Lapsuudessani Suonenjoen Kärkkäälän kansakoulussa oli pääasiallisena opetusmetodina se, että joka jumalan päivä meidän tuli opetella uusi virsi. Tuota opetusmetodia olen joskus ylistänyt, koska monet Kärkkäälän kansakoulun kasvatit ovat menestyneet myöhemmin hyvin opintiellään. Tosin on niitäkin, jotka eivät sitten opintiellään menestyneet kovin hyvin, vaan pikemminkin päinvastoin. Heitä käyn nykyään usein tervehtimissä Valkeisenmäen hautausmaalla.
Tuo virsiasia ja varsinkin virsi 433, joka alkoi sanoilla "Oi etkö ihminen muistakaan sun aikas että on rahtu vaan, jok´ainut askel sun matkallas on askel kohti sun kuoloas" tuli eilen mieleeni, kun 50 vuoden jälkeen tapasin entisiä luokkatovereitani.
Minusta 50 vuotta on kulunut ihan hujauksessa, mutta siitä huolimatta havaitsin, että kaikki muut olivat hirveästi vanhenneet ja ainoastaan minä itse olin säilyttänyt nuorekkuuteni. Ajattelin jopa ehdottaa, että olisimme koulun pihalla järjestäneet kilpailun vauhdittomassa kolmiloikassa, koska luulenpa olleeni kisassa ihan kärkiporukoissa, mutta maltoin onneksi mieleni.
Tarkistin miten tuo virsi 433 nykyään kuuluu ja vanhana konservatiivisuuteen taipuvaisena herrana närkästyin, koska perinteinen Topeliuksen sanoitus on turmeltu, ja virren alku on muutettu muotoon "Oi etkö ihminen muistakaan on lahjaa aikasi päällä maan, jokainen askele matkalla vie kohti päivies loppua." Topeliuksen alkuperäisen sanoman jylhyys on näköjään täysin turmeltu.
Tallennan tuon riemuylioppilaskuvan sumeassa muodossa, koska joku nykyajan lättähattu voisi ihan hyvin nykytekniikan avulla muokata nuo ihmishahmot vaikka siveettömiksi kuviksi, jollaisesta asiasta olen tv-uutisissa kuullut.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti