen, jonka uskon nimestä päätellen myös olevan inkeriläisiä, pelaa Viron maajoukkueen kärkimiehenä. 

Jotain hauskaakin Pakkasten kirjassa sentään on. Nimittäin olen itse käynyt Petroskoissa ja epäillyt, että kuvan puoluejohtaja Kirovin patsas, esittelee puoluejohtajaa paljastelemassa ohikulkijoille itseään, mutta niin ei välttämättä ole. Kirjan mukaan puoluejohtaja Kirov, joka seisoo Suomalaisen teatterin edessä ja viittilöi pontevasti entisen traktoritehtaan suuntaan vakuuttaen samalla teatterin pienipalkkaisille näyttelijöille, että traktoritehtaalle siitä, jos palkka ei tyydytä. Kommentit (0) 

Lisää pituutta heti maajoukkueeseen 16.11.2020, 16:02 

 Eilen Suomi voitti vieraskentällä Bulgarian ja todisti sen, että joukkue on nykyään niin kovalla tasolla, että pystyy voittamaan huonolakin pelillä. Samalla joukkue todisti sen, että Suomi, isiemme maa, alkaa kohota jalkapalloilussakin, joka on eittämättä ihmiskunnan korkein ja eniten harrastetuin kulttuurin muoto, kohota tässäkin asiassa sivistysvaltioiden tasolle. Ensi keksiviikkona käytävässä ratkaisevan tärkeässä pelissä Walesia vastaan ratkeaa, nouseeko Suomi, isiemme maa, vallan Kansojen liigan parhaaseen A-luokkaan, johon kelpuutetaan 16 maanosamme parasta maajoukkuetta. Se todistaisi sen, että monikulttuurisuus, jota viime aikoina on paljon parjattu, on ainakin jalkapallossa voimaa. Suomen maajoukkueessa on nyt kaiken värisiä pelaajia, joista osa ei hallitse suomen sannaa. 

Pikkuisen pelolla odotan Walesin kohtaamista, koska maajoukkueen kantava voima ja keskikentän työmyyrä Tim Sparv, joka on hidas, mutta kankea, sai eilen varoitustilinsä täyteen eikä pääse ylihuomenna kentälle. Tilastojen valossa hän on joukkueen avainpelaaja, joka varsinkin pääpalloissa on ollut 194-senttisenä maajoukkueen keskeinen vaikuttajahahmo. Tyypillistä brittiläistä jalkapalloa pelaava Wales on hyvä pääpalloissa ja pahaa pelkään, että se voittaa Suomen puskumaaleilla. 

Jos joku Suomen maajoukkuepelaaja lukee tätä, niin paljastanpa vielä huuhkajat ehtisivät treenata yllätyskikan erikoistilanteisiin. Joukkueen pääpelivoimaa lisäisi merkittävästi se, että joukkueen pienin mies, eli Nikolai Alho kiipeäisi erikoistilanteissa seisomaan vaikkapa Paulus Arajuuren hartioille; käsittääkseni sääntökirja ei kiellä tätä temppua. Viime viikon Ranska-pelissä muuten eräs yönmusta afroafrikkalaistaustainen hyvin pitkä roikale pomppasi kulmapotkutilanteessa yli kolmen metrin korkeuteen, koska hän ymmärsi ponnistushetkellä ottaa käsillään lisävauhtia ranskalaisen kanssapelaajansa hartioista. Sekin oli selvästi opeteltu juttu ja ihan sääntöjen sallima temppu. Kommentit (0) 

 Tare ja Ringo 15.11.2020, 17:12 

Tänä syksynä ilmestyneessä Hannu Ignatiuksen ja Tomi Lindblomin kirjassa Tapsa - koko kansan reissumies, jossa 300 suomalaista kertoo kohtaamisistaan Tapio Rautavaaran kanssa, paljastetaan, että työläisnyrkkeilijä Tarmo Uusivirralla oli tapana esittää tuo eilen mainittu tarina Ringosta ulkomuistista alusta loppuun eikä häntä saanut esityksen aikana keskeyttää. Uskoisin, että Euroopan mestarin ja kaksinkertaisen mm-hopemiehen auktoriteetti riitti eikä hänen lausuntaansa haluttu keskeyttää.

Uusivirran auktoriteetin suuruudesta kertoo tarina, jonka mukaan eräs nainen tuli jyväskyläläisessä ravintolassa valittamaan tälle siitä, ettei samassa ravintolassa iltaansa viettänyt Matti Nykänen suostunut antamaan nimikirjoitustaan paperiin, jossa oli jo Uusivirran nimikirjoitus. Nykänen oli maininnut, ettei hän suostu kirjoittamaan nimeään tämän nimen alapuolelle. Uusivirta lupasi järjestää asian ja kävi paperilapun kanssa jututtamassa Nykästä, joka jostain syystä suostuikin antamaan nimikirjoituksensa nyrkkeiljän nimmarin alle, vaikka yleensä Matti ei antanut helposti periksi ja oli tunnettu siitä, että oli tarvittaessa valmis puolustamaan mielipiteitään vaikka nyrkein. 

Nyrkkeilijä Toni Halme, joka päätyi sittemmin elämässään samanlaiseen lopulliseen ratkaisuun kuin Uusivirta, kertoi elämäkerrassaan, että kun hän vieraili Jyväskylässä Uusivirran haudalla, siellä ei ollut ollenkaan kiveä, vaan pelkästään keppi, jossa luki "Uusivirta 1X2 metriä". Tarkistin nykyisen asiantilan ja kyllä haudalla nyt on kaunis kivi, jossa lukee EUROOPAN MESTARI TARMO UUSIVIRTA. Kommentit (0) 

Halla-aho ja Ringo 14.11.2020, 16:52 

Lauri Nurmen kirjassa kerrotaan, että Jussi Halla-aho, joka on sotilasarvoltaan siviilipalvelusmies, harrastaa ammuntaa ja pistoolien keräilyä. Tieto ei ole minulle yllätys, koska joskus vuosi sitten vierailin hänen blogillaan, jossa hän kertoi olleensa juuri tupakalla, joka on muuten puoluejohtajalle täysin sopimaton pahe, ja joku ohikulkenut miehenpuoli oli ehdottanut hänelle suuseksin harrastamista; täyttä varmuutta ei mielestäni ole siitä, oliko tarjouksen tekijä vakavissaan. Halla-aho kirjoitti ajatelleensa silloin, että noutaa sisältä pistoolinsa ja ampuu miehenpuolta päähän. Kirjoitus tuomittiin jyrkästi yli puolue rajojen, ja selvä enemmistö tuomitsi ajatuksen siitä, että homoja voisi ampua pistoolilla päähän. 

En usko, että Halla-ahokaan kirjoituksellaan tarkoitti sitä, että on hyväksyttävää se, että homoja ammutaan pistoolilla päähän, mutta hän rehellisesti tunnusti, että jostain syvältä alitajunnasta oli moinen idea hänen humeettirasiaansa noussut. Epäilen, että jos joku punavihreä feministi olisi kirjoittanut samanlaisen jutun blogillaan, häntä ei olisi tuomittu lainkaan, vaan se olisi vain osoitus yhteiskunnan tasa-arvoistumisesta ja naisten vapautumisesta. 

Punavihreässä mediassa, kuten Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Yleisradiossa, on luotu kuva Jussi Halla-ahosta tunnevammaisena ihmisenä, mutta tämä ei ole koko totuus, sillä kyllä miehellä on kykyä empatiaankin, sillä hän on innokas eläinsuojelija. Jo pikkupoikana häneltä pääsi itku, joka ymmärrettävää onkin, kun toiset vintiöt repivät raajat irti sammakolta. Olen tässä lyhyen ajan sisällä lukenut sekä Tapio Rautavaaran ja Jussi Halla-ahon elämäkerrat ja jotenkin humeettirasiaani jostain alitajunnasta on kummunnut Rautavaaran levyttämä tarina yksinäisestä pistoolisankari Ringosta, jota hiljennymme kuuntelemaan: https://www.youtube.com/watch?v=W8OWB9k _Cxw&lc=UghbIQgENI6zt3gCoAEC Kommentit (2) 

Arjalainen pormestari Helsinkiin? 13.11.2020, 17:39

 "Minä ainakin haluaisin piiskata ja komennella neekereitä. Tämä ei ollut huumorivastaus. Neekeri ei ole naurun asia. Minä olen arjalainen ja ylpeä syytä". Näin vastasi aikoinaan nuori punk-vokalisti Jussi Halla-aho, joka tänään on ilmoittautunut ehdokkaaksi Helsingin pormestariksi, toimittajalle, joka kysyi artistilta siitä, haluaisiko tämä olla orjakauppias. Tämän asian ja monta muutakin hämmästyttävää asiaa paljastaa Lauri Nurmi kirjassaan Jussi Halla-aho - epävirallinen elämäkerta. Minusta on esimerkiksi aika yllättävää, että kirjassa paljastetaan Halla-Ahon äänestäneen nuoruudessaan mm. vihreiden Osmo Soininvaaraa, Heidi Hautalaa ja perustuslaillisten Georg Ehrnroothia. 

Sivistysvaltiossa moni poliitikko olisi entinen poliitikko, jos tietoon tulisi, että hän haluaisi piiskata ja komennella neekereitä ja olisi ylpeä arjalaisuudestaan. Suomessa asiaan ei ole kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi Kanadassa joutui pääministeri Justin Trudeau melkein ylitse pääsemättömiin ongelmiin, kun saatiin selville, että hän oli opiskeluaikanaan esiintynyt afroafrikkalaistaustaisena henkilönä naamiaisissa. Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan Blashemia-nimisen punk-yhtiön Jussi Halla-aho-nimisen vokalistin Mother-nimistä lauluesitystä: https://www.youtube.com/watch?v=IIi845nk3pc Kommentit (0) 

Pariisin ihme 12.11.2020, 17:24 

Tutkinpa netissä hallitsevan jalkapallon maailmanmestari Ranskan tilastoja ja löysin luettelon joukkueen otteluista vuoteen 2014 asti ja tutkimukseni paljastaa, ettei Ranska ole ennen eilistä hävinnyt kotikentällään ainakaan kuuteen vuoteen. Niinpä se, että maailmanmestari hävisi Pariisin kotiluolassaan Suomen B-maajoukkueelle puhtaasti ja eittämättä 0-2, on yksi maailmankaikkeuden historian suurimmista ihmeistä. Iso osa Suomen maajoukkueen eilisistä sankaripelaajista on suurelle yleisölle tuntemattomia ja niinpä minun täytyy paljastaa vielä sekin, että noin puolet heistä on vahvasti kuopiolaistaustaisia, vaikka tyhmempi ei sitä huomaakaan. 

Joskus iloisella 70-luvullahan tilanne oli se, että noin puolet maajoukkueesta koostui Kupsin ja Kopareiden miehistä, mutta sen jälkeen maajoukkuemiesten kuopiolaiskytkentöjä on saanut vallan hakemalla hakea. Nykyisestä maajoukkuemiehistä ainoastaan Ilmari Niskanen on selvästi Kuopion poikia, vaikka onkin syntynyt Kiuruvedellä. Eilisen ottelun suuri sankari oli keskikentän työmyyrä ja vanha maaotteluratsu Joni Kauko. Hänestä minun täytyy paljastaa se, että ainakin Keskuskentän veteraanikatsomossa minulle vuoren varmasti vakuutettiin, että Kaukon äiti on entinen Kuopion Kopareiden naisjoukkueen maalivahti, vaikka Joni onkin syntynyt Turussa. 

Eilisen ottelun keskeinen vaikuttajahahmo oli suklaan ruskea puolustaja Nicholas eli Niko Hämäläinen, jolla on myös USA:n kansalaisuus. Hänen isänsä Timo Hämäläinen on pelannut 70-80-luvuilla Kupsissa ja Kopareissa. Poika Niko on viettänyt usein kesiään Kuopiossa, mutta suomea tai savoa hän ei kuitenkaan haasta tai huasta. Eilisessä ottelussa tuli vaihtomiehenä keskikentälle Robert Taylor ja hän on nykyisestä maajoukkueesta ainut vallan syntyperäinen kuopiolainen, koska hän syntynyt Kuopiossa 1994. Hänen isänsä tuli Irlannista pelaamaan aluksi Sonkajärveläisessä Kalliosuon Sisussa, mutta eteni sitten Kupsin edustusjoukkueeseen asti.

Eilisessä ottelussa teki upean maalin heti ensimmäisessä maaottelussaan Onni Valakari ja hänetkin lasken ainakin melkein kuopiolaiseksi, koska isä Simo Valakari on muuttamassa Kuopioon valmentamaan Kupsia. Yhden maalin eilen syöttänyt Rasmus Karjalainen pelasi vielä toissa kesänä Kupsissa, joten jotain kytkentöjä kalakukkokaupunkiin löytyy hänestäkin. Tässä vaiheessa on minulla vielä selvittelytyön alla, että ovatko maajoukkueen pitkäkasvuiset puolustajaveljekset Leo ja Sauli Väisänen sukua suonenjokelaiselle olympiahiihtäjälle Hiihto-Niilo Väisäselle, mutta vain sen olen saanut tässä vaiheessa selville, että he ovat entisen Miss Suomen ja nykyisen tv-kuuluttaja Anna-Liisa Tiluksen aikamiespoikia. Kommentit (1) 

 Jyskyjärvi pelastui 11.11.2020, 16:34 

Eilen mainittu operaatio Kaleva ei mennyt kaukopartiomiehiltä ihan putkeen. 200 miehen osasto onnistui täyttämään asetetuista tavoitteista kaksi, eli eräs ilmavalvonta-asema tuhottiin ja Suopasjärven kylä poltettiin. Sen sijaan kolmas tavoite, eli Jyskyjärven kylän polttaminen ei onnistunut. Se on hyvä se, koska eräs tavoitteeni vielä tässä elämässä on käydä tutustumassa karjalaiseen Jyskyjärven kylään, joka kuvista päätellen on erittäin kaunis kylä, jossa on leveän Tsirkakemijoen yli rakennettu näyttäviä riippusiltoja. Jyskyjärvi on sikälikin tärkeä kylä maamme historiassa, että sieltä olivat lähtöisin monet karjalaiset laukkukauppiaat, joita myös reppuryssiksi kutsuttiin käsittääkseni ilman mitään kielteistä arvolatausta. Esimerkiksi Uukuniemellä vaikuttanut Ivanoffin kauppiassuku on tullut Jyskyjärveltä.

Jyskyjärven pelasti tuholta se, että osastoa johtanut majuri Into Kuismanen ampui itseään vahingossa reiteen pistoolillaan. Sikäli hän oli kova mies, että ei paljastanut vammaansa miehilleen, vaan hiihteli porukan mukana. Vamman vuoksi alun perin suunniteltua retkeä kuitenkin lyhennettiin. Kuismanen ei muuten ollut ollut ainut kaukopartioupseeri, jonka pistooli laukesi vahingossa. Nimittäin kärkkääläinen Ruuskas-Esa kertoi olleensa Jatkosodan viimeisenä kesänä kaukopartiossa, jota johtaneen upseerin pistooli laukesi vahingossa taskussa. Muistelen kerrotun, ettei tämä haavoittunut reiteen, vaan vielä arempaan paikkaan. 

Pistoolien kanssa saakin olla varovainen, koska joskus iloisella 70-luvulla oli erään romaninuorukaisen povitaskussa ollut pistooli lauennut vahingossa Suonenjoen Alkon edessä. Nuorimies oli kaatunut kuolleen näköisenä maahan ja joukko ohikulkijoita oli kerääntynyt ihmettelemään asiaa oletetun vainajan ympärille. Kun joku ihmettelijä oli ääneen arvellut, että pitäisiköhän paikalle kutsua poliisi, oli vahingonlaukauksen uhri heti vironnut ja poistunut juosten tapahtumapaikalta. Kommentit (0)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti