perjantai 15. toukokuuta 2015


 

 

 

Runonlaulannan MM-ottelu
14.05.2015, 18:22
 
Tuo eilen mainittu maalaus esittänee Rautalammin puolella sijainnutta  runonlaulaja Lyytisen pitämää Toholahden kievaria. Toholahden kievarilla on muutenkin merkittävä asema maamme kulttuurihistoriassa.
 
Jouni Tossavainen kertoo kirjassaan Vihta-Paavo siitä, kuinka vuonna 1836 runonlaulajat Vihta-Paavo Korhonen Rautalammilta ja Pentti Lyytinen, joka oli syntyisin siis Kärkkäälän Piispalanmäen poikia, kamppailivat runonlaulannan epävirallisesta Suomen, ellei peräti maailmanmestaruudesta Toholahden majatalossa. Tuomarina toimi tohtorismies Kajaanista eli Elias Lönnroth.
 
Paavo Korhonen taisi olla Lönnrothin keräysretkien tuotteliain laulaja, kun taas Lyytinen satsasi tuotannossaan enemmän laatuun. Yhteistä molemmille oli, että he rahoittivat harrastustaan sepittämällä maksua vastaan pilkkalauluja ihmisistä ja ennen kaikkea herroista, jotka jo tuolloin kohtelivat kansaa väärin. Itseasiassa miehet petasivat maaperää Veikko Vennamolle, jonka vahvaa tukialuetta näiden miesten asuinalueet myöhemmin olivat.
 
Runonlaulannan mestaruusottelulle näytti Tossavaisen kirjasta päätellen olevan leimaa-antava piirre runsas dopinginkäyttö, ottelijat eivät olleet mitään vesipoikia. Tossavaisen kirjasta päätellen vaikuttaa myös siltä, että tapahtuma oli pitkälti ns. aikuisviihdettä ja siis K-18. Runojen aiheissa käsiteltiin etupäässä sitä muuvatta värkkiä ja Lönnroth lieneekin joutunut sensuroimaan sekä Kalevalaa että Kanteletarta raskaalla kädellä.
 
Itseni on vaikea päättää, kummanko runonlaulannan MM-ottelijan puolella olisin. Lyytinen oli tavallaan oman kylän poikia, mutta toisaalta isomummoni eli Ananias Närhin vaimo oli Vihta-Paavon jälkeläisiä; olisiko ollut tyttärentytär ja omaa sukuaan Nenonen. Hänen siskonsa naitiin myös Kärkkäälään. Hänestä tuli Jussilan Kauppisten miniä.

Pentti Lyytinen esittää runojaan
13.05.2015, 18:22
 
Ja lisää Helsingin ihmeitä. Koska olen vanha sivistynyt herra vierailin tietysti myös Ateneumissa. Olen ehkä joskus ennenkin maininnut, että olen Kärkkäälän poikia ja että suuri osa maailmankaikkeuden muistakin merkkihenkilöistä on myös samalta kylältä, ja niinpä ei ollutkaan suuri yllätys, että kun astuin sisälle taidemuseon ensimmäiseen huoneeseen, niin ensimmäisenä tauluna heti oven vieressä silmääni pisti Robert Ekmanin maalaus nimeltään Pentti Lyytinen esittää runojaan, ja korostettakoon sitä, että kyseinen suuri runonlaulaja Lyytinen oli syntyjään Kärkkäälän poikia, eli hänen syntymäkotinsa oli Piispalanmäellä, vaikkakin kypsemmällä iällä hän siirtyi Rautalammin puolelle kestikievarin pitäjäksi ja mahdollista on, että maalauksen miljöö ei esitä kärkkääläistä miljöötä vaan rautalampilaista. 
 
Kaikkitietävä Wikipedia kertoo erheellisesti tämän suuren runonlaulajan syntyneen Pieksämäellä, sillä Lyytisen syntymän aikaan Kärkkääläkin kuului Pieksämäkeen, joka muuten kymmenisen vuotta sitten valittiin maamme onnettomimmaksi kaupungiksi, joten hyvä on, että kärkkääläiset ymmärsivät ajoissa erota moisesta kaupungista.
 
Kaikkitietävä Wikipedia paljastaa, että Lyytinen oli huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja sen ajan paikallispolitiikassa, mutta paljastaa myös sen, että hän joutui nykyajankin poliitikoille tavallisen henkilökohtaisen ongelman vuoksi luopumaan muista luottamustehtävistään, mutta Suomen Pankin tilejä hän kuitenkin kykeni tarkastamaan. Suomen Pankin asioita pystyi jo siihen aikaan hoitamaan vähän juopompikin mies, josta ei ollut muihin hommiin, kuten tapahtui myös 1970-80-luvuilla.
 
Kaikkitietävä Wikipedia kertoo Pentti Lyytisestä seuraavaa: 
 
Pentti Lyytinen (18. tammikuuta 1783, Pieksämäki26. helmikuuta 1871 Suonenjoki) oli suomalainen kansanrunoilija ja kestikievarin pitäjä.
Lyytisen vanhemmat olivat talollinen Olli Lyytinen ja Katriina Konttinen. Hän tuli vuonna 1812 eli 30-vuotiaana kotivävyksi Toholahden kestikievaritaloon, jonka hän sittemmin sai perintönä omakseen. Lyytinen luopui kestikievarin pidosta vasta pari vuotta ennen kuolemaansa. Nuorempana hän toimi myös lautamiehenä ja kuudennusmiehenä, mutta liiallinen alkoholin käyttö pakotti hänet luopumaan näistä tehtävistä. Vuonna 1842 hän kuitenkin kävi tarkastamassa Suomen Pankin tilejä Helsingissä.
Lyytinen osasi lukea ja kirjoittaa ja hän kirjoittikin monia runojaan itse muistiin. Tunnetuin Lyytisen runoista on Kestikievarin viran painosta. Hänen muita runojaan ovat muun muassa:
  • Aikain muuttuvaisuudesta
  • Lapsen virsi
  • Tuohesta
  • Toinen kiitossana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle.
Lyytinen kutsuttiin Suomalaisen kirjallisuuden seuran jäseneksi vuonna 1836, ensimmäisenä rahvaan miehenä. Hän esitti näytteenä runonsa suomen kielestä ja kiitosrunon hallitukselle huolenpidosta nälkävuosina. Hänen runoissaan oli uskonnollis-siveellinen perussävy, hän oli kokenut nuorena uskonnollisen murroksen. Monet runot liittyvät perhejuhliin.
Yhteensä runoja on säilynyt kuutisenkymmentä, useimmat niistä ovat loppusoinnillisia ja muut Kalevalan mittaisia. Lyytisen runoja merkitsi muistiin mm. Elias Lönnrot ja Carl Axel Gottlund. Sakari Topelius mainitsee hänet kirjassaan En Resa i Finland ja R.W. Ekman maalasi vuosien 1846 ja 1848 välillä hänestä kolme öljyväritaulua.
Lyytisen aviopuoliso vuodesta 1812 alkaen oli Anna Katrina Vepsäläinen (k. 1865). Hänen veljensä pojanpoika oli runoilija Optatus Lyytinen (1832–1903).

Iso Numero ja Apu
12.05.2015, 18:01
 
Niin kehittyy kehitys. Päällimmäisenä jäi Helsingistä mieleeni se, ettei siellä enää ole romanialaisia romanikerjäläisiä vaan romanialaisia lehtikerjäläisiä, ja se on hyvä se. Kulttuurilehti Iso Numero on keksinyt hyvän idean, jonka seurauksena rahaa kerjäävät henkilöt  ovat hävinneet ja tilalle on tullut lehtiä kaupittelevia henkilöitä, ja se on hyvä se. Sitä paitsi Iso Numero on ihan hyvä sivistynyt julkaisu.
 
Ison Numeron liikeideasta tulee mieleen Apu-lehti, jota Suomen työttömät kaupustelivat 30-luvun pulavuosina. Ihan tomeran oloisia olivat romanialaiset lehtialan ihmiset. Suonenjokelaiset mansikkaisännät voisivat ottaa asian huomioon tulevassa henkilöstöpolitiikassaan, sillä epäilen itärajan oleva sulkeutumassa venäläisiltä mansikanpoimijoilta.
 
Internetissä Iso Numero kertoo itsestään seuraavaa: Iso Numeroa voi myydä kuka tahansa, joka tarvitsee lisätuloja. Lehden myyjät maksavat lehdistä kaksi euroa ja myyvät niitä eteenpäin viidellä. Julkaisu on osa kansainvälistä katulehtiliikettä, jonka tavoitteena on tarjota syrjäytymisuhan alla oleville auttava käsi takaisin yhteiskuntaan.
 
Viiden vuoden aikana Iso Numero on tarjonnut tulonlähteen tuhansille myyjille, joista merkittävä osa on ollut Itä-Euroopan romaneja.
”Lehden tarjoamien tulojen ansioista Romaniassa ja Bulgariassa on nyt lapsia, jotka pääsevät kouluun ja joilla on ruokaa lautasellaan. Hankkeella on mullistava vaikutus joidenkin Euroopan syrjityimpään vähemmistöön kuuluvien perheiden elämään”, sanoo Borislav Bobrikov, joka toimii Iso Numeron yhteyshenkilönä Helsingin Diakonissalaitoksen päiväkeskus Hirundossa.
 
Vuodesta 2011 julkaistu Iso Numero on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n kustantama aikakauslehti, jonka sisällöstä merkittävä osa tulee Kultin jäsenlehdiltä.
 
Lisätietoa Iso Numerosta löytyy täältä http://www.isonumero.fi/ .

Makkara pelkkänä
11.05.2015, 18:47
 
Valtiotyönantaja kustansi jälleen kerran ystävällisesti uskolliselle virkamiehelleen veronmaksajien rahoilla matkan Helsinkiin. Minulla oli tilaisuus poiketa iltasuuruksella ravintola Zetorissa, jossa tarjotaan vahvaa ja ravitsevaa maalaisruokaa.  Zetor on tavallaan yksi pääkaupungin monista etnisistä ravintoloista. Tilasin tyypillisen suomalaisen gurmeeherkun eli  makkaran pelkkänä, siis ilman kasviksia sekä kyytipojaksi kokkelipiimää. Kokkelipiimää en saanut, mutta hyvän makkaran sain pelkkänä ilman turhia kasviksia.
 
Hyvää jälkiruokaa en Zetorin listalta keksinyt. Ensi keväänä yritän saada jälkiruoaksi pullamössön, jota en ole mistään saanut vuosikymmeniin. Nyt jouduin seurueeni kanssa siirtymään jälkiruokaongelman vuoksi Cafe-Moskovaan, jossa tilasimme pullollisen oikein helevetin huonoa neuvostoliittolaista sampanjaa. Jotenkin Cafe-Moskovan miljöö oli jotenkin muuttunut viime käynnistä länsimaisempaan suuntaan eli paikat eivät enää räköilleet yhtä pahasti kuten ennen. Tai sitten silmä oli jo tottunut yleiseen räköilyyn.

Kuopiolaisen jalkapalloilun suuri viikonloppu
10.05.2015, 18:22
 
Myönnettäköön, että jalkapallohulluuteni on kiertymässä sairauden puolelle ja asiaan olisi kiireesti puututtava ja jos kaupungissa olisi liian innokkaille jalkapallonharrastajille samankaltainen vertaistukijärjestö, kuten esimerkiksi AA-kerhot ovat alkoholisteille, niin kyllä sellaiseen vertaistukiverkostoon hakeutuisin, jotta viikonloppujen jälkeen voisin toisten kaltaisteni kanssa keskustella asiantuntevasti viikonlopun palloilukierroksesta, niin en malta olla korostamatta sitä, että olen tällä hetkellä hyvin onnellinen ihminen, vaikka seurasin eilen kolme jalkapallo-ottelua, johon harrastukseen kului enemmän aikaa kuin normaalin ihmisen työpäivään.
 
Nimittäin perjantai-iltana Kups voitti Hjk:n, kuten olen jo aiemmin kertonut. Mutta sitä en ole vielä kertonut, että lisäksi eilen kuopiolaiset voittivat selvin lukemin kolmessa eri ottelussa Helsingin seudun joukkuetta. Ensiksi Kupsin b-juniorit voittivat Keski-Uudenmaan pallokerhon, joka edustanee lähinnä väkirikasta Vantaan seutua luvuin 3-1. Sitten Kuopion Pallokissojen naiset voittivat mielestäni yllättäen Espoon Hongan vastaavan yhdistelmän luvuin 3-0. Korostettakoon, että Honka on viime vuosina ollut maamme paras naisjalkapallojoukkue, mutta ei ole enää. Lopuksi sitten iltamyterissä Kupsin a-juniorit voittivat Fc Espoon 4-1. 
 
Jos nyt jotain vajavaisuutta onnen tunteessani on, niin se johtuu siitä, että kuopiolaiset eivät kuitenkaan johda kaikkia viittä erilaista jalkapallosarjaa, vaan ainoastaan kolmea, koska joukkueiden ottelumäärissä on suuria eroja ja yleensä ottelumäärien ero on vielä kuopiolaisille haitallinen. Luulenpa, että kunhan esimerkiksi Kupsin miesjoukkue saa pelattua kaksi rästiotteluaan, niin eiköhän sekin ole sarjansa johtopaikalla.
 
Muuten eilen kuulin taas hyvän katsomolegendan. Minulle kerrottiin tavallisesti asian tuntevalta taholta, että kun Kuopion Elo 80-luvun lopulla hankki kaksi ulkomaalaisvahvistusta Englannista, niin kumpikin peluri oli etsintäkuulutettuja kotimaassaan ja poliisit olivat miesten kintereillä kuin ajokoirat.
 
 
Mikä reppu!
09.05.2015, 18:18
 
Kyllä ei kotimaisen jalkapalloilun taso näytä hyvältä. Eilen vieraili Kuopiossa maajoukkuemiehiä vilisevä ja Keski-Euroopan rahakentille tähyävä Hjk ja kyllä ei hyvältä näyttänyt. Näytti nimittäin siltä, että kentällä olisivat olleet vastakkain pojat vastaan miehet. Helsinkiläiset kyllä välillä liikuttivat palloa vikkelästi, mutta joukkueen hyökkäykset kilpistyivät kuopiolaisten vankkaan puolustusmuuriin. Nyt todistettiin se, että huono iso mies voittaa huonon pienen miehen.
 
Kups voitti ansaitusti 1-0. Kuopiolaisten toinen maali oli lähempänä kuin Hjk:n tasoitus. Eilisen perusteella voi ennustaa, että helsinkiläisten tie Euro-kentillä päättyy lyhyeen. Eikä maajoukkueenkaan tilanne näytä hyvältä. Kups on ostanut uskoakseni noin 1000 eurolla/kk keskinkertaisia pelimiehiä ulkomailta ja nämä ovat selvästi parempia kuin kotimaiset maajoukkuepelaajat. Ehkä kuitenkin Kupsin keskikenttämies Petteri Pennanen ja maalivahti Tommi Maanoja ylsivät eilen ulkomaalaisten tasolle ja heille olisi käyttöä myös maajoukkueessa.
 
Hjk:sta jäi parhaiten mieleeni joukkueen japanilainen kärkimies, joka oli joukkuetovereitaan päätä pitempi, eli japanilaiseksi harvinaisen kookas, peräti 194 cm. Miehen pituuden ehkä selittää se, että hän on syntynyt Hirosimassa. Tässä yhteydessä mainittakoon muuten se, että syntyessään nyrkkeilijä Eva Wahlströmillä oli kuusi varvasta. Hänen isänsä toimi niihin aikoihin Loviisan ydinvoimalan säteilyturvapäällikkönä.
 
Eilinen peli oli kaikesta huolimatta virkistävä urheilutapahtuma ja Kupsin maali on minulle varmaankin kesän kohokohta. Vastaavia esityksiä näkee harvoin Suomen kentillä, rahakkailla Euro-kentillä sen sijaan harva se ilta. Iltasanoma-TV:n selostajakin  huutaa alla olevan videon kohdalla 3.30 haltioituneena, että "mikä reppu".
 
 
http://www.iltasanomat.fi/veikkausliiga/art-1431066355525.html
 

Voitonpäivä ja lisääntyvä neuvostovastaisuus
08.05.2015, 16:47
 
  
Kyllä ei yleinen neuvostovastaisuus lopu maastamme, vaikka sitä on yritetty vuosikymmeniä poisjuuria. Porvarilehdissä väitetään nykyään, että Toisen maailmansodan kuuluisa valokuva, jossa Puna-armeijan dagestanilainen kersantti kiinnittää punalippua Berliinín valtiopäivätalon katolle, on lavastettu. Ja mikä pahinta, lisäksi väitetään, että kyseisellä kersantilla oli alkuperäisen kuvan mukaan kummassakin ranteessaan kello, joka asiaintila ei ole jostain syystä puna-armeijalaiselle kunniaksi, ja niinpä toinen kello mukamas käsiteltiin kuvasta pois. Tavallisesti luotettavat lähteet kertovat, ettei Dagestanin kersantilla ollut alunperinkään kahta kelloa, vaan toisessa ranteessa killui kellon sijasta kompassi.
 
Eikä tämäkään neuvostovastaisuus riitä, vaan nyt porvarilehdissä väitetään, että tuoretta Venäjän patriarkka Kirillinkin kuvaa olisi jälkeen päin käsitelty. Mukamas Kirillin ranteessa killuva hintava Rolex-kello olisi poistettu maailmalle levitetystä kuvasta. Sen sijaan kuvasta ei mukamas älytty poistaa sitä yksityiskohtaa, joka kertoo, että samainen kello kuitenkin heijastuu kirkkaasta pöytälevystä. Syvästi uskonnollisena ihmisenä olen kuitenkin taipuvainen uskomaan, että pohjimmiltaan kyseessä on Jumalan ihme.
http://www.bbc.com/news/world-europe-17622820
 
Ja sellainenkin neuvostovastainen tieto leviää parasta aikaa porvarilehdissä, että mukamas venäläistä uusinta huipputekniikkaa edustava Armata T-14-panssarivaunu olisi juuri sammunut kesken paraatiharjoitusten Punaiselle torille. Venäjän armeijan virallisen tiedotteen mukaan tankin sammuminen oli vain suunniteltu osa paraatiharjoitusta. Harjoituksen tarkoituksena oli kehittää valmiutta sen varalle, että joku panssari todella rikkoontuisi Putinin aition edessä itse paraatissa. Tämä rikkoontumisharjoitus tosin epäonnistui pahasti, koska vaunu lopulta poistui harjoituspaikalta omin avuin ilman hinausapua.
 

Työläisjalkapalloilu
07.05.2015, 18:43
 
Pikkuisen mietityttää tuo eilen kerrottu Jazzin yleisöennätys 11.193. Voi olla, että siinä on vähän ilmaa. Tenu-kirjassakin myönnetään, että tuon katsojaluvun kaksi viimeistä numeroa otettiin ns. handusta, ja ne viittaavat tapahtumavuoteen 1993.
 
Sekä katsojamäärän, että Suomen mestaruuden selitys on suurelta osin kolme brasilialaista pelaajaa, jotka seura hankki riveihinsä. Siihen aikaan ulkomaalaiset pelaajat vielä houkuttelivat katsojia, jotka eivät itse olleet lajin harrastajia jalkapallokatsomoihin. Uusien katsojien sukupuoli jääkööt arvailematta. Nykyään yleisötilanne on toinen. Harvaa jalkapalloilun ystävää tänä päivänä jaksaa kiinnostaa se, kun pienipalkkaiset ja keskinkertaiset ulkomaiset muukalaislegioonat kamppailevat Suomen mestaruudesta ja kotikaupungin pojat istuvat korkeintaan vaihtopenkillä.
 
Porin pallotoverit olivat alkujaan hyvin puhtaasti porilainen joukkue ja nimen omaan porilainen työläisjalkapalloilujoukkue. Vielä 80-luvulla tilanne oli se, ettei joukkueessa pelannut yhtään ylioppilasta, vaikka siihen aikaan jo lähes puolet ikäluokasta kävi lukion. Puolet porilaisista pelaajista oli postinkantajia. Joukkueen valmentaja pyrki järjestämään pojilleen sellaiset kantopiirit, joissa oli paljon hissittömiä kerrostaloja.
 
Porilaiset olivat tavallaan piiloammattilaisia. Siihen aikaan esimerkiksi kuopiolaiset amatöörit juoksentelivat palkatta vapaa-aikanaan Puijon portaissa. Montaa ylioppilasta ei olut kuopiolaisissakaan. Kupsilaisia ei sijoitettu postinkantohommiin vaan mieluummin palokuntaan, joka sijoituspaikka myös mahdollistaa työajan käytön amatööriurheiluun.

Väkeä kuin Jazzin pelissä
06.05.2015, 17:38
 
Ihan palasi mieleen lapsuudessa ahmimani Harjuvaaran Pallkokerho-kirjasarja Porin Pallotovereiden historiaa lukiessani. Seura nousi 80-luvulla ilmiömäisen nopeasti kolmessa vuodessa III-divisioonasta ylimmälle sarjatasolle, jossa se ehti voittaa kaksi Suomen mestaruutta Porin Jazzin nimellä ennen näyttävää konkurssiaan.
 
Mainittakoon, että vuonna 1993 mestaruuden ratkaisseessa Jazz-Mypa-ottelussa oli peräti 11.193 katsojaa. Se on paljon se. Kuopio on suunnilleen Porin kokoinen kaupunki ja vielä jalkapallokaupungin maineessa, mutta Kuopion yleisöennätys on vain 7.412 katsojaa vuoden 1981 KPT-Kups-pelissä. Tosin väitetään, että Kups-Elo-ottelussa vuonna 1969 olisi ollut yli 8000 katsojaa, mutta virallinen tilasto kertoo yleisömääräksi 6.787. Silloin tiettävästi syntyi sanonta "väkeä kuin Elon pelissä".
 
Nähtäväksi jää rikotaanko ensi perjantaina Keskuskentässä Kupsin ja Hjk:n kohdatessa nykyajalle ennätysmäinen 4000 katsojan raja; se edellyttää, että sää suosii tapahtumaa, mutta liian hyvä sää ei saa olla, koska silloin terassit ja kesämökit vievät voiton kotimaisen jalkapalloilun huipputapauksesta.

Piki
05.05.2015, 17:38
 
En eilen kehdannut kertoa sen toisen nuorena nukkuneen Porin Pallotovereiden huippumiehen nimeä, mutta tänään kehtaan. Hän oli Jorma Heinonen, josta käytettiin lempinimeä Piki, koska hän oli hyvin tumma eikä ollenkaan perussuomalaisen näköinen. Tummuutensa ja rennon letkeän olemuksensa kuten myös palloilulahjakkuutensa vuoksi monet uskoivat hänen olevan eteläamerikkalaisen merimiehen jälkeläisen, mutta tämä tieto ei pitäne paikkaansa. Onhan Jari Litmanenkin hyvin tumma ja palloilullisesti lahjakas, mutta silti taustaltaan supisuomalainen.
 
Kaikkitietävä Wikipedia kertoo Jorma Heinosesta seuraavaa:
 
Jorma Heinonen (s. 18. heinäkuuta 1962 Turkuhuhtikuussa 1996 Pori) oli suomalainen jalkapalloilija. Hänen seurojaan pääsarjatasolla olivat PPT, OTP, FC Jazz ja TPV.[1]
Heinonen aloitti uransa Salon Vilppaassa, josta vaihtoi vuonna 1982 Salon Palloilijoihin.[2] Kaudeksi 1984 Heinonen siirtyi SM-sarjassa pelanneeseen Porin Pallo-Tovereihin. Viiden PPT-vuoden jälkeen hän siirtyi Oulun Työväen Palloilijoihin porilaisseuran pudottua pääsarjasta. Oulussa Heinonen viihtyi kuitenkin vain yhden kesän ja palasi PPT:n riveihin I divisioonaan seuraavana vuonna.
 
Heinonen tunnettiin erittäin lahjakkaana ja taitavana pelaajana. Hänen asenteensa harjoittelua ja kurinalaista huippu-urheilua kohtaan ei kuitenkaan aina vastannut valmennusjohdon asettamia vaatimuksia. Tämä johti lopulta Heinosen erottamiseen FC Jazzin joukkueesta kesken kauden 1992. Hän pelasi sen jälkeen kaudella 1993 vielä kaksi ottelua Veikkausliigassa Tampereen Pallo-Veikoissa. Heinonen menehtyi huhtikuussa 1996 33-vuotiaana.

 

 

 

 

Tenu
05.05.2015, 17:36
 
Luinpa mielenkiintoisen Tapio Nevan jalkapallokirjan, joka kertoo lähes Jari Litmasen luokkaa olleesta jalkapallonero Jarno Alatensiöstä. Kirjan nimi on osuvasti Tenu - Jarno Alatensiön elämänkerta. Tenu oli Alatensiön lempinimi. Alunperin miestä alettiin kutsua pilailumielessä Tenuksi, koska muista porilaisista työläisjalkapalloilijoista poiketen mies oli nuorena täysin raitis. Kypsemmällä iällä hän tinki päihteettömästä elämäntavastaan jopa siinä määrin, että kuoli viinaan kypsässä 39-vuoden iässä.
 
Tosin Tenu ei ollut Porin Pallotovereiden tai Fc Jazzin, joksi seura myöhemmin muutti nimensä, kaikkein kovin kuppimies eikä kyseessä siis ollut mikään Suomen cup. Joukkueen toiseksi paras pelaaja kuoli vielä nuorempana eli 33-vuotiaana. Tällä urheilijanuorukaisella oli ryyppyputkensa pahimpina aikoina jopa tapana varastella jauhelihapaketteja kaupasta ja myydä niitä ohikulkijoille harrastuksensa rahoittamiseksi. Samainen hyökkääjä siirtyi uransa loppupuolella toiseen suomalaiseen työläisjalkapalloseuraan. Uuden seuran pelaajasopimuksen ehtona oli antabus-kapselin asentaminen. Sen tehohyökkääjä kuitenkin myöhemmin poisti omatoimisesti.
 
Muuten jalkapallokirjoja viime aikoina ahkerasti julkaissut Atik Ismail voisi seuraavaksi kirjoittaa teoksen meikäläisten jalkapalloilijoiden alkoholiongelmasta. Tarinoista ei olisi puutetta, sillä väkijuomaongelma on ollut melkoinen ongelma myös suomalaisten palloilijoiden keskuudessa. Esimerkiksi maamme jalkapallohistorian kolmanneksi paras pelaaja Arto Tolsa ja neljänneksi paras Atik Ismail eivät olleet mitään vesipoikia. Ja muistanpa, että Heinolan Pallon historian parhaat pelaajat tunnettiin kaupungilla nimillä Puli ja Tenu. He olivat veljeksiä ja oikeilta nimiltään Pauli ja Tenho.

Karjalan kysymys
03.05.2015, 18:12
 
Eilen mainitusta Kekkonen-Vennamo-kirjasta ilmenee, että Kekkonen yritti vielä 60-luvun alussa saada Viipurin takaisin Suomelle. Nimittäin kun presidentin hyvä saunatoveri Hrutshev yritti saada Suomen tunnustamaan DDR:n, asetti Kekkonen tunnustamisen ehdoksi Viipurin palautuksen. Tosin tiedon luotettavuutta sopii epäillä, koska Kekkonen neuvotteli tiettävästi yleensä yksin Neuvostoliiton johtajien kanssa.
 
Vielä enemmän sopii epäillä sen tiedon luotettavuutta, jonka mukaan Jeltsin olisi 90-luvun alussa luvannut Koivistolle Karjalan takaisin. Sitä, oliko alkoholilla osuutta asiassa, tarina ei kerro. Ainakin tämän hyvän tarinan mukaan Koivisto ei ollut kuulevinaan koko tarjousta. Tällä huonokuuloisuudellaan hän todisti olevansa suuri valtiomies.
 
Samalla tavallahan myös Kekkonen heittäytyi huonokuuloiseksi ja pyysi korkeaa vierastaan siirtymään lauteille, kun Puna-armeijan komentaja Ustinov esitti saunan pukuhuoneessa yhteisiä sotaharjoituksia. Maamme nykyjohtajilla ei tiettävästi ole samanlaisia kuulo-ongelmia Nato-asioista keskusteltaessa. 

Vennamon kosto
02.05.2015, 17:49
 

Kuten aiemminkin olen todennut, niin pikkuisen on ajan patinaa tuossa Veikko Vennamon syntymäkodissa, joka sijaitsee ihan Uukuniemen vieressä rajan takana Lahdenpohjassa. Sodan jälkeen tämä alunperin komea rakennus on toiminut lastenkotina ja -sairaalana sekä ainakin muutama vuosi sitten, kun sen viimeksi näin, siinä sijaitsi kirpputori. Luulen, että sillä kirpputorilla on myös realisoitu talon seinässä joskus ollut pronssilaatta, jossa mainittiin tullineuvoksen asuneen lapsuutensa talossa. Nyt kun Timo Soini on tulossa valtiovarainministeriksi, on paljon mahdollista, että uusi, entistä jykevämmin kiinnipultattu, laatta ilmestyy rakennuksen seinään.
 
Talon nykyinen huonohko kunto ei johdu pelkästään veli venäläisestä. Nimittäin Seppo Keräsen kirja Vallan leppymättömät, joka kertoo Urho Kekkosen ja Veikko Vennamon valtataistelun historian, paljastaa, että nuori ja ymmärrettävästä syystä ilmeisen vihainen Veikko Vennama jätti Talvisodan aikaan evakkoon lähtiessään terveisensä kotinsa tuleville isännille. Hän sotki lähtiessään talon purskuttelemalla äitinsä säilömiä mehuja pitkin huoneiden tapetoituja seiniä. Sisarensa Kyllikin Veikko joutui väkisin pakottamaan evakkoreissulle, koska tämä oli linnoittautunut talon yläkertaan eikä halunnut millään lähteä kotoaan.
 
Tuossa olisikin jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle historioitsijalle oivallinen tohtorin väitöskirjan aihe. Miten suomalaiset suhtautuivat omaisuuteensa, joka piti jättää hyökkääjälle; tungettiinko talon putkiin sementtiä ja ripoteltiinko hiekkaa puimakoneen laakereihin? Tai tyydyttiinkö roiskimaan vain mehua seinille, vai luovuttiinko sisäsiisteydestä vieläkin näyttävämmin?
 

Jo vääryys vallan saapi
01.05.2015, 17:45
 
Taistelevan työväenliikkeen tila näyttää, tai paremminkin kuullostaa, olevan nyt sellainen, ettei edes kunnon vappumusiikkia kuule mistään. Mutta onneksi on Internet, josta mm. löytyy vanhan  virsikirjan taistelulaulu numero 440 nimeltään Jo vääryysvallan saapi. Kansakouluaikaan minunkin täytyi joka päivä opetella ulkoa yksi virsi, joista vieläkin muistan sanasta sanaan vanhan virsikirjan virren 162 On meillä aarre verraton, jonka opettelin ulkoa 2. syyskuuta 1964. Se oli toinen koulupäiväni. Jostain syystä Jo vääryys vallan saapi ei kuulunut opetussuunnitelmaamme.
 
Mutta upea on tämä Erkki Rankaviidan versio vanhan virsikirjan virrestä 440. Tosin sanoma on pelkkää kommunistista ropakantaa eikä vastaa yhteiskunnallista todellisuutta. Sillä vaikka Suomen kansa on tyytymätön elämntilanteeseensa ja vaikka jokainen, joka maailmasta jotain tietää, tietää,  että ihmiskunnan rikkain prosentti omistaa yli 50 % ihmiskunnan varallisuudesta, niin kuitenkin ihmisillä menee paremmin kuin koskaan. Hillitön talaouskasvu on dramaattisesti poistanut köyhyyttä Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta, ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan ja ihmiset tappavat toisiaan vähemmän kuin koskaan. Vaikka Syyrian tilanne on paha ja Itä-Ukrainastakin kuulemme sotaratsuin korskehen, niin Ukrainassa on vuodessa saatu hengiltä vain 5000 ihmistä. Summassa lyötiin Talvisodan aikaan päivässä enemmän miehiä lihoiksi.
 
Mutta nyt yhdymme täysin palkein Erkki Rankaviidan esitykseen, jossa paikoitellen syvä tunne korvaa puuttuvan taiteellisuuden.
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Klara vappen
30.04.2015, 18:35
 

En ole mikään kielimies, mutta luulin ymmärtäneeni tänä aamuna, kun katsoin ikkunasta, mitä onnelliset ja iloiset kielivähemmistöläisemme tarkoittavat toivottaessaan toisilleen, että "klara vappen", joka ymmärtääkseni tarkoittaa sitä, että kanssaihmiselle toivotetaan kirkasta vappua.
 
Perinteisesti tämä kevään suuri suuri juhla, jota nykyisin erityisesti prekariaatit ja teekkarit juhlivat, on perusilmeeltään synkkä ja rapainen. Mutta tämä aamu oli selkeä poikkeus. Vappusää oli niin kirkas, että aurinkolasit olisin esiin kaivanut, mikäli sellaiset olisi tullut hankittua. Tämä vappu vuonna 2015 syöpyy ikiajoiksi mieleeni samalla tavalla kuin kesäkuun 10. vuonna 1982, jolloin Helsingissä pyrytti lunta tai joulu vuonna 1972, jolloin ensimmäisen kerran koin mustan joulun.
 
 

 

 

 

Verner Lehtimäki
29.04.2015, 17:49
 

Huomasinpa, että kirjahyllyssäni on kaksi muutakin poliittis-historiallista sarjakuvakirjaa, jotka olen joskus ostanut erittäin edullisesti jostain Kuopion kirjatapahtumasta.  Teokset kertovat punapäälliköihin lukeutuneen Verner Lehtimäen elämästä. Ne on käsikirjoittanut Ilkka Markkula, piirtänyt ja taittanut Jukka Koivusaari ja historia-asiantuntijana on ollut Kimmo Lehtimäki.
Siilinjärven kirjaston Internet-sivuilla kerrotaan Punaisesta ratsumiehestä seuraavaa:
 
Punainen ratsumies - Verner Lehtimäen tarin, osa 1.
 
Teos on tosipohjainen historiallinen sarjakuva, erikoisen ja värikkään elämäntarinan ensimmäinen osa. Turun lähistöllä 1890 syntynyt Verner Lehtimäki toimi mm. Suomen sisällissodan punakomentajana, Muurmannin Legioonan päällikkönä ja brittiarmeijan upseerina sekä Venäjän laivaston lentäjänä.
 
Hän asui vuosia Yhdysvalloissa työskennellen lennonopettajana ja lentokoneiden kehittäjänä, mutta toimi myös salaisten lentokonekauppojen ja luultavasti vakoilunkin parissa. Vaiherikas elämä päättyi teloittajan luotiin Neuvostoliitossa 1938. Punainen ratsumies on sarjakuvan 1. osa, ja sen tapahtumat painottuvat Suomen sisällissotaan, erityisesti Tampereen seudun taisteluihin.
 
Sarjakuva on realistiseen tyyliin piirretty ja mustavalkoinen. Teos sopii sekä aikuisille että nuorille sarjakuvan ystäville ja Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille. Sarjakuvan käsikirjoittaja, Ilkka Markkula on ammatiltaan biologi ja ammattikorkeakoulun opettaja mutta harrastaa myös historiaa.
 
Turun sarjakuvakaupan Internet-sivuilla kerrotaan Vierailla siivillä-kirjasta seuraavaa:
 
Vierailla siivillä - Verner Lehtimäen tarina, osa 2.

"Vierailla siivillä" on jatko-osa sarjakuvaan "Punainen ratsumies". Se kertoo Verner Lehtimäen ja hänen Jalmari-veljensä vaiheista kevään 1918 jälkeen.

Punakaartin tappio ei haalistanut Lehtimäen veljesten punaväriä, vaan he jatkoivat taistelua Venäjän pitkässä ja julmassa sisällissodassa. Vernerin tie vei hetkeksi brittiarmeijaankin, kuuluisan Muurmannin Legioonan päälliköksi. Myöhemmin heistä tuli punalaivaston lentäjiä ja he olivat torjumassa valkokenraali Judenitshin hyökkäystä ja kukistamassa Kronstadtin matruusien kapinaa.

Sodan päätyttyä he lähtivät yllättäen Yhdysvaltoihin, missä kehittyivät arvostetuiksi lentokoneasiantuntijoiksi. Salaperäisyyden verhoamat Yhdysvaltain-vuodet päättyivät vasta 1930-luvun alussa, kun he palasivat Stalinin Neuvostoliittoon. Ja sitten kaikki taas muuttuu...
 
Totean lopuksi, että valistunut lukija varmaankin oivaltaa miten kaikki muuttuu, mutta siitä huolimatta kumpikin kirja kannattaa lukea ja varsinkin ostaa, koska kirjojen tekeminen ei ole niin sanotusti yksilehmäisen harrastus. Sitä kannattaa pyrkiä tukemaan.

Punikkityttö ja jääkäriupseeri
28.04.2015, 18:18
 

Luulenpa tietäväni, mistä on saatu idea elokuvaan Käsky. Nimittäin ruotsikielinen aatelisneitonen Ellinor Mend teki heti sisällissodan jälkeen vuonna 1920 kuvakirjan nimeltään Punikkityttö ja jääkäriupseeri. Se on traaginen kertomus punikkitytön ja jääkäriupseerin rakkaudesta, joka luonnollisesti päätyy tuhoon, kuten valistunut lukija arvaakin heti lukukokemusta aloittaessaan. En ole aivan varma viipurilaisen aatelisneitosen kirjaprojektin vakavamielisyydestä. Viipurin vuoden -18 tapahtumat ovat häpeä koko ihmislajille eivätkä ne juurikaan sisällä koomisia piirteitä, joten vaikea niistä on vitsiä vääntää, mutta epäilen Ellinorin sellaista yrittäneen.
 
Kustantajan esipuheen mukaan Ellinor Mend (1896-1952) oli viipurilaisen vapaaherra Nikolai von Mendin, jonka isoisä oli tullut aikoinaan Saksasta Viipuriin, ja hänen puolisonsa Alinen tytär. Ellinor avioitui Viipuriin valkoisen armeijan mukana tulleen insinööri Torolf Tollanderin kanssa ja muutti Turkuun ja sieltä 1930-luvulla Helsinkiin, missä hän asui kuolemaansa asti. Hän kirjoitti ja piirsi kolme muutakin kuvasarjaa, mutta Punikkitytön tarina jäi hänen viimeisekseen.Wsoy kustansi Punikkityttö ja jääkäriupseeri-kirjan vuonna 1982 ja ostin sen pari vuotta myöhemmin kirjakaupan poistomyynnistä parilla markalla.
 
Yksi selkeä historiallinen virhe kirjaan sisältyy. Alla olevassa kuvassa esitetään, miten jääkäriupseeri hirttää punapäällikkö Rahjan Monrepon puistossa, mutta valistunut lukija tietää, ettei niin tapahtunut. Kaikki kolme Rajan vallankumouksellista veljestä Eino, Jukka ja Jaakko pakeni kapinan jälkeen onnistuneesti Pietariin. Ennen pakoaan heillä oli merkittävä asema punaisen Suomen huoltopuolella. Eino toimitti viinaa, Jukka aseita ja Jaakko viljaa vallankumouksen tarpeisiin.
 
Otaksun, että neiti Mend oletti hirtetyksi tulleen Jukka Rahjan, joka asui välillä muutaman vuoden Kuopiossakin. Hän oli savolaisen kansanedustaja-ikiliikkujan keksijä Ville Vainion hyvä ryyppykaveri, mutta osallistui silti yhdessä Kolehmaisen juoksijaveljesten kanssa työläisurheiluseura Kuopion Riennon perustamiseen. Jukka Rahjaa ei saatu hirtettyä, vaan vuonna 1920 hän sai kuulan kalloonsa Kuusisen klubin verilöylyssä, jossa SKP:n sisäiset erimielisyydet kärjistyivät ampumisen asteelle.
 


Käsky
27.04.2015, 18:26
 

Nähtäväksi jää, käykö minulle, kuten Päätalon Kallelle, jonka päässä alkoi soimaan Lasihelmi-iskelmä siihen malliin, että mies oli toimitettava Hatanpään mielitautiparantolaan Tampereella. Eilen illalla telkkarissa näytettiin Aku Louhimiehen Käsky-niminen elokuva ja sen jälkeen on päässäni soinut Beethooven 7. sinfonia yhtenään:
https://www.youtube.com/watch?v=1jGpq2iPHUc
 
Louhimiehen sisällissodan joukkoraiskauksista ja homostelusta kertova elokuva oli mielenkiintoinen, vaikuttava, ahdistava ja ajatuksia herättävä, mutta huippuhyvä se ei ollut. Siinä oli vähän liikaa osoittelun ja pitkittelyn tuntua. Kuitenkin tuollaisia filmejä kannattaa tehdä, vaikkakin ne eivät pääse suureen kansansuosioon, koska eivät ole koko perheelle tarkoitettuja. Eivätkä ne myöskään pääse maailmanlaajuiseen levitykseen toisin kuin paljon huonommat amerikkalaiset 12-vuotiaan älykkyysosamäärälle tarkoitetut elokuvat pääsevät.
 
Historiantutkijoilta on vielä selvittämättä, miten paljon sisällissodassa tapahtui raiskauksia. Kaikki muut kammottavuudet siitä katastrofista onkin jo selvitetty. Pari vuotta sitten ilmestyi tutkimus lasken kohtalosta kansalaissodassa. Mieleeni tutkimuksesta jäi päällimmäisenä se, että eräältä vankileiriltä luovutettiin neljävuotias punaorpo sotilaille eikä hänestä sen jälkeen ole kuultu. Sekin jäi mieleeni, että Kuopion tuhoamisleirillä virui pitkään eräs seitsemänvuotias puuseppä; tosin epäilen, että kyseessä on jonkin kirjanpitäjän lyöntivirhe.
 
Eilisessä elokuvassa tuli taas esille se tappamisen psykoosiin sairastuneen kirjailija Ilmari Kiannon vaatimus, että varsinkin punikkinaiset on susinaaraiden tapaan tapettava, koska heistä vain sikiää uusia punikkeja. Toinen kirjailija Algoth Untola, joka tunnetaan paremmin Maiju Lassilana, kirjoitti Työmiehessä vastineen Kiannolle ja totesi, että tuollainen kirjoittelu vaarantaa valkoisten naisten aseman punaisten alueella ja se kirjoitus ymmärrettiin sitten niin, että Untola uhkaa murhata valkoiset naiset.
 
Niinpä Untolaa ei maltettu kuljettaa viralliselle teloituspaikalle Suomen linnaan vaan hänet ammuttiin jo laivamatkalla sinne. Punaisten joukkohautaan hänet kuitenkin jaksettiin kuljettaa. Varmuuden vuoksi Suomen valkoinen armeija perusti joukkohaudan päälle sikalan. Yllä kuva kansalliskirjailijamme viimeisestä matkasta. Paikalla oli suuri joukko suomalaisen sivistyneistön edustajia, mm. Untolan kustantaja tapasi kirjailijansa ensimmäisen ja myös viimeisen kerran laivamatkalla teloituspaikalle. 
 

Freddy Adu
26.04.2015, 19:02
 
Ja taas Kups voitti, mutta ei ole ihmekään. Vastassa Suomen cupin puolivälierässä oli III-divisioonassa pelaava Pallokerho Keski-Uusimaa, joka hävisi 4 - 0 ihan miehekkään peliesityksen jälkeen. Tosin kotijoukkue pelaili kävelyvauhtia, koska enempää ei tällä kertaa tarvittu. Melkoinen on tasoero Veikkausliiga- ja maakuntasarjajoukkueen välillä. Kuopiolaisilla oli nyt kerrankin hyvä arpa onni; kahdessa edellisessä cupin pelissä vastassa olivatkin viime kauden mitalijoukkueet.
 
Kups on tänä keväänä voittanut viisi Veikkausliigan ja Suomen cupin ottelua peräkkäin. Sellaista ei ole muistaakseni ole nähty noin 40 vuoteen. Ehkä viimeksi kesällä 1972, jolloin joukkue johti sarjaa kesätauolla seitsemällä pisteellä, mutta putosi syksyllä viidenneksi. Valmentaja Räsänen oli kuullut, että suomalaiset kestävyysjuoksijat tekivät ihmetekoja, koska he suurkisojen alla juoksivat ns. tyhjennysharjoitukset, jolloin urheilija juoksi itsensä tajuttomaksi. Niin sitten kupsilaisetkin alkoivat juosta itsensä tajuttomiksi joka keskiviikko. Ilmeisesti joukkue on nyt alkanut palautumaan noista tyhjennysharjoituksista, ja menestystä on alkanut tulla 70-luvun alun malliin.
 
Tänään nähtiin se ihme, että Kupsin kohuhankinta Freddy Adu pelasi koko peliajan. Adustahan povattiin 12 vuotta sitten uutta Peleä, kun hän alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa 14-vuotiaana esitteli sirkusmaista taituruutta. En paljoa jalkapallosta ymmärrä, mutta mielestäni Adu ei ollut tänään täysin Pelen veroinen. Tosin kyllä hän Kupsin joukkueessa erottui selvästi muista avauskentällisen miehistä. Hän on nimittäin tasan puolta lyhyempi kuin hujoppimaiset joukkuetoverinsa. Adu ilmoittaa virallisissa tilastoissa pituudekseen 173 senttiä, joka tarkoittaa sitä, että Kupsissa on seitsemän pitkälti kolmatta metristä miestä.

Hakkarainen ja slaavilainen maailmankatsomus
25.04.2015, 22:34
 
Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on hyvin itäinen ihminen, mikäli hänen elämänfilosofiaansa on uskominen. Vaali-illan haastateluissa hän pariinkin kertaan vakuutti, että hänen tarkoituksensa on elellä aikansa ja muut sitten hänet mullatkoon. Siinä näkemyksessä on samaa syvällisyyttä, jota eräs neuvostoliittolaisen kirjan päähenkilö vakuutti mielestäni parhaassa neuvostoliiton tuottamassa teoksessa, joka on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi.
 
Tuo kirja oli nimeltään Moskova-Petunski. Monet maailman kirjallisuuden historian suurteokset kertovat yhden päivän tapahtumista, mutta Moskova-Petuski-runoelma pistää vielä paremmaksi. Tämä turhaan unohdettu neuvostokirjallisuuden helmi kertoo pahoin alkoholisoituneen, mutta ei täysin yksinäisen eikä täysin onnettoman Venitska Erofejevin parin tunnin matkasta paikallisjunassa Moskovasta Petuski-nimiseen lähiöön tapaamaan naistaan. Matkalla hän käy viinahuuruisia keskusteluja maailman katsomuksellisista kysymyksistä kanssamatkustajien ja varsinkin enkeleiden kanssa. Tämä ei ole suomalaiselle lukijalle täysin uutta ja outoa, mutta meillä kylmien asemien yksinäiset miehet yleensä seurustelevat vain pikku-ukkojen kanssa.

Tärkeää Moskovan paikallisjunassa käytävässä polemiikissa on, että sitä lukiessaan satunnaiselle lukijalle intuitiivisesti paljastuu elämän tarkoitus, jota monet ovat turhaan yrittäneet ratkaista. Tai ainakin meidän suomalais-slaavilaisten kansojen elämän tarkoitus, joka kiteytyy ajatukseen, että koska tänne on kerran satuttu syntymään, täytyy sitten koettaa elellä ainakin jonkin aikaa. Tämä ajatus kuullostaa hyvin Hakkarais-Teuvo maiselta. Germaanisilla ihmisen aikaansaannoksia korostavilla kansoilla lienee toisenlainen näkemys asiasta, mutta he eivät kykenekään ymmärtämään elämän irrationaalista puolta kuten esimerkiksi suomalaiset ja veljeskansamme venäläiset tekevät.

Se erikoisuus tässä neuvostokirjallisuuden pikkujättiläisessä, on että se pakottaa poikkeuksellisesti myös mieslukijansa kirjaamaan ylös reseptejä. Ei tosin ruokareseptejä, vaan erilaisten korvikeainesekoitusten valmistusohjeita, joita toveri Erofejevin viinaakaipaava keskushermosto herkeämättä tuottaa

Niinpä esimerkiksi “Kaanaan balsamia” valmistetaan seuraavasti:
denaturoitua spriitä: 100 gr
pehmeänmakuista olutta: 200 gr
puhdistettua pulituuria: 100 gr

Ihmisellehän suodaan vain yksi elämä, ja se on elettävä erehtymättä resepteissä, toteaa Venedikt Erofejev ja jatkaa, että niinpä onkin edessänne väriltään todella mustanharmaa neste, kohtuullisen väkevä ja vakaan aromin omaava. Kirjoittajan mukaan se ei ole edes aromi vaan hymni; hymni demokraattiselle nuorisolle.

Jos Kaanaan balsamin nauttiminen on urheilukielellä vielä lähinnä verryttelyä, niin “Lutkan sisälmyksen” nauttimista suositellaan vain alan harjaantuneimmille ammattilaisille.

Sen kemiallinen koostumus on seuraavanlainen:

Ziguli-olutta: 100 gr
“Sadko - rikas kesti”-sampoota: 30 gr
hilseenhoitotervaa: 70 gr
jalkahikirohtoa: 30 gr
syöpäläismyrkkyä: 20 gr

Edellä kerrottujen sekoitteiden ainesosia kannattanee tiedustella hyvinvarustetuista rautakaupoista ja kemikaliosta. Hankintojen suhteen epäröivien kannattaa muistaa, että kirjan päähenkilö vaikuttaa olevan suhteellisen onnellinen juopotellessaan ja myös tulevaa juopottelua suunnitellessaan. Samanlaisen tunnetilan toivoisi myös mahdollisemman monen itähämäläisenkin sekakäyttäjän saavuttavan.

Venedikt Erofejev: Moskova-Petuski
suom. Esa Adrian
Gummerus 1990: 166 s.

PS. Tämän kirjan teki TV:n kirjallisuusohjelmassa tunnetuksi nykyajan nuorison kovaäänistä ns. rocken roll-musiikkia esittävän Y.U.P.-yhtyeen keskeinen vaikuttajahahmo nimeltään Martikainen. Hän myös tiesi kertoa, että tämä teos jäi kirjailijan ainoaksi hänen varhaisen poismenonsa johdosta. Epäillään, ettei kirjailija Erofejev ollut täysin perillä resepteistään eikä drinkkiensä terveydellisistä haitoista ja vaaroista.

 

 

Maailman paras palloseura
24.04.2015, 17:39
 
Eilen Keskuskentän Aurinkokatsomon hyytävässä tuulessa minua lämmitti häivähdyksen omaisesti tunne, että olin seuraamassa maailman parhaan palloseuran peliesitystä. Nimittäin Kuopion palloseura voitti ansaitusti Vaasan palloseuran. Samaan aikaan Rovaniemen palloseura osoitti tosi surkeita otteita omassa pelissään ja kun Turun palloseura on pudonnut ansaitusti kokonaan pois ylimmältä sarjatasolta, niin eittämättä Kups on maailman paras palloseura.
 
Sellainen epävarmuustekijä olettamassani on, että Virosta saattaa löytyä Kupsiakin parempi palloseura. En ole seurannut Viron palloilusarjoja, mutta siellä saattaa pelata jokin hyvä palloseura. Virohan lienee jopa Suomeakin parempi potkupallomaa. Ainakin virolaisjoukkue, jonka nimi oli muistaakseni Kalju Mömmö, tai jotain sellaista, voitti pari vuotta sitten Eurokentillä Suomen parhaan joukkueen Hjk:n.
 
Tarkkaa mielikuvaa minulla ei ole tuosta ottelusta Hjk - Kalju Mömmö, mutta muistelen, että virolaisjoukkueen sentraalimönkijä, eli suomeksi keskushyökkääjä, oli helsinkiläisille liian nopea mönkijä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti