Lapsisurmat 26.11.2014, 18:53   Näyttävästi ovat iltapäivälehdet repostelleet monen päivän ajan Kuopion lapsisurmatragediaa. Muistanpa, että toistakymmentä vuotta sitten tapahtui Heinolassa vielä pahempi samankaltainen perhesurma, mutta siitä ei julkisuudessa kerrottu yhtikäs mitään, vaikka koko kaupunki tiesi tapauksen. Siihen aikaan poliiseilla ja lehdillä oli erilainen tiedotuslinja, joka oli ainakin uhrien ja tekijän omaisten kannalta parempi asia.   Itsekin olen ollut tavallaan omaisen asemassa yhdessä joukkosurmassa, koska meillä on asunut jo vuosikymmeniä henkilö, jonka nimi on lähes sama kuin eräällä nuorella naisella, joka surmasi ampumaradalla muutaman miehen mielenhäiriössä. Itä-Häme-lehden etusivulla sitten mainittiin ampujaksi se meillä asunut henkilö ja kysyin aamukahvia juodessa, että miksi minulle ei ole asiasta ennen kerrottu, vaan se piti lehdestä lukea.   Sen verran olen sosiaalipornosta kiinnostunut, että en voinut olla katsomatta netistä Kuopion lapsisurmaajan nimeä ja taustoja. Hämmästyin, koska olin alitajuisesti kuvitellut, että joku lopen uupunut köyhä ja onneton äiti olisi päätynyt kammottavaan tekoon mielenhäiriössä, mutta näin ei ollutkaan. Tekijä onkin ilmeisen lopen uupunut onneton menestyksellisen (kansainvälisen) uran luonut äiti, joka on päätynyt kammottavaan tekoon ilmeisesti mielenhäiriössä. Äiti on toiminut viime aikoina henkilökohtaisen kasvun ja kundaliinijoogan ohjaajana, mitä se sitten onkaan.   Jotenkin minusta tuntuu, että nykyään nimenomaan elämässään menestyneet kansalaiset päätyvät hirmutekoihin. Psykopaateilla on vankka yliedustus sekä vankiloissa että yhteiskunnan johtotehtävissä. Kommentit (0) Vesannon urheilijat 25.11.2014, 19:18   Vaan kova urheiluseura on ollut tuo öylönnä mainittu Vesannon urheilijat. Jostain merkillisestä syystä tämän pienen ja syrjäisen maalaispitäjän seuran menestyshistoria on pitkä ja paksu kuin se ennenkin paljon puhuttu gorillan käsivarsi. Öylönnä jo mainitsin kestävyysjuoksijat Hannu Okkolan, Vesa Laukkasen, Pertti Miettisen sekä enemmänkin kirjailijana kunnostautuneen Jouni Tossavaisen.   Heidän lisäkseen miesten kestävyysjuoksupuolella ovat kunnostautuneet Matit Huttunen ja Liimatainen. Huttunen juoksi ensimmäisenä suomalaisena vitosen alle 14 minuutin. Mies ei kuitenkaan menestynyt suurkisoissa, koska hänellä oli tapana harjoitella varmuuden vuoksi kovaa vielä kilpailuja edeltävänä iltana. Matti Liimataisen muistan niiltä ajoilta jolloin sairastuin urheiluhulluuteen 60-luvun loppupuolelta. Liimataista pidettiin nuorena Vireniäkin lupaavampana.   Naisten kestävyysjuoksupuolelta muistan Elina Pulkkisen. Hänellä on paljon maaotteluvoittoja ja SM-mitaleja, mutta kummalliselta tuntuu, ettei hänellä ole ainakaan Tilastopajan mukaan aikuisten puolelta Suomen mestaruuksia. Sen sijaan Sisko Hanhijoella os. Markkasella on Suomen mestaruuksia sitäkin enemmän, eli 14 kultaa SM-kisojen 100 ja 200 metriltä. Maamme kaikkien aikojen tilastossa hän on satasella kolmas ja kahdella sadalla toinen.   Nykyinen maamme suurin ja ennen kaikkea suurikokoisin urheilujohtaja Jarmo Mäkelä on myös Vesannon urheilijoiden kasvatti. Hänellä on kymmenottelusta yksi Suomen mestaruus ja mainittakoon, että korkeusennätys on 208, jolla tuloksella oltaisiin nykyään Kalevan kisoissa mitaleilla.  Kommentit (0) Viljamin tuhkat 24.11.2014, 18:59   Ainoastaan Jouni Tossavaisen Kolehmais-kirjan olen lukenut tämänsyksyisistä Savonia-ehdokkaista. Minusta se oli hyvä ja mielenkiintoinen kirja enkä näe yhtään kappaletta syitä, miksi se ei voisi Savoniaa voittaa.   Tossavainen kertoi kirjastaan Kirjakantti-tapahtumassa, ja rohkaisin mieleni ja kävin kysymässä hänen itsensä urheilusaavutuksista. 400 metrin ennätys on 52,5; luultavasti ilman aitoja ja 800 metrin ennätys 2,04. Uskoisin näiden aikojen olevan Suomen kirjailijaliiton  ennätyksiä. Tossavaisella on yksi piirinmestaruus Vesannon Urheilijoiden riveissä 4X1500 metrin viestissä.   Vesannon Urheilijoilla oli 70-80-lukujen vaihteessa koossa kova porukka keskimatkoilla; muut piirinmestarit olivat Hannu Okkola, Vesa Laukkanen ja Pertti Miettinen. Okkolalla ja Miettisellä taitaa olla vain Suomen mestaruuksia, mutta Laukkanen on Euroopan mestari ja maailmanennätysmies nuorten kisoista.   Tossavainen tiesi kertoa, että Kuopiossa on ympäristöuhat tiedostettu jo pitkään. Nimittäin 1960-luvulla Viljami Kolehmaisen leski Betty pyysi, että hänen miesvainajansa tuhkat olisi saanut ripotella Väinölänniemen kentälle, mutta Kuopion kaupunki ei pyyntöön suostunut. Ilmeisesti kiellon taustalla olivat ympäristönsuojelulliset seikat eivätkä poliittiset, kuten ensiksi ajattelin.   Kolehmaisen työläisveljekset olivat nimittäin perustamassa Jukka Rahjan kanssa perustamassa työläisurheiluseura Kuopion Rientoa, joka oli vastavoima tehtailija Saastamoisen sponsoroimalle Kuopion aktivistien salaiselle taistelujärjestölle, joka julkisuudessa esiintyi Kuopion Reippaan nimellä.   Kolehmaisen veljeksistä tuli kovia juoksijoita, joista paras ja älykkäin oli Viljami, joka joutui kuitenkin kilpailemaan ammattilaisena rahoittaakseen veljiensä amatöörijuoksuharrastuksen. Jukka Rahjasta ei tullut huippu-urheilijaa, mutta punakenraali hänestä tuli.     Kommentit (0) Marraskuu on kuukausista julmin 23.11.2014, 18:54   Eilen kirjoitin päiväkirjaani siitä, miten on vähän masentavaa kuulla samana marraskuisena päivänä kaksi luentoa maailmanlopusta ja yhden ilmastokatastrofista ja ydinsodasta. Silloin päiväkirjani kirjoittamista häiritsi helvetillinen hälytysajoneuvojen ulvonta. Poliisiautot ja ambulanssit ajelivat tuossa ikkunan alla.   Eivätkä ne ihan aiheetta ajelleet. Tuossa ihan vähän matkan päässä oli surmattu juuri kaksi pikkulasta. Äsken näytti olevan paljon tapauksesta järkyttyneiden naapureiden jättämiä kynttilöitä talon oven edessä. Ilmeisesti tekijänä oli lasten oma äiti.   Kohtuuttoman kamalia asioita tapahtuu tässäkin kaupungissa. Joku viisas on kirjoittanut, että huhtikuu on kuukausista julmin. Itse epäilen, että Suomessa marraskuu on kuukausista julmin. Pitäisi tarkastaa asia, mutta minulla on mielikuva, että kaksi kouluampumistragediaa ja yksi tavaratalopommi ovat tapahtuneet juuri marraskuulla. Kommentit (0) Maailmanloppu ja muita ongelmia 22.11.2014, 20:05   Kuopiossa vietetään jo perinteiseksi muodostunutta Kirjakantti-tapahtumaa, ja tämä päivä on mennyt kirjailijoita kuunnellessa. Helena Waris kertoi aluksi aamulla Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaana olevasta teoksestaan. Ymmärsin niin, että hänen sekä lapsille että aikuisille tarkoitettu kirjansa Vuori kertoo maailmanlopusta. Kirjan aihe sopii mainiosti tähän marraskuiseen kaamokseen.   Tähän marraskuiseen kaamokseen sopi vallan parahultaisesti myös keskipäivästä kuulemani Johanna Sinisalon esittely kirjallisesta tuotannostaan, joka ymmärtääkseni käsittelee myös laajalti maailmanlopun ongelmia. Sinisalo kertoi myös muista aikamme ongelmista, joista päällimmäisenä jäi mieleeni se, että sekä kaksikymppiset nuoretmiehet että nelikymppiset naiset pitävät seksin puutetta hyvin suurena yhteiskunnallisena ongelman. Tuosta asiasta en paljoa ymmärrä, mutta luulisi, että ongelma olisi ratkaistavissa, mikäli vähänkin mielikuvitusta ja hyvää tahtoa löytyy.   Iltapäivästä oli esiintymisvuorossa heinolalaissyntyinen tieteiskirjailija Risto Isomäki, joka ei onneksi käsitellyt maailmanloppua, vaan selvästi mukavampaa aihetta, eli pelkästään ilmastonmuutoksen ja ydinsodan uhkaa. Isomäen puheenvuorossa oli paljon myönteistä ja elämänuskoa lisäävää asiaa, jota tarvitaan marraskuun kaamoksen aikaan.. Esimerkiksi aseriisunnan alalla on saavutettu hyvin suuri edistysaskel. Kun edellisen kylmän sodan aikaan ydinaseiden yhteenlaskettu tuhovoima oli kahden miljoonan Hiroshiman jytkyn verran, niin nykyään niitä on vain 80.000 Hiroshiman pommin verran. Kommentit (0)     Sirkka Polkunen	21.11.2014, 18:49
Sisä-Savon pitäjänlehden yleisönosastossa eräs ilmeisen innokas hiihtomies paheksui sitä, että Savon Sanomat -lehti uutisoi näyttävästi erään koiran kuoleman, mutta ei maininnut mitään olympiakultamitalisti Sirkka Polkusen poismenosta. Ymmärrän täysin kirjoittajan tunteet.   Polkunen hiihti v-56-kisojen naisten viestijoukkueessa, ja tuo urheilutapahtuma on erittäin vaikuttava kokemus, kun sen nyt 58 vuoden jälkeen kuuntelee Ylen arkistosta. Ennen kilpahiihto oli jotenkin mieltä ylentävämpää; nythän se tahtoo olla vain sellaista silmitöntä sätkyttelyä.   Urheiluselostajatkin ovat huonontuneet, kuten voitte itsekin todeta. Huonontumisen saattaa selittää se, että nykyajan urheiluselostajat pyrkivät olemaan lähetyksissä lähes selvin päin. Pekka Tiilikaisen Cortinan kisojen tilastoja en ole onnistunut selvittämään, mutta Chamonin olympialaisten jälkeen Pekan selostuskopista löytyi 24 tyhjää viinipulloa. Radion johtaja arvosteli myöhemmin Tiilikaista asiasta ja väitti pulloja olleen 23, mutta tarkka tilastomies Tiilikainen korjasi laskuvirheen ja väitti puteleita olleen 24. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomen_naisille_cortinan_viestikulta_5191.html#media=5196   Tuohon Cortinan viestiin Suomen naiset lähtivät pahasti altavastaajina ja niinpä Pekka Tiilikainen lupasi ennen kilpailua lähteä hiihtäjätyttöjen kanssa yhdessä saunaan, mikäli nämä voittavat, mutta ei ollut Pekasta miestä toteuttamaan lupaustaan. Nykyäänhän jos vaikka Antero Mertaranta päästäisi suustaan moista seksuaaliseksihäirinnäksi, kutsuttaisiin hänet kotiin välittömästi ja suljettaisiin yhteiskunnan ulkopuolelle.   Mielestäni tuo Tiilikaisen selostus on hieman leikattu versio, koska luotettavista lähteistä olen kuullut, että siinä vaiheessa kun Siiri Rantanen alkoi saavuttamaan venakkoa, niin Pekka selosti, että "ja nyt Siiri Rantanen huohottaa raskaasti ja rako kapenee koko ajan", ja silloin joku Savon ukko oli kuulemma tokaissut, että "pitteepä hankkia eukollekin sukset", mutta tätä pätkää selostusnauhalta ei löydy. Kommentit (0)
Aamos Malinen	20.11.2014, 18:53
Ja vieläkin palataan Viipuriin. Pekka Saurin Vihreän liikkeen perustamisesta ja Viipurin menetyksestä kertovassa kirjassa mainitaan ohimennen pataljoonan komentaja kapteeni Aamos Malinen, jonka kohtalo on alan harrastajia mietityttänyt yli 70 vuotta.   Malinen katosi Viipurin mystisesti viimeisten hetkien kaaoksessa ja Saurin kirja jopa vihjaa, että mies olisi vaihtanut puolta ja että hänet olisi nähty Punaisen torin paraatijoukoissa vuosia sodan jälkeen. Tosin virallisten tietojen mukaan hän kaatui ja katosi Viipurissa. Kaupungissa sattui samoihin aikoihin muutama muukin upseerin katoaminen.   Heinolassa törmäsin tarinaan, jonka mukaan eräs mäntyharjulainen sotamies olisi ampunut peräti suomalaisen everstin, kun tämä oli tullut estämään Viipurin Alkon evakuointia. Sotilaat eivät olisi halunneet jättää viholliselle arvokasta sotasaalista, vaan halusivat juoda myymälän tuotteita mahdollisimman paljon virkistäytyäkseen. Tarinan mukaan myös everstin autonkuljettaja sai kahakassa surmansa.   Autosta oli tarinan mukaan löytynyt everstin oma pullolastipullolasti, jonka ampuja katsoi myöhemmin tekoa lieventäväksi asianhaaraksi. Epäilen, että tarina on väritetty samalla tavalla kuin jotkut kalajutut. Ehkä ammuttu ei ollutkaan eversti vaan kapteeni? Suomen virallinen sotahistoria ei tunne Heinolan tarinaa. Kommentit (0)
Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat	19.11.2014, 18:59
Eilen en nähnyt, miten Suomen potkupalloilu kaatui jälleen kerran eteenpäin, kun poikamme hävisivät Slovakialle hyvän peli esityksen jälkeen 2-1 enkä sitä, miten Kalpa jatkoi vaisuja peliesityksiään, vaikka voittikin Vaasan Sportin onnekkaasti 5-0, sillä olin isänmaallisen nuorison edustajana Kuopion Isänmaallisen seuran isänmaallishenkisessä tilaisuudessa kuuntelemassa Antero Uiton luentoa aiheesta Otto-Wille Kuusinen, Suomen syöjä. Mielenkiintoisen luennon mielenkiintoisin tapaus oli, kun Uitto esitteli suomenkielistä lentolehtistä, jota Talvisota-aikaan suomalaiset jakoivat Kuusisen armeijan suomenkielisille sotilaille. Kuusisen joukoissahan palveli suomea ymmärtäviä suomalaisia, inkeriläisiä ja karjalaisia. Tosin tietääkseni tverinkarjalaisia ei ollut, koska heitä tarvittiin puhkaisemaan Suomen puolustuslinjaa Summassa. Pari vuotta sitten ilmestynyt Suomen historia-kirja kertoo, että tverinkarjalaisten tappiot Toisessa maailmansodassa olivat hirvittävät. Kuusisen kansanarmeijalle jaetun lentolehtisen ydinsanoma oli selkeä ja pelkistetty ja kuului: AMPUKAA KOMISSAARIT, NUO HULLUT KOIRAT. Lehtisessä perusteltiin ihan loogisesti, miksi lukijan piti noin menetellä. Luulen, että iskulauseen kehitti Rautalammin kirkkoherran aikamiespoika Reino Palmroth Heinolan Myllyojalla, jonne armeijan propagandaosasto oli sijoitettuna Talvisodassa; Heinolakin on siis vanha päämajakaupunki. 1990-luvulla Ultra Bra-yhtye suoritti jonkinlaisen taiteellisen varkauden ja levytti silloisen teollisuussiivoojan, nykyisen Hesarin taloustoimittajan Juhana Rossin sanoittaman kappaleen Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat. Tosin siinä tapauksessa ammunnan kohteina olivat EU-komissaarit eivätkä heidän Puna-armeijan virkaveljensä. Kommentit (0)
Taavetti Laatikainen	19.11.2014, 19:01
Eikä vieläkään päästä eroon Pekka Saurin kirjan nostattamasta Viipuri-kohusta. Kenraali Taavetti Laatikainen, joka komensi Kannaksen armeijakuntaa ja jonka esikuntapäällikkönä toimi Heidi Hautalan isä, ei ehkä sittenkään onnistunut tehtävässään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kuitenkin hän onnistui estämään sen, että Viipurin menetys on nyt monien asiantuntijoiden mielestä vain Pohjoismaiden sotahistorian suurin skandaali; ihan hyvin se voisi olla myös Pohjoismaiden sotahistorian suurin katastrofi.   Vuosia sitten luin ihan tavallisen rivimiehen Paul Koskisen muistelmat nimeltään "Elämän syleilyssä". Kirjasta paljastui, että jos Suomen armeijalla olisi viime sodissa ollut yhtä tiukat moraaliset vaatimukset kuin nykyään, olisi Karjalan kannaksen puolustus ollut romahdusvaarassa ilman vihollistakin, sillä kannaksen armeijakuntaa komentanut kenraali Taavetti Laatikainen olisi menettänyt virkansa jo heti Talvisodan jälkeen.   Talvisodan lopulta Koskinen paljastaa skandaalin, joka ainakin Amerikoissa olisi vielä tänäänkin kova juttu ja halvaannuttaisi koko yhteiskunnan. Kommunisti sotamies Paul Koskisen poliittisesta luotettavuudesta ei oltu talvisodan aikana täysin varmoja. Kuitenkin kansallisen hädän hetkellä häntäkin tarvittiin ja miehelle yritettiin löytää kykyjään ja taipumuksiaan vastaava tehtävä.   Hän joutui kenraali Taavetti Laatikaisen esikuntaan lähetiksi, jonka toimenkuvaan kuului vartioida ase kädessä esikunnan pihalla ollutta suojeluskuntapatsasta, koska oli ilmennyt, että varsinkin yöaikaan monet, etenkin Koskisen inhoamat lotat, kävivät sihauttelemassa, kuten Koskinen asian ilmaisee, sen suojassa. Kunnon sotamies Koskinen hoiti suomalaisen sotilaan lailla velvollisuutensa tunnollisesti joutuen jopa varoituslaukauksien avulla estämään suojeluskuntapatsaan häpäisyn.    Talvisota päättyi ja pohjimmiltaan rauhanmiehenä Koskinen päätti juhlistaa tapahtumaa. Hän lämmitti saunan ja houkutteli paikalle erään kansakoulunopettajattaren. Mutta Koskisen muistelmien mukaan huolellisesti suunniteltu operaatio ei onnistunut. Savolaissyntyinen, huumorintajustaan ja lihavuudestaan maankuulu kenraali Taavetti Laatikainen ymmärsi myös elämän pikkuilojen päälle ja niinpä hän suoritti oikea aikaisen intervention.     "Pappa Laatikainen tulikin paikalle iloisena, ystävällisenä ja puuteria poskilla. Minun piti sinä iltana käydä kansakoulunopettajattaren kanssa saunassa ja telläämässä, (kuten Koskinen asian ilmaisee), mutta sen tekikin Laatikainen. Tälle miehelle en ole kaunainen, pappa Laatikainen oli niin humaani ihminen, että jos kaikki miehet olisivat hänenlaisiaan, niin sodat jäisivät sotimatta." Tuohon voi vain sanoa, että helppoahan sitä on olla humaani ihminen, kun toinen lämmittää ensin saunan ja houkuttelee kansakoulunopettajattarenkin valmiiksi paikalle tellättäväksi. Kommentit (0)
Laskuvarjoon ampuminen	17.11.2014, 19:00
Saurin Viipurin viimeisten päivien kaaoksesta kertovassa teoksessa mainitaan myös tapauksesta, josta moni muukin kirja on kertonut. Elikkä Viipurin viimeisenä suomalaishallinnan päivänä kaupungin yllä leijaili alasammuttu lentäjä avuttomana laskuvarjon varassa ja suomalaiset yrittivät häneen osua huvittelu mielessä. Tapaus on aika harvinainen, koska siihen aikaan sodan moraali oli sellainen, että laskuvarjossa roikkujan ampumista pidettiin huonotapaisuutena tai jopa kansainvälisten sopimusten vastaisena; samalla tavalla tuomittiin myös avuttomana  riu´ulla istuvan surmaaminen. Ainakaan kukaan suomalaislentäjä ei ole myöntänyt ampuneensa laskuvarjon varassa leijuvaa vihollista.  Viipurin laskuvarjomiehen tapauksen tekee entistä traagisemmaksi se, että lentäjä saattoi hyvinkin olla suomalainen luutnatti  Ahti Laitinen, joka pelastautui loukkaantuneena tapahtuma-aikaan laskuvarjolla alasammutusta koneestaan Viipurin lähistöllä, putosi tajuttomana linjojen taakse ja jäi sotavangiksi. Siitä ei ole tietoa osuttiinko häneen myös jalkaväen pyssymiesten toimesta. Laitinen selvisi sotavankeudestakin hengissä. Tiedä vaikka lentäjä olisi lähtenyt kohtalokkaalle lennolleen Uukuniemen Mensuvaaran kentältä. Rouvani täti kertoi nimittäin kauan kauan sitten, että suurhyökkäyksen aikaan kesällä -44 piti olla Uukuniemellä naapurin pojan häät, mutta ne peruuntuivat, koska sulhanen ei päässyt tapahtumapaikalle sattuneesta syystä. Häätalolta pois pyöräiltäessä pyysi komea ja ystävällinen lentäjä, että saisiko hän saatella neitiä tämän kotiin. Erotessa komea lentäjä vakuutti ottavansa varmasti yhteyttä, jos vain palaisi seuraavan päivän pahalta lennolta. Ja lopun sitten arvaakin. Ei ole lentäjästä mitään kuulunut. Komeat lentäjät eivät yleensä palaa. Kommentit (0)

 

 

 

Viipurin viimeinen päivä kesällä 1944	16.11.2014, 19:12
Pekka Saurin omaelämänkerrallisen vihreän liikkeen perustamista käsittelevän muistelmaromaanin sivujuonteena kulkee kertomus Viipurin viimeisistä päivistä kesäkuussa 1944. Erikoinen romaanitaiteellinen ratkaisu sisältää varmaan jotain symboliikkaa, jota vajavainen järkikultani ei täysin ymmärrä. Ehkä Vihreän liiton perustaminen ja Viipurin menettäminen sisältävät samanlaista kaaosta ja sekasortoa. Toisaalta saattaa olla, asia kytkeytyy jotenkin myös Heidi Hautalan eversti isään, joka tunnettiin sotilaspiireissä nimellä Tip Top Hautala ja joka toimi Taavetti Laatikaisen armeijakunnan esikuntapäällikkönä. Itseäni tuo Viipurin menetys on aina askarruttanut, sillä alakansakouluni lainakirjastossa oli Viisikkojen, Risto Roopenpoikien ja Väiski Vemmelsäärien joukossa myös Lauri Jäntin Viipurin viimeinen päivä 1944. Ilmeisesti karjalaistaustainen opettajamme oli sen hankkinut ilmestymisvuonna 1964. Se on jättänyt mieleeni lähtemättömän jäljen. Lisäksi Viipurin menetys liittyy elämääni myös sikäli, että myös kenraali A. F. Airo asui Heinolassa ja olin kaupungin teknisen viraston palveluksessa silloin, kun virasto pystytti kenraalille muistomerkin. Huolehdin siitä, että kenraali A. F. Airon rintakuvan turvavyöt olivat kiinni kiinteistöpäällikön auton etupenkillä kuljetuksen aikana. Ja kyllä Airo on muistomerkkinsä ansainnut. Pekka Sauri antaa ymmärtää, että Airo ratkaisi sen, ettei tässä kauniissa kulttuurikaupungissa  taisteltu, koska muuten hieno historiallinen kaupunki olisi hetkessä ollut tuhansina päreinä. Olen tarkistanut Viipurin linnan tornista käsin, että Viipuri on kaukaa katsottuna upea keskiaikainen kaupunki, jolla tulee vielä olemaan suuri tulevaisuus idän ja lännen välissä. Mielenkiinnolla seuraan, onko itärajalla tapahtumassa rajatarkistuksia Venäjän omaksuman uuden ulkopolitiikan seurauksena. Hyvä itäinen naapurimmehan on ottanut sen linjan, että alueiden asukkaat voivat vapaasti päättää mihin valtioon he haluavat kuulua.  Kommentit (0)
Uusi taktiikka	15.11.2014, 19:16
Kyllä ei ole mieli hyvä, koska taas maamme jalkapalloilu kaatui eteenpäin. Poikamme esittivät oikein kaunista ja taitavaa jalkapalloilua, mutta hävisivät, koska fyysisyys ei riittänyt ratkaisevalla hetkellä. Hyypiän ja Tihisen aikaan tuollaisia räkämaaleja ei tehty Suomea vastaan, koska fyysinen kaksikko hallitsi ilmatilaa suvereenisti vaikka millaisia maailman huippuja vastaan; tosin joukkueemme peli ei silloin ollut yhtä näyttävää kuin eilen. Paatelaisen päävalmentajan ura alkaa olla katkolla ja harkitsen vakavasti sitä, että olen käytettävissä hänen seuraajakseen. Minun päävalmentajakaudella palattaisiin siihen taktiikkaan, jota jalkapallomaajoukkueemme käytti 1980-luvulla, jolloin se oli äärimmäisen lähellä selviytyä MM-turnaukseen. Silloin Suomen yksinkertainen ja toimiva pelityyli perustui sivurajaheittojen hyödyntämiseen. Aki Lahtisella oli hyvä heittokäsi ja hän pyrki viskaamaan pallon satakiloisen Jallu Rantasen päähän vastustajan maalin eteen ja se yksinkertainen systeemi toimi. Nyt maajoukkueessa on käytettävissä valtavankokoinen ja fyysinen Eero Markkanen, jonka pääpelivoimaa tulisi hyödyntää. Suomalaiset ovat maailman kovakätisimpiä heittäjiä ja eiköhän meiltä hyvinkin löydy sellainen tyyppi, vaikkapa keihäänheittäjä Tero Pitkämäki,  joka pystyy linkoamaan sivurajaheitoissa pallon keskiviivalta vastustajan maalille, josta sitten iso ja kovapomppuinen Markkanen jatkaa sen päällään pömpelin perukoille. Itse asiassa puulaakipelivuosiltani muistan erään Jorma Kinnusen kaksoisolennon, joka heitti yli 40 metrin sivurajaheittoja ihan sääntöjen mukaisesti. Peliväline lähti tämän pienen, mutta vantteran miehen niskan takaa sellaisella voimalla, että suhina kuului katsomoon asti. Uskon samanlaisia ihmelinkoja löytyvän nykyäänkin kansamme keskuudesta. Kommentit (0)
Jortikka	14.11.2014, 17:25
En pidä Pekkka Saurin omaelämänkerrallista muistelman omaista romaania poliittisen historian kannalta täysin luotettavana. Kirjoittaja on omavaltaisesti muutellut todellisten henkilöiden nimiä ja vaikkakin henkilöt ovat täysin tunnistettavissa salanimistä huolimatta, niin yhtä henkilöhahmoa en millään tunnista. Nimittäin Helsingin kunnallispolitiikassa Sauri oppii tuntemaan Jortikka-nimisen entisen huippu-urheilijan, joka on kilpauransa jälkeen siirtynyt politiikkaan. Hän on puoluekannaltaan sosialidemokraatti, koska demarit tarjosivat hänelle hieman enemmän kuin Kokoomus, kun hän pyysi tarjouksia puolueilta miettiessään, mille listoille asettuisi ehdokkaaksi. Saurin mukaan Jortikka voitti hopeaa Los Angelesin olympialaisten moukarissa, koska Itä-blokki puuttui kisoista ja hopeamitalisti käytti urheilumainettaan ponnahduslautana politiikkaan. Jortikasta tehtiin vallan Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, vaikka mies oli ihmisenä vallan mahdoton tapaus. Kaikki häntä pelkäsivät, koska hän sai välillä hillittömiä raivokohtauksia, joiden syynä oli vuosia jatkunut anabolisten steroidien käyttö. Saurin kertomaa Jortikkaa maamme urheilu- tai poliittinen historia ei tunne. Mistähän ihmeestä kirjoittaja onkaan moisen tyypin keksinyt? Ei liene vastinetta todellisessa elämässä. Kirjan mukaan Jortikan vaalilause oli mukamas VAHVAA MIESKUNTOA, enkä muista nähneeni moista hyvää vaalilausetta, joka kerää varmasti naisväenkin huomion kuin hattumuoti uus. Kommentit (2)
Viherpipertäjät	13.11.2014, 19:28
Jos Paavo Lipponen antaa muistelmissaan itsestään kuvan vapaata markkinataloutta kannattavana ydinvoiman ja raskaanteollisuuden miehenä eikä minään viherpipertäjänä, niin Pekka Saurin omaelämänkerrallisesta romaanista Parempaa kuin seksi, joka tavallaan on muistelmateos Vihreän liikkeen alkuajoilta, voi päätellä, että Sauri liikkui viherpipertäjäpiireissä . Vihreät eivät ainakaan puolueen alkuaikoina puolustaneet ydinvoimaa, raskasta teollisuutta eivätkä vapaata kauppaa, vaan pikemminkin päin vastoin. Ainakin  Kontiolahden yhdistyksen mielestä Suomen oli katkaistava kaikki kauppasuhteet muihin maihin ja siirryttävä vaiheittain keräily- ja luontaistalouteen. Ainoastaan siikaverkkojen alapauloja olisi saanut tuoda ulkomailta, muuten tavoitteeksi oli määrä ottaa totaalinen omavaraisuus. Viimeaikaisen talouskehityksen valossa Kontiolahden Vihreiden näkemys vaikuttaa ihan realistiselta. Sen sijaan pienyrittäjyyttä puolustettiin Vihreiden keskuudessa.  Lievestuoreen puolueosasto halusi, että viinan kotipoltto ja hampun komerokasvatus rinnastettaisiin lainsäädännöllisesti toisiinsa ja sallittaisiin omaan käyttöön. Nyt vaikuttaa siltä, että hampun komerokasvatuksen osalta Lievestuoreen Vihreiden aloite alkaa olla toteutumassa. Kommentit (0)
Ei mikään viherpipertäjä	12.11.2014, 18:53
Paavo Lipponen ei muistelmiensa perusteella ole mikään herkkä viherpipertäjä, vaikka tekikin gradunsa Edith Södergranin runoudesta, vaan hän suhtautuu hyväntahtoisen huvittuneesti kaikenlaisiin maailmanlopun povaajiin, esimerkiksi professori Erkki Pulliaiseen, joka väitti hänen mukaansa eduskunnassa koko professorin arvovallallaan joskus 1980-luvulla, että öljy loppuu maailmasta vuonna 2000. Mutta ei ole öljy loppunut. Eikä tule loppumaan, koska hiiltä, josta sitä voidaan kovan paikan tullen valmistaa on maapallolla hirmuiset määrät. Varsinkin merenpohjan metaania on paljon, eli kaksi kertaa enemmän kuin kivihiiltä, maakaasua ja öljyä yhteensä. Hiili ei siis lopu koskaan. Siinä valossa Lipposen hymähtely on ihan paikallaan. Sen sijaan kummalliselta tuntuu, että vielä 90-luvulla maassamme oli pääministeri, joka ei tuntenut mitään huolta ilmastonmuutoksesta, jonka uhkaa nyt kaikki poliitikot Pentti Oinosta lukuun ottamatta, joka kokee sen sijaan homot uhkaavina, hokevat mantran omaisesti. Wikipedia, joka on ollut monta kertaa väärässä, on toivottavasti väärässä myös ilmastonmuutoksen ja merenpohjan metaanivarojen suhteen, sillä Wikipedian näkemys tulevaisuudesta on kerrassaan hirmuinen: Metaaniklatraattia on kerrostunut kylmiin meren syvänteisiin ja mannerjalustojen mannerrinteisiin, joissa pohjaveden lämpötila on alle 2 °C ja pohjan 0 °C. Metaani syntyy hapettomilla, nopeasti hiiltä kerrostavilla mannerjalusta-alueilla anaerobisen bakteeritoiminnan takia. Se on osa hiilen kiertokulkua. Metaaniklatraatti on aina alle 2000 m:n syvyydessä, koskaan sitä ei esiinny kuumassa maan sisuksissa. Mantereella metaaniklatraattia on hiekkakivessä alle 800 m:n syvyydessä Siperiassa ja Alaskassa. Metaaniklatraatteja on valtamerien sedimenteissä useiden satojen metrien syvyydessä. UNEP:n mukaan merenpohjan metaaniklatraattien määräksi arvioidaan 2 000-5 000 mrd tonnia tai jopa 10 000 mrd tonnia hiiltä metaanina. Ilmakehässä on nyt 800 mrd tonnia hiiltä hiilidioksidina.[1] Arktisilla alueilla metaaniklatraatteja on merenpohjassa lähellä pintaa, esimerkiksi jäätikön ja ikiroudan alla. Metaaniklatraattia on kaikissa maailman merissä ja esiintymät ovat valtaisat. Metaaniklatraatteja arvioidaan olevan hiileksi mitattuna kaksi kertaa niin paljon kuin maailman tunnetut hiili-, öljy ja maakaasuesiintymät yhteensä.[2] Metaaniklatraatti voi vapauttaa metaania ilmakehään muun muassa merenpinnan nousemisen tai lämpötilan nousun myötä. Jo parin asteen lämpötilan nousu metaaniklatraattien ympäristössä riittää niiden purkautumiseen meristä.[2] UNEP:n mukaan metaaniklatraattien arvioidaan olevan metaanipäästölähde tulevaisuudessa. Metaanin lämpötilaa kohottava vaikutus on 25-kertainen hiilidioksidiin verrattuna.[1] Kommentit (0)

 

 

 

Suurmies	11.11.2014, 19:17
Eittämättä Paavo Lipponen on suurmies. Muistelmissaan hän kertoo, että kun hän ensimmäisen kerran kätteli Ruotsin kuningasparia, hän hämmästeli, miten pieniä ihmisiä nämä olivat. Molemmat olisivat mahtuneet Lipposen mielestä hänen kämmenelleen. Vaikka Lipponen on iso, riski ja urheilullinen mies, niin ihmettelen, että hän paljastaa punnertaneensa penkistä vain 120 kiloa. Se on oikeastaan aika vähän hänenlaisensa raamit omaavalle miehelle. Ehkä se asia, että 5000 metriä meni 20 minuuttiin heikensi voimaominaisuuksia. Jos kaltaiseni valmentajalahjakkuus saisi rauhassa edes puoli vuotta treenauttaa hänen näköistään miestä, uskoisin penkkiennätyksen tuplaantuvan - eikä edes mitään kiellettyä tarvitsisi ottaa. Sen jälkeen meillä ei olisi mitään vaikeuksia päästä lyömään rahoiksi Keski-Euroopan voimamieskilpailuihin. Ainakin ennen kaikenlaiset voimamieskilpailut olivat telkkarin maksukykyisten taivaskanavien suosittuja viihdeohjelmia. Nyt erilaiset tappelulajit ovat ne valitettavasti syrjäyttäneet. Tosin saattaisi Paavo pärjätä niissäkin lajeissa, vaikka tunnetusti rauhan mies onkin. Ainakin hän presidentinvaalien alla kiisti jyrkästi lyöneensä kouluaikana uskonnonopettajaansa, vaikka sellaista kuulemma väitettiin tapahtuneen. Kommentit (0)
Paavo Lipposen yksityiselämä	10.11.2014, 18:56
Muistanpa kuinka parikymmentä vuotta sitten silloinen oppositiojohtaja Paavo Lipponen kohtasi ensimmäisen kerran tv:n talouspoliittisessa väittelyssä silloisen pääministeri Esko Ahon.  Aho voitti väittelyn 13-0 samalla tapaa kuin Kärkkäälän kansakoulu voitti Riepon vastaavan oppilaitoksen jalkapallossa syksyllä 1967. Väittelyn loppuvaiheessa Aho räksytti punoittavaa Lipposta kuin rakkikoira eikä Lipponen pystynyt muuhun kuin tuhahtelemaan ja murahtelemaan kuin ärsytetty karhu. Pelkäsin jo, että Lipponen ottaa lopulta pallin takapakaroidensa alta ja lyö sen säpäleiksi pääministerin otsikkoon. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lipponen paljastaa äskettäin ilmestyneessä muistelmiensa toisessa osassa syyn vaisuuteensa väittelyssä. Hän kertoo, ettei ollut kunnolla nukkunut kahteen viikkoon. Unettomuus johtui muista kuin politiikkaan liittyvistä syistä. Se oli herrasmiehen toteamus; Lipponen ei huutele perheasioistaan kylillä. Lipponen on kuin Mannerheim. Mannerheim paljastaa massiivisessa muistelmateoksessaan myrskyisestä yksityiselämästään vain  seuraavaa:    “Yksityiselämästäni tältä ajalta on mainittava, että vuonna 1892 menin avioliittoon neiti Anastasie Arapovin kanssa. Hänen isänsä oli edesmennyt keisarin seurueen kenraalimajuri Nikolai Arapov, tämäkin entinen chevalierkaartilainen”. Lipponen ei paljasta yksityiselämästään senkään vertaa. Kommentit (2)
Iskias	09.11.2014, 18:49
Alan epäillä akupunktion sittenkin toimivan, vaikka olen maksanut Skepsis ry:n jäsenmaksun tänäkin vuonna. Skeptikothan suhtautuvat epäillen akupunktioon ja pitävät sitä lumehoitona. Itse rohkenen väittää, että pienellä neulanpistolla voidaan tehdä ihmeitä yksilön terveyden suhteen. Kävin flunssapiikillä työterveyshuollossa, koska itselläni on flunssarokotuksista pelkkiä hyviä kokemuksia. Nyt sitten alan ymmärtää ihmisiä, jotka väittävät rokotuksista olevan haittaa. Piikityksen jälkeen työpaikalle kävellessä alkoivat jalat ja kädet puutumaan ja läheltä piti, ettei minua viskannut samalla tavalla kuin Simpauttajan pienviljelijä-metsuri Hilppa Ryynästä. Mieli teki pyytää vastaantulevia nuoria taluttamaan minua vanhaa ja vaivaista miestä. Selkäkin alkoi vaivaamaan ja lopulta se ei enää pelkästään vaivannut, vaan oli niin perkeleellisen kipeä, että teki mieli itkeä ja kirota. Se on sitten iskias, Netistä varmistin taudin nimen, kuten myös sen itsehoito-ohjeet. Pitää koittaa panna selkä kuntoon. Valtiolla on niin vaikea tilanne, että tunnollinen virkamies säästää valtiotyönantajan terveyskuluja. Mutta iskiasvaiva on avartava kokemus. Nyt ymmärrän entistäkin paremmin niitä huonojalkaisia vaivaisia, jotka pyörivät jaloissa minun menevän miehen kiiruhtaessa virastoon luomaan kansainvälistä uraa. Kommentit (0)
Hallitus on vankka, kätyrlauma sankka	08.11.2014, 18:15
Vaan ei kaatunut hallitus eilisessä poliittisessa näytelmässä. Maailmanmenon kannalta asialla tuskin olisi ollutkaan merkitystä. Sen sijaan 20-luvulla muutama vuosi sisällissodan jälkeen, jolloin yhtynyt vasemmisto oli kaataa Kallion hallituksen, hallituksen kaatumisella olisi hyvinkin ollut dramaattinen merkitys Suomen tulevaisuudelle. Sen seurauksena meillä olisi ehkä päädytty sotilasvallankaapaukseen, joka olisi sodan jälkeen johtanut Neuvostomiehitykseen. Silloin maame demokraattisen kehityksen pelasti kaukaa viisaasti vahvasti kärkkääläistaustainen savolaisten kommunistien karismaattinen johtaja kansanedustaja  Ville Vainio, alk. Karjunen, joka suurta poliittista viisautta osoittaen vetäytyi äänestyksen ajaksi juopottelemaan työväen luokan vastaisten voimien kanssa, kuten Sosialidemokraatin kuopiolainen pakinoitsija Yrjö Räisänen asian ilmaisi. Hän kyllä tunsi hyvin asioiden tolan, koska oli Vainion hyvä kaveri ja varsinkin ryyppykaveri. Pakinoitsija esitti myös, että Kallion hallitusta olisi pitänyt ryhtyä kutsumaan Ville Vainion hallitukseksi. Tosin Räisäsen oli jossakin määrin väärässä tapahtumien kulun suhteen. Nimittäin Ville ei tyytynyt juopottelemaan pelkästään työväen luokan vastaisten voimien kanssa, vaan ainakin EK:n etsivän raportin mukaan Vainio oli nähty aamuyön tunteina rynkyttävän turhaan Neuvostoliiton lähetystön ovea eli hän ainakin vahvasti pyrki juopottelemaan myöskin työväen luokkaan myönteisesti suhtautuvien voimien kanssa, tai niin ainakin monet uskovat. Kun Ville Vainiota myöhemmin puoluetovereiden edessä toilailuista kovisteltiin, totesi hän ainoastaan, että mitä työ siinä vaahtootte, kyllä työ minusta piäsette. Mies oli menestyvä liikemies ja hänellä oli vara noin sanoa. Esimerkiksi pääministeri Stubb ei uskaltaisi noin sanoa. Kommentit (0)
Torino	07.11.2014, 19:28
Niin vain teki HJK suomalaista jalkapallohistoriaa ja kukisti maailman huippuihin lukeutuvanTorinon eilen arktisissa oloissa pelatussa ottelussa. Vaikuttaa vahvasti siltä, että mikäli jalkapallosta tehtäisiin talviurheilulaji ja sitä alettaisiin pelaamaan jäällä, niin suomalaiset olisivat ihan maailman terävintä kärkeä. Eilenkin Italian miljonäärit juoksentelivat kentällä vaisusti ties mikä paikka kylmästä sinisenä, koska varoivat kalliita kinttujaan. Tuomari ei sitä ymmärtänyt tehdä ja hänet jouduttiin vaihtamaan kesken pelin liukastumisen seurauksena. En halua vähätellä HJK:n voiton arvoa, mutta kannattaa muistaa, ettei Torino ole kuitekaan Torinnon suurkaupungin menestynein seura, vaan Juventus on ollut historiassa sitä paljon parempi. Juventus lienee jopa koko Italian jalkapallohistorian paras seura. Tunnen Juventusta kohtaan suurta myötätuntoa, koska olen itsekin pelannut sen kärkimiehenä ja saanut vuonna 1968 Nokian kolmijuovaiset kumipohjaiset jalkapallokengät seuran parhaan maalintekijän palkintona. Silloin Juventuksella oli laaja pelaajamateriaali ja seuran sisällä kova kilpailu, koska Suonenjoen nappulaliigaa pelattiin seitsemällä pelaajalla ja Kärkkäälässä oli juuri silloin jostain sattuman oikusta juuri sopivasti seitsemän D-juniori-ikäistä poikaa. Myöhemmin Kärkkäälän Juventuksen toiminta lopahti pelaajapulaan. Vuonna 1968 Kärkkäälän Juventus voitti Suonenjoen nappulaliigan mestaruuden, mutta sen sijaan vuotta aiemmin joukkue jäi hieman liian nuorella joukkueella pelatessaan häpeällisesti hopealle, koska FC Barcelonan riveissä pelannut Reijo Vaittinen oli meille liian kova vastus, koska oli tasan kaksi kertaa meitä muitta isompi. Myöhemmin Vaittinen pelasi Suomen maajoukkueen liberona ja sillä varmuudella, jonka täydellinen muistamattomuus synnyttää, väitän, että hän oli OPS:n riveissä voittamassa Liverpoolia 70-luvun Eurokentillä. Kommentit (2)

 

 

 

Kuus latua

06.11.2014, 19:20

Kiistämättä V. A. Koskenniemi oli välillä lievästikin sanottuna mahtipontisuuteen taipuvainen. Tosin Finladia-hymnin kohdalla mahtipontisuus on melkein paikallaan. Olen sitä mieltä, että jonkun olisi tehtävä aloite siitä, että vallan lain tasolla päätetään, että Finlandiasta tehdään Suomen kansallislaulu. Se olisi maailman kaunein kansallislaulu, ja muullahan meillä ei ole kohta aihetta ylpeillä. Kuunnelkaa vaikka itse: https://www.youtube.com/watch?v=naHhjLHLTK8 Vanha saksalainen juomalaulu Oi juokaamme veljet, juokaamme saa vallan mainiosti jäädä virolaisille vapaaseen käyttöön. Kansallislaulusta voisi jopa järjestää neuvoa antavan kansanäänestyksen, kuten muistakin tärkeistä asioista, eli viinan vapauttamisesta ja Eu:n liittymisestä on tehty. Joskus Koskenniemen mahtipontisuus meni liiallisuuksiin, kuten alla olevan Talvisotaan liittyvän runon Latuja lumessa osalta on käynyt, jossa sanotaan, että kuus latua itää kohti vei, yks takaisin. Sissisodan käynnin asiantuntijat ovat sitä mieltä, että runo osoittaa ainoastaan sen, että porukka tuli lopulta järkiinsä ja ymmärsi hiihtää samaa latua. Tahaton komiikka on huumorin paras, mutta myös vaikein muoto.  LATUJA LUMESSA Kuus latua itää kohti vei, yks takaisin. Viis palannut partiosta ei enää kotihin. Ken jäi? Ken palasi? Välkkyvät ladut kertoa vois, jotka viikon hangessa viipyvät ja peittyvät pois. Tarun katoovan talven lumehen ladut kirjoittaa. Mitä sitä! Ikuinen, ikuinen olet isänmaa. Veikko Antero Koskenniemi sb. Latuja lumessa (1940) Kommentit (0)