maanantai 31. heinäkuuta 2017


Suku, joka hieroi Suomen maailmankartalle

Kuten olen aiemminkin joutunut myöntämään, Koivistoisten suvusta ei ole liiemmälti pongahtanut maailman maineeseen suurmiehiä tai -naisia. Tosin Ossi Viidan Hannes Kolehmaista käsittelevässä väitöskirjassa Hymyilevä Hannes esiintyy näyttävästi  yksi sukumme edustaja, joka on Yrjö Koivistoinen.
Kuopiolainen Yrjö Koivistoinen oli Hanneksen lapsuuden kaveri, kilpakumppani, hieroja, manageri, fysioterapeutti ja hän jopa vastasi suurjuoksijamme lääkintähuollosta siinä määrin, että olisin taipuvainen pitämään miestä maamme urheilulääketieteen isänä. Tärkeässä toimessaan hän oli edellä aikaansa ja harrasti jo lähes sata vuotta sitten nykyään niin muodikkaita vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joita hyvällä syyllä voi ainakin tässä tapauksessa kutsua pehmeiksi menetelmiksi.

Niinpä kerrankin, kun supersankarin jalat olivat hiertyneen lainapiikkareissa verille, yritti tämä itseoppinut kansanlääkitsijä parantaa suurjuoksijamme tärkeät työvälineet käärimällä ne yön ajaksi rotannahkoihin. Kliinisissä tutkimuksissa ilmeni, että hoidolla oli vaikutusta - ainakin jalat kutisivat hirveästi.

Alkukesästä ilmestyneessä Kalle Virtapohjan mainiossa Paavo Nurmi-elämänkerrassa, kerrotaan, että  myös Yrjö Koivistoisen velipojat Janne ja Eino olivat urheiluhierojia ja ammatissaan niin arvostettuja, että heidät kutsuttiin ensimmäisen maailmansodan alla Saksaan huolehtimaan sikäläisten juoksijoiden lihashuollosta. Vuonna 1922 Janne Koivistoinen muutti Argentiinaan Gimanasio y Esgrima -seuran hierojaksi. Argentiinassa Janne Koivistoinen, joka muutti nimensä Juaniksi, tunnettiin miehenä, joka oli hieronut Paavo Nurmea. Sitä tarina ei kerro, montako kertaa Nurmi oli Janne Koivistoisen käsiteltävänä.

Olen pohtinut asiaa pitkään enkä ole keksinyt yhtään kappaletta syitä sille, etteivätkö Koivistoiset olisi hieronnallaan vaikuttaneet jopa ratkaisevasti siihen, että Suomi juostiin maailmankartalle, sillä huolehtivathan he sekä Hannes Kolehmaisen että Paavo Nurmen työvälineiden toimivuudesta.

Kommentit (0)



Suhoi

Jännittävän ja näyttävän paraatin järjesti Venäjä Neva-joella Ruotsista saamansa vuonna 1711 saamansa meritaisteluvoiton kunniaksi. Jännittävä paraati oli sikäli, että itse pelkäsin maailman suurimman sukellusveneen, joka on jo elinkaarensa päässä, voivan upota ja aiheuttaa suurkaupungin keskustassa ydinkatastrofin, mutta onneksi niin ei käynyt.

Tiedän. että paraati oli myös näyttävä, koska itse seurasin männä viikolla Pietarissa Suhoi-hävittäjien paraatiharjoituksia ja näyttäviä koneita ne olivatkin. Ne olivat nimittäin maalattu kauniin sinisiksi juuri sellaiseen värisävyyn, jota ennen neuvostovastaiset tahot kutsuivat ryssänsinisiksi. Suomessahan armeijan tappovehkeet eivät ole kauniita, koska ne on järkijään töhrätty rumilla maastoväreillä.

Venäläiset mainostavat Suhoi-hävittäjäänsä maailman parhaaksi ja vaikka niin ei olisikaan, kannattaa suomalaisten harkita Suhoiden hankkimista, koska Venäjää vastaanhan maamme varustautuu ja niinpä naapurilta ostetut koneet voitaisiin jo tässä vaiheessa laskea alasammutuiksi, koska vähentäähän myös ostaminen vihollisen resursseja.

Joku päivä sitten kerroin, ettei se nyky-Venäjän suurin sotasankari Suvorov taida ollakaan Savon Suhosia, kuten Savon Sanomista omilla silmillä luin, vaan Laatokan rannan Syvälahtia. Nyt Savon Sanomien pitäisi selvittää, etteikö Suhoi-koneiden pääsuunnittelija voisi ihan hyvin olla Savon Suhoisia. Ainakin kaikki ne Suhoset, joita itse tunnen, ovat insinöörejä.

Kaikkihan jo tietävätkin, että Ruotsin hyvinvointivaltion keksijä Tage Erlander oli Juvan Suhoisia, mutta kaikki eivät tiedä vielä sitä, että  ruotsalaisia metsäsuomalaisten jälkeläisiä ovat myös prinssi Daniel poplaulaja Björn Skifs, jalkapallovalmentaja Sven-Göran Eriksson ja Nobel-palkittu ekonomisti Gunnar Myrdal.

Kommentit (0)



Liukkonen

Vaikka uintilajeja on ihan liikaa ja vaikka mielestäni olympialaisissa tulisi uinnissa olla molemmilla sukupuolilla kolme henkilökohtaista kilpailua ja yksi viesti, niin siitä huolimatta seurasin tänään, miten Ari-Pekka Liukkosen käy uinnin mömmönkisoissa. Ei voittanut Liukkonen mitalia ja sillä asialla on dramaattinen merkitys maamme poliittisessa elämässä, koska jos vihreä kaupunginvaltuutettu Liukkonen olisi noussut kansallissankariksi, olisi hänen kaveristaan Touko Aallosta todennäköisesti tullut seuraavien eduskuntavaalien jälkeen maamme pääministeri.

Mielenkiintoista kuitenkin seurata Liukkosen tulevaa urheilumenestystä, koska tilanne on se, että seuraavissa olympialaisissa lienee Suomella vain kaksi mitalitoivoa, eli uimari Ari-Pekka Liukkonen ja sitten eräs maatamme edustava afgaanipakolainen, joka viimeksi nuorten Em-kisoissa voitti 16-vuotiana nyrkkeilyssä täysin yllättäen hopeaa. Nuorukaisen nimen päälle en nyt millään pääse enkä enää ole edes varma, onko hän enää Suomessa vai joko hänet on palautettu turvallisina pidettävien talibanien käsiin.

Sikäli mielenkiintoista, että seuraavien olympiakisojen jälkeen kansallissankareina ja maamme kunnian pelastajina saatetaan juhlia vihreää julkihomoa, joka luultavasti on vielä kasvissyöjäkin ja afgaanipakolaista, joka aiottiin vähän aiemmin karkottaa maasta.

Kommentit (1)



Konitohtori



Kuopio on muistolaattarikas kaupunki ja onpa oman laattansa saanut myös Mårten Lindforss ja se on hyvä se.

Mårten Lindforss oli Suomen ensimmäinen laillistettu eläinlääkäri, mutta eläinlääkärin toimen ohella hän toimi Kuopiossa myös sotilaslääkärinä, joten uskon varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, että hänen yhteydessään käytettiin titteliä eläin- ja sotilaslääkäri.

Ehkä hänen ammattiyhdistelmänsä on juurruttanut suomen kieleen sotilaslääkäreistä käytetyn hieman halventavalta kuulostavan nimityksen "konitohtori". Luulen, että Mårten piti eläinlääkärin virkaa helpompana hoitaa, koska siinä virassa oli hankalat potilaat helpompi määrätä lopetettaviksi kuin sotilaslääkärin vastaavassa virassa.

Maamme kulttuurielämään Mårten Lindforss vaikutti myös suuresti, koska hänen aloitteestaan maahamme perustettiin Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Wikipedia kertoo tästä monipuolisesti lahjakkaasti ja aikaan saavasta miehestä seuraavaa:

Mårten Johan (Martti Juhana) Lindforss (Linduuresti 25. syyskuuta 1800 Tuusula12. tammikuuta 1869 Kuopio) oli suomalainen eläinlääkäri, lääkäri ja aloitteiden tekijä.
Lindforssin vanhemmat olivat kirkkoherra Mårten Kristofer Lindfors ja Katarina Borgström. Hän valmistui maisteriksi 1823 ja lääketieteen lisensiaatiksi 1825. Collegium medicumin eli myöhemmän lääkintöhallituksen eläinlääkäriksi hänet nimitettiin 1829, ainoana alallaan. Lindforss väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1832, väitöskirjan aiheenaan Dissertatio physiologica assimilationis legem generalem exponens. Myös Lindforssin seuraavana vuonna julkaisema tutkimus De abscessu lymphatico herätti huomiota. Lindforss kuului Lauantaiseuraan ja oli mukana tekemässä aloitteet muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Helsingin yksityislyseon perustamisesta. Hän muutti 1836 piirilääkäriksi Kuopioon, mutta erosi virastaan 1845 ja toimi Kuopion lukion apulaisena, opettaen muun muassa suomen kieltä. Uudestaan lääkäriksi hän ryhtyi 1855, toimien ensin lääkärinä Kuopion ruotuväkipataljoonassa ja sitten Pielisjärven piirilääkärinä, kunnes jäi eläkkeelle 1866.
Lindforssin puoliso vuodesta 1833 oli Maria Auroa Bygdén (k. 1894). Heidän poikansa oli opettaja ja oppikirjojen tekijä Carl Mårten Lindforss.


Kommentit (0)



Kärkkäälää ja kärkkääläläisiä


Nuorempana ihmettelin sitä, miten hyvä ja erikoinen muisti minulla oli erilaisten tapahtumien suhteen, sillä mitä kauemmin tapahtumasta oli kulunut, niin sitä selvemmin minä sen muistin. Nyt olen huomannut, että muisti on alkanut sassaroimaan ja niinpä olen, kun vielä jotain sentään mielestäni muistan,  kiireellä pistänyt paperille muistikuvia, tarinoita ja katkelmia sekä hajamietteitä Kärkkäälän kylästä ja kärkkääläisistä.

Kirja nimeltään Kärkkäälää ja kärkkääläläisiä tuli eilen painosta ja on nyt minulta tilattavissa. Koska pienpainatustoimintaharrastus on kallista eikä suinkaan ns. yksilehmäisen harrastus, on tämä 228-sivuinen muutaman kuvankin sisältämä kirja kallis, eli se maksaa 20 € ja lisäksi mahdolliset postikulut, jotka lienevät muutaman euron. Köyhille ja pieneläjille kirjaa myydään halvemmalla ja perustellusta syystä voin antaa sen ilmeiseksikin.

Kirjan voi tilata sähköpostilla osoitteesta aulis(at)koivistoinen.net tai puhelimitse numerosta 0505439647. Kirja ei ole hyvä, mutta kyllä minä itse ainakin sen säälistä ostaisin.




Kommentit (1)


Vehtuu


Kuopiossa on kunnioitettavan pitkät liikuntarakentamispaikkaperinteet, koska J. V. Snellman jo lähes 150 vuotta sitten vaati vehtuusalin rakentamista johtamaansa poikaoppilaitokseen ja näyttävä 8-kulmainen vehtuusali seisoo eelleenkin Snellmaninpuiston laidassa. Nykyään vehtuusaleja tosin nimitetään voimistelusaleiksi.

Kuopiolla on myös kunnioitettavan pitkät naisvehtuuperinteet Tosin ongelmitta naiset eivät päässeet vehtaamaan. Kaupungissa näet vastustettiin 150 vuotta sitten tytöille ja pojille yhteisten koulujen rakentamista, koska monet uskoivat, ettei tyttöjen fysiikka kestä yhteiskouluissa harjoitettavaa vehtuuta.

Minna Canth oli eri mieltä vehtuuasiasta ja hän palkkasi omille tyttäreilleen oman vehtuun opettajan todistaakseen, että kyllä tyttöjenkin fysiikka kestää vehtuun. Ja hyvin Minnan tyttärien fysiikka kestikin vehtuun, koska kohta Minnalla oli vävypoika, joka oli ammatiltaan vehtuunlehtori. 

Kommentit (0)



Ylirasitus

Asiaa pitkään pohdittuani olen tullut tulokseen, että suomalaisen naisjuoksun suurin ongelma on liiallinen tunnollisuus, kunnollisuus ja ahkeruus. Tutkimusteni mukaan Suomi on saattanut menettää neljä superlupaavaa naisjuoksijaa sen vuoksi, että he ovat treenanneet liikaa.

Kestävyysjuoksija Anne-Mari Sandelin oli jo nuorena lähellä maailman huippua, mutta sitten iskivät jalkavaivat. Kristiina Iisakkila oli melkein yhtä hyvä pitkänmatkanmenijä, mutta jalat pettivät häneltäkin. Juoksu-uran jälkeen kuuden ällän ylioppilas opiskeli lääkäriksi, mutta taitaa nykyään olla enemmänkin valokuvaaja.

Pari vuotta sitten maratonilla kunnostautunutta 17-vuotiasta Alisa Vainiota pidettiin maamme yleisurheilumaineen pelastajana, mutta sitten alkoivat jalkavaivat eikä hän ole pitkään aikaan kilpaillut. Ella Räsänen oli huippulahjakas pikajuoksijaneitonen, joka oli jo 15-vuotiaana SM-tasoa naisissa, mutta sitten ilmaantuivat rasitusmurtumasta johtuneet selkävaivat, eikä Ellaa ole muutamaan vuoteen kilparadoilla näkynyt. Ja nyt sitten lähellä maailman  huippua ollut Nooralotta Neziri ilmoitti jättävänsä kilpailukauden kesken ylirasituksen vuoksi. Toivottavasti edes hän ymmärtää levätä ja palaa vielä huipulle.

Minulla on epäilys, että koska suomalaiset eivät uskalla nykyään käyttää riittävässä määrin kemiallista lisäruokintaa, kuten epäilen monissa muissa maissa tapahtuvan, vaan joutuvat sinnikkäällä harjoittelulla korvaamaan antamansa tasoituksen, he treenaavat niin kovaa, ettei sitä ihmisruumis enää kestä.

Kommentit (0)



Ylikunto

Asiaa pitkään pohdittuani olen tullut tulokseen, että yhtenä syynä maamme yleisurheilun surkeaan tilaan, on huippujemme taipumus ylikuntoon ja erilaisiin  rasitusvammoihin. Ainakin neljän lupaavan nuoren urheilijan tämä kausi on pilalla ylikunnon tai rasitusvammojen vuoksi. Muualla maailmassa ei moisia ongelmia tietääkseni ole. Muualla harjoitellaan ehkä vähemmän tunnollisesti tai sitten jotenkin järkevämmin.

Ennen ei maamme urheilupiireissä moisista vaivoista kärsitty. Yhden säännön vahvistavan poikkeuksen tosin muistan. Moskovan kisoissa 1980 Martti Vainion menestyksen esti anemia. Senkin muistan, että Juha Väätäinen ihmetteli silloin asiaa ja vakuutti, että moinen vaiva pystytään poistamaan puolessa tunnissa, jos vain halutaan.

Muistanpa myös, miten Heinolassa entisen työpaikkani kahvipöydässä oli Kuusamon mies, joka tiesi kertoa Lahden mm-kisojen alla, että suomalaishiihtäjille oli korostettu, että jos ylikunto iskee, niin valittavana on kaksi vaihtoehtoa. Toinen on täydellinen kahden kuukauden lepo ja toinen on se, että urheilijan perskannikkaan isketään piikillä ylikunnon poistava ruiske. Ilmeisesti maamme yleisurheilijoiden perskannikat jätetään nykyään rauhaan.

Edellä mainitun Kuusamon miehen uskottavuutta lisäsi se, että hän tiesi kertoa ennen miesten takaa-ajokilpailua, että Immonen ei sitten tänään tule maaliin. Heinolassa oli hämmästyttävän paljon tietoa kilpaurheilun salatusta maailmasta. Paikallisessa ravintolassakin mömmökauppiaat jo ennen Lahden skandaaleja mainostivat aineitaan sillä, että myös Myllylä ja Isometsä näitä käyttävät.

Kommentit (0)



Suomalaisen keihäänheiton menetetty maine

Kyllä ei ole kehumista maamme yleisurheilun tilassa. Muistanpa, miten 17 vuotta sitten seurasin Lahden Kalevan kisojen kuulantyöntökilpailua. Silloin Suomi oli maailman johtava kuulantyöntökansakunta ja paikalla oli kahdeksan kpl yli 20 metriä työntänyttä mörssäriä enkä nähnyt asiassa mitään kummallista. Sitten tuli monenlaisia loukkaantumisia sekä lopettamisia ja maamme kuulantyönnön tulostaso putosi keskimäärin kaksi metriä.
 
Ja samoissa Lahden Kalevan kisoissa ihastelin kolmea lupaavaa yli 8000 pisteen kymmenottelijaa enkä nähnyt asiassa mitään kummallista. Mutta sitten heillekin tuli kaikenlaisia vaivoja ja urat jäivät vaille suurta täyttymystä.  Tosin Siperiassa syntynyt Hämäläisen Eetu, joka ei tainnut suomen sanaa osata toi eräistä mömmönkisoista Suomen ainoan mitalin. Eetulla muuten on urheilullisesti lahjakkaat tytär ja poika, mutta tänä kesänä en ole heidän urheilusaavutuksistaan kuullut. Sen olen kuullut, että tytär seurusteli  Suonenjoen ja ehkä koko maailman parhaan lentopalloilijan Lauri Kermisen kanssa.
 
Vielä muutama vuosi sitten Suomi olisi keihäänheitossa voittanut melkein koko muun maailman enkä nähnyt asiassa mitään kummallista, mutta tänä kesänä on taso lajissa romahtanut samalla tavalla kuin kuulantyönnössä reilut 10 vuotta sitten. Eilenkin vain kaksi miestä ylitti vaivoin 80 metriä ja vain yksi suomalainen keihäsmies on paikalla tulevissa yleisurheilun mömmönkisoissa. Olen kovasti iloinen, jos Tero Pitkämäki selviää mömmönkisoissa loppukilpailuun. Jotain merkillistä on tapahtunut maamme keihäänheittäjille. Syitä voimme vain arvailla.   

Kommentit (0)



Hamed Coulibaly - kliininen viimeistelijä

Kyllä ei taida Kups olla mitaleilla tälläkään kaudella, sillä Hjk, Vps ja Fc Lahti tuntuvat olevan liian hyviä. Mutta nelossijasta kuopiolaiset taistelevat tasaväkisesti Turun Interin, Maarianhaminan Ifk:n ja Tampereen Ilveksen kanssa. Marginaalit näillä joukkueilla ovat pienet.

Eilenkin Kups oli hätää kärsimässä kotikentällään Fc Lahtea vastaan ja siinä vaiheessa kun vieraat noin vartti ennen pelin päättymistä siirtyivät 0-2 johtoon, pettivät hermovähäni ja olin jo poistumassa tapahtumapaikalta allapäin ja pahoilla mielin, mutta onneksi en ehtinyt poistua, koska heti lahtelaismaalin jälkeen näin elämänäni kauneimman täysosuman.

Kupsissa pari kautta pelannut, mutta jalan katkeamisen vuoksi reilun vuoden sivussa ollut norsunluurannikolainen Hamed Coulibaly täräytti rangaistusalueen ulkopuolelta hirmuisen hevosenpotkun aivan tarkasti Lahden maalin yläkulmaan. Monilla jalkapallokentillä olen taistellut, mutta sellaista vetoa en ole ennen nähnyt ja sen toteaa suureen ääneen myös ottelun selostaja oheisessa videopätkässä:


https://twitter.com/i/web/status/889122851932053504 



Pari minuuttia ennen päätöstä  Ats Purje runnoi vielä tasoituksen ja niinpä poistuin pallokentän laidalta väsyneenä, mutta onnellisena nähtyäni yhden Keskuskentän dramaattisimmista otteluista. Onnellinen olin siitäkin, että olin keksinyt ratkaisun pitkään miettimääni ongelmaan. Kupsilta on tähän asti puuttunut kliininen viimeistelijä ja vaikka joukkue onkin tehnyt paljon maaleja, ovat ne johtuneet vain sitkeästä yrityksestä; taidolla niitä ei ole viimeistelty. Esimerkiksi kärkkäästi maalintekopaikkoihin hakeutuva tuulennopea laitahyökkääjä Ilmari Niskanen tarvitsisi selvästikin repun saadakseen pelivälineen  pömpelin perukoille. Rangaistuspotkujakaan kuopiolaiset eivät saa maaliin. Mutta tulevaisuudessa saavat, kunhan vain Hamed Coulibalyn annetaan ne jysäyttää hevosen potkullaan  ylänurkkaan.

Kommentit (0)




Eksentrinen

Wikipedian mukaan generalissimus Aleksandr Suvorov oli kaikesta neroudestaan huolimatta, tai sitten juuri siitä syystä, lievästikin sanottuna kummallinen ihminen, jollaisesta käytetään tieteellisessä mielessä määritelmää eksentrinen. Tosin kummallinen käytös ei ollut esteenä sotilasuralla etenemiselle, koska ainakin hyvän tarinan mukaan keisarinna Katariina Suuri oli nimen omaan sanonut, että kaikki suurmiehet ovat eksentrikkoja.

Tämän lausunnon jälkeen Suvorov olisi sitten päivittäin tehnyt jotain erikoista, jotta siitä tulisi hänelle luontaista. Suvorov kieriskeli joka aamu alasti ruohikossa, teki sotilaidensa edessä kärrynpyöriä, yritti julkisesti liimata päättömälle kalkkunalle uutta päätä ja juhlatilaisuuksissa pilkkasi ylhäisön tapoja muun muassa laulamalla ja pöydille hyppimällä. Erikoisesta käytöksestään huolimatta Suvorov herätti luottamusta niin rivimiehissä kuin ylemmissäänkin.

Suvorovin esimies, ruhtinas Grigori Potjomkin, ihaili alaistaan suuresti. Eräässä kirjeessään hän totesi: ”En löydä sanoja ilmaistakseni, miten suuresti kunnioitan Teidän palvelustanne, Aleksandr Vasiljevitš”. Ihailu oli molemminpuolista ja miesten toisilleen kirjoittamista perin omalaatuisista kirjeistä välittyy lähes lemmenkirjeenomainen sävy, josta seikasta joku itsensä pöhköksi lukenut lisenssi voisi kirjoittaa vaikkapa skandaalimaisen väitöskirjan.

Tosin Venäjällä on nykyään näissä seksuaalihässimisasioissa sen pidättyvä linja, ettei väitöskirjaa siellä varmaankaan julkaistaisi. Putinin hallinnon kannalta olisi noloa myöntää, että valtakunnan historian merkittävät sankarit, eli säveltäjä Tsaikovski, elokuvaohjaaja Eisenstein, Rasputinin murhaaja kreivi Jusupov, kenraali Mannerheim ja generalissimus Suvarov, olivat henkilöitä, joiden seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ei ollut täyttä varmuutta.

Kommentit (0)



Suvorovin monumentti

Luonnollisesti Pietarin keskustasta parhaalta paikalta löytyy myös Alexander Suvorovin näköispatsas, joka on harvinaisen hauska muistomerkki, sillä suuri sotapäällikkö on patsaassaan puettu roomalaisten sodanjumala Marsin sotasopaan. Tahattoman koomiselta näyttää, kun savolaisen pienviljelijä-metsurin näköinen generalissimus Suvorov on puettu roomalaiseksi jumalolennoksi.

Toisaalta Suvorovin patsas ei ole ainut savolaispatsas Pietarissa. Nimittäin tsaari Pietari III, jonka äidin ainakin Savon Sanomat paljasti olleen Iisalmen Kauhasia, oli saanut syntymälahjakseen savolaismallisen pystysieraimisen nenän. Pietari III oli niin ylpeä haistimestaan, että kokosi itselleen henkivartiokaartin samanlaisen nenälaitteen omaavista miehistä ja puki heidät preussilaismallisiin univormuihin.

Hän ihastui niin paljon kaartinsa komeista miehistä, että teetätti heistä näköispatsaat. Niinpä jostain Pietarhovin puistosta pitäisi tänäkin päivänä löytyä patsaita, jotka esittävät preussilaisiin kuteisiin puettuja Erkki Liikasen näköisiä miehiä. Itse en ole näitä monumentaalisia hahmoja onnistunut löytämään.

Kommentit (0)



Aleksanteri Syvälahti

Muistanpa, kun viimeksi astuin Ateneumin ensimmäiseen huoneeseen, oli sen ensimmäisen taulun nimenä Runonlaulaja Pentti Lyytinen laulaa runoa savolaisessa savupirtissä. Kuten olen joskus aiemminkin paljastanut, on runonlaulaja Lyytinen syntynyt Suonenjoen Kärkkäälän Piispalanmäellä.

Kun nyt Pietarissa astuin Eremitaasiin, pisti silmääni, että keskeisimmällä kunniapaikalla oli muotokuva Venäjän historian suurimmasta sankarista Aleksanteri Suvorovista. Hänhän oli Venäjän historian suurin sotapäällikkö, joka ei hävinnyt taisteluakaan vaikka harjoitti ammattiaan lukuisilla sotatantereilla 1700-luvulla. Luulen tässä tiedossa olevan vähän ropakantaa.Sitä Venäjän historia ei kerro, että Suvorov puhui täydellistä suomea ja aloitti sotilasuransa Inkerin rykmentissä ja niinpä monet suomalaiset uskovat generalissimus Suvorovin olleen suomalaisen.

Savon Sanomat meni jopa niin pitkälle, että väitti miehen olleen taustaltaan Savon Suhosia, joita myös Kärkkäälässä ennen asui, ja kiistämätöntä on, että Suvorovissa on kyllä paljon Suhosten näköä. Kuopiossa vieraili viime talvena Helsingin Yliopiston Venäjätutkija, jolta kysyin näkemystä siitä, pitääkö Savon Sanomien tieto siitä, että Venäjän historian suurin sankari on Suhosia, paikkansa, mutta tutkija ei sitä uutista täysin purematta niellyt, vaan väitti Suvorovin olleen Laatokan rannalla asustaneita Syvälahtia. En nyt keksi yhtään kappaletta syitä, etteikö hän voisi ihan hyvin olla lähtöjään Uukuniemen Urheilijoiden miehiä.

Kuten olen jo aiemmin muutaman kerran kertonut, niin Uukuniemen Urheilijoiden miehiähän on myös kohta Savonlinnaan saapuva Vladimir Putin, jonka sekä isä että äiti olivat Tverin Karjalasta, eli seudulta, jonne suuri joukko uukuniemeläisiä muutti 1640-luvulla.



Kommentit (0)



Venäjän talous

Jututin sivistynyttä pietarilaista Venäjän taloustilanteesta. Hän kertoi, että venäläisen keskipalkka on 500 euroa kuukaudessa ja eläke 200. Niillä on vaikea tulla toimeen. Hänkään yliopistotutkinnon suorittanut ihminen ei pysty talvisin ostamaan vihanneksia. Tilanne on koko ajan pahenemassa. Hänen mukaansa elämä Neuvostoliiton aikaan oli helpompaa, koska ruokaa sentään oli. Tosin silloin ei päässyt matkustelemaan ulkomaille.

Tämän sivistyneen pietarilaisen mukaan lännen talouspakotteet ovat nostaneet ruoan hintaa. En viitsinyt alkaa väittämään vastaan. Ruoan hinta ei ole noussut talouspakotteiden vuoksi, vaan Venäjän vastapakotteiden takia. Venäjähän rajoitti vastapakotteena elintarvikkeiden tuontia lännestä ja se sai suomalaisenkin talonpojan ahtaalle.

Kommentit (2)



Pietarin liikennekaaos

Moottoriurheilu on se urheilumuoto, jossa suomalaiset vielä menestyvät ja ovat ainakin väestömäärään suhteutettuna maailman parhaita, mutta nyt olen perehtynyt venäläiseen liikennekulttuuriin ja olen varma, että kunhan itänaapurin miehet saavat olleen kunnon kaluston, on meikäläisten valta-asema uhattuna. Pietarin liikenteessä näkee sellaista ajoneuvon hallintakykyä ja uskallusta riskien ottoon, että potentiaalisia autourheilun maailmanmestareita löytyy kaupungista kasapäin.

Venäjän talous on kuralla, mutta kunhan Putin keksii sen, että pysäköinninvalvontaa tehostamalla voidaan valtion tuloja radikaalisti lisätä,  ennustan Venäjän talousongelmien ratkeavan. Ainakin Pietarissa kuka tahansa saa pysäköidä minne tahansa seuraamuksitta. Venäläistä pysäköintikulttuuria seuratessa tajuaa sen, miten lainkuuliaista ja nöyrää kansaa suomalaiset ovat ja se on hyvä se.

Pietarissa on erinomaisesti toimiva metro, mutta siitä huolimatta kaupunki on hukkumassa autoihin. Liikenneruuhkat ovat toivottomat kanavien pirstomassa kaupungissa. Ihmettelen sitä, ettei Pietarin historiallista keskustaa oli suljettu yksityiautoilta. Kaupungin liike-elämä voisi alkaa vaatimaan kävelykatuja.

Kommentit (0)




Venäjällä on jotain hyvääkin

Olen saapunut tänään valtiovierailulle Pietariin ja havainnut, että vaikka viimeaikojen tiedonvälitys ei ole Venäjästä juuri mitään hyvää kertonut, niin minä kerron kaksi hyvää asiaa. Vaikka venäläisten elintaso on puolet suomalaisesta, niin siitä huolimatta ainakin Terijoella ja Pietarissa näyttää olevan paljon enemmän kukkia ja hyvin hoidettuja kukkaistutuksia kuin Suomessa. Ne ovat ilo silmälle.

Lisäksi Venäjällä saa junalippuja huomattavasti paremmin kuin meillä, jossa lippu pitäisi hankkia itsepalveluna netistä tai lippuautomaatidta, jos sellainen asemalla on, kaikilla asemilla ei ole. Suomessa junalippuja ei saa enää junistakaan. Venäjällä tai ainakin Pietarissa on rivi ihmisiä, sukupuoli ja ikä jääkööt mainitsematta, jotka ystävällisesti myyvät pilettejä myös yksinkertaisille tai köyhille ihmisille, joilla ei ole internetiä tai pankkikorttia.

Kommentit (0)



Tyyni ja rauhallinen


Uukuniemen aamu oli tyyni ja rauhallinen, mutta sitten loppui kaasu. Kaasupullon vaihtoa varten olisi pitänyt avata erään levyn ruuvit, mutta sen ruuvin kanta oli epätyypillistä mallia. Lointelin ja sadattelin aika tavalla. Onneksi mukaani oli lähtenyt työkalusarja, jossa oli 40 erilaista ruuvimeisselin päätä ja lopulta löytyi se oikea.

Saatanan hallitus on aloittanut normien purkutalkoot, mutta yksi normi olisi saatava lisää. Eli maamme kotitalouksiin myytäviin tavaroihin sallittakoon vain ruuvit, joihin tavallinen ruuvitaltta käy. Muunlaiset ruuvit katsottakoot kielletyiksi kilpailunrajoituksiksi. Ja jos saatanan hallitus ei edes tätä normia pysty säätämään, niin saatanan Eu sen säätäkööt ja korvatkoot sillä vaikkapa saatanan kesäaikadirektiivin.

Kommentit (0)



Lenita ja Jevtusenko

Olen alan lehdistöstä lukenut, ettei Lenita ole ainakaan ihan kaiken aikaa ole jaksanut pitäytyä yksiavioisuuteen, vaan Leppäsen Aunen sanoin suhteissa on oltu, mutta Lenitan keväällä ilmestyneistä muistelmista luin sen yllättävän tiedon, että hän on seurustellut myös maailmankuulun runoilijan Jevgeni Jevtusenkon kanssa joskus iloisella 70-luvulla törmättyään tähän sattumalta neuvostoravintolassa.

Tosin seurustelusuhdetta kesti vain yhden illan, mutta seurustelu ravintolassa oli hyvin intiimiä, koska Jevgeni supatteli asioitaan Lenitan korvaan samaan aikaan, kun gruusialainen laulaja esiintyi suureen ääneen parin vieressä. Kun Lenita ihmetteli moista järjestelyä, kuiskasi Jevgeni, että seinilläkin on korvat.

Muistelmista päätellen Lenita vallan ihastui syvähenkiseen runoilijaan, joka opetti hänelle illan aikana, että oikeus on kuin juna, joka ei aina saavu ajoissa. Itse en ole noin optimistinen ihminen, vaan olen sitä mieltä, että ihmiskunnan historia osoittaa, että kohtuuttoman useasti se oikeuden juna ei saavu koskaan.

Kommentit (0)



Rautatie

Suosikkielokuvani on Forrest Gumb, mutta hopealle suosikkilistallani sijoittuu tv-elokuva  Rautatie, joka on nähtävissä Ylen arkistossa, ja jos satunnainen lukijani ei todellakaan keksi heinäkuulla mitään muuta tekemistä, niin voit katsoa sen tästä linkistä.
 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/18/rautatie

Mattia esittää loistavasti Leo Jokela, joka ei ole ihan yhtä komea kuin Tauno Palo, mutta näyttelijänä hän on huomattavasti parempi. En ole lausunnossani kuitenkaan ihan puolueeton, koska pidän Jokelaa, joka on ulkoiselta hapitukseltaan tyypillinen savolainen pienviljelijä-metsuri, Suonenjoen poikana, vaikka Wikipedia väittää hänen olevan hämäläisiä.

Perustelen Jokelan suonenjokalaisuutta sillä, että urheilunvaikuttajista kertovassa Kiveenhakatut-sarjassa väitetään Leo Jokelan olevan maailmankuulun suonenjokelaisen suksivoidetehtailija Esa Rossin avioton lapsi, eli huorpoeka, kuten Savossa sanotaan. Suomen teatteritaiteelle oli suuri menetys, että Jokela kuoli jo 48-vuotiaana. Hänkään ei ollut mikään vesipoika.

Leo Jokela on siis melkein Kärkkäälän poika ja melkein sukulaismies, koska eilen mainitsemani isovaarini Kustaa Koivistoisen siskon poika oli Aatami Rossi, joka ryöstömurhattiin joulun aatonaattona 1882 Kaikkisen rannalla yhdessä vaimonsa kanssa. Pariskunnan perhe-elämän sisäisestä dynamiikasta kertonee jotain se, että murhapaikka tunnetaan Ullan eikä Aatamin rantana.

Kommentit (1)



Matti ja Liisa

 M
Lapinlahdelle suuntautuneella maakuntamatkallani pisti paikkakunnan asemalla silmääni Mattia ja Liisaa esittävä kääpiönäköispatsas, joka on ihan parahultaisella paikalla, koska Lapinlahden asemaltahan Juhani Ahon Rautatie-romaanin pariskunta tapahtumarikkaalle junamatkalleen nousi.

Tosin tässä yhteydessä on syytä muistaa, etteivät Matti ja Liisa olleet lapinlahtelaisia, vaan varpaisjärveläisiä ja he ovat ruuna Reippaan jälkeen kuuluisimmat varpaisjärveläiset. Ruuna Reipas onkin saanut oman patsaansa vallan kotipitäjäänsä.

Tuosta Matin ja Liisan junamatkasta ei ole kulunut vielä kovin paljoa aikaa, koska Savon rata valmistui Lapinlahdelle vasta 1900-luvun puolella. Oma isovaarini Kustaa, joka kuoli 1932, oli rataa tekemässä ja palellutti työmaalla pahasti jalkansa.

Savon radan valmistumisen jälkeen on savolaista intelligentsiaa virrannut runsaasti etelään, mutta yhä vain sitä tuntuu riittävän. Isovaarini Kustaan sisaret tosin matkustivat itään, koska siihen aikaan Pietari oli Helsinkiä houkuttelevampi kaupunki monille savolaispiioille.

Vallankumouksen jälkeen suvun yhteys isoisotäteihini katkesi. Sen verran heistä muistetaan, että toinen meni naimisiin herra Halmeen kanssa ja toinen herra Töllikön kanssa. Sekin vielä muistetaan, että toinen piioista kävi vierailulla Kärkkäälässä ja oli siinä vaiheessa jo niin venäläistynyt, eli ryssittynyt, kuten siihen aikaan ilman arvolatausta sanottiin, että oli unohtanut ä-kirjaimen ja kertoi nähneensä, miten harka istui Harjun pellolla.


Kommentit (0)



Putsettilannoitus

Eilen taisin kehua vähän liikaa suonenjokelaisten mansikkaisäntien tiedotuspolitiikkaa. Nimittäin muistan vieläkin selvästi vajaan 40 vuoden takaa, kun suonenjoen marjanviljely ajautui kannattavuuskriisiin mansikan hinnan romahtaessa ihan yllättäen.

Viljelijät syyttivät asiasta erästä silloin esitettyä radio-ohjelmaa, jossa paljastettiin se hirveä asia, että pelloilla käytetään erilaisia kemikaaleja. Syytös ohjelman merkityksestä myyntihintoihin oli varmaankin liioiteltu, sillä markkinatalouteen kuuluu, että kannattavaa bisnestä laajennetaan siihen asti, kunnes markkinat kyllästyvät ja siitä seuraa taloustieteilijöiden mukaan luova tuho, jonka jälkeen vain parhaat tuottajat jäävät jäljelle.

Ihmettelen, etteivät 80-luvun kemikaalisyytösten aikaan suonenjokelaiset viljelijät kaivaneet esille vanhaa mainettaan aitoina luomutuottajina. Mansikanviljelyn uranuurtaja opettaja Olavi Leskinen nimittäin kehitti jo alkuvaiheessa mansikoille todella luonnonmukaisen ravinteen, jota kutsuttiin putsettilannaksi. Kemialliselta koostumukseltaan se oli vettä ja ihmispaskaa. Puhutaan, että eräs ensimmäisistä mansikkaisännistä jopa houkutteli rahalla ohikulkijoita pistäytymään hänen pikkulassaan hankkiakseen uutta kasvuvoimaa pellolleen.

Kommentit (0)



Mansikkaisännät luonnonsuojelijoina

Yleensä suonenjokelaiset mansikkaisännät ovat osanneet hoitaa tiedotuspolitiikkansa loistavasti ja ovat heinäkuun uutisköyhänä aikana pääuutislähetyksessä olleet valittamassa joko sitä, että tulee huono sato tai sitten sitä, että hyvä sato vie kasvuvoiman maasta.Tänä kesänä mansikkaisäntien tulisi korostaa olevansa luonnonsuojelun eturintamassa.

Nimittäin minulle on kerrottu, että marjanviljely-yhdistys on jakanut mansikkatiloille tuulihaukanpönttöjä edistääkseen rastaiden luonnonmukaista torjuntaa eikä suinkaan vailla menestystä, sillä tietooni on saatettu tavallisesti luotettavista lähteistä, että sekä Jussilassa että Pipliakankaalla on tuulihaukan pesintä onnistunut. Tosin Pipliakankaalla oli ollut se vastoinkäyminen, että pönttö oli pudonnut maahan, mutta mitään pelkäämätön  Pekka oli kiivennyt sen takaisin puuhun. Itse en olisi sellaista uskaltanut tehdä, koska vaikka silmäni ovat huonot, ovat ne sentään omat, ja vihaisten haukkojen kanssa ei ole leikkimistä.

Nyt voisi joku suonenjokelainen marjaisäntä kertoa pääuutislähetyksessä suonenjokelaisten mansikkaisäntien luonnonsuojeluprojektista ja uskon, että paikkakunnan marjan kysyntä Etelä-Suomen punavihreän kuplan sisällä kasvaa räjähdysmäisesti.

Kommentit (0)



Patsas Näkymättömälle-Viänäselle

Suonenjoen kirjaston taidegalleriassa savolaiselta nimeltään Kellarikalleria on menossa sarjakuvapiirtäjä Jope Pitkäsen näyttely, joka on ratkiriemukas näyttely, jossa satunnaisen matkailijan kannattaa pistäytyä. Jorma Pitkänen on suuri humoristi, mutta hänen epäonnekseen miehen huumoria ei ymmärretä Savon ulkopuolella.

Itse olen aina tykännyt Pitkäsen sarjakuvahahmosta Mauno Mansikasta, jonka persoonasta tiedämme vain sen, että hän on kärkkääläinen ja naapurissa asuu joku Paananen. Kirjastossa Mauno Mansikka mainostaa marjaansa, joka ei tieteellisessä mielessä ei ole marja, vaan epähedelmä,  slouganilla Mauno Mansikan mansikoihin ei ole kukaan vielä kuollut. Minusta tuossa mainoksessa on jotain hyvin savolaisen kieroa.

Torilla Suonenjoen kunnalliselämän vahvamies Tori-Pekka myyskenteli mansikoitaan ja ehdotin, että hän voisi markkinoinnissaan hyödyntää Mauno Mansikan iskulausetta, mutta siitä Tori-Pekka ei innostunut. Sen sijaan Pekka oli innostunut siitä, että Jopelle pitäisi saada patsas paikkakunnalle ja taidenäyttelyn avajaisten avauspuhujana Tori-Pekka olikin jo esittänyt, että Jopelle olisi saatava patsas ja että kustannussyistä sarjakuvanero itse voisi patsaansa suunnitella.

Idea on loistava. Itse ehdottaisin, että kustannussyistä Jorma Pitkäsen patsas voisi esittää hänen tunnettua sarjakuvahahmoaan Näkymätöntä-Viänästä, jolloin näköispatsaaseen tarvittaisiin vain ilmassa leijuva lippahattu. Sellainenhan se Näkymätön-Viänänenkin on sarjakuvahahmona.

Kommentit (0)



Villejä lupiineja



Näyttävä ja helppohoitoinen lupiini on vallannut syntymäkotini ympäristön ja se on hyvä se. Joku itsensä pöhköksi lukenut lisenssi voisi tehdä tohtorin väitöskirjan Suomen lupiinin historiasta. Esimerkiksi sen voisi selvittää, milloin ja kuka keksi alkaa levittää niitä tienvarsiin, josta ne ovat siirtyneet kotipuutarhoihin kuvan esittämällä tavalla? Tai onko mahdollista tyydyttää maamme väestön valkuaishuolto lupiinin avulla? Andeilla nimittäin Inkat viljelevät lupiineja joiden siemenet ovat 60 % proteiinia, joka lienee maailmanennätys alallaan. Viljoissa proteiinia on alle 10 %.

Lupiini on nykyään kansalliskasvimme. Se on ymmärtääkseni hyvin suomalainen laji ja myös maamme yleisin kukkakasvi. En ole lupiineihin törmännyt muualla maailmassa. Venäjän Karjalassa olen yhden lupiiniesiintymän nähnyt heti Niiralan rajanylityspaikan jälkeen, mutta sen jälkeen heti idempänä lupiinin on tienvarsilla korvannut jättiputki, jota myös Stalinin kostoksi kutsutaan.

J.V. Stalin nimittäin määräsi Kaukasuksen jättiputkea kasvatettavan rehuksi koko jättiläisvaltakunnassa ja niin myös sitten tapahtui. Pahaksi onneksi lehmät eivät jättiputkea suostu syömään diktaattorin tahdosta huolimatta. Stalinin seuraaja Hrutshev määräsi kansan viljelemään maissia, mutta siitä hommasta ei tullut lasta eikä mitään muutakaan, koska kansa ja maissi eivät Nikitaa totelleet.

Ulkomaalaisille mansikanpoimijoille lupiini näyttää olevan ihastuksen aihe, koska eilen muudan ulkomaalainen henkilöauto teki paniikkijarrutuksen ja autossa oleva naisenpuoli määräsi miehen puolensa poimimaan vaalimani vitivalkoiset lupiinit ikkunamme alta. Minua tapaus huvitti, mutta rouva näytti vieraille epäkohteliaasti keskisormea.

Kommentit (1)



Matti Rossi lähti

Tunnettu rautalampilainen runoilija, arvostettu kääntäjä ja lupaava kiekonheittäjä Matti Rossi on poistunut tuonilmaisiin, joka on valtava menetys maamme kulttuurielämälle. Tosin täysin yksimielisesti Suomen kansa ei näyty surevan lahjakkaan ihmisen poismenoa.

Eläessäänkin Rossin persoona herätti kiistoja. Hänen ilmiantokirjeensä Unkarin kirjailijaliitolle maassamme vierrailleen unkariilaisen kirjailijan kriittisestä asenteesta reaalisosialismiin, jota hän nimitti punaiseksi fasismiksi muistetaan vielä yli 40 vuoden takaakin. Matti Rossi oli parhaassa miehuudessaan jopa vahva ehdokas Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajaksi, mutta asia kariutui siihen, että hän erehtyi valintakokouksessa lyömään Hannu Mäkelän nenän verille.

Rossin viimeinen kirja oli nimeltään Raunioista nousee Donbas, jossa kerrotaan Itä-Ukrainan sodasta. Kirjan uskottavuutta vähentää ainakin se, että siinä väitetään Ukrainan hävittäjän ampuman 30 mm:n tykin ammusten jälkien näkyvän selvästi malesialaiskoneen hylystä, mutta kansainvälinen tutkijaryhmä ei näitä reikiä kuitenkaan jostain syystä löytänyt.

Tunnelmaan sopivasti hiljennymme kuuntelemaan Matti Rossin mahtavaa sanoitusta Muistatko Baikalin rannat Kom-teatterin kuoron esittämänä. Harrasta tunnelmaa hieman häiritsee se, että ainakin itselleni syntyy mielikuva siitä, että mieltä ylentävässä sävelmässä ylistetään vankileirin pystyttämistä Siperiaan.
https://www.youtube.com/watch?v=wddXDbh9EYA



Kommentit (0)

Kuppa ja kulttuuri

Eilen vietettiin Eino Leinon päivää ja monessa salossa liehahteli uljaasti Suomen siniristivaate eikä turhaan, sillä Eino Leino oli suuri nero ja on ansaitusti maamme kansallisrunoilija. Mihinkäpä mies olisi yltänytkään, ellei hän olisi ollut niin sairaalloinen. Leinoa vaivasivat alkoholismi ja kuppa, jotka veivät hänet ennenaikaiseen hautaan.

Leino selvisi huonosti sairauksiensa kanssa toisin kuin Janne Sibelius, joka eli yli ysikymppiseksi, vaikka kansallissäveltäjä kärsi samoista vaivoista kuin Leino. Sibeliuksen parisuhdekaan ei kariutunut kuppaan, kuten Leinolle kävi. Tosin Leino onnistui ilmeisesti tartuttamaan kuppansa myös nuorikkoonsa ja sellaisesta saattaa helposti syntyä sanomista kotona.

Myös toinen suuri runoilija, eli Yrjö Jylhä menehtyi tavallaan kuppaan. Siinä vaiheessa kun sairaus oli viemässä häneltä näön, päättyi Jylhä sotilaan ratkaisuun ja ampui itsensä. Sitä en ole onnistunut selvittämään, miten häpeällinen sairaus vaikutti Jylhän avioelämään. Saattoi olla niin, että runoilija sai taudin vaimoltaan, jolla oli paha tapa myydä itseään kadulla. Sellaisestakin harrastuksesta saattaa helposti syntyä kotona sanomista.

Suomen, ellei koko maailman tuotteliain kirjailija, Kalle Päätalokin sairasti sota-aikaan kupan jopa kahteen kertaan ja hämmästyttävää asiassa on se, että hän onnistui salaamaan asian Lainaltaan, joka olisi hyvinkin saattanut säksättää miehelleen tapauksesta paljonkin, koska hän säksätti paljon pienemmistäkin miehensä tekemistä erheistä.

Päätalon sairautta hoidettiin Lahden tyttölyseolla ja olen sitä mieltä, että kyseisessä oppilaitoksessa olisi joskus syytä viettää Kalle Päätalo-päivät. Osallistujia Lahden tyttölyseon Päätalopäivillä olisi paljon enemmän kuin Taivalkoskella, jossa kyseinen tapahtuma on tähän asti järjestetty.


Kommentit (0)



Korvasieniä ja raketteja

Eilen mainittu Sipi Koivisto, jota väitin Eremitaasin ja Talvipalatsin tonttien alkuperäiseksi omistajaksi ja myös kaukaiseksi esi-isäkseni, oli kotoisin Koivistolta. Sieltä uskon myös Savon Koivistoisten olevan lähtöisin, koska suvusta käytettiin aluksi sukunimeä Koivistolainen, joka seikka vahvistaa epäilystäni sukuni ylimuistoisesta omistusoikeudesta sekä Eremitaasiin että Talvipalatsiin.

Koiviston kaupunki, josta nykyään käytetään nimitystä Primorsk, on tällä hetkellä strategisesti hyvin keskeinen paikka maapallolla, koska Venäjän tärkeä öljysatama on sinne rakennettu. En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö myös Primorskin öljysatama sijaitse sukuni vanhoilla mailla, mutta en kuitenkaan vedä tästä asiasta pitemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Muutenkin Koivisto on strategisesti tärkeä kaupunki. Arvo Tuomisen mainiosta kirjasta Kannaksen kaleidoskooppi luin, että Primorskissa sijaitsee rakettiteollisuutta. Tuomisen mukaan asian selittää se, että seudulla kasvaa paljon korvasieniä, joiden myrkkyä käytetään rakettien polttoaineena.

Epäilin, että Tuomisen tarina oli huumorileikkiä, mutta jutussa saattaa olla totuuden siemen. Nimittäin Tekniikka&Talous- lehdessä kerrotaan asiasta seuraavaa: "Korvasienten vesiliukoista myrkkyainetta, metyylihydratsiinia, hyödynnetään yleisesti rakettipolttoaineena. Sitä poltetaan esimerkiksi avaruussukkuloiden ohjausmoottoreissa siten, että hapettimena on dityppitetroksidi N2O4. Tällä hetkellä metyylihydratsiinia käyttää myös Saturnusta kiertävä Cassini-luotain. "

En ole tekniikan mies, vaan enemmänkin humanisti, mutta siitä huolimatta uskallan epäillä, ettei rakettien polttoaineena käytetä korvasieniä.

Kommentit (0)



Sipi Koivisto - Talvipalatsin ja Eremitaasin tonttien alkuperäinen haltija?

Kerrankin voin olla kerrassaan ylpeä muinaisista esi-isistäni. Katsoin lomapäivän ratoksi juuri Yle Areenalta Suomi on venäläinen- sarjan neljännen osan, jossa kerrottiin, että Pietarissa paikalla, jonne Eremitaasi ja Talvipalatsi sittemmin rakennettiin, asuivat 1640-luvulla Antti Kirjoinen, Yrjö Näätänen ja Sipi Koivisto. 

Sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, uskon Sipi Koiviston olevan yhden Koivistoinen-Koivisto-suvun esi-isistä. Hän saattoi olla vaikkapa suvun ensimmäisen varmuudella tunnetun edustajan Paavo Koivistoisen isä, jonka jälkeläinen olen noin 10. polvessa. Paavon poikia ja pojanpoikia olivat kivekkäinä, eli jonkin sortin inkeriläisinä vapaustaistelijoina eli sisseinä tai venäläisten näkökulmasta terroristeina ja metsärosvoina toimineet Nuutti, Mikko ja Tuomas, jotka kypsemmällä iällä muuttivat Savon erämaihin ja joiden geenit edelleen muodostavat olennaisen osan Suonenjoen kärkkääläisten geeniperimää ja joka seikka osittain selittää kylän erityispiirteet.

Parin viikon päästä menen uukuniemeläisten porukassa jo perinteiseksi muodostuneelle kulttuurimatkalle Pietariin, joka on mielestäni maailman kaunein kaupunki - ainakin se on kauniimpi kuin  Suonenjoki, Siilinjärvi, Pieksämäki, Seinäjoki ja Kouvola, joita myös olen kunnioittanut läsnäolollani ja aion ottaa paikallisten kanssa keskustellessani esille asian, jota nimimerkki "Valoinko turhaan" pohti lapsuudessani radion silloin suositussa "Maamiehen tietolaari"-ohjelmassa, kun hän kysyi, että saako toisen tontille luvatta rakentaa.

Kommentit (0)



Taimenen hyppy

Haaveenani on ollut nähdä lohen hyppäävän ja nyt se on tullut nähtyä. Pari iltaa sitten osoitin blogillani myötätuntoa kalojen kärsimyksiä kohtaan, mutta niin vain kovetin luontoni ja vedin vähän ruosteista uistinta veneen perässä Uukuniemen Pyhäjärvellä ja heti koti rannassa uistimeen iski parikiloinen lohikala.

Uskon sen olleen oikean järvitaimenen, koska lohia ei Pyhäjärvessä enää ole. Otus hyppäsi heti kiinni jäätyään ensipaniikissaan noin kahden metrin korkeuteen tehden voltin yhdellä kierteellä, jonka jälkeen se silmää nopeammin syöksyi veneen alle ja meni matkoihinsa, joka oikein olikin. Mitään en sille mahtanut, koska haavia minulla ei ollut. Hauet saa nimittäin helposti veneeseen ilman haavia, kun vain uskaltaa paattia vähän keikauttaa.

Vaikuttavaa oli taimenen rivakkaliikkeisyys ja se oli kyllä vapautensa ansainnut. Luulen taimenen olevan Pyhäjärvessä harvinainen laji, koska en ole kuullut kenenkään sellaista koukkupyydyksellä saaneen. Kioskin Matti, jonka juttuja kuunnellessa vastuu saattoi välillä jäädä kuulijalle, vakuutti ennen sotia Pyhäjärvestä saadun jopa kaksikymmentäkiloisia lohia. Niin on saattanut tapahtuakin, koska ilmeisesti Jänisjokea pitkin pystyy lohi nousemaan Laatokasta Pyhäjärveen. Nykyään Jänisjoessa taitaa olla voimalaitos tulppana arvokalan nousulle.

Kommentit (0)



Curtiss Hawk

Internetistä näyttää löytyvän paljon lisätietoa rouvan Liisa-tädin kadonneesta lentäjästä, josta pari iltaa sitten kirjoitin. Alasammuttu pilvenveikko oli tiedustelulennolla Viipurin suunnalla, kun hänet ammuttiin alas. Kone oli amerikkalainen Curtiss P-36 Hawk- merkkinen ja se oli jo Jatkosodan lopulla vanhentunut. Alunperinkään Curtiss ei jostain syystä ollut suomalaisten keskuudessa yhtä hyvässä maineessa kuin toinen amerikkalaishävittäjä Brewster, vaikka Curtiss oli jonkin verran nopeampi.

Suomalaiset saivat 44 Brewsterillään peräti 480 ilmavoittoa ja menettivät sodan aikana 19 Brewsteriä. Suhdeluvun kerrotaan olevan maailmanennätys. 29 Curtissilla pudotettiin 190 vihollisen konetta ja omia Curtisseja tuhoutui 19. Sota-ajan tilastoihin voi tietysti suhtautua epäillen, koska totuus on yleensä sodan ensimmäinen uhri.

Wikipedian mukaan amerikkalaisten kokemukset Brewestereistä eivät olleet mairittelevat. Yhdysvaltain laivastossa ei saavutettu Brewstereilla yhtään ilmavoittoa tukialuskäytössä. Koneet siirrettiin merijalkaväen käyttöön. Amerikkalaisten Brewsterien ensimmäinen ja viimeinen merkittävä operaatio oli Midwayn taistelu, johon osallistui 21 Brewsteriä, joista japanilaiset ampuivat 4. kesäkuuta 1942 13 konetta alas. Midwayn taistelun jälkeen tyyppi siirrettiin harjoituskäyttöön.

Kommentit (0)




Trofima Ivaninpoika

Tohtori Ville Laakso kertoi Uukuniemi-juhlan esitelmässään, että l1600-luvun puolivälissä Trofima Ivaninpoika oli Uukuniemen rikkain tai ainakin toiseksi rikkain mies. Viljelyspeltoa hänellä oli hehtaari, kaskipeltoja useita hehtaareja, peräti viisi kiloa erilaisia kuparikattiloita, teräsjalkajousi ja vieläpä hevonenkin. Kun hänen perheensä muutti joko poliittisena- tai elintasopakolaisena, asiasta on erilaisia näkemyksiä, Moskovan puoleen Tverin Karjalaan, oli omaisuudesta jäljellä hevonen, yksi kuparikattila ja teräsjalkajousi.

Laakson mukaan Uukuniemen ortodoksiväestön joukkomuutossa ei ollut kyseessä savolaisten suorittama etninen puhdistus, kuten joskus olen rohjennut väittää, vaan asuinpaikkaa vaihdettiin ennen kaikkea taloudellisista syistä. Venäjällä verotus oli jo siihen aikaan maltillisempaa ja pellot olivat kivettömiä.

Tuo teräsjalkajousi oli aikoinaan arvostettu tarvekalu. Sen nuoli läpäisi 100 metrin matkalta kymmenen senttiä tammilautaa. Hirven sillä varmasti kaatoi, mutta karhua en olisi uskaltanut yrittää. Keskiajan mahtavin yhteiskunnallinen vaikuttaja, eli Paavi, arvosti jalkajousta niin paljon, että kielsi sellaisen epäinhimillisen aseen kristittyjen välisissä sodissa. Onneksi aseteknologia on noista ajoista kehittynyt humaanimpaan suuntaan.

Kommentit (0)



Löytyikö Liisan lentäjä?

Uukuniemi-juhlilla käyskentelin juhlamäellä Mensuvaara-pinssi rinnassani, koska rakas anoppini oli sieltä syntyisin. Eräs helsinkiläiskesäasukas tuli juttelemaan Mensuvaaran lentokentästä ja kertoi, että eräs hänen hyvä hävittäjälentäjäystävänsä oli suurhyökkäyksen aikaan noussut siltä kantältä viimeiselle lennolleen. Hänet ammuttiin alas Viipurin lähellä ja lentäjä, jonka nimeä en nyt yksityisyyden suojaamiseksi kerro, haavoittui vaikeasti, mutta elää edelleen.

Pyysin, että helsinkiläiskesäasukas veisi lentäjälle myöhästyneet terveiset vaimoni Liisa-tädiltä. Liisa oli törmännyt suurhyökkäyksen aikaan maantiellä komeaan lentäjään, joka oli lähdössä vaaralliseen tehtävään Viipurin suunnalle ja oli vakuuttanut palaavansa Liisan luokse, jos hengissä säilyisi. Komeat lentäjät eivät yleensä palaa eikä tämäkään palannut. Lupasin Liisalle selvittää lentäjän nimen, kuten nyt teinkin, mutta Liisa ikävä kyllä nukkui pois muutama vuosi sitten.

Kommentit (0)



Kalojen rakkauselämästä

Ylen verkkosivuilla muudan moraalifilosofitohtori kertoi, jonka nimen päälle en nyt pääse ja jonka sukupuoli jääkööt mainitsematta, ettei voi syödä kaloja, koska kalalähimmäisemme saattavat olla älykkäämpiä ja tunne-elämältään kehittyneempiä, kuin monet pörröhäntäiset ja muutenkin söpöt lemmikkieläimemme. Eväkäsystävämme tuntevat iloa ja surua sekä rakkautta, vaikka eivät luonnostaan hiljaisina ja vähäilmeisinä, joka vähäilmeisyys on samaa luokkaa kuin Ahti Karjalaisella, pystykään sitä meille ilmaisemaan. Itse olen aina epäillyt samaa ja olenkin yrittänyt kohdella saalissinttejäni paremmin kuin niiden luontaiset viholliset.

Minäkin säälin eväkäsystäväisiäni niin paljon, että uhrasin lomapäivän illan pelastaakseni Kauppisen rannasta erään pinteeseen jääneen kalan. Nimittäin luulin löytäneeni Petäisen ensimmäisen punaisen lumpeen, mutta ei se ollutkaan punainen lumme, vaan ongenkoho, jota jokin arvioni mukaan isohko kala raahasi perässään. Ilmeisesti joltakulta kalamieheltä oli hauki napannut ongensiiman poikki. En onnistunut onnetonta hätään joutunutta pelastamaan, koska koho sukelsi aina, kun yritin siihen tarttua. Pitkä ja ikävä kesä on siis kalaystäväiselleni tulossa, ellei joku sitä pysty pinteestä vapauttamaan. Petäisellä liikkujat voisivat tarkkailla ympäristöään ja raportoida minulle poikkeavista havainnoista.



Kommentit (1)



Tuulihaukka


Sosialistinen media kertoi, että Kärkkäälässä Jussilan talon puimalan seinään naulatussa pöntössä pesii tuulihaukka. Iloinen perhetapahtumakin on nähty. Lajeja häviää maapallolta kaksi tunnissa ja tämä uutinen kärkkääläisen luonnon monimuotoisuuden lisääntymisestä ilahduttaa mieltäni. Minun lapsuudessani kylällä lenteli vain poutahavukoita.

Tosin Kärkkäälän lintutilanteessa huolestuttavaa on se, että eräs lintuveljeni on kohdannut matkansa pään syntymäkotini  viereisessä muuntajassa. Ajattelin jo, että kuvan vainaja olisi Jussilan tuulihaukka, mutta värit eivät taida täsmätä. Itsekin olen opiskellut lintuja jonkin verran ja erotan jo ainakin pikkulinnut, räähkälinnut, paskalinnut ja petolinnut. Mielestäni muuntajan rakenteista törröttävät jonkun petolinnun siipi ja pyrstö. Tunnistaako joku lajin?

Kommentit (0)



Sotahirvipataljoona

Eilen uutisissa kerrottiin, että Uukuniemen lähelle ihan rajan taakse Huuhanmäen lakkautetulle kasarmille on venäläisyrittäjä perustanut sotahistoriallisen museon houkuttelemaan matkailijavirtoja. Kunhan Parikkalan rajanylityspaikka avataan, aion itsekin siellä vierailla.

Uutisjutussa kerrottiin erikoisuutena, että museolla esitellään myös aikoinaan huippusalaista sotahirviprojektia. 1930-luvulla Puna-armeija yritti perustaa valkobandiittien hyökkäyksen varalta 1400 erikoiskoulutetun sotahirvipataljoonan. Projekti ei onnistunut, koska hirvien hermot eivät kestäneet pyssyjen pauketta. Ilmeisesti Neuvostoliitossa ei ollut ennen sotaa käytössään kunnollisia psyykenlääkkeitä. Saksalaisten höökipulverilla olisi hirvienkin rohkeutta ja hyökkäyshenkisyyttä lisätty.

Idea sotahirvien käytöstä ei ole pelkästään venäläisinnovaatio, vaan kyllä se oli suomalaisillekin tuttu; olen asiasta omilla silmilläni lukenut Heinolan kirjaston salatusta hyllystä löytämästäni painotuotteesta. Pariisin rauhansopimuksen jälkeenhän maamme kirjastoista siirrettiin varastojen kätköihin monet reipashenkiset poikien seikkailukirjat, joka tietysti oikein olikin. Varastojen aarteita tutkiessani löysin 30-luvun maanpuolustushenkisen tieteiskirjan, jossa maamme armeija otti käyttöön hirvet bolshevismin vastaisessa kamppailussa.

Armeijalla oli erityiset hirviratsujoukot ja varsinkin pikakiväärillä oli hyvä ampua hirven selästä käyttäen tukevana jalustana tämän jalon eläimen sarvia. Venäläisten hirvet eivät olleet maanpuolustushenkisiä, mutta poikakirjan suomalaishirvet olivat sen sijaan urhoollisia ja isänmaallisia sekä venäläisvastaisia.

Harmi, etten muista sotahirvikirjan nimeä enkä edes kirjoittajaa. Kukkosen Jussi Suonenjoen Rieponlahdesta se ei kuitenkaan ollut, vaikka Jussi julkoikin kilokaupalla samankaltaisia kansanmurhaan kannustavia teoksia. Jussi Kukkosta voisi kirjailijana luonnehtiakin kuvaavalla määreellä "sotahullu". Epäilen, että kyseisestä poikakirjasta Puna-armeija sai virikkeen hirvihankkeelleen.

Jälleen kerran oli siis maanpuolustukselle tärkeä keksintö vuodettu julkisuuteen.  Vastaavan kaltaista tietovuotoa epäili eräänä aprillipäivänä eräs eversti, joka soitti raivostuneena Yleisradion päivystykseen sen jälkeen, kun radion aprillijutussa oli kerrottu suomalaiskeksinnöstä, jonka avulla pystyttiin luomaan mustaa valoa, eli muuttamaan päivä yöksi.

Kommentit (0)



Pössäyttely

Jamaikalaiset, joita on vähän enemmän kuin virolaisia, ovat urheilullista kansaa. Vaikka ropsimetässä jamaikalaiset eivät varmasti sisukkaille, vaikkakin hitaille, suomalaisille pärjää, ovat he maailman parhaita kaikissa nopeutta vaativissa lajeissa. 2 miljoonan asukkaan Jamaika voittaa nykyään yli 300 miljoonan asukkaan Usa:n pikajuoksuviesteissä mennen tullen.

Jamaikalaisten nopeudelle on esitetty monenlaisia selityksiä, mutta luulen keksineeni perussyyn asialle, kun katselin jonkun kaupallisen kanavan nousevalle nuorisolle suunnattua Madventures-matkailuohjelmaa. Siinä paljastettiin, että 70 % jamaikalaisista, eli jokseenkin koko aikuisväestö, pössäyttelee huumetupakoita. Suomenkin pikajuoksuvalmennus voisi ottaa tämän seikan huomioon tulevassa toiminnassaan.

Samassa Madventuresin jaksossa kerrottiin myös, että 70 % japanilaismiehistä ja 30 % naisista tupakoi. Epäilen, että asialla voi olla vaikutusta siihen, että japanilaiset ovat maailman kansoista pitkäikäisin. Toisaalta pikkuisen epäilen Madventuresin matkailijanuorukaisten tiedonvälityksen puolueettomuutta. Ohjelmassa nimittäin juodaan viinaa ja poltetaan tupakkaa siihen malliin, että epäilen edellä mainittujen alojen teollisuuden rahoittavan nuorukaisten matkailuharrastusta.

Kommentit (0)



Syrjiin särkät

Satunnaisen matkailijan kannattaa Uukuniemellä kiertää myös Syrjiin särkkien harjuilla kulkeva kuntopolku, joka on vaikuttavuudessaan Vierumäen polun luokkaa; tosin polun kaunihimmat kaarisillat tuovat pikemminkin mieleen Monrepon puiston Viipurissa. Itse äänestän sen puolesta, että Syrjiin särkkien maisemat voittavat Vierumäen vastaavat.

Mikäli Suomen sotahistoria olisi mennyt toisin, saattaisi Sortavala olla merkittävä kaupunki ja naapurissa Uukuniemellä saattaisi sijaita  Vierumäen kanssa kilpaileva urheilukeskus. Uukuniemen kilpailuetuna olisi Huttumaljan mahtava freestyle-hiihtostadion. Ja jos Suomen sotahistoria olisi mennyt toisin, saattaisi Sortavan Palloseura hallita maamme SM-liigaa. Kuopiossa Sortavalan Palloseuran perinteitä jatkava Kalevan Pallo on voittanut ainoastaan kaksi jääkiekkoilun SM-hopeaa ja yhden pronssin.

Sikäli Syrjiin särkät liittyvät maamme rikkaaseen sotahistoriaan, että harjun korkeimmilla laeilla on ojia, joiden en usko kuitenkaan liittyvän maa- tai metsätalouteen, vaan luulen niiden olleen suomalaisten lähtökuoppia kesällä 1941. Itse harjuilla ei sodittu, vaan taistelut alkoivat muutaman kilometrin päässä Ristilahdella.

Se taistelu liittyy sikäli maamme urheiluhistoriaan, että suomalaispataljoonaa johti eräs ratsumestari, joka toimi myös Berliinin olympialaisissa maamme urheilujoukkueen johtajana. Ristilahdella ratsumestari menetti sekä joukkojensa että hermojensa hallinnan ja antoi sotilailleen käskyn, että pelastukoon, ken voi. Berliinissä ratsumestari menetti joukkojensa hallinnan sikäli, että vaikka hän kovasti yritti sopeuttaa suomalaismiehet preussilaiseen kuriin, kävi olympiavoittaja Matti Järvinen mielenosoituksellisesti tekemässä yöaikaan ns. luonnollisen tarpeensa ratsumestarin ratsastussaappaaseen.

Ristilahden taistelun jälkeen oli vuorossa Tyrjän taistelu, jossa johtotehtävissä oli toinen kilparatsastaja Adolf Ehrnroth, mutta hänen ratsuväen punaiset housut aiheuttivat sen, että mies selvisi ehjänä etulinjassa vain hetken. Kaunis-Adolf haavoittui hyvin pahasti ja ihmeenä pidettiin hengen säilymistä.

Hän palasi myöhemmin takaisin rintamalle ja joutui siellä ikävään tilanteeseen, kun pataljoonaa aiemmin johtanut ratsumestari vaati rangaistusta jermulle, joka oli Savonlinnan kadulla kieltäytynyt kunnian teosta. Jermu joutui Ehrnrothin puhutteluun ja vetosi tapauksessaan puolustuksekseen siihen, ettei hän suostu tekemään kunniaa upseerille, jota hän ei kunnioita. Ehrnroth mietti selitystä hetken ja sorautti sitten: "Harlkitsen kunniamerkin myöntämistä."

Kommentit (0)



Suomen kaunein halkopino ja Huttumalja

Piskuinen Uukuniemi seuraa aikaansa ja on entistäkin enenevämmässä määrin panostamassa matkailuun. Juhannuksen Iltasanomat nimittäin paljastaa, että maatalousyrittäjä Mika Suppola on rakentanut Suomen, ellei peräti sitten koko Pohjoismaiden kauneimman halkopinon. Sen satunnaisen matkailijan, joka on mielestään jo kaiken nähnyt, kannattaa nyt suunnistaa Uukuniemen halkopinoa ihailemaan. Lisää asiasta löytyy tästä linkistä:
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005263763.html

Ennen Uukuniemellä oli matkailunähtävyytenä, ellei peräti Suomen korkein koivu, niin ainakin toiseksi korkein. Nyt se on tosin kaadettu tyydyttämään maamme puunjalostusteollisuuden tarpeita. Muistelen, että kyseinen koivu kasvoi samalla suunnalla, jossa on Huttumaljaksi kutsuttu suppa. Samalla kertaa, kun satunnainen matkailija suunnistaa komeaa halkopinoa katsomaan, kannattaa hänen myös tutustua myös Huttumaljaan.

Huttumaljalle on hyvä opastus ja se sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Uukuniemen kirkonkylästä Helsingin suuntaan noin kahden kilometrin etäisyydellä päätiestä. Metsäautotietä pitkin pääsee hyvällä maavaralla varustetulla autolla lähes perille asti ja perillä syvällä erämaassa satunnaisen matkailijan yllättää hyvä paikoitusalue. Huttumaljalla on vieraskirja ja muistelen siinä olleen noin 12.000 nimeä, kun viimeksi kävin.

Arvioin, että Huttumalja on pyöreä kraateri, halkaisijaltaan se on noin 40 metriä ja syvyydeltään ehkä 20 metriä. Vaikka olen vanha mies, minulla on erilaisia fantasioita ja yksi on sellainen, että joskus hankikannolla menen Huttumaljalle laskemaan mäkeä. Luulen, ettei tarvitse paljon sauvoilla auttaa, kun paikalla pystyy laskemaan mäkeä edestakaisin. Se olisi sellaista modernia freestyle-laskua.

Kuten jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että suppa on syntynyt siten, että jääkaudella jäi hiekkaharjun sisälle jäämöhkäle, jonka sulaessa paikalle syntyi kuoppa. Jostain syystä Huttumalja, jonka väitän olevan yksi Suomen ja ehkä koko Pohjoismaiden suurimmista, ei täyttynyt vedellä, kuten muualla on yleensä tapahtunut. 

Kommentit (1)



Veikko Lavi ja Jorma Sarvanto

Tuo eilinen balladi Jorma Sarvannosta ei ole J. Karjalaisen, vaan V. Lavin tuotantoa. Hyvin oli pasifistinen taiteilija Veikko Lavi perillä vuoden 1940 ilmailutragediasta. Pari asiavirhettä kuitenkin löysin sanoituksesta.

Laulussa väitetään, että kuopiolaisten kalakukot lentelivät pommituksen seurauksena. Siitä minulla ei ole tietoa, mutta sen tiedän, että Kakkisen Ollin seinäkello ja puntari lensivät pois seinältä täräyksen vuoksi ja seinäkello vaurioituikin lievästi. Lisäksi laulussa kerrotaan, että kaikki matkalle lähteneet yhdeksän konetta ammuttiin alas, mutta niin ei ollut, vaan yksi Iljusin selvisi pahasti siipirikkona takaisin Viron kentälle.

Yleensä Veikko Lavin sanoitukset ovat voimakkaasti sodanvastaisia, mutta laulu Jorma Sarvannosta on eri linjalla, sillä hävittäjälentäjän tappotyötä ihaillaan kritiikittä, vaikka kyseessä oli enemmänkin kostoisku. Koneet olivat jo tyhjentäneet lastinsa ja olivat palaamassa kotikentälleen. Suomalaislentäjät tiesivät, että vielä Talvisodan alussa vihollisen pommikoneet palasivat takaisin tuloreittiään pitkin ja osasivat olla sitten odottamassa sopivalla paikalla.

Sitäkään ei mainita, että Sarvanto rikkoi törkeästi annettuja määräyksiä, sillä konekiväärien vöissä sai olla kalliita sytysluoteja vain joka neljäs, koska sytytysluoteja säästettiin pahan päivän varalle, mutta Sarvannon patruunavöissä niitä oli määräysten vastaisesti ihan liian paljon.

Herkkä taiteilija Lavi oli nuoruudessaan hyvin sotaisa ja suojeluskuntahenkinen, mutta Talvisodan ensimmäinen taistelu järkytti häntä syvästi ja teki hänestä rauhanmiehen. Lavi haavoittui heti tässä sodan ensimmäisessä kahakassa liipaisinsormeensa. Sodan jälkeen hän yritti elättää itsensä kanafarmarina, mutta raaka ala ei sopinut Laville, koska hän ei pystynyt lyömään kanoilta päätä poikki, kuten ammatti edellytti, vaan vaimo Sylvi joutui sen tekemään. Sen sijaan Veikosta oli mukava pitää kanoja sylissään.



Kommentit (0)



J. Karjalainen ja Jorma Sarvanto

Elämässä sattuu välillä hyvin epätodennäköisiä asioita. Työkaveri tuli näyttämään eilen Hesarin lehti-ilmoitusta, jossa hänen entinen työkaverinsa kutsui kaikkia 50-vuotispäivilleen. Eihän se tavallinen synttäri-ilmoitus ollut, mutta se ei ole tapauksen epätodennäköinen puoli.

Epätodennäköinen puoli oli se, että olin lomalle lähdössä ja mietin, että tällä lomalla minun tulisi vihdoinkin etsiä Kakkisensalon lukuisat pommikuopat ja karttaan ne merkitä, ja edellä mainitun synttärijuhlan viettäjä oli sukunimeltään Sarvanto, joka nimi liittyy keskeisesti kotikylääni Kärkkäälään.

Kerroin, että juhlakalu taitaa olla samanlainen rämäpää kuin vaarinsa ja niinhän asia oli; juhlija oli hävittäjälentäjä Jorma Sarvannon lapsenlapsi, työkaverini tiesi vahvistaa epäilyni. Sarvanto tuhosi loppiaisena 6.1. 1940 kuusi Kakkisensaloa pommittaneista Iljusineista neljässä minuutissa.

Sitä pidettiin alan maailmanennätyksenä. Maailmanennätyksen arvoa himmentää se, että noin 20 lahjakasta naapurimaan nuorukaista paloi samalla hengiltä kivuliaalla tavalla. Kaksi lentäjää pelastui, ja toista Kymenlaakson naiset pitivät harvinaisena komeana miehenä, vaikka tämä oli ryssä.

Sarvannon tapaus on viime päivinä pyörinyt mielessäni, että löysin tapauksesta kertovan J. Karjalaisen musiikkiäänitteen netistä. Joitain pikkuvirheitä äänitteessä on.  Laulun mukaan Iljusinit iskivät Kuopioon, mutta niin ei ollut. Kyllä Suonenjokea ja varsinkin Kärkkäälää pidettiin silloin päämaalina, eli Kärkkäälä oli suurvaltavihollisen mielestä sillä kertaa Kuopiota strategisesti tärkeämpi paikka.

J. Karjalaisen musiikkiäänitteen nimeltään Jorma Sarvanto voi kuulla tästä linkistä
https://www.youtube.com/watch?v=nqalp0KFt7s


Kommentit (0)



Suomen Macron

Kiina on ollut maailman johtava valtakunta jo kolmisen tuhatta vuotta ja käsittääkseni valtakunnan vakauden pääselittäjä on ollut se, että valtion hallinnossa on suosittu eunukkeja. Lehtilööppejä seuratessani olen alkanut ajattelemaan, että myös Suomen valtion johtoon olisi saatava eunukkeja.

Nimittäin kristillis-siveellisiä arvoja korostava puolue hajosi, kun sen johtoon valittiin salahuorpoojan siittänyt ateisti. Ja sitten hajonneen puolueen toinen siipi alkoi hajoilemaan, kun paljastui, että sen kristillis-siveellisiä arvoja korostanut napamies oli sekaantunut kokoomusnuoreen, vaikka oli juuri vakuuttanut tv:ssä, ettei voinut jatkaa entisen puolueensa riveissä, koska ei olisi voinut enää katsoa poikaansa silmiin, koska puolue ei enää ollut hänen hengellinen kotinsa. Sitä hän ei kuitenkaan lausunut, että hengellinen koti oli mennyt, koska puheenjohtajaksi oli valittu salahuorintekijä.

Onneksi maastamme löytyy yksi perinteisiä perhearvoja kunnioittava poliitikko. Nimittäin demareiden vahva tulevaisuuden toivo Antti Lindtman on jo vuosia sitten saattanut morsiamensa avioliiton satamaan ja sen lisäksi hän on nyt lehtilööppien mukaan saattanut morsiamensa raskaaksi eikä tuleva lapsi ole siis synnissä si`innyt. Korostettakoon vielä sitä, että tuleva isä on 34 v ja tuleva äiti 54 v.

Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että Ranskan Macron-ilmiö on tulossa Suomeenkin. Mielestäni Antti Lindtman olisi vahva musta hevonen ensi kevään presidentinvaaleissa, koska vaalivauvakin on sopivasti tulossa ja se on isompi juttu kuin joku Lennu-koira. Ranskassa tosin presidentti on 24 vuotta vaimoaan nuorempi, Suomessa ikäero olisi vain 20 vuotta, mutta perinteisestihän suurvalloilla on suurvaltojen vehkeet. 



Kommentit (0)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti