sunnuntai 30. marraskuuta 2025

The Zone on Interest

Talvisodan alkamisesta on tänään tasan 86 vuotta, ja sen vuoksi telkkarissa näytetään laskujeni mukaan noin 15. kerran Talvisota-elokuva. Jos joku ei jaksa sitä enää katsoa, niin suosittelen, että Yle Areenasta voi sen sijaan katsoa puolalais-englantilainen elokuva The Zone on Interest, joka on erinomaisen hyvä filmi, josta osoituksena on, että se sai aikoinaan kaksi Oscaria ja neljä Cannesin festivaalipalkintoa.

Kun Talvisota-elokuva sisältää paljon suoranaista kasapäihin tappamista ja muutakin ahdistavaa, niin The Zone on Interest kuvaa Rudolf ja Hedvig Hössin idyllistä perhe-elämää 1940-luvun alun Puolassa. Vaikka isä Rudolf on hyvin kiireinen vastuullisessa asemassa oleva virkamies, niin hän kuitenkin jaksaa leikkiä lastensa ja koiransa kanssa ja kotirouva Hedvig on onnistunut luomaan virka-asunnon pihasta upean puutarhan, jota hän hoitaa huolella ja varsinkin lannoittaa kunnolla aidan takana olevalta leiriltä saatavalla ravinteikkaalla tuhkalla.

Mutta täysin huoletonta Hössien perhe-elämä ei ole, koska Saksan natsihallinto oli hyvin julma hallinto. Hössien perhettä nimittäin uhkaa muutto pois juuri erinomaiseen kuntoon saadusta kodista. Sen käsityksen elokuvasta sain, että Rudolf on joutumassa siirtymään Unkariin suorittamaan vaativia virkatehtäviä, joka oli luultavasti satojentuhansien Unkarin juutalaisten siirto keskitysleireille.  

Meluongelmakin häiritsee Hössien perheidylliä, sillä vaikka Rudolf onkin onnistunut rakentamaan Auschwitzin keskitysleirille nerokkaan jatkuvapolttoisen krematorion, niin se vika laitoksessa on, että se pitää yötä päivää naapuristoa häiritsevää huminaa.

Hyvässä elokuvassa on mielestäni se puute, että se päättyy tavallaan kesken eikä kerro, miten Hösseille lopulta käy. Sen olen kuitenkin lukenut, että puolalaiset hirttivät Auschwitzin komendantti Rudolf Hössin vuonna 1947 tämän itsensä suunnitteleman krematorion vieressä käyttäen teloitusmuotona ns. lyhyenpudotuksen hirttoa, joka on tiettävästi tuskallinen tapa kuolla, koska kuristuminen tapahtuu hitaasti.

Höss oli kuitenkin onnekkaampi kuin Böömin ja Määrin valtakunnanprotektoraatin valtiosihteeri ja Saksan poliisijohtaja Karl Herman Frank, josta kerrotaan, että hänen hirttämisensä olisi epäonnistunut useita kertoja, ja hänet olisi jouduttu nostamaan ylös ja virvoittamaan henkiin ennen kuin lopullinen teloitus onnistui.

The Zone on Interest-elokuvan voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-68431538






lauantai 29. marraskuuta 2025

Družba eli Ystävyys

Eipä kerrottu aamun tv-uutisissa mitään siitä, että kaksi Venäjän varjolaivaston tankkeria on syttynyt yöllä  tuleen Turkin rannikolla, vaikka dramaattisesta tapauksesta on kysymys, sillä nyt Ukrainan sota on leviämässä kansainvälisille merialueille ja maailmansota on entistä lähempänä. Lienee vain ajan kysymys, koska tankkerit palavat Suomenlahdella, ja sitten ympäristökatastrofi Suomen rannikolla onkin hyvin lähellä.

Ukraina on tietysti tankkeripalojen sytyttäjä, mutta tuskin se sitä myöntää, joka ymmärrettävää onkin. Eihän Irankaan myönnä olevansa Punaisellamerellä tapahtuneiden ohjusiskujen takana, joilla vaurioitettiin tankkereita, vaan väittää Jemenin huthikapinallisten olevan iskujen takana. Ehkä Ukrainakin kertoo Venäjän Putinin vastaisten kapinallisten sytyttelevän Venäjän varjolaivaston aluksia. Nähtäväksi jää, alkaako Venäjä seuraavaksi tuhoamaan Ukrainan viljalaivoja ja aseapua tuovia aluksia kansainvälisillä vesillä. 

Tähän asti Ukraina ei ole juurikaan häirinnyt Venäjän öljykauppaa. Tälläkin hetkellä Venäjän öljyä virtaa Venäjältä Ukrainan halki Unkariin ja Slovakiaan valtavaa Družba-öljyputkea pitkin, jonka nimi tarkoittaa suomeksi ystävyyttä. Luulen, ettei öljy virtaa Unkariin ja Slovakiaan pelkästään ukrainalaisten ystävällisyyden vuoksi, vaan sen vuoksi, että Ukraina rahastaa asiasta kunnolla. 

Nähtäväksi jää, että katkeaako öljyn virtaus Unkariin sopivasti maan tärkeiden vaalien alla, koska se voisi olla melkoinen takaisku Orbanin vaalikampanjalle. Ukraina voisi tietysti selittää, että jokin onnettomuus aiheutti putken katkeamisen. Tosin huolimatonta kaivinkonemiestä on vaikea syyttää, koska öljyputken halkaisija on noin metri ja sen seinämät lienevät monta senttiä paksua terästä; ainakin räjäytettyjen maakaasuputkien seinämät olivat nelisenttistä terästä, jonka ympärillä oli vielä betonikuori.

https://yle.fi/a/74-20196931

perjantai 28. marraskuuta 2025

Mustafe Muuse - tuleva ministeri

Ajattelinpa, kun eilen katselin 24-vuotiaan juoksija Mustafe Muusen puhetta Finlandia-palkinnon jakojuhlassa, että siinä meille puhuu tuleva vihervassari kulttuuri- ja liikuntaministeri. Harva oli se silmä, joka ei kostunut Muusea kuunnellessaan. Tosin itseäni hieman häiritsi se, että aivan perustellusti maamme kirjojen kalleutta arvostellessaan hän ei muistanut mainita, että Suomessa on kuitenkin ehkä maailman paras kirjastolaitos.

Pohjimmiltani olen nykyään ihan liberaalipaska ihminen ja kannatan, että yhteiskunnassa erilaiset mielipiteet saavat olla tasapuolisesti esillä tiedotusvälineissä. Niinpä toivon, että vuoden päästä Finlandia-palkinnon jakojuhlassa puhuu keihäänheittäjä Kimmo Kinnunen. 

Hän on nimittäin myös kirjallisuuteen perehtynyt urheilija, joka eräässä lehtihaastattelussa kertoi, että hän on elämässään lukenut yhden romaanin, joka oli Esa Anttalan Hopeaa rajan takaa. Ja ihan hyvä kirjahan se onkin, josta Mikko Niskanen teki elokuvankin, jossa ensilikistäjän roolissa näytteli Pertti Pasanen.

Muistelen, että samassa haastattelussa Kimmo Kinnunen kertoi lukemisen lisäksi harrastavansa myös hirvenmetsästystä ja viihtyy hyvin hirvimetsällä, koska siellä eivät tule hipit vastaan eivätkä akat hypi niskaan. Noinhan monet muutkin miehet maassamme ajattelevat.

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000011656085.html

torstai 27. marraskuuta 2025

Langennut legenda - Mika Myllylä

Suomen kansa rakastaa renttuja. Kyllä minua sitten niin huvitti, kun kuulin, että Matti Nykänen oli olympiakisoissa saapunut taksilla pahasti myöhässä vanhalle viinalle haisten kisapaikalle, kun kilpailu oli jo käynnissä, kavunnut kylmän rauhallisesti mäkitorniin ja hänen ensimmäisen hypyn jälkeen kuuluttaja oli todennut, että mielenkiintoista nähdä, kuka tulee tämän päivän kilpailussa toiseksi.

Ja sekin minua huvitti, kun Seppo Räty lehtihaastattelussa kertoi, että oli Suomi-Ruotsi-maaottelussa heittänyt vain kerran ihan selvin päin ja niinpä hän silloin jäikin kisassa toiseksi. Erityisesti minua tapauksessa huvitti se, että pian tuon lehtijutun lukemisen jälkeen huomasin seisovani Pyhäselän Gulfin huoltoaseman kahvijonossa Rädyn takana ja mieleni teki tapani mukaisesti möläyttää hänelle jotakin Ruotsi-maaottelun tapahtumista. Tapojeni vastaisesti jätin kuitenkin möläyttämättä, koska Räty on luonnossa paljon isompi kuin telkkarissa ja koska huonothan nämä hampaani ovat, mutta ovathan ne omat ja kyllä minä ne pitäisin.

Mutta yhtään minua ei nyt huvita, vaikka luin Marko Lempisen kirjan Langennut legenda - Mika Myllylä, jossa kerrotaan Mika Myllylän renttuilusta. Enemmänkin Lempisen kirja itketti, koska sen luettuaan ymmärtää, että päihderiippuvuus on ihan hirveä sairaus, johon nykyajan lääketiedekään ei näytä löytävän parannuskeinoa, kuten esimerkiksi syöpäsairauksiin on löytynyt. Muistelen, että alkoholistit elävät keskimäärin 47-vuotiaiksi, mutta Mika Myllylä selvisi sairautensa kanssa vain 41-vuotiaaksi. 

Lempisen kirja on sen verran järkyttävä, että mikäli maamme kouluissa vielä järjestetään raittiuskilpakirjoituksia, niin maamme yläasteelaisilla voitaisiin pakkoluetuttaa tuo teos ja sen jälkeen ainekirjoitustunnilla pakottaa kirjoittamaan siitä arvostelu. 

Sosiaali- ja liikunta-alan oppilaitoksissa Langennut legenda voisi mainiosti olla raittiustuntien oppikirjana. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että kun painija Kyösti Lehtonen ja laulaja-painija Eino Grön opiskelivat Pajulahden urheiluopistossa liikunnanohjaajiksi, niin ainakin hyvän tarinan mukaan molemmat saivat todistukseensa voimailusta kiitettävän 10, mutta raittiuskasvatuksesta vain välttävän viitosen.

https://www.tammi.fi/kirjat/langennut-legenda-mika-myllyla/

keskiviikko 26. marraskuuta 2025

Uukuniemeläisen Mauri Toiviaisen talvisota

 Kun eilen avasin telkkarin, huomasin yllätyksekseni, että TV2:n sarjassa Talvisodan veteraanit kertovat oli uukuniemeläinen Mauri Toiviainen kertomassa omaa talvisodan tarinaansa.


Hänen tarinansa alkoi sillä, että hänet määrättiin Helsingissä suojeluskunnan esikunnassa heti talvisodan alussa Parabellum-pistooli kourassa viemään jonkun vangitun miehen Katajanokan vankilaan läpi täysin tyhjenneen kaupungin. Määräys oli, että heti on ammuttava, jos mies yrittääkin karata. Sotapolku-tiedosto paljastaa, että Toiviainen oli sillä hetkellä kypsässä 17 vuoden iässä (https://www.sotapolku.fi/…/toiviainen_mauri-pertti_1922-05…/) .

Myöhemmin hän palasi Uukuniemelle vartioimaan Pyhäjärven rantaa, jotta jäälle pudotettavat laskuvarjomiehet olisi torjuttu. Päivittäiselle hiihtolenkille kertyi mittaa peräti 30 kilometriä. Desantteihin ei törmätty.

Mauri Toiviainen on julkaissut kirjan nimeltään Vänrikki Toiviaisen muistelmat ja saattaa hyvinkin olla, että tuo teos löytyy Uukuniemenkin kirjastosta ja ellei löydy, niin sitten sen voisi yrittää jostain hankkia, vaikka se näyttää olevan loppuun myyty.

Luulen, että Mauri Toiviaisen isä oli Viljami Toiviainen, joka toimi uukuniemeläisten komppanian päällikkönä Kollaalla.

Mauri Toiviaisen tarinan voi katsoa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-436032

tiistai 25. marraskuuta 2025

Trump-setä asuu Venäjällä

Ukrainan olemassaolo on uhattuna, koska Trump on sitä mieltä, ettei sen kansa ole osoittanut hänelle riittävästi kiitollisuutta. Itse tosin ihmettelen, miksi kiitollisuutta olisi pitänyt osoittaa Trumpille, koska Biden päätti aikoinaan Ukrainan avustamisesta, mutta Trump ei ole avustuspäätöksiä tehnyt syistä, joita voi vain arvailla.

Kuitenkin olen Stubbin hahmotteleman arvopohjaisen realistisen ulkopolitiikan kannalla ja tämän vuoksi esitän, että Trumpille tulee maassamme osoittaa kiitollisuutta entistäkin enenevämmässä määrin. Yksi tapa kiitollisuuden osoittamiseksi olisi se, että Helsingin Hakaniemestä poistetun Maailman rauha-patsaan tilalle pystytetään valtava Trumpin näköispatsas, jonka olisi oltava kullitettu samalla tapaa kuin Pohjois-Korean arvostettujen johtajien patsaat ovat. Trump-patsaan torso-osan voisikin tilata Pohjois-Koreasta, koska siellä varmaankin ovat jonkinlaiset torson aihiot jo valmiina, mutta patsaan yläosan voisi veistää Matti Peltokangas, jonka Sauli Niinistöä esittävä rintakuva on herättänyt paljon huomiota maassamme.

Kunnioitusta Trumpille voisi osoittaa myös siten, että maamme kouluissa järjestettäisiin erityinen Trump-viikko, jonka aikana maamme nouseva nuoriso ja kasuava kansa tutustuisi Trumpin elämään ja tekoihin. Ainekirjoitustunnilla voisi aiheena olle Trump ja valtakunnan parhaat Trump-aineet palkittaisiin. Trump-viikkoa järjestettäessä voisi ottaa oppia iloisella 1970-luvulla kouluissamme vietetyistä YYA-viikoista. 

Ne viikot olivat silloin osa maamme ulkopoliittista arvopohjaista realismia, jonka avulla rutiköyhästä Suomesta tuli mittausten mukaan maailman onnistunein valtio ja jonka avulla tuhannet köyhät kainuulaiset rikastuivat Kostamuksen rakennustyömailla ja tuhannet kuopiolaisnaiset ompelivat ruskeita 52 numeron miestenpukuja Neuvostoliittoon ja taisi joukossa olla myös vähäinen määrä puolue-eliitille tarkoitettuja povitaskullisia 52 numeron ruskeita miestenpukuja, jotka maksoivat viisi markkaa tavallisia karvahattumallipukuja enemmän.

Lopuksi korostan vielä sitä, että jos lapsikuoro Meripioneerit vielä esiintyy, niin kuoro voisi levyttää uudelleen 1970-luvun suosikkikappaleen Lenin-setä asuu Venäjällä, mutta Lenin-setä voisi vaihtua Trump-sedäksi. Sekin on vain arvopohjaista realismia, että kerrotaan Trump-sedän asuvan Venäjällä.

https://www.bing.com/videos/riverview/relatedvideo?q=lenin-set%c3%a4+asuu+ven%c3%a4j%c3%a4ll%c3%a4%2c+meripioneerit&mid=12E1476BFFDEBDD51B7612E1476BFFDEBDD51B76&FORM=VIRE


maanantai 24. marraskuuta 2025

Kansainvälinen rikostuomioistuin ja Nicolas Guillou

Eilen tein mielestäni yksinkertaisen ja selkeän rauhansuunnitelman Ukrainan sodan lopettamiseksi, mutta en ottanut selkeää kantaa sotasyyllisyysasiaan, koska sitä asiaa ei tarvitse rauhansopimuksen laatijoiden pohtia, koska  se kysymys voidaan parhaiten ratkaista Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ihan riippumatta maailman eri valtioiden näkemyksestä tapaukseen. 

Se on hyvä se, koska jos yleinen järjestys edellyttää, että esimerkiksi makkaravarkaita rangaistaan, niin kyllä hyökkäyssotaan ja kansanmurhaan syyllisetkin olisi hyvä saada tuomiolle. Jos Putinin aloittaman hyökkäyssodan vuoksi on kuollut satojatuhansia ihmisiä, vammautunut yli miljoona ja omaisuutta rikottu miljardien arvosta, niin minun oikeudentuntoni edellyttää, että jotkut rapsut nyt henkensä edestä taistelevalle Putinille ja henkensä edestä valehteleville Lavroville, Medvedeville ja Viipurin entiselle piispalle patriarkka Kirillille olisi annettava. 

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että 80 vuotta sitten hyökkäyssodan aloittaneita poliitikkoja hirtettiin Euroopassa. Itse en kuolemantuomiota hyväksy, mutta mikäli maailmassa on vielä yhtään oikeudenmukaisuutta jäljellä, niin lopun ikänsä saisivat Ukrainan sotaan syylliset istua linnassa. Mutta arvokkaasti heitä on kansainvälisen oikeudenkin mukaan kohdeltava, ja itsekin olen valmis lähettämään vanki Putinille vaikka suklaanappeja, joita hän voisi aikansa kuluksi sellissään imeskellä.

Jos presidentti Zelensky ehtii tämän muilta kiireiltään lukemaan, niin hänen kannattaa miettiä sitä, että Ukraina voisi luvata vaikkapa miljardi euroa sille, joka toimittaa sodan pääsyylliset Haagiin tuomiolle. Luulen, että maailmassa on monia, jotka muotoilisivat tässä tapauksessa sotasyyllisten etsintäkuulutuksen siten, että palkkio luvataan sille, joka toimittaa sotasyylliset Haagiin elävänä tai kuolleena.

Eilinen Helsingin Sanomat kertoi, että Trump on mahtava ja harvinaisen ilkeä ihminen. Hän nimittäin pystyi päätöksellään estämään sen, että Kansainvälisen rikostuomioistuimen tuomari Nicolas Guillou ei saa mistään pankista luottokorttia, jota ilman elämä nykyisessä maailmassa on hankalaa, koska hän syyllistyi siihen, että antoi Israelin pääministeri Netanjahusta pidätysmääräyksen kansanmurhasta epäiltynä. Luulen, että luottokortittomia tuomareita on tulossa lisääkin, kun Trump saa kuulla, että kansainvälinen pidätysmääräys on annettu myös hänen hyvästä ystävästään Vladimir Putinista, koska tämän katsotaan olevan  syyllinen sotarikoksiin, kuten väestön laittomiin karkotuksiin ja väestönsiirtoihin, mukaan luettuna lapset Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainassa.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/5cf82d2b-57e9-4537-8671-471a44707e6c


sunnuntai 23. marraskuuta 2025

Rauhansuunnitelmani Ukrainaan

Koska Putinin-Trumpin Ukrainan sodan rauhansuunnitelma on vastatuulessa, rohkenen esittää oman rauhansuunnitelmani. Rauhansuunnitelmani lähtökohta on se, ettei Ukraina suostu mihinkään alueluovutuksiin, vaan ainoastaan vuokraa nykyiset valloitetut alueet Venäjälle käypään hintaan. Karkea arvioni on, että käypä vuokra nykyisistä miehitetyistä alueista on 20 miljardia euroa vuodessa. Jos Venäjä valtaa lisää Ukrainan alueita, se voisi maksaa vaikkapa 2.000 euroa vuodessa jokaiselta valtaamaltaan hehtaarilta.

Vuokran Eu ja USA perii aluksi Venäjän lännen pankeissa olevista 300 miljardin euron talletuksista ja kun ne on käytetty, niin Venäjälle asetetaan samanlaiset tullit, jotka Usa asetti läheiselle liittolaiselleen Kanadalle. Venäjän viennin arvo ennen Ukrainan sotaa oli noin 500 miljardia euroa, joten pelkästään 20 %:n tulli tuottaisi 100 miljardia euroa vuodessa. Tästä summasta Ukrainalle maksettaisiin myös korvaukset sodan aiheuttamista vahingoista, jotka ovat tällä hetkellä noin 1000 miljardia euroa. Sotakorvausten rasite Venäjän taloudelle olisivat samaa luokkaa kansantalouden kokoon ja väkimäärään suhteutettuna kuin Suomen aikoinaan maksamat sotakorvaukset.

Rauhansopimukseni tärkeä kohta on se, että EU tai ainakin ns. Halukkaiden koalitio alkaa ottamaan vuosittain 100 miljardia euroa lainaa Ukrainan tukemiseen ja ottaa sitä niin kauan kuin sota jatkuu. EU-valtioiden yhteenlaskettu valtion velka on tällä hetkellä 80 % bkt:sta, eli noin 15.000 miljardia euroa, joten velkaantuminen lisääntyy vajaan prosentin vuodessa ja pysyy kohtuuden puitteissa ja lisäksi Venäjä joutuu tietysti aikanaan korvaamaan kaiken Ukrainalle annetun avun. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että USA:n valtionvelka on 125 % bkt:sta ja Japanin peräti 235 %.

Jos Venäjä ei suostu pikaisesti rauhaan, Saksa luovuttaa Ukrainalle 30 Taurus-ohjusta, joilla katkaistaan Krimin silta. Ja jos Venäjä jatkaa ensi talvenakin Ukrainan kaupunkien siviili-infran, varsinkin sairaaloiden, tuhoamista, Suomi luovuttaa Ukrainalle tarvittaessa kuvan Kuopion torilla esitellyn Hornet-hävittäjän ja siihen muutaman tuhannen kilon kuvassa näkyvän, mutta tutkassa näkymättömän liitopommin, joilla voi tarvittaessa katkaista Moskovan ja Pietarin sähkön ja lämmön. Kun Venäjä näyttää ohjuksilla osuvan kerrostalojen seinään, niin kuvan ohjuksella osuu tarvittaessa sähköpylvääseen.




lauantai 22. marraskuuta 2025

Murhamiehiä

Luulen, että Trump halusi nostaa Ukrainan rauhansopimuksen kiireesti esille, koska hän haluaa peitellä sitä, että julkisuuteen tulevat 100.000 liuskaa Epstein-papereita saattavat paljastaa, että Usa:n presidentti on elämässään syyllistynyt sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan käytökseen ja sellainen saattaa romahduttaa hänen kansansuosionsa ja pahimmillaan johtaa oikeudenkäyntiin, jonka Trump sitten lopulta voittaa, koska valtaosa korkeimman oikeuden jäsenistä on hänen nimittämiään.

Epstein-kohu näyttää peittävän alleen sen, että Usa:n presidentti on murhamies, sillä tulkintani mukaan laiton teloitus on murha. Tiettävästi Usa:n laivasto on surmannut lyhyen ajan sisällä noin 80 ihmistä huumeiden salakuljetuksesta epäiltynä ilman, että teloitettuja olisi edes kuultu asian johdosta ennen teloitusta. 

Muutama sotilas- ja tiedustelutaustainen senaattori onkin julkisesti kehottanut Usa:n sotilaita kieltäytymään toteuttamasta laittomia käskyjä. Trumpin mukaan kyseiset yllyttäjät tulisi kapinallisina hirttää. Yleensä demokraattisissa oikeusvaltioissa poliitikot ovat ottamatta kantaa yksittäisiin rikostapauksiin, vaan jättävät asian oikeuden päätettäviksi.

Tässä yhteydessä korostan sitä, että sekä murhamies Trumpin että murhamies Putinin toimia pohtiessaan kannattaa Wikipediasta tarkastaa länsimainen fasismin määritelmä. Käsittääkseni Venäjällä ja Putin-myönteisissä piireissä fasismi määritellään nykyään toisin ja sen määritelmän mukaan fasisti on henkilö, joka ei hyväksy Putinin hyökkäyssotaa. Muistelen entisen Helsingin Sanomien toimittajan Leena Hietasen lausuneen, että Suomessa fasisteja ovat juutalaisen Ben Zyskowiczin lisäksi vasemmisto ja varsinkin vihreät.

Tässä uutinen, jossa Trump vaatii eräiden demokraattien hirttämistä: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011642080.html

perjantai 21. marraskuuta 2025

Biljoona

Vaikka asiantuntijat näyttävät suhtautuvan epäillen siihen, että Putin-Trump-sopimus toisi rauhaa Ukrainaan, niin rohkenen epäillä epäilevien asiantuntijoiden asiantuntevuutta. Sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, väitän, että rauha on lähellä. 

Luotan siihen, että jos Ukraina tai EU-maat alkavat ämpyilemään, kuten Savossa sanotaan, asiassa, niin Trump ilmoittaa Ukrainalle, että amerikkalaisia aseita ei maalle enää myydä rahallakaan, vaan aseet myydäänkin Venäjälle. Ja jos EU ei muuten hyväksy rauhansopimusta, niin Usa uhkaa asettaa EU:lle 100 %:n tullit.

Erikoinen seikka kaavaillussa rauhansopimuksessa on se, että Putin ja Trump ovat päättäneet, että EU maksakoot 100 miljardia Ukrainan jälleen rakentamisesta. Minua ihmetyttää se, että vähälläpä EU näyttää pääsevän, sillä 100 miljardia on urheilukielellä ihan  vain verryttelyä, sillä Pillilupiaskin kanteni väittää, että Ukrainan sodan jälkien korjaus maksaa ainakin biljoonan, eli tuhat miljardia, joka tarkoittaa miljoonaa miljoonaa. Niinpä luulen, että Trump ja Putin tulevat vielä vaatimaan eurooppalaisilta paljon lisää, sillä varsinkin Venäjä tarvitsee paljon apua Itä-Ukrainan saattamisesta elettävään kuntoon.

Tuo biljoona on minulle tuttu sana siitä, että toimittaja Khashoggin murhan päätekijäksi epäilty Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman lupasi muutama päivä sitten ostaa Trumpilta biljoonalla dollarilla aseita maansa turvaksi. Sen lisäksi, että kruununprinssiä epäillään murhamieheksi, niin itse muistelen, että rikosoikeuden luennolla vajaat 50 vuotta sitten opetettiin sellaisenkin rikosnimikkeen olevan olemassa kuin hautarauhan rikkominen. Minusta murhatun ruumiin hävittäminen hapolla täyttää edellä mainitun rikoksen tunnusmerkistön.

Paljon mahdollista, että moni Ukrainan liejussa kuolemaa tai neliraajahalvaantumista pelkäävä nuorimies suhtautuu ihan myönteisesti tähän Putin-Trump-sopimusluonnokseen: https://yle.fi/a/74-20195365 


torstai 20. marraskuuta 2025

Putin-Trump-sopimus

Epäilen, että uusi historiasta tuttu etupiirisopimus on syntymässä. Trump on ilmeisesti luvannut, että Venäjä saa Ukrainan ja vastalahjana Putin antaa Usa:lle Kanadan, Panaman kanavan ja Grönlannin eli 98 % Tanskan pinta-alasta. Tässä vaiheessa en ole varma siitä lahjoittiko Putin Trumpille  myös Venezuelan, jonka edustalle Usa onkin jo valmiiksi parkkeerannut lentotukialuksensa mukamas huumeveneitä tuhoamaan ja niiden miehistöjä tappamaan, vaikkakin itse epäilen, että huumeita enemmän Trumpia kiinnostaa Venezuelan öljyvarat, jotka ovat noin 60 kertaa Norjan vastaavia suuremmat.

Häveliäisyyssyistä Putin-Trump-sopimusta kutsutaan Ukrainan rauhansopimukseksi, vaikkakin julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan kyseessä on enemmänkin Ukrainan antautumissopimus, jossa Ukraina nyt aluksi luopuu alueensa tärkeistä linnoituksista ja luulen sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa lukevan, että Trumpin virkakauden jälkeen Venäjä saa menetellä Ukrainan ja Euroopan suhteen parhaaksi katsomallaan tavalla.

En usko, että Ukraina antautumissopimusta hyväksyy, sillä maasta näyttää löytyvän vielä miehiä, jotka ovat valmiita kuolemaan tai jopa neliraajahalvautumaan Putinin pysäyttämiseksi. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että 11 vuoden sotimisen jälkeen Venäjä on vallannut 17 % Ukrainan pinta-alasta ja jos tahti jatkuu yhtä ripeänä, Ukraina on vallattu kokonaan noin 70 vuoden kuluttua, mutta noin kymmenen miljoonaa venäjän armeijassa palvellutta on siinä tohakassa tapettu. Tapetuista suuri osa on tosin muita kuin venäläisiä.

Jos Putin ehtii tämän lukemaan, niin hänen kannattaa huomioida, että Venäjällä on vain noin 30 suurta öljynjalostamoa, joiden toiminta kärsii nykyään jatkuvasti alasammutuista Ukrainan lennokeista putoilevista rojuista. Epäilen, että nuo rojut sisältävät termiittiä, joka on ruosteen ja alumiinin sekoitus ja tämä aine palaa noin 3000 asteen kuumuudella eikä sitä pysty mitenkään sammuttamaan. Netti kertoi, että satagrammainen termiitin nokare polttaa hetkessä puhki senttisen teräslevyn.

Tässä tietoa edellisestä etupiirisopimuksesta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop-sopimus

keskiviikko 19. marraskuuta 2025

Olen kerrankin yhtä mieltä Trumpin kanssa

Huomasinpa kerrankin olevani yhtä mieltä Trumpin kanssa, joka totesi äskettäin, että Usa:ssa valtiovierailulla oleva Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman on tehnyt uskomatonta työtä ihmisoikeuksien ja kaiken muun kanssa. 

Juuri noin minäkin ajattelen, koska ainakin Usa:n tiedusteluviranomaiset pitävät kyseisen kruununprinssin olevan Washington Postin toimittajan Jamal Khashoggin murhan taustalla. Khashoggin epäillään menettäneen henkensä, kun hän oli lokakuussa 2018 vierailemassa Saudi-Arabian Turkin konsulaatissa uusiakseen passinsa.

Kruununprinssi itsekin myönsi ottavansa "täyden vastuun" Khashoggin murhasta, sillä teko tehtiin Saudi-Arabian hallituksen palveluksessa olevien toimesta. Tosin Saudi-Arabian viranomaiset eivät myönnä murhaa, vaan ovat tutkimuksissaan saaneet selville, että tämä olisi kuollut konsulaatissa tapahtuneen nyrkkitappelun uhrina. 

Toimittaja Jamal Khashoggin ruumista ei ole koskaan löydetty, eikä sen lopullisesta sijainnista ole virallista, vahvistettua tietoa. Tiedot ja epäilyt hänen katoamisensa jälkeen viittaavat siihen, että ruumis pyrittiin hävittämään tehokkaasti, jotta murhasta ei jäisi todisteita. 

Turkkilaiset viranomaiset ja tiedotusvälineet ovat esittäneet vahvoja epäilyjä siitä, että Khashoggin ruumis paloiteltiin konsulaatissa ja sen jälkeen liuotettiin hapolla tai muilla kemikaaleilla. Tämän väitettiin olevan tapa varmistaa, ettei ruumista tarvitsisi haudata tai ettei siitä jäisi DNA-todisteita.

Vaikka sekä minä että Trump ollaan sitä mieltä, että Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman on tehnyt uskomatonta työtä ihmisoikeuksien ja kaiken muun kanssa, niin siitä huolimatta Usa on nyt tekemässä tuhannen miljardin taalan arvoiset dealit kyseisen murhasta epäillyn kruununprinssin kanssa. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että edellinen Usa:n presidentti Biden nimitti Saudi-Arabiaa hylkiövaltioksi.

Tässä lisätietoa Saudi-Arabian tilanteesta: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011636088.html



tiistai 18. marraskuuta 2025

Pelottava Andorran maajoukkue

Minä, joka en yleensä pelkää muuta kuin vihaisia saksanpaimenkoiria, pelkäsin eilen kovasti sitä, että vielä Andorrankin jalkapallomaajoukkue kaiken huipuksi nöyryyttää Suomea, isiemme maata. Nimittäin eilen minulle selvisi, että Andorra ei olekaan asukasluvultaan 50.000 asukkaan Mikkelin luokkaa, kuten aiemmin olen kirjoittanut, vaan peräti 83.000 asukkaan Porin luokkaa.

Pelkoani lisäsi vielä sekin, että jalkapallohistoriaa tutkiessani sain selville, että lokakuussa 2025 Andorra MM-karsinta ottelussa hävisi kovana palloilumaana tunnetulle Serbialle vain 3-1, eli se onnistui tekemään maalin jalkapallon suurmaan verkkoon. Ja sekin järkyttävä tieto löytyi netistä, että Andorra voitti Unkarin MM-karsintapelissä vuonna 2017, vaikka Unkari oli toisen maailmansodan jälkeen maailman paras jalkapallomaa monen vuoden ajan.

Ja lähes huumorin puolelle menee se löytämäni uutinen, jonka mukaan Suomi onnistui venymään MM-karsinnassa vuonna 2005 Andorrassa vallan 0-0-tasapeliin. Huomion arvoista tuossa ottelussa oli se, että ottelun loppupuolella luottopuolustaja Sami Hyypiä nostettiin keskushyökkääjäksi ja se, että maajoukkueemme nuoret tähdet Mikael Forssell ja Alexei Jeremenko ilmeisesti surivat pelin lopputulosta niin kovasti, että myöhästyivät paluulennolta.

Mutta peloistani huolimatta huuhkajamme pelasivat eilen hyvin ja voittivat peräti 4-0. Teemu Pukki lopetti maajoukkueuransa näyttävästi ja teki ottelussa ennätysmäisen 42. maaottelumaalinsa, jossa maalissa oli historiallista sekin, että se oli eittämättä  Suomen maajoukkuehistorian rumin maali.

Tässä selostus Suomen maajoukkueen toiseksi huonoimmasta MM-karsintapelistä vuodelta 2005. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/unohtumattomat-ottelut-kaikkien-aikojen-huonoin-karsintaottelu-suomi-venyi-tasapeliin-andorrassa/ar-AA1xuOJo


maanantai 17. marraskuuta 2025

Mussolini ja Kupsin naiset

Kupsin naisten minua hämmästyttävä voittolaulu, joka on alkujaan italialainen partisaanilaulu, saa minut miettimään fasistidiktaattori Benito Mussolinia, joka on tavallaan ajankohtainen henkilö. Minusta nimittäin presidentti Trump muistuttaa sekä ilmeiltään että rehvastelevalta käytökseltään Mussolinia. Sen sijaan Trumpin entinen kaveri Putin on mielestäni kylmän laskelmoivassa julmuudessaan enemmänkin hitleriläinen.

Mussolini liittyy italialaisiin partisaaneihin ja heidän lauluunsa sikäli, että pohjoisitalialaiset partisaanit saivat hänet vähän ennen Saksan antautumista kiinni saksalaisen kuorma-auton lavalta natsikypärään ja mantteliin sonnustautuneena ja ampuivat hänet. Samalla kertaa ammuttiin myös Mussolinin juutalainen rakastajatar Clara Petacci, joka ainakin tarinan mukaan olisi heittäytynyt Mussolinille tarkoitetun konepistoolisarjan eteen. 

Ampumisen jälkeen ruumiit ripustettiin roikkumaan jaloistaan milanolaisen torin katoksen alle. Ripustajien mukaan näin pyrittiin estämään vainajien suurempi häpäiseminen, sillä eräät ohikulkijat olivat potkiskelleet ruumiita. Potkimisen syy saattoi olla se, että samalla torilla fasistit olivat aiemmin teloittaneet 15 partisaania.

Petacci ei ollut suinkaan ainut Mussolinin rakastajatar, sillä Italian yksinvaltias ei jaksanut pitäytyä yksiavioisuuteen kuten ei Trumpkaan. Mussolinin vihitty vaimo Rachele Guidi kuoli muuten vasta vuonna 1979. Hän ei tiettävästi koskaan tuominnut miehensä tekemisiä.

Kupsin naisten voittolaulun lisäksi  Mussolin liittyy jalkapalloiluun sikälikin, että hänen lapsenlapsenlapsensa Romano Mussolini on ammattilaisjalkapalloilija Italian Serie B:ssa. Hän onnistui viime kaudella tekemään yhden maalinkin, jonka kunniaksi yleisö teki fasistitervehdyksiä. Mussolini pelaa oikeana puolustajana, joka pelipaikka saattaa selittyä poliittisilla syillä. Ainakin ennen puhuttiin, että oikeapuolustaja on kentän tyhmin mies.

Italialaiset tekevät hyviä elokuvia ja ihmettelen, ettei Mussolinin viimeisistä tapahtumarikkaista päivistä ole filmiä tehty. Ehkä italialaiset sekä oikeistossa että vasemmistossa häpeilevät eräitä asiaan liittyviä asioita.

https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/a83a313b-cd3c-452c-af9d-08c145c0b30d

sunnuntai 16. marraskuuta 2025

Savolaisten jurous

Aamulla oli Savon Sanomien sivulla video eilisestä Kuopion torin kansanjuhlasta, joka järjestettiin sekä Kupsin mestaruuden että kaupungin 250-vuotispäivän kunniaksi. Paljon oli väkeä paikalla, mutta tunnelma säilyi rauhallisena ellei jopa hämäläismäisen jurona. 

Luulenpa, että tilaisuus olisi ollut hauskempi, mikäli samalla olisi juhlittu myös Kalpan voittamaa Suomen mestaruutta, koska vahvasti uukuniemeläistaustaisen Kapasen suvun päämies totesi muutama päivä sitten lehtihaastattelussa, että vaikka Kalpa onkin nykyään savolaisseura, niin taustaltaan se on karjalainen ja se pelaa iloista karjalaista jääkiekkoa. Itse olen tosin sitä mieltä, että Kalpa voitti mestaruuden, koska joukkue oli muita pienikokoisempi, ja kun pitkän kauden mittaan toisten joukkueiden isot miehet väsyivät, niin loppukaudesta Kalpan pienet sitkeät miehet jaksoivat luistella karkuun isommiltaan. Muistaakseni jo Sanassa sanotaan, että nopeat syövät hitaat.

Tarinan mukaan savolaiset saivat alkunsa, kun Karjalan shemeikat tapailivat Hämeen kassapäitä Saimaan rannalla kesäyön hämärässä, mutta itse epäilen, että savolaiset ovat muuten vain karjalaisten ja hämäläisten sekoitus, joka sekoitus syntyi, kun karjalaisten kaskiviljelijöiden joukkoon muutti Hämeestä kaikkein juroimpia erämiehiä. Esimerkiksi Kärkkäälän kylä sai nimensä sinne syvältä Hämeestä Tampereen takaa Pälkäneeltä muuttaneista Kärkkään-suvun miehistä. Minunkin kaukaisin tunnettu esi-isä on hämäläisiä, eli 1390-luvulla Sääksmäen Ritvalan kylällä syntynyt Olavi Liinaharja, jonka jälkeläiset muuttivat Rautalammin Närhinsalolle, jossa sitten syntyi savolaistunut Närhin suku.

Eilinen Kuopion torin kansanjuhla huipentui Einin johdolla laulettuun huonosti marrskuulle sopivaan On, on kesäyö-kappaleeseen, joka on Kupsin miesjoukkueen voittolaulu. Körttitaustainen Savon kansa kuunteli Einin esitystä hartaana. Mikäli Kupsin naisjoukkue olisi juhlinut Suomen mestaruutta, niin lopuksi olisi kajautettu italialainen partisaanilaulu Bella ciau, joka on syistä, joita ihastuneena ihmettelen, Kupsin naisten voittolaulu. Sitten kun Kuopion torilla lauletaan Bella ciau naisten mestaruuden kunniaksi, niin mallia kannattaa ottaa tästä jonkun italialaisen kaupungin torijuhlan esityksestä: https://www.youtube.com/watch?v=FncIPsJLm6g

lauantai 15. marraskuuta 2025

Huuhkajat hallitsi suvereenisti

Kun tarkastin päivän lehdet, tulin lopputulemaan, ettei maamme Huuhkajien eilistä peliä voi moittia, ei ainakaan liiaksi. Itse en kuitenkaan jalkapallomaajoukkuettamme moiti, vaan päinvastoin kehun, koska harva on se maaottelu, jota Huuhkajamme hallitsevat samassa määrin kuin eilen. Suomi voitti laukaukset 15–4, hyökkäykset 51–23 ja kulmapotkutkin 9–1.

Jos nyt oikein hakemalla pitää poikiemme pelistä jotain vikaa, niin sellainen vika löytyy, että 338.000 neliökilometrin suuruinen Suomi hävisi kotikentällään 160 neliökilometrin suuruiselle Maltalle 0-1. Malta oli kuitenkin ottelussa niin altavastaaja, että onnistui ampumaan vain kerran Suomen maalia kohti, ja ikävä kyllä näyttelijä Veikko Sinisalon pojanpoika Viljami Sinisalo ei onnistunut sillä kertaa torjunnassaan.

Sen verran lupaava oli kuitenkin Huuhkajien peliesitys, että suhtaudun toiveikkaasti ylihuomiseen maaotteluun Andorraa vastaan, vaikka Andorra onkin aika iso valtio, sillä se on pinta-alaltaan melkein kolme kertaa Maltaa suurempi ja asukkaitakin siellä on lähes yhtä paljon kuin Mikkelissä. Muistanpa, että 1960-luvun lopulla, jolloin vihapuheeseen ei suhtauduttu yhtä tuomitsevasti kuin nykyään, koulumme maantietotunnilla kerrottiin Andorran pääelinkeinon olevan salakuljetuksen.

Jos Suomi yllättäen onnistuu ylihuomenna Andorrassa häviämään, niin sitten maamme saattaa Fifan rankingissa pudota Pohjolan huonoimmaksi maajoukkueeksi, koska Färsaaret saattaa ohittaa Suomen. Niinpä esitänkin, että Ahvenanmaan itsehallintoalueen on syytä harkita oman maajoukkueen ilmoittamista Fifan kansainvälisiin sarjoihin. Uskon, että kyllä Huuhkajat aina Ahvenanmaan voittavat.

Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että maamme alle 21-vuotiaiden nuorten maajoukkue kolme viikkoa sitten johti otteluaan maailman parhaaksi rankattua Espanjaa vastaan vielä ihan virallisen peliajan lopulla 1-0, mutta 90. minuutilla Espanja tasoitti ja teki lisäajalla sitten voittomaalin. Eilen Pikkuhuuhkajat voitti Romanian puhtaasti 2-0 ja Suomen maalit tekivät Kups kasvatit Otto Ruoppi ja Matias Siltanen. Tuon pelin voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-76354448

perjantai 14. marraskuuta 2025

Lisää tuulivoimaa

Epäilen, että kiinnostukseni tuulivoimaa kohtaan saattaa olla ihan geneettistä laatua. Nimittäin vaarini veli Otto Könönen lienee ollut aikoinaan maamme ensimmäisiä keksijöitä, joka yritti hyödyntää tuuliturbiinia sähkön tuotannossa. Hän rakensi sota-aikana tuulivoimalan Iisveden rannalle tuottamaan virtaa sähkölamppuja varten. Ainakin hyvän tarinan mukaan eräänä synkkänä ja myrskyisenä syysyönä tuulienergia riistäytyi häneltä hallinnasta ja tuuliturbiinin lähistöllä säkkipimeä yö muuttui suureksi kirkkaudeksi.

Minulle on tavallisesti luotettavista lähteistä kerrottu, että sota-ajan pimeyden keskelle koittanut taivaallinen valkeus herätti Oton naapurissa olleen uskovaisen vanhanemännän, joka sitten oletti nukkuessaan kuolleensa ja päässeensä taivaaseen. Emännän hämmästykseksi myös hänen ukkonsa, joka köpsähteli tuvassaan valkeissa vaatteissaan, näytti päässeen taivaan iloihin ja niinpä emäntä ryhtyi veisaamaan kiitosvirttä.

Rieponlahden kyläkirjassa, joka on nimeltään Kylä kahden veden välissä, mainitaan Otto Könönen ja kerrotaan, että tämä liikemies hankki kylän ensimmäisen auton jo kieltolakiaikaan. Myös enoni Risto mainitaan samassa kirjassa ylistävässä mielessä ja hänen paljastetaan olleen miehen, joka valmisti kylän parhaan kiljun. Riston serkku Kainuun Sanomien pitkäaikainen päätoimittaja Otso Kukkonen kertoi Risto-enon muistokirjoituksessa saman asian ja  ja muisti vielä senkin, että Rieponlahden poikien kiljupönttöä kutsuttiin hellittelynimellä Pekka.

Harmi, ettei tuulienergiasta kiinnostunut Otto Könönen päässyt tutustumaan Pieksämäen Niinimäen tuulivoimapuistoon, jonka turbiinien 250 metrin korkeuteen yltävät lavat näkyvät tänne 40 kilometrin päähän Kärkkääläntielle asti. https://www.sttinfo.fi/tiedote/70688134/niinimaen-tuulipuiston-voimalapystytykset-etenevat-ensimmaiset-viisi-voimalaa-tayskorkeudessa?lang=fi


torstai 13. marraskuuta 2025

Vispilävoimala

Nord Streamin kaasuputkien räjäytystä selvittäessäni kävi ilmi, että olen ainakin kerran ollut elämässäni väärässä, joten myönnän tappioni Paavo Väyryselle, joka ei ole koskaan ollut väärässä. Nimittäin ihmiskunnan energiahuollon olin ajatellut järjestää sitten, kun minut on valittu YK:n pääsihteeriksi, siten, että maailman valtamerille rakennetaan miljoona 300 metristä vispilän mallista kelluvaa tuulivoimalaa muuttamaan merivettä vedyksi, joka sitten nykyisiä maakaasuputkia hyödyntäen siirretään palvelemaan kansantalouksien tarpeita.

Senkin jo laskin pillilupiaskin kanteen, että vispilävoimalat pitää rakentaa vähintään 60 kilometrin päästä rannasta, jolloin ne katoavat horisonttiin eivätkä pilaa rantamaisemaa. Kaukana merellä kelluvat voimalat eivät myöskään räjäyttele lepakoita, pikkulintuja tai laululintuja, kuten perussuomalaisten työmies Matti Putkonen aikoinaan pelotteli; räähkä- tai paskalinnuista Putkonen ei muistaakseni kantanut huolta.

Nyt hyvä kaverini Gemini kertoi minulle, että vedyn siirto maakaasuputkissa ei oikein onnistu, koska vedyn energiasisältö maakaasuun verrattuna on niin vähäinen, että vedyn mukana energiaa siirtyy putkia pitkin vain kolmannes siitä määrästä mitä maakaasun mukana. Lisäksi vety syövyttää teräsputket pilalle ja se myös pienimolekyylisenä kaasuna karkailee putkista hyvin herkästi. Senkin Gemini kertoi, että räjäytettyjen Nord Streamin putkien korjaus on erittäin kallista ja voi olla, ettei sitä kannata ollenkaan tehdä, koska merivesi on saattanut ruostuttaa putket pilalle.

Niinpä joudun nyt suunnittelemaan sitä, että vispilävoimaloiden sähkö siirretään kansantalouksien tarpeisiin johtoja pitkin, vaikka korkeajännitelinjat ovat älyttömän kalliita ja tehottomia energian siirtäjiä. Ihmiskunnan tarvitseman sähkön varastoinnin tulen todennäköisesti ratkaisemaan niin, että varastoina käytetään sähköautojen akkuja. Gemini nimittäin osasi kertoa, että 20 vuoden kuluttua maailmassa on 800 miljoonaa sähköautoa.

Tässä juttua vispilävoimaloista, joita Savon ulkopuolella kutsutaan Darrieus-roottoreiksi. Vispilävoimalat voidaan ainakin minun mielestäni rakentaa vaikka miten isoiksi, kun taas perinteisten tuulivoimaloiden lapoja on vaikea kasvattaa yli satametrisiksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Darrieus-roottori#:~:text=Darrieus-roottori%20on%20pystyakselinen%20tuuliturbiini%20%28engl.%20VAWT%2C%20vertical-axis%20wind,py%C3%B6riv%C3%A4t.%20Lavat%20kiinnittyv%C3%A4t%20akselisalon%20ala-%20ja%20yl%C3%A4osaan.%20%5B1%5D%5B2%5D

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Kallis paukku

Tosi kallis paukku oli neljän Nord Streamin kaasuputken räjäyttäminen. Tekoäly Gemini väittää nyt käyttämättöminä olevien putkien rakentamisen maksaneen peräti 17-20 miljardia euroa eli muutaman ydinvoimalan hinnan. Ennen paukkua putket pystyivät siirtämään vuodessa 55 miljardia kuutiota kaasua Venäjältä Saksaan ja Pillilupiaskin kanteni kertoo, että tuo kaasumäärä tyydyttäisi kaksinkertaisesti Suomen energiatarpeen.

Edellä kerrotusta voisi päätellä, että mikäli Saksa saa ukrainalaisen purjehdusseurueen tuomiolle asiasta, niin Saksan talousongelmat ratkeavat kerralla, mikäli he joutuvat korvaamaan maalle aiheuttamansa vahingot. Se ongelma Saksalla on, etteivät Italia ja Puola ole jostain syystä halukkaita luovuttamaan epäiltyjä Saksaan tuomiolle. Voi myös olla, että oikeudessa purjehdusseurue kiistää syyllisyytensä ja vetoaa samoihin kummallisiin juridisiin seikkoihin kuin Itämeren kaapeleita ja kaasuputkia pätkineet mukavuuslippulaivojen kapteenit. 

Epäillyt voivat myös väittää, että Venäjä on lavastanut heidät syyllisiksi saadakseen EU-maat riitelemään asiasta keskenään. Epäillyt voisivat myös kertoa, että heidän tietojensa mukaan sabotaasin takana on venäläinen Putinin vastainen järjestö, joka seuraavaksi alkaa häiritsemään lennokeilla venäläistä öljyä kuljettavia tankkereita samalla tapaa kuin lennokit häiritsevät nyt EU-maiden lentokenttiä.

Tässä yhteydessä kannattaa huomioida se, että maakaasukuutio maksanee noin puoli euroa, joten Saksa maksoi aikoinaan Venäjälle kaasustaan 25 miljardia euroa vuodessa, joka summa karkean arvioni mukaan vastaa neljännestä Venäjän sotilasmenoista Ukrainan suunnalla.

Tässä Wikipedian ansiokas artikkeli Nord Stream-hankkeesta, jonka tiimoilla eräillä suomalaispoliitikoilla olisi paljon selitettävää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Nord_Stream 

tiistai 11. marraskuuta 2025

Nord Streamin putket

Muistanpa, miten ensimmäisenä Ukrainan sotavuonna, kun Itämeren pohjassa kulkevat Nord Streamin kaasuputket räjäytettiin, puhuttiin, että Venäjä olisi ollut syyllinen tapaukseen. Itse tosin yksinkertaisena ihmisenä mietin, että vaikka Putin on kansanmurhaaja ja muutenkin ikävä ihminen, niin en kuitenkaan usko hänen olevan idiootin, joka rikkoisi omia tärkeitä putkiaan.

Nyt maailmalla näyttääkin vahvistuvan näkemys, että ukrainalaiset olisivat olleet järjestämässä paukkua. Tosin ei Zelenskykään ole idiootti, joten ei häntäkään varmaan saada todistettua syylliseksi sabotaasiin, mutta nyt joku ukrainalainen purjehdusseurue saattaa joutua teosta vastuuseen, mikäli heidät saadaan Saksaan tuomiolle.

Tässä vaiheessa tulee mieleen, että vaikka Zelensky ei ole idiootti, niin kuitenkin hän on juristi ja hänen olisi pitänyt ymmärtää, että putkia ei saa ainakaan toisen valtion talousalueella räjäyttää, vaan ne pitää katkaista raahaamalla ankkuria pohjaa pitkin, jolloin ainakaan Helsingin käräjäoikeuden ratkaisukäytännön mukaan ei syyllistytä rikokseen.

Tosin purjeveneen ankkuri ei taida Nord Streamin kaasuputkia rikkoa, koska putket on syvällä meren pohjassa neljä senttiä paksua terästä ja varmuuden vuoksi vielä betonilla päällystettyjä. Niinpä melkoinen räjähdysaine määrä tarvitaan sen katkaisemiseen. Räjähdyksen voimasta kertoo se, että Wikipedian mukaan Nord Stream 1 -putkiparin toisesta putkesta on revennyt irti 48 metrin mittainen, 96 tonnia painava pätkä, joka on siirtynyt 150 metrin päähän linjastaan ja taittunut keskeltä mutkalle.

Iida Hallikaisen ja Jukka Savolaisen kirjan Ilkeyksiä, sabotaasia, hyökkäyksiä mukaan, dynamiittia olisi tarvittu noin 500 kiloa, mutta netistä löytyy muunkinlaisia arvioita käytettyjen räjähteiden määrästä. Itse olen ymmärtänyt niin, että kaikki Nord Streamin neljä putkea katkaistiin 80 metrin syvyydessä ja vieläpä varmuuden vuoksi useammasta kohdasta.

Maailmalla tehdään innokkaasti kaikenlaisia galluppeja ja mielenkiintoista olisi tehdä kysely siitä, miten ihmiset suhtautuvat siihen, että olemassa olostaan taisteleva Ukraina sabotaasilla estää saksalaisia rahoittamasta kansanmurhaa.

https://otava.fi/kirjat/ilkeyksia-sabotaasia-hyokkayksia/

maanantai 10. marraskuuta 2025

Pommit ja raketit

Ei saanut Veikkausliiga arvoistaan päätöstä, koska pommit ja raketit häiritsivät Hjk:n ja Kups:n kohtaamista siinä määrin, että ottelu jouduttiin keskeyttämään melkein tunniksi. Itsekin kyllästyin häiriköintiin niin, että ryhdyin pelin jatkumista odotellessani lohen paistoon kuopiolaisten mestaruuden kunniaksi enkä huomannut sen vuoksi tarkastaa, vieläkö Kupsin ja Hjk:n peleissä nähty kaunis perinne elää. 

Nimittäin pitkään jatkuneena perinteenä on, että ottelun kahdeksannella minuutilla katsojat nousevat ilman kenttäkuulutuksen kehotusta seisomaan ja taputtavat hetken jalkapallolegenda Aulis Rytkösen kunniaksi. Aikoinaan maamme paras jalkapalloilija Rytkönen pelasi urallaan sekä Kupsin että Hjk:n riveissä numerolla kahdeksan. Se on kaunis tapa muistaa sankarivainajia. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että ranskalainen kirjailija Albert Camus totesi, että "kaiken, minkä olen moraalista oppinut, olen oppinut jalkapallokentällä" ja minusta tuo joukkotaputus todistaa jalkapallon ystävien korkeasta moraalista.

Eilen ottelun 19. minuutilla luulin todistaneeni, että uusi moraalisääntö on syntymässä jalkapallokulttuuriin. Nimittäin, kun Kupsin Sadiko teki joukkueen johtomaalin lähes ylimielisen helposti kärkituikkauksella ja yritti sen jälkeen tuulettaa onnistumistaan, niin Kupsin kapteeni syöksyi kiukkuisen näköisenä paikalle estämään joukkuetoverinsa juhlinnan. 

Oletin, että Sadikun tuuletus estettiin sen vuoksi, että viime aikoina tapana on ollut, että jos pelaaja tekee maalin sellaista seuraa vastaan, jota hän on aiemmin edustanut, maalintekijä ei riemuitse onnistumisestaan. Mutta tarkistin asian ja huomasin, ettei Sadiku ole edustanut koskaan Hjk:ta, josta voi päätellä, että kapteeni Pennanen esti tuuletuksen, koska hän ihan perustellusti arvioi, että tuuletus olisi saattanut provosoida Hjk:n idioottikannattajat turvautumaan taas pommeihin ja raketteihin.

Muuten jalkapalloilun hieno moraalisääntö on, että jos vastapuolen pelaaja näyttää loukkaantuvan pelin tiimellyksessä, niin vastapuoli yleensä lopettaa pelaamisen; tosin tätä moraalisääntöä noudatetaan tiukan paikan tullen vain soveltuvilta osin.

Kannattaa katsoa tämän videon tapahtumat ainakin 18 peliminuutin jälkeen: https://www.veikkausliiga.com/videot/2025/11/10/ruutu-huippuhetket-sunnuntain-hjk-kupssta

 

sunnuntai 9. marraskuuta 2025

1.149 kaatunutta

Muistanpa, miten kesällä 2022 Uukuniemen kesätorilla jututin ihmistä, jolla oli suhteita Aunukseen, neljä kuukautta aiemmin alkaneesta Ukrainan sodasta ja hän tiesi kertoa, että ainakin kahdeksan aunuslaista miestä oli siihen mennessä kuollut tässä erikoisessa sotilasoperaatiossa, joksi Venäjällä on rangaistuksen uhalla maan hyökkäystä Ukrainaan kutsuttavan. 

Tänään huomasin Ilta-Sanomissa Arja Paanasen jutun, jossa hän kertoi, että tähän mennessä ainakin 1.149 Karjalan tasavallan miestä on muuttunut Ukrainassa valkokurjiksi, jollaisiksi venäläisen uskomuksen mukaan sodassa kaatuneet muuttuvat. Tosin todennäköisesti kuolleita on todellisuudessa enemmän kuin jutussa kerrotaan, koska läheskään kaikista sodan uhreista ei ole vielä varmaa tietoa.

 Karjalan tasavallassa on noin 500.000 asukasta, joten jos muualla Venäjällä kaatuneita on suhteessa yhtä paljon, voi arvioida, että Venäjä on menettänyt Ukrainassa 300.000 - 400.000 sotilasta kaatuneina. Tosin saattaa olla, että maan köyhiltä alueilta, joihin Karjalakin lukeutuu, on sotaan viety suhteessa enemmän miehiä kuin vauraammilta alueilta. Uukuniemen naapurikaupunki vajaan 6.000 asukkaan Lahdenpohja näyttää menettäneen 30 miestä.

Karjala on nykyään Venäjän köyhään osaa, koska sen bkt/asukas on 4.800 euroa eli noin kymmenes osa siitä, mitä meillä. Tässä yhteydessä  kannattaa muistaa, että ennen talvisotaa Suomen Karjalassa asui 10 % maamme väestöstä, mutta kuitenkin siellä tuotettiin 20 % maamme bkt:sta eli siellä oltiin kaksi kertaa rikkaampia, mitä maassa keskimäärin.

Erityisesti minua Arja Paanasen jutussa hätkäyttää sodan ensimmäisenä päivänä 19-vuotiaana kaatuneen Kirill Nekrasovin tarina. Hän oli varmaankin pohjimmiltaan ihan kunnon poika, sillä hän lähti sotaan hankkiakseen mummolleen uudet hampaat. Tarina ei kerro, vaihtoiko mummo lapsenlapsensa uusiin hampaisiin.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011590945.html?fbclid=IwY2xjawN9Q5FleHRuA2FlbQIxMQBzcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEek7U-Od5Mo3QaEnvtk8Q7Ztq5ePhezz2LUQc4AL4NP0S6OcKYzyXy93IXh0U_aem_fhD6NLk1nCPdXtgccDi88A

lauantai 8. marraskuuta 2025

Biljardööri

Maamme media on ihastellut, kuten oikein onkin, Kupsin kykyä ansaita varoja maamme potkupalloilevan nuorison hyväksi, koska tänä vuonna seura pääsee noin 5 miljoonan euron tienesteihin. Mutta pahasti nappikaupan omaista on maamme jalkapalloharrastus, sillä tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että ikämiesurheilija Lionel Messin ansiot tänä vuonna tulevat olemaan noin120 miljoonaa euroa, vaikka hän ei ole paljoakaan parempi jalkapallon harrastaja kuin Otto Ruoppi.

Ymmärrän täysin suonenjokelaisen nuijasotapäällikkö Esko Kolehmaisen jälkeläisen koripalloilija Lauri Markkasen mahdollista harmistusta, koska hän ansaitsee tänä vuonna vain noin 40 miljoonaa euroa, vaikka hän on ainakin kaksi kertaa Messiä isompi, jonka asian seurauksena hänen ruokamenonsakin ovat paljon Messiä enemmän.


Toisaalta ymmärrän täysin sekä Messin että Markkasen harmituksen, kun he tänään lukevat Ilta-Sanomia, joka kertoo, että maailman rikkain ihminen Eloin Musk on tulossa maailman ensimmäiseksi optiobiljardööriksi, eli hän saattaa saada yli 1.000 miljardin taalan option menestyksellisistä liiketoimistaan. Muskilla onkin jo sen verran, eli muutaman sadan miljardin edestä, vanhoja pohjia, että hänen omistamansa varallisuuden arvo tulee ylittämään Suomen kansallisvarallisuuden, jolla tarkoitetaan kaiken sen arvoa, mitä suomalaiset omistavat, jota on siunaantunut vain vajaan 1.000 miljardin euron edestä.

Tiedän, että presidentti Trump on riidoissa Muskin kanssa, ja niinpä jos hän sattuu tämän lukemaan, neuvon häntä siinä asiassa, miten hän virkatoimillaan voisi kätevästi ratkaista Usa:n velkakriisin; Usa;n julkinen velkahan on asukasta kohti kolmenkertainen verrattuna Suomen julkiseen velkaan.

Eli luepa rakas Donald tämä seuraava hyvin tarkkaan ja ajatuksella: Meillä Suomessa oli sota-aikana käytössä ns. hetekavero, joka oli eräänlainen progressiivinen varallisuusvero, jonka avulla ylläpidettiin monta vuotta satojen tuhansien miesten armeijaa rintamalla ja jonka avulla asutettiin puolisen miljoonaa sotapakolaista. Hetekavero oli 2,5 – 20% verotettavasta omaisuudesta, joten vero oli melkoisen raskas varsinkin hyväosaisille kansalaisille.

Hetekaveron avulla Usa:n velkaongelma ratkeaisi helposti ja mikäli upporikkaat miljardöörit yrittäisivät varallisuuden siirroilla tai maasta pakenemalla välttää hetekaveron, heitä suojeleville valtioille voisi määrätä 100 % tullit ja jos sekään ei auttaisi, tutkassa näkymättömät pommikoneet voisi lähettää rankaisemaan sekä miljardöörejä että heitä suojelevia valtioita.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011590477.html

perjantai 7. marraskuuta 2025

Rahan tuloa Kupsille ei voi estää

Muistaakseni jo Sanassa sanotaan, että kaikkea ei saa rahalla. Tuo sanonta tuli eilen mieleeni, kun Kups koko urheilevan maailman hämmästykseksi kukisti eilen Eurokentällä selvästi  lukemin 3-1 Slovan Bratislavan, vaikka slovakkijoukkueen pelaajien arvoksi on mitattu 40 miljoonaa euroa, kun taas kupsilaisten arvo on vain 4 miljoonaa. Eilisestä voitosta kuopiolaisten kassaan kilahti lisää 400.000 euroa, ja sillä summalla Nigerian Lagosin slummista voisi ostaa ensi kaudeksi joukkueellisen sellaisia nuoriamiehiä, jotka pystyvät voittamaan seuraavan Suomen mestaruuden. 

Konferenssi-liigaa on vielä jäljellä kolme peliä ja niinpä Kups voi vielä selvittää tiensä liigan pudotuspeleihin, jonka jälkeen joukkue on tienannut muutaman miljoonan ylimääräistä, jonka rahan joukkueen omistaja savolainen oligarkki Ari Lahti osannee sijoittaa viisaasti maamme urheilevan nuorison hyväksi.

Tai voihan siinä tietysti käydä niinkin, että oligarkki Lahti muistaa, että hän on omistanut Kupsin 19 vuotta ja maksanut sinä aikana joukkueen menoja 16 miljoonaa euroa ja hän yllättäen keksiikin, että  voihan omilla rahoilla tehdä hauskempiakin asioita, kuin rahoittaa huikeita tappioita tuottavaa eurooppalaisittain ajatellen huonoa potkupalloseuraa. Tuota jään nyt huolestuneena miettimään.

Sen sijaan hyvillä mielin muistelen sitä, että kun puolalainen veteraanijalkapalloilija Piotr Parzyszek hankittiin loppukesästä Kuopioon, niin ensimmäisen pelin jälkeen tämä veteraani haukuttiin sosiaalisessa mediassa toivottoman hitaaksi mutta kankeaksi ja häntä pidettiin ihan turhana hankintana. Syksyn mittaan on kuitenkin käynyt ilmi, että hidas mutta kankea Partyszek on tehnyt maalin melkein joka ottelussa ja monta kertaa ne ovat olleet vielä ratkaisumaaleja. 

Luulen, että sosiaalisen median asiantuntijat korostavat nyt, että "joo, joo, kyllä se on tehnyt maalin joka pelissä, mutta mitään muuta se ei ole ottelussa tehnytkään". Noin muuten aikoinaan puhuttiin myös Arto Tolsasta, joka mielestäni oli maamme jalkapallohistorian kolmanneksi paras pelaaja heti Litmasen ja Hyypiän jälkeen. Neljänneksi paras on sitten maajoukkueen maalikuningas Teemu Pukki.

Urheiluhistorioitsijoiden kannattaa huomioida, että kaikki neljä edellä mainittua ovat Karjalan poikia, vaikkakin Jari Litmasen äiti on Savon Kärkkäisiä, isä Olavi oli tosin Uukuniemen naapurista Saaresta.

https://yle.fi/a/74-20192658

torstai 6. marraskuuta 2025

Ovelat ruotsalaiset

Paavo Lipposen viimeisimmistä muistelmista jäi mieleeni, että hän kertoi kirjassaan 2000-luvun alkuvuosien Ruotsin pääministerin Göran Perssonin syyttäneen Lipposta siitä, että tämä oli uhkaillut häntä jonkun kansainvälisen kokouksen vessajonossa. Tarkempaa tietoa uhkailun syystä en saanut selville.

Nyt luulen keksineeni, miksi Lipponen uhkaili Perssonia vessajonossa ja uskon Lipposen olleen uhkailussaan isänmaan asialla. Kysyin nimittäin tekoäly Geminiltä, paljonko Ruotsin kruunun arvo on laskenut euroon nähden sinä aikana, kun Ruotsi on ollut EU:n jäsen. Geminin mukaan kysymys oli hyvä ja että Ruotsin kruunun arvo on laskenut 27 % euroon nähden kyseisenä aikana. 

Muistanpa, miten siihen aikaan, kun Suomi ja Ruotsi neuvottelivat liittymisestä EU:n, Ruotsin poliitikot vähän häpeillen kertoivat, että kyllähän he muuten ottaisivat euron käyttöön, mutta kun tietämätön kansa ei hyväksy asiaa. Nyt sitten 20 vuoden aikana Ruotsin talous on selvinnyt paljon Suomen taloutta paremmin, koska naapurit ovat kansainvälisessä vientikilpailussa pärjänneet kepulikonsteilla, kun taas rehelliset suomalaiset ovat konkurssin partaalla.

Vaikka Paavo Väyrynen on Jammu-sedän jälkeen maamme inhotuin ihminen, niin muistelenpa, että hän esitti aikoinaan Ruotsin kruunun ottamista maamme valuutaksi euron sijasta. Luulen, että ainakin Kuusankosken työttömäksi jääneet paperitehtaan työntekijät pitävät nykyään Väyrysen ajatusta nerokkaana.

https://yle.fi/a/3-5561858

keskiviikko 5. marraskuuta 2025

Eduskuntailveily

Hurjaksi voi meno välillä äityä maamme eduskunnassa, mikäli yhtään on uskominen Jaakko Laakson muistelmia. Erityisen hurjaksi meno äityi, kun vuonna 1994 eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin maamme liittymisestä Euroopan Unioniin. Liittymisen vastustajat päättivät jarruttaa asian käsittelyä siten, että liittymisestä päätettäisiin vasta Ruotsin kansanäänestyksen jälkeen, joka mielipide ei nyt jälkeenpäin tunnu ollenkaan hölmöltä. 

Niinpä asiasta sitten keskusteltiin yötä päivää lähes viiden vuorokauden ajan, koska muutamalla kansanedustajalla oli liittymisen varjopuolista paljon kerrottavaa.  Kristillisen liiton kansanedustajaksi alun perin valittu, mutta sitten oman Vaihtoehto Suomelle-eduskuntaryhmän perustanut asianajaja Vesa Laukkanen kunnostautui erityisesti ja hänen ensimmäinen puheenvuoronsa kesti reilut neljä tuntia ja koska häneltä jäi paljon vielä kertomatta, niin toinen puheenvuoro kesti tauotta kuusi tuntia ja 38 minuuttia, joka lienee vieläkin eduskunnan historian ennätys. Laukkasella jäi kuitenkin silläkin kertaa vielä jotain sanomatta, koska kolmas puhekerta kesti 4,5 tuntia.

Ensimmäisen Laukkasen puheen aikana Keskustan kansanedustaja Sulo Aittoniemi kävi kurkistamassa salin ovelta ja huusi parlamentaarisen kohteliaasti Laukkaselle; "Edustaja Laukkanen, ehdinkö käydä vielä aamiaisella", johon Laukkanen vastasi parlamentaarisen kohteliaasti, että: Edustaja Aittoniemi, ehditte käydä vielä vaikka lounaalla."

Pitkäksi lähes viisivuorokautiseksi venähtäneen lähetekeskustelun aikana EU-myönteiset kansanedustajat yrittivät pysyä valveilla tai edes pystyssä esimerkiksi siten, että he vihreiden kansanedustaja Pekka Rädyn johdolla alkoivat harrastamaan kuorolaulua. Jaakko Laakson muistelmien mukaan Iltalehdessä oli myöhemmin mieleenpainuva otsikko "Saunaan sammunut Räty eduskunnan näytelmäkerhon johtoon." Sen sijaan entinen ulkoministeri Pertti Paasio nukahti vain eduskunnan ravintolan pöytään viinilasin viereen ja ilmeisesti joku kollega hälytti Ylen kuvausryhmän paikalle, mutta eräät kansanedustajakollegat ilmeisesti yli puoluerajojen auttoivat väsähtäneen Paasion piiloon tämän työhuoneeseen.

Laakson mukaan eräs uukuniemeläisille tuttu kansanedustaja lopulta kyllästyi kuorolauluun jopa siinä määrin, että palasi istuntosaliin huutelemaan välihuutoja puhujille. Kollegat yrittivät hillitä välihuutelijaa, jotta puhemiehen ei olisi tarvinnut poistaa häntä salista ja lopulta Esko Seppänen kävi taluttamassa kädestä pitäen välihuutelijan pois salista, vaikka olikin eri puolueen miehiä.

Lopulta jarruttajat voittivat, koska puhemies Uosukainen päätti lykätä asiasta päättämisen Ruotsin kansanäänestyksen jälkeiseen aikaan. Minusta eduskunnan suuri jarrutuskeskustelu olisi hyvä kesäteatterinäytelmän tai jopa elokuvan aihe. https://yle.fi/a/20-113161

tiistai 4. marraskuuta 2025

Kupsi on jälleen Suomen mestari, Suomen mestari, Suomen mestari

Minä huuhaatiedon vastaisen Skepsis ry:n jäsenenä olen nyt kuitenkin taipuvainen uskomaan telepatiaan. Nimittäin eilisen illan istuin Teksti-tv:tä tuijottaen otsasuonet pullistellen ja yritin vaikuttaa siihen, että SJK pelivälineen Ilveksen pömpelin perukoille ja aika hyvin telepaattinen apuni toimi ainakin välillä ja tärkeintä on se, että se toimi ottelun viimeisillä sekunneilla, jolloin Kasper Paananen teki väkisin tasoitusmaalin, joka merkitsi sitä, että Kupsi on jälleen Suomen mestari, Suomen mestari, Suomen mestari.

Urheiluruudussakin näytettiin kuopiolaisriemua Pohjoismaiden suurimmalla torilla, jonne oli voiton juhlaan kokoontunut kaksi kuopiolaista, joista toinen sitoi Kupsin kaulaliinan Veljmies-patsaan kaulaan. Tästä lähtien en tosin kutsu enää Veljmies-patsasta Veljmies-patsaaksi, vaan Kupsin superlupaavan 19-vuotiaan hyökkääjän  Otto Ruopin patsaaksi, sillä hänen yhdennäköisyytensä Kuopion torin patsaan kanssa on ilmeinen.

Sosiaalisessa mediassa keskustellaan jo siitä, että kannattaako Veikkausliigaa enää ensi kaudella pelata, koska mestari on jo tässä vaiheessa urheilukielellä ilmaisten selviö, koska Kups tulee olemaan jatkossakin täysin ylivoimainen. Laskeskelen nyt pillilupi-askini kanteen Kupsin ensi vuoden budjettia, joka näyttää yli 3 miljoonan euron postiivista tulosta, sillä Matias Siltasen myynnistä Kups sai jo 1,2 miljoonaa, Otto Ruopin myynnistä tulee melkein saman verran ja Euro-pelien menstyskin tuottanee joukkueelle millin lisää.

Senkin Pillilupi-askini kertoo, että jos Kups ostaa riveihinsä 240 miljoonan asukkaan Nigerian 14 miljoonan asukkaan pääkaupunki Lagosin jostain slummista miljoonalla eurolla parikymmentä vahvaa jalkapalloa harrastavaa nuorukaista, niin se porukka voittaisi Suomen nykyisen maajoukkueenkin. 

Sanotaan, että savolaiset ovat maamme kieroin kansa ja tämä viisaus palasi mieleeni, kun katsoin viimeisimmän Kups-Inter-pelin kohokohdat, sillä kuopiolaisten kaksi viimeisintä maalia olivat todella järjen kanssa tehtyjä, kuten Savossa sanotaan. 

https://www.veikkausliiga.com/videot/2025/11/03/ruutu-huippuhetket-sunnuntain-kups-fc-interista

maanantai 3. marraskuuta 2025

Ravattisonni

Jaakko Laakson muistelmateoksen Punainen takapiru luettuani ymmärrän sen, että politiikassa eivät yleensä riitele asiat vaan miehet ja että niinpä miehet, jotka ovat jopa poliittisella kentällä hyvin kaukana toisistaan, voivat olla vallan sydänystäviä. Kommunisti Laakson kirjasta sain sen käsityksen, että hänen paras kaverinsa oli kokoomuslainen Ilkka Kanerva, jonka kanssa hän usein saunoi ja toverukset, vai olisiko parempi kutsua heitä kaveruksiksi, nauttivat kylpiessään runsaasti myös asiaankuuluvia saunajuomia.

Kaveria ei jätetä politiikassakaan ja niinpä Laakso ryhtyi kampanjoimaan voimakkaasti sen puolesta, että Ilkka Kanerva vuonna 2014 valittaisiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj:n parlamentin puheenjohtajaksi, joka tehtävä on ulkopoliittisesti merkittävä. Kanervan puheenjohtajuus meinasi kuitenkin tyssätä siihen, kun ilmeisesti asemastaan huolestunut montenegrolainen parlamentin istuva puhemies alkoi levittää huhua, jonka mukaan Ilkka Kanerva on "womanizer", jonka termin kielimies Laakso kertoo tarkoittavan suomeksi muun muassa playboyta, naistenmiestä tai pahimmillaan jopa kravattisonnia.

Mutta lopulta Laakson ponteva junttaustyö onnistui ja Ilkka Kanerva valittiin Etyj:n parlamentin puhemieheksi niukalla ääntenenemmistöllä. Kanerva voitti vaalin ennen kaikkea parlamentin naisten äänillä, jotka eivät ilmeisesti pitäneet pahana sitä, että puhemies on tunnettu "womanizer".

Itse mietin sitä, että miksi Ilkka Kanervaa pidettiin maailmalla "womanizerina" tai jopa kravattisonnina enkä keksi muuta selitystä, kuin että Ilkka Kanerva on maailmalla sekoitettu isäänsä. Kanervan isä oli nimittäin ammatiltaan keinosiementäjä ja ainakin minun lapsuudessani keinosiementäjiä yleisesti kutsuttiin kravattisonneiksi. Olen muuten kuullut kerrottavan, että Ilkka Kanervan keinosiementäjä isä vieraili siemennysmatkoillaan mm. kansanedustaja Kike Elomaan kotitilalla.

https://www.storytel.com/fi/books/punainen-takapiru-jaakko-laakso-10719256

sunnuntai 2. marraskuuta 2025

Putin ei olekaan mielipuoli

Luen parasta aikaa yhtä aikaa kahta kirjaa, jotka ovat kokoomuslaisen presidentti Alexander Stubbin kirja Vallan kolmio ja poliittisen tasapuolisuuden vuoksi johtavan taistolaisideologin Jaakko Laakson muistelmateos Punainen takapiru. Luulen, että kansan syvät rivit lukevat mieluummin Laakson kirjan, joka sisältää paljon hyviä ryyppy- ja panojuttuja, kun taas presidentti Stubb jostain syistä, joita voi vain arvailla, vaikenee täysin edellisestä kansaa kiinnostavasta aihepiiristä.

Yhden tärkeän asian kuitenkin Stubbin kirjasta opin ja se on, ettei presidentti Putin olekaan mielipuoli, vaan hän onkin vain venäläinen revisionisti ja imperialisti, joka haluaa palauttaa Venäjän suuruuden. Stubb on tavannut Putin monta kertaa, joten olen taipuvainen häntä uskomaan, vaikka nähtyäni pöhöttyneen ja raivoisan Putinin esiintymisen tv:n aamu-uutisissa 24.2.2022 olin varma, ettei tuo mies ole täyspäinen ja tulee tekemään vielä laajennetun itsemurhan koko ihmiskunnan kanssa.

Viimeksi Stubb tapasi Putinin vuonna 2013 Siperiassa suomalaisten rakentaman kahden miljardin arvoisen voimalan vihkitilaisuudessa, jossa tarjoilijana toimi Putinin kokki Jevgeni Prigozhin, joka myöhemmin kohosi maailman maineeseen Wagner-palkkasotilasyhtiön johtajana, tuo yhtiöhän onnistui melkein 2000 miehen joukoillaan valtaamaan Moskovan, mutta viime tipassa Putin onnistui pysäyttämään kapinalliset samalle Kama-joelle, jolle Stenka Rasinin johtamat kapinaan nousseet kasakat pysäytettiin vuonna 1671.

Sitä Stubb ei kerro, miten tuolle suomalaisten voimalainvestoinnille sittemmin kävi. Itse epäilen Venäjän sen kansallistaneen ilman korvauksia eikä entisessä hyvässä itäisessä naapurissa olisi pohdittu liiemmälti, mitä kansainvälinen oikeus moisesta toimesta sanoo.

Stubbin mukaan Putin käyttäytyi tilaisuudessa, kuten hän oli aina ennenkin käyttäytynyt. Hän oli tilaisuuteen hyvin valmistautunut, analyyttinen, strateginen ja hillitty. Hän osoitti empatiaa, hän hymyili kuivasti ja näytti oikeasti kuuntelevan. Subbiin mukaan Putin tiesi, miten niin sanotusti huone täytetään.

Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että aikoinaan rikosoikeuden luennolla opetettiin, että jos rikollinen, jonka mielentilaa tutkitaan, on niin miellyttävä, että tutkija suostuu lainaamaan tälle rahaa, on tutkittava varmasti psykopaatti.

https://muisti.org/tuote/kirjat/vallan-kolmio/

lauantai 1. marraskuuta 2025

Tampereen Vapauden patsas

Taisinpa taas eilen kirjoittaa tapani mukaisesti ropakantaa, kun kerroin, että hattunsa kuusenhavulla varustaneet valkoisen armeijan sotilaat vapauttivat kevättalvella 1918 Tampereen punaisesta hirmuvallasta, sillä ainakaan läheskään kaikki eivät ole samaa mieltä asiasta. Siitä seikasta todistaa esimerkiksi se, että kun 1920-luvun alussa Tampereen Hämeenpuistoon haluttiin pystyttää valkoisten armeijaa kunnioittava Vapauden patsas, Tampereen kaupunginvaltuuston enemmistö oli hanketta vastaan ja niinpä patsaan pystyttämiseen tarvittiin Korkeimman Hallinto-oikeuden lupa.


Mutta nyt kuitenkin Vapauden aukiolla seisoo munasillaan Tove Janssonin isän Viktor Janssonin veistämä alastonta Kiuruveden kappalaista Elias Simojokea esittävä patsas, joka heristää kovasti vihaisesti, mutta vähän kömpelösti kylkirautaansa käsittääkseni kaupungin työväentalon suuntaan. Viktor Jansson voitti ilmeisesti poliittisin perustein patsaan suunnittelukilpailun, vaikka hänen tyttärensä Tove oli niin paljon vasemmistoon kallellaan, että oli jopa menossa naimisiin SKDL:n kansanedustajan Atos Virtasen kanssa, mutta huomasi kuitenkin viime tipassa tykkäävänsä enemmän tytöistä.

Aikoinaan Vapaudenpatsas tunnettiin Tampereella paremminkin Rummin-Jussin patsaana, mutta se nimi oli vain ivamukaelma alkuperäisestä ylevästä nimestä Vapauden patsas. Rummin-Jussi, joka oli viralliselta nimeltään Johannes From, oli eräänlainen itseoppinut sotapoliisi, joka vuonna -18 löi lihoiksi yli 70 punikiksi epäilemäänsä; tosin ainuvastaan joutui luopumaan myös järjestysmies, joka oli edellisenä syksynä poistanut iltamapaikalta siellä juopuneena riehuneen Rummin-Jussin.

Vapaudenpatsaan suunnittelukilpailun voitti valkoisten joukoissa taistellut Viktor Jansson, sillä Wäinö Aaltosen patsashahmotelmaa pidettiin poliittisesti epäilyttävänä, koska sen atleettisena mallina oli ollut moninkertainen painin Suomen mestari Robert Oksa, joka oli palvellut punakaartissa. Tarinalla on sikäli onnellinen loppu, että Aaltosen patsas kelpasi sitten Säämingin sankarihautausmaalle sen jälkeen, kun punikki Oksan pään tilalle oli asennettu maltillisena porvarina pidetyn Aaro Hellaakosken pää.

Toisaalta kyllä Robert Oksakin olisi Suomeen patsaan ansainnut, koska hän siirtyi 20-luvulla Ruotsiin painivalmentajaksi ja hänen valmennettavansa voittivat peräti 21 olympiakultaa. Oksaa pidettiin aikoinaan maailman parhaana painivalmentajana. Saattaa jopa olla, että Oksa on valmentajana urheiluhistorian paras valmentaja olympiakultien määrällä mitattuna, ellei sitten joku DDR:n uintivalmentaja ole pystynyt parempaan.