Painia ja kulttuuria 26.04.2016, 18:37 Palataanpas vielä eteläpohjalaisen painin ja kulttuurin suhteeseen. Olympiavoittaja Arvo Haaviston veli Yrjö Haavisto, joka myös oli huippupainija,  toimi Talvisodassa kauhavalaisen komppanian päällikkönä. Vahvasti tositapahtumiin perustuvassa Talvisota-elokuvassa häntä esittää lapualaissyntyinen Vesa Mäkelä. Luutnantti Haavisto kaatui Terentilässä, kun pikatykin ammuksen täysosuma katkaisi hänet kahtia. Vähän samalla tavalla elokuvassa kävi myös Hakalan veljeksistä nuoremmalle Paavolle, eli Konsta Mäkelälle,  vaikka isoveli Martti, jota näytteli Taneli Mäkelä, yritti vähän katsella pikkuveljensä perään, kuten oli äidille sotaan lähdettäessä luvannut. Konsta Mäkelä katkesi täysosumasta kolmeen osaan, kun taas Vesa Mäkelä katkesi vain kahtia. Taneli ja Konsta Mäkelä ovat veljeksiä eivätkä he ole Vesa Mäkelään sukua. Alunperin Yrjö Haaviston johtamaan komppaniaan kuului 191 miestä, mutta sodan lopussa heitä oli jäljellä 20. Yrjö Haaviston 1930 syntynyt poika Juhani (Jukka) Haavisto on ollut suomalaisen jazzin pioneereja. Hän on kirjoittanut yli 400-sivuisen suomalaisen jazzin historiikin "Puuvillapelloilta kaskimaille". Nimi voisi myös olla ihan hyvin "Puuvillapelloilta kytösavun aukeille maille". Jukka Haaviston tytär Susanna Haavisto on nykyään hyvin tunnettu laulaja ja näyttelijä. Yrjö Haaviston tyttären Helenan tyttäriä ovat näyttelijät Terhi ja Anu Panula. Heidän isänsä on kapellimestari Jorma Panula. Vahva on siis eteläpohjalaisen painin ja kulttuurin välinen suhde. Kommentit (0) Rangaistuspotkujen suorittamisen sietämätön vaikeus 25.04.2016, 19:20 Eilen illalla saapasteli Keskuskentältä pois hyvin onnellinen mies. Olin jo päättänyt, että mentaalihygieniaan liittyvien syiden vuoksi en enää koskaan seuraa Kuopion palloseuran otteluja, koska joukkue pelaa joko surkeasti tai erittäin surkeasti ja on näin ollen tuomittu putoamaan Veikkausliigasta, ellei sitten jokin seuroista ajaudu konkurssiin, kuten nykyään näyttä jollekulle seuralle joka kesä käyvän tai ellei sitten PK-35:tä suljeta sarjasta Kuqin suvun miesten hurjaluontoisuuden vuoksi. Mutta eilen kuitenkin päätin vihoviimeistä kertaa käydä Kupsin pelissä  ja se peli oli yksi suurimmista urheiluelämyksistäni tässä elämässä. Kuopiolaiset olivat eittämättä lahtelaisia parempia, vaikka vieraiden savolaislähtöiset vahvistukset Pyry Kärkkäinen ja Aleksi Paananen oivatkin ihan pelimiehiä ja taistelivat miehen lailla. Molemmat mahtuisivat myös Kupsin avauskentälliseen. Lahtelaiset onnistuivat koko pelin aikana yhden ainoan kerran ampumaan kohti kotijoukkueen maalia, kun taas isännillä oli mahdollisuus kahden tehdyn maalin lisäksi pariin lisäosumaan. Jos jotain vikaa nyt hakemalla haetaan, niin Kupsin rangaistuspotkujen onnistumisaste alkaa olla FC Barcelonan luokkaa eli noin 50 %. Edellisessä Suomen cupin pelissä kuopiolaiset ampuivat rankkarin tolppaan ja tällä kertaa Petteri Pennanenkin epäonnistui. Hän kyllä noudatti juuri laukausuhetkellä huutamaani isoäänistä ohjetta ampua ylös, mutta ikävä kyllä hän samalla laukoi pallon puolisen metriä maalin yli.  Ennen rankkareista onnistui noin 80 %, mutta viime aikoina koko jalkapalloilevassa maailmassa onnistumisprosentti on huonontunut. Maalivahdit ovat tulleet isommiksi, ja erotuomarit katsovat läpi sormien sitä, että molarit liikkuvat ennen laukaisua, jonka sääntökirja kieltää ja aavistavat jompaankumpaan alanurkkaan. Petteri Pennanen siis suoritti rankkarinsa ihan järjen kanssa, mutta käytännön toteutus ei väsyneeltä mieheltä onnistunut. Seuraavalla kerralla kannattaa vetää vaikka kärjellä täysillä kohti maalivahtia, joka tuskin jää paikoilleen odottelemaan. Tässä muuten video, joka näyttää kuinka Ranskan nuorten maajoukkueen maalivahti Luca Zidane, joka on kuuluisan Zinedine Zidanen poika,  kääntää peloissaan pallolle selkänsä sen kiinniottamisen sijasta. https://www.youtube.com/watch?v=L5NlkWA0qjY Kommentit (0) Desanttiradio 24.04.2016, 18:02 Ylen verkkosivuilla kerrotaan, että Luumäeltä on löydetty sodanaikainen Sever-merkkinen radiolähetin, jollaisia desantit käyttivät. Tavallaan uutinen liittyy eiliseen eteläpohjalaiseen painijuttuuni. Nimittäin Lauri Järvisen  Arvo  Haavisto-kirjassa kerrotaan, että sotahistoriamme kuuluisin ja kaunein desantti Kerttu Nuorteva liittyy elimellisesti eteläpohjalaiseen painiurheiluun. Hän oli vuoden 1915 raskaansarjan maailmanmestari ilmajokelaisen  Iivari Tuomiston siskontytär. Kerttu Nuorteva ei ollut mitenkään menestyksekäs desantti. Hän laskeutui laskuvarjolla noin sadan kilometrin päähän suunnitellusta laskeutumispaikasta. Ensimmäisen yönsä Nuorteva vietti jossain liiterissä, jonne unohtuivat huulipuikko, Etelä-Suomen kartta, johon oli merkitty tärkeät kohteet ja venäjänkieliset keksi- ja suklaa- pakettien käärepaperit. Tosin hän jäi kiinni vasta puolen vuoden kuluttua Helsingissä,, koska erehtyi jättämään johonkin helsinkiläiseen pesulaan pyykkikassin sijasta juuri edellä mainitun Sever-merkkisen radiolähettimen. Tarina on niin uskomaton, että epäilen, ettei se ole koko totuus asiasta. Vankeusaikana Kerttu Nuorteva kirjoitti Suomen propagandamiesten pyynnöstä neuvostovastaiseksi tarkoitetun kirjan Neuvostokasvatti salanimellä  Irja Niemi, mutta neuvostovastaiseksi tarkoitettu kirja ei ehkä palvellut tarkoitustaan, koska se antaa esimerkiksi  Neuvostoliiton koulujärjestelmästä sangen myönteisen kuvan. Kirja löytyy hyvin varustetuista kirjastoista siltä hyllyltä, jolle Pariisin rauhansopimuksen nojalla neuvostovastaisina kielletyt kirjat siirrettiin. Kerttu Nuorteva tuomittiin kuolemaan, mutta tuomiota ei pantu täytäntöön. Hän oli liian kaunis ammuttavaksi, Teloituksen lykkääntymiseen vaikutti varmaankin myös se, että Uuden Suomen pakinoitsija Olli Nuorteva oli Kertun setä.  Sen sijaan vähän kolhonnäköinen ja huonohampainen ompelijatar Martta Koskinen, joka ei suostunut laulamaan mitään, vaikka varpaankynnetkin revittiin irti,  ammuttiin paljon vähäisemmistä rikoksista. Kommentit (0) Musiikkia ja urheilua 23.04.2016, 18:21 Koska minulla on syvä sisäinen pakko lukea kaikki kohtaamani urheilukirjat, oli minun myös sisäinen pakko lukea myös Lauri Järvisen kirja ilmajokelaisesta painin olympiavoittajasta Arvo Haavistosta. Suosittelen muillekin. Moni saattaa väheksyä urheilukirjojen ja varsinkin painiurheilukirjojen sivistyksellistä antia, mutta tässä kirjassa ei ole siinä suhteessa mitään väheksyttävää, koska tässä teoksessa kohtaavat urheilu ja musiikki suorastaan raikkaalla tavalla. Nimittäin Arvo Haaviston veljenpoika Juhani Haavisto on hyvin arvostettu jazz-muusikko ja yllätys, yllätys, Järvisen ansiokas kirja paljastaa, että Juhani Haavisto aloitti muusikon uransa painimolskin reunalla. Kirja kertoo, että tulevan jazz-muusikon tärkeä tehtävä oli soittaa painiottelun aikana haitarilla kovaäänistä musiikkia, etteivät painijoiden ähellyksen aiheuttamat, usein melko mittavatkin pierut olisi kuuluneet yleisölle ja siten aikaansaaneet aiheetonta hilpeyttä pohjalaisille pyhässä lajissa. En ole sen vertaa painiurheiluun perehtynyt, että en tiedä, kieltävätkö lajin säännöt piereskelyn. Nykyään tuomareiden ainakin olisi helpompi havaita moiset sääntörikkomukset, koska haitarimusiikki ei enää estä ottelun tarkkaa seurantaa. Uskon, etteivät säännöt asiaa kiellä. Muistan nimittäin parin vuosikymmenen takaa Sm-paineista tapauksen, jolloin superraskaan sarjan ottelussa Nalle Juha Ahokas heitti vastustajansa näyttävästi mattoon, mutta sitten hän ei jatkanutkaan liikettä, vaan irroitti kätensä ja alkoi pitää nenäänsä. Ottelun tuomari ei kuitenkaan antanut vastustajalle varoitusta. Kommentit (0) Persetti 22.04.2016, 19:18 Tuo pallosalamaa vastalla hätistellyt rauhallisuudestaan tunnettu eno Paavo ei ainakaan lähisukulaisten suustaan kirosanaa päästänyt. Tosin yksi poikkeus vahvistaa säännön. Ainakin hyvän tarinan mukaan Paavo oli soutanut kovassa vastatuulessa jyväkuormaa Rieponlahdesta Iisveden myllylle 15 kilometriä ja kun hän rantautui iltamyterissä, vihelsi sahanpilli sen merkiksi, että työaika Iisveden taajaväkisessä yhdyskunnassa oli siltä päivältä päättynyt. Soutureissu oli siis ollut turha eikä miestä varmaan lohduttanut se, että paluumatka tulisi sujumaan myötäisessä. Eno ei varmaankaan tehnyt samaa kuin eräs Rautalammin akka, joka oli soutanut Rautalammille  kirkkoon hirveässä vastatuulessa ja pyytänyt kirkossa Jumalalta, että tuuli kääntyisi paluumatkalla. Tarina ei kerro, minkä kirosanan Paavo oli suustaan päästänyt, mutta veikkaisin sen olevan sanan "persetti", joka oli äitivainaani suosima voimasana. Kommentit (0) Syvän taiteellinen Kuopion 200-vuotias tuomiokirkko

20.04.2016, 18:10

Sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, olen ollut sitä mieltä, että Kuopion tuomiokirkko on ainutlaatuinen maailmassa. Missään muualla kirkkoarkkitehti ei ole ymmärtänyt jättää kalkkikerroksen alta paikoitellen pilkottamaan syvän taiteellisen vaikutelman synnyttäviä rakennuskiviä. Olen kuitenkin taas ollut väärässä. Eilen olin isänmaallisen nuorison edustajana Kuopion isänmaallisen seuran järjestämässä tilaisuudessa, jossa arkkitehti Sanna Ihatsu kertoi tuomiokirkon 200-vuotisesta historiasta. Luennon jälkeen pyysin puheenvuoroa ja heti sen myös sain ja kysyin häneltä tuosta epäilemästäni Kuopion tuomiokirkon ainutlaatuisuudesta. Mutta ei olekaan Kuopion tuomiokirkko ainutlaatuinen. Ainakin Munsalassa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on periaatteessa saman näköinen kirkko. Tosin siinä eivät rakennuskivet paista yhtä taiteellisesti kalkituksen läpi kuten Kuopiossa. Mutta ei olekaan kuulema alkuperäisen rakennussuunnitelman mukainen asia tuo kivien paikoittainen syvän taiteellinen näkyminen. Asiaa tutkinut arkkitehti todisti minun ja monen muun kärkkääläisen  esi-isän varhaisvennamolaisen kansanrunoilija Paavo Korhosen kirkon valmistumisesta kertovan kronikan avulla, että alun perin tuomiokirkko oli täysin vitivalkoinen, mutta sittemmin kalkki alkoi varista seinistä. Tämän ilmiön selittää ilmiö, josta käytetään aikamme kauhistuttavinta sanaa "kosteusvaurio". Kirkon rakennustyömaa oli näet Suomen sodan ajan hoitamatta, mitä nyt veli venäläinen piti rakennuksen aihiota hevostallinaan ja viritteli muurattujen seinien varaan jonkinlaisen katoksen hevosten suojaksi ja sinä aikana seinärakenteisiin imeytyi kosteutta, joka vielä nykyäänkin rapistaa irti seinän kalkkikerrosta synnyttäen ainutlaatuisen syvän taiteellisen vaikutelman satunnaisen ohikulkijan silmissä. Kommentit (0)