Kesällä kello 5	22.11.2017, 19:20
Lisää asiaa urheilun ja kulttuurin ykseydestä. Muudan Sotkamon Jymyn mies esitti minulle kysymyksen, kuka suomalainen keskimatkojen juoksija esiintyy Erkko Kivikosken (Iisalmen Visa) kehutussa uuden aallon elokuvassa Kesällä kello 5. Olen nähnyt tämän vuonna 1963 valmistuneen filmin telkkarista, mutta kyseiseen juoksijaan en ollut kiinnittänyt riittävässä määrin huomiotani, joten vastaukseni ei tullut kuin apteekin hyllyltä. Hyvä ja vaativa kysymys, jollainen erottaa miehet pojista. Arvasin ensin Tankki Salosta, mutta sitä ei hyväksytty. Sitten mielestäni keksin oikean vastauksen ja tarjosin Keijo Cederiä, jonka muistan olleen myös kulttuuri-ihmisen, koska hän soittelee hanuria. Väärin meni sekin ja seuraava arvaukseni Parta-Pekka Juutilainen osui oikeaan. Kysyjän mukaan Juutilainen joi elokuvassa olutta, jota tietoa minun on vaikea tuosta urheilumiehestä ja nuorison esikuvasta uskoa. Muistan kyllä, että sekä Ceder että Juutilainen olivat suuria julkkiksia lapsuudessani, mutta miesten ennätyksiä en enää muistanut, mielikuvani mukaan miehet olivat suunnilleen yhtä hyviä. Tarkistin netistä asian. 800 metrillä Juutilainen oli parempi, hänen ennätyksensä oli 147,5 ja Cederillä vastaava lukema oli 148,2. Sen sijaan tonnivitosella Ceder oli nopeampi ajallaan 3.43,7 Juutilaisen 3.46,8 vastaan. Noilla ajoilla miehet olisivat vielä reilut viisikymmentä vuotta myöhemmin olleet Suomen huippuja. Netti paljasti minulle Cederistä uuden ja yllättävän asian. Hän on niitä harvoja urheilijoita, jotka ovat saaneet elinikäisen kilpailukiellon maassamme, vaikka kyseessä ei ollutkaan doping-rikkomus. Muistelen, että ensimmäinen oli kiekonheiton olympiahopeamitalisti Antero Kiven tapaus. Hän sai elinikäisen kilpailukiellon, koska oli varastellut pukuhuoneissa kanssakilpailijoidensa rahoja. Sen sijaan Cederin kielto kytkeytyy kansainväliseen urheilupolitiikkaan. Vuonna 1963 Ceder osallistui yhdessä viiden muun TUL:n urheilijan kanssa Indonesissa järjestettyihin Ganefo-kisoihin, joissa hän sijoittui 800 metrillä kolmanneksi. Osallistumisen johdosta heille määrättiin elinikäinen kilpailukielto, joka onneksi myöhemmin muutettiin yhden vuoden mittaiseksi. Kilpailukielto kuitenkin esti Cederin mahdollisen osallistumisen Tokion olympialaisiin. Eräiden kehitysmaiden organisoimia Ganefo-kisoja pidettiin uhkana olympiaurheilulle ja siksi urheiluherroilla oli tiukka asenne niitä vastaan. Kommentit (0)
Velho Voutilainen	21.11.2017, 20:50
Suomalaisen ja samalla myös suonenjokelaisen jalkapalloilun tähtihetki nähtiin talvella 1986, jolloin Lahden Kuusysi eteni Eurooppa Cupissa puolivälierään ja kohtasi vieraskentällä Cupin tulevan voittajan Steaua Bukarestin. Kuusysi venyi tuossa ottelussa 0-0-tasapeliin kiitos ennen kaikkea loistavan suonenjokelaislähtöisen maalivahti Ismo Korhosen. Vähän myöhemmin Helsingin Olympiastadionilla Kuusysi hävisi 40.000 katsojan todistaessa tapahtumaa 0-1. Vierasjoukkue teki voittomaalinsa neljä minuuttia ennen virallisen peliajan päättymistä. Eurooppa Cupin loppuottelussa vähän myöhemmin Romanian armeijan joukkue Steaua Bukarest kukisti FC Barcelonan. Tarkkaa tietoa minulle ei sen pelin kulusta ole, mutta uskon sen olleen Romanian pojille helpompi ottelu kuin peli hyisellä Helsingin Olympiastadionilla. Kuusysi oli siihen Suomen historian paras jalkapallon seurajoukkue. Se oli aiemmilla kierroksilla pudottanut jatkosta sekä FK Sarajevon että Zenit Pietarin, joten joukkueen menestyksessä ei ollut pelkästään kysymys hyvästä tuurista. Kuusysiä valmensi Kuopiolaislähtöinen  Keijo Voutilainen, jota myös Velhoksi kutsuttiin. Melkoinen velho hän olikin, koska hän oli saanut joukkueen uskomaan, että Kuusysillä on mahdollisuuksia voittaa koko Eurooppa Cup.Tuollaista itseluottamusta ei suomalaisjoukkueilla enää ole. Jos Fc Barcelona, joka vuonna 1986 hävisi Steua Bukarestille loppuottelussa, juoksee ensi kesän Keskuskentälle kuten toivon, niin itsekin epäilen Kupsin lähtevän selkeänä haastajana peliin. Sen lisäksi, että Velho Voutilainen ikuisti nimensä maamme urheiluhistoriaan, on hän myös ikuistanut nimensä maamme kirjallisuuteen. Kirjailija Hannu Mäkelä nimittäin kertoo muistelmissaan lukioaikaisesta hiihtolomamatkastaan Sotkamoon ja matkalla tapaamastaan Voutilaisesta, joka oli luvatta istahtanut Mäkelän matkalaukulle, seuraavaa: "Olen tönäissyt häntä ja pyytänyt häntä kauniilla stadin slangilla suksimaan vittuun. Sen seurauksena mies on ponnahtanut vieteriukkona pystyyn ja tarttunut rinnuksiini ja paiskannut minut kumoon leveää savoa puhuen. Hän on tunnettu jalkapalloilija Keijo Voutilainen, minkä tajuan vasta paljon myöhemmin; Kuopion palloseuran eli Kupsin joukkue on Vuokatilla harjoittelemassa. Seuratoverit kiskovat miehen pois, hän käy kuumana kuin Kallion kundi ikään. Typerä tyyppi, lantapaukku, kusipää, minä mutisen. Suvikas ehtii hätiin ja käskee minun pitää suuni kiinni; siinä olisi voinut käydä pahemminkin, hän sanoo."   . Kommentit (0)
Suonenjokelaisen jalkapalloilun tähtiä ja tähtihetkiä	20.11.2017, 18:53
Kuten olen ehkä jo aiemminkin todennut, on suonenjokelaisen jalkapalloilun sankaritarina pitkä ja paksu kuin se kuuluisa gorillan käsivarsi. Kuten olen ehkä jo aiemminkin todennut, oli Supan kasvatti Kärkkäälän Pekka Onttonen pitkään HJK:n tukipylväs ja avainpelaaja sekä lisäksi joukkueen kapteeni, joka suoritti myös joukkueen rangaistuspotkut. Väkivahva Supan kasvatti Reijo Vaittinen oli pitkään MP:n kantava voima ja vanha maaotteluratsu, jolla on plakkarissaan myös suomalaiselle maajoukkuejalkapalloilijalle ainutlaatuinen mitali nuorten Em-kisoista. Silloin Suomi hävisi loppuottelussa niukasti Englannille. Miesten maaotteluita Vaittiselle siunaantui 13 kpl. Mainittakoon myös, että Reijon veljellä Supan kasvatti maalivahti Ismo Vaittisella on lukuisia nuorten maaotteluita ja hän pelasi pitkään silloisessa Mikkelin Pallokissojen mestaruussarjajoukkueessa. Jalkapallon läheinen sukulaislaji Futsal on myös löytänyt Suonenjoelta suuria lahjakkuuksia, joista päällimmäisenä nousevat mieleeni Supan kasvatit Kytölän veljekset Mikko ja Jukka. He kuuluvat Suomen maajoukkueen keskeisiin vaikuttajayksilöihin ja avainpelaajiin sekä maalinsylkijöihin, jotka ovat pelanneet myös Italian luunkuvilla rahakentillä. Ainakin toinen Kytölän veljeksistä on myös pitkään toiminut maajoukkueen kapteenina. Mutta sitten kaikista kovin uutinen. Joskus muinoin Kupsin veteraanikatsomossa minulle väitettiin kiven kovaa, vaikka itse väitettä ääneen epäilin, koska en ollut asiasta ennen kuullutkaan, että Suomen miesten jalkapallomaajoukkueessakin pelannut maalivahti Ismo Korhonen on Suonenjoen poikia. Nyt asialle on löytynyt varmistus, kun Wikipedia on alkanut kertoa sivuillaan tulikirjaimilla seuraavaa: Ismo Korhonen (s. 10. helmikuuta 1962 Suonenjoki) on entinen suomalainen jalkapalloilija. Maalivahtina pelannut Korhonen edusti uransa ajan lahtelaista Kuusysiä vuosina 1979–1991. Hänen aloittaessaan Kuusysi pelasi 1. divisioonassa, mutta seura nousi mestaruussarjaan kaudeksi 1982. Korhonen voitti heti nousun jälkeen Suomen mestaruuden ja vielä neljä lisää vuosina 1984, 1986, 1989 ja 1991. Suomen Cupin hän voitti kahdesti, 1983 ja 1987. Kaikkiaan Korhonen pelasi kymmenen kauden aikana 234 pääsarjatason ottelua. Korhonen pelasi maajoukkueessa vuosina 1983–1986 yhteensä seitsemän maaottelua. Korhonen toimi pelaajauran jälkeen Kuusysin maalivahtivalmentajana 1995 asti ja vuonna 2007 hänet valittiin FC Kuusysin puheenjohtajaksi. Ammatikseen hän työskentelee vakuutusalalla. Saavutukset Suomen mestaruus 1982, 1984, 1986, 1989, 1991 SM-hopea 1987, 1988, 1990 Suomen Cup 1983, 1987 Kommentit (3)
Puranen ja Pudas	19.11.2017, 19:58
Olenpa taas kirjoittanut tapani mukaisesti ropakantaa. Helsingin Sanomien Aikakoneen avulla löysin yleisurheilun Euroopan cup-finaalin tulokset, jotka säälimättä paljastavat, että Asko Pesonen oli korkeuskisan vihoviimeinen hänelle vaatimattomalla tuloksella 208. Sen sijaan Markku Tuokko voitti kiekonheiton SE-tuloksella 67,06. Toiseksi jäi tuleva olympiavoittajan Wolfgang Schmidt. Seppo Hovinen oli keihäässä toinen tuloksella 84,06. Mikäli suomalaisia ei olisi myöhemmin hylätty, maamme miesjoukkue olisi ollut Euroopan kuudenneksi paras, joka merkinnee sitä, että Suomi oli vuonna 1997 maailman seitsemänneksi paras yleisurheilumaa. Se oli aikaa se. Videomateriaalia en vuoden 1976 Euroopan cupin finaalista löytänyt, mutta sitä paremmin on materiaalia vuoden 1978 yleisurheilun Em-kisoista Prahasta. Videomateriaali paljasti armotta, etteivät Suomen keihäsmiehet olleet toipuneet Hovisen keihäskärystä, vaan miehittivät ymmärtääkseni keihäskisan kolme viimeistä sijaa nippanappa 70 metrin kaarilla. Muistan elävästi tuon keihäskilpailun; se on jäänyt painajaisena mieleeni. Mieleeni on jäänyt myös Prahan seiväskilpailu. Yleensä suomalaiset ihmettelevät ruotsalaisten tuuria kaikessa, mutta Prahan seiväskisassa oli meikäläisilläkin tuurintynkää. Antti Kalliomäki oli toinen ja Rauli Pudas voitti pronssia hypyllä, jossa rima oli katketa ja telineet kaatua, mutta siitä huolimatta rima ei pudonnut. Prahan keihäskisassa oli aika vaatimattomalla menestyksellä mukana Suonenjoen Yhteislyseon kasvatti Antero Puranen, joka vuonna 1979 oli maailmantilaston toinen Pentti Sinersaaren jälkeen tuloksella 92,74. Seuraavana vuonna Moskovan olympialaisissa viides, Sinersaari oli kuudes. Keihäsmies Purasen ja seiväsmies Pudaksen vaiheet sivuavat sikäli toisiaan, että Moskovan kisakylään tuli Suomesta puhelu ja soittaja halusi jututtaa Purasta. Pian selvisi, ettei pohjalainen soittaja tavoitellutkaan Purasta, vaan Pudasta, jonka nimi tuollaisessa tilanteessa viännetään ja kiännetään Pohjanmaalla muotoon "Purasta".  Prahan kisojen videojuttu löytää tästä  linkistä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/08/22/yleisurheilun-em-kisat-prahassa-1978 Kommentit (0)

DDR:n ainut käry	18.11.2017, 18:12
Tuo eilen esille ottamani yleisurheilutapahtuma oli vuoden 1977 yleisurheilun Euroopan cupin finaali Helsingissä, jossa piskuinen Suomi taisteli oivallisesti suurvaltojen joukossa. Maamme ei jäänyt miesten kisassa viimeiseksi, vaikka antoikin muille aika paljon tasoitusta, koska kolme maailman tai ainakin maanosan huipulla ollutta urheilijaamme kärähti dopingista, vaikka kisat järjestettiin Suomessa.Kolme meikäläistä arvottiin testeihin ja jokainen antoi selkeän positiivisen tuloksen, joka tässä yhteydessä on hyvin negatiivinen asia. Viimeistään tämä osoittaa, että suomalaiset ovat maailman rehellisintä kansaa. Käsitystä suomalaisten rehellisyydestä vahvistaa se, että myös Lahden hiihdon mömmönkisaskandaalin testit tehtiin kotimaisin voimin kotimaisille hiihtäjille. Monessa muussa maassa pissipullot olisivat vaihtuneet tai rikkoontuneet. Vuonna 1977 suomalainen doping oli todella amatöörimäistä puuhastelua. Iisalmen Visan korkeushyppääjä Asko Pesonen, joka oli parhaimmillaan Em-kisoissa viides, kertoi nauttineensa hormonitabletit juuri ennen kilpailua, koska uskoi niiden parantavan palautumista suoritusten välillä. Kärynneet heittäjät Markku Tuokko ja Seppo Hovinen uskoivat olivat paremmin perillä asioista, mutta eivät riittävästi. Heille oli joukkueen alan asiantuntijat antaneet ohjeen, jonka mukaan dopingaineiden käyttö on lopetettava 16 vuorokautta ennen kilpailuja. Se neuvo osoittautui sitten vääräksi. En löytänyt netistä tietoa siitä, monesko Suomi olisi ollut Em-cupin finaalissa ilman käryjä. Todennäköisesti aika korkealla, koska epäilen ainakin Tuokon ja Hovisen olleen ihan tuloslistan kärkipäässä. DDR:n aika puhtaat urheilijat voittivat sekä miesten että naisten joukkuekilpailut, vaikka sen verran itäsaksalaiset antoivat tasoitusta, että heidän vahva kuulantyöntäjättärensä Ilona Slupianek kärysi myös. Se oli muuten DDR:n urheiluhistorian ainut dopingkäry. Suomessahan niitä on ollut pilvin pimein. Kommentit (0)
Kulttuuria ja urheilua	17.11.2017, 19:11
Hyvä urheilutietokilpailukysymys on, mitkä kaksi urheiluseuraa liittyvät Aki Kaurismäen elokuviin. Oikea vastaus on, että Orimattilan Jymy ja Helsingin työväenpainijat. Elokuvassa Pidä huivistasi kiinni Tatjana Matti Pellonpää esittää nahkatakkista rokua, jonka selkämyksessä lukee Orimattilan Jymy. Elokuvassa Kauas pilvet karkaavat taas Helsingin työväenpainijat varaavat pöydän ravintola Dubrovnikista. Mutta erinomaisen hyvä ja vaativa urheilutietokilpailukysymys, joka erottaa miehet pojista, on se, kuka suomalainen urheilujohtaja ja ketkä suomalaisurheilijat esiintyvät Jörn Donnerin elokuvassa Miestä ei voi raiskata.  Kysymykseen liittyvät tapahtumat liittyvät elokuvassa ajalle 1 tunti 34 min - 1 tunti 35 min.  Elokuvan voi katsoa alla olevasta linkistä. Pikakelauksella voi internetin käsittelyn hyvin hallitseva henkilö nopeasti siirtyä filmillä mainitsemaani ajankohtaan. https://areena.yle.fi/1-599613  Kommentit (0)
Cheek	17.11.2017, 19:12
Eilen suurin uutinen oli se, että Cheek lopettaa. Luulin, että Cheek on jokin menestynyt lämminverihevonen, mutta kun netistä tarkastin asian tolan, paljastui, että Cheek onkin tunnettu kevyen musiikin esittäjä. Itse en ole kovin hyvin perillä kevyestä musiikista, koska olen enemmänkin kuunnellut ortodoksista kirkkolaulua. Kevyestä musiikista muistan kuitenkin sen verran, että nuoruudessani Reijo Taipale ja Taisto Tammi olivat suuria nuorisoidoleita. Mäkihypyn hallitsen kevyttä musiikkia  paremmin. Netti paljasti, että Cheek onkin oikealta nimeltään Jere Tiihonen, joka on lajityypillinen savolainen nimi, vaikka mies vaikuttaakin nykyään Lahdessa. Lahti on kova mäkihyppykaupunki, jossa oli maamme ensimmäinen sementtimäki, ja muistan miten Tiilikais-Pekka selosti hyppyhiihtokisoja Lahden sementistä, ja siihen aikaan mäkimiehillä oli aina varma alastulo, jollaisia nykyään ei enää ole. Ja mäkihyppyyn Cheekin kytkeytyykin, kuten hänen kotikaupungistaan saattaa päätelläkin ja korostettakoon lisäksi, että hän liittyy vahvasti myös kuopiolaiseen mäkihyppyurheiluun. Cheekin vaari oli Väinö Tiihonen, joka 30-luvulla hallitsi maamme ilmatilaa. Häntä kutsuttiin ensimmäisenä Puijon Peipposeksi. Tiihonen edusti maatamme jopa Garmischin olympiamäessä sikäli onnistuneesti, että vaikka hän sijoittui vasta yhdeksänneksi, hän kuitenkin selvisi itse kisapaikalle, joka on kuopiolaiselle mäkimiehelle kelpo saavutus. Toinen olympiaedustajaksi valittu Puijon Peipponen, jonka nimi jääkööt nyt tuntemani syvän myötähäpeän vuoksi mainitsematta, ei sen sijaan selvinnyt kisapaikalle, koska hän jo alkumatkasta Helsingissä sotkeentui naistenpeliin siinä määrin, että myöhästyi pommiin nukkumisen vuoksi kisajunasta. Niinpä hän katsoi parhaaksi ostaa lipun takaisin Kuopioon lähtevään junaan, jonka uskon olleen Lentävän kalakukon. Muuten mäkihyppääjät olivat tavallaan aikansa rokkareita ainakin siinä mielessä, että hekin siirtyivät tuonilmaisiin kohtuuttoman nuorina. Elokuvassa Pidä huivistasi kiinni Tatjana, rokkaria esittävä Matti Pellonpää lausuu syvällisesti Koskenkorvan nauttimisen lomassa ystävälleen Mato Valtoselle, jonka esittämällä peräkamarinpoika roolihahmolla oli pelkästään kahviaddiktio, että me rokut kuolemme nuorina. Niinhän Pellonpäällekin sitten kävi, mutta niin kävi myös molemmille edellä mainitsemilleni kuopiolaismäkimiehille ja sen lisäksi niin kävi myös legendaarisille kolmelle Pietikäisen veljekselle. Karkea arvioni on, että vanhan hyvän ajan kuopiolainen Puijon Peipponen eli noin nelikymppiseksi.Tuo nimeltä mainitsematon kuopiolainen mäkimies oli kuollessaan 34 vuotta, Väinö Tiihonen 44, Matti Pietikäinen 39 ja Aatto Pietikäinen 45, mutta Lauri Pietikäinen taisi sinnitellä lähes viisikymppiseksi. Erityisen surullinen oli Aatto Pietikäisen tapaturmainen kuolema. Hän yritti vesiränniä pitkin reisiä naisystävänsä luokse jonnekin kerrostalon yläkerroksiin, mutta vanhan mäkikotkan kynnet lipesivät vesirännistä loppumatkasta.   Kommentit (0)
Peräkonttimatkustus	15.11.2017, 18:42
Enemmän kuin se,  minä päivänä kesäkuussa 1941 suomalaissukellusveneet kävivät miinoittamassa naapurin aluevesiä ja oliko toiminta mahdollisesti laitonta, suomalaisia kiinnostaa se, minä päivänä kesäkuussa 2017 muudan valtiosihteeri, jonka nimen päälle en nyt millään pääse, matkusti auton peräkontissa pääministerin virka-asunnolta pois ja se, onko moinen toiminta laitonta. Muudan kansanedustaja, jonka nimen, sukupuolen ja puolueenkin päälle kyllä pääsen, mutta jotka jätän nyt syvän myötähäpeän vuoksi paljastamatta, kirjoitti blogillaan, ettei moisessa toiminnassa ole mitään laitonta. Moni asiantuntija on myötäillyt näkemystä asian laillisuudesta, tosin joku asiantuntija on kuitenkin uskaltanut epäillä, että jotain salailtavaa touhussa kuitenkin on ollut ja että porvarihallituksen valitsema viestintästrategialinja on asiassa pettänyt, kun se on pyrkinyt lausunnoillaan vääntämään selvän farssin komediaksi. Itse olen tuossa tieliikennelakia tutkinut sen alkuperäisessä ja väärentämättömässä muodossa ja tullut lopputulemaan, ettei laissa suoraan sanota, että peräkonttimatkustaminen on kiellettyä, mutta jos oikein hyvä juristi ryhtyisi pilkkua viilaamaan, niin turvavyötä peräkonttimatkustajan tulisi kuitenkin käyttää asian laillisuuden varmistamiseksi. Mielenkiintoinen oikeusprosessi syntyisi siitäkin, että missä määrin  myös ajoneuvon kuljettaja on konttimatkustamisesta vastuussa, kun on sallinut sellaisen toiminnan harrastamisen. Onko nyt valtioneuvoston pitkän mustan auton kuljettajan kortti vaarassa? Mielestäni valtakunnan syyttäjä Martti Nissisen pitäisi virkansa puolesta puuttua asiaan, mikäli hän omassa virkasyytejutussaan onnistuu säilyttämään virkansa.  Kommentit (2)
Pekka Visuri ja Georg Ots	15.11.2017, 18:48
Eilen Kuopion porvariston suosimalla Kuopion klubilla esitteli eversti ja valtiotieteen tohtori Pekka Visuri äsken ilmestynyttä kirjaansa Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941 – Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjan valossa. Teoksen suurin paljastus on se, että siinä todistetaan Saksan ja Suomen liittosuhteen olleen paljon tiiviimpi, mitä maailmalle on kehdattu myöntää. Kenraali Erfurthin päiväkirjat julkaistiin vasta nyt, vaikka ne olivat tutkijoiden käytössä jo 50-luvulla. Visurin mukaan Suomi oli hyvin innokas hyökkäämään Saksan rinnalla inhaan itään. Esimerkiksi kesäkuussa - 41 jo vuorokausi ennen Saksan hyökkäystä suomalaiset sukellusveneet miinoittivat Tallinnan edustan, ja sitten sodan alkaessa noin 20.000 ihmistä, eli noin 30 kertaa Estonian turman määrä, hukkui, kun Neuvostoliitto evakuoi Tallinnaa meriteitse. Suomen itsenäisyyden säilymisen kannalta hyvää tuuria oli se, ettei toisen maailmansodan alkua laitettu Suomen syyksi; niinhän olisi voinut käydä, mikäli joku venäläisalus olisi ajanut suomalaismiinaan. Toisen valtion vesien luvaton miinoittaminen on selvää huonotapaisuutta, josta seuraa vastuussa oleville rapsut. Jostain syystä miinaoperaatiota ei otettu esille sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Yksi suomalaismiinojen vuoksi uimasilleen joutunut oli myöhemmin meilläkin hyvin suosittu laulaja Georg Otsa, joka kuitenkin jaksoi rantaan asti, koska oli Viron 1500 metrin rintauintimestari. Muutama vuosi sitten tehtiin Otsista elokuva, jossa pelastuminen esitettiin niin, että hän olisi sinnitellyt pinnalla  kellumalla jonkun hukkuneen ruumiin varassa, mutta eppäillä tuotakin tietoa soppii. Kommentit (0)

Kalakukon synty	13.11.2017, 18:20
Kuten jo eilen totesin teatteriohjaaja Juha Hurme on viisas mies, joka pystyy uusimmassa kirjassaan selittämään syntyjä syviä, mm. maailmankaikkeuden ja savolaisuuden synnyn lisäksi pystyy hän selittämään kalakukon synnyn. Kalakukkoa pidetään yleisesti mitä tyypillisimpänä savolaisinnovaationa ja niin savolaisena sitä pidetään, että kun kalakukko avataan oikeaoppisesti savolaisittain, eli leikkaamalla sen päällyskuori auki, paljastuvat kuoren alta tyypilliset savolaiset aivot. Mutta Hurme paljastaakin, ettei kalakukkoa, tuota maailman vanhinta säilykettä ja savolaisen kulinaarisen ja terveydellisen katastrofin huipentumaa, ole keksitty Savossa, vaan sekin on tyypillinen Euroopan yhteisön ytimessä, eli Hansa-liitossa, kehitetty kulutushyödyke. Kalakukon nimikin on hansasaksalaisperäinen. "Se on virheellinen viännelmä-kiännelmä termistä "Fischkuchen (kalakakku)! Toisaalta on ilmeistä, että vain savolainen voi paistaa saman pullan sisään sekä sikaa että muikkua ja kutsua kokonaisuutta kukoksi", vakuuttaa Hurme. Itse olen jostakin lukenut, että monien kirkkoaarteiden lisäksi suomalaiset hakkapeliitat toivat kalakukon 30-vuotisesta sodasta. Sen verran hakkapeliitat myös antoivat keskieurooppalaiselle kulttuurille, että vielä 1900-luvun alussa Saksassa peloteltiin lapsia, että elleivät nämä ole kiltisti, niin hakkapeliitat tulevat. Tietääkseni savolaisilla sotilailla oli merkittävä rooli ruotsalaisten suurvoitoissa Keski-Euroopan hurmekentillä. Ainakin jonkin vääräuskoisten teurastukseen päättynyt suuri taisto voitettiin, kun Iisalmen suunnan miehistä muodostettiin merijalkaväen eliittiosasto, joka soutuveneistä käsin iski yllättäen vihulaisen kimppuun. Iisalmen Visan miehet  olivat oppineet kotikulmillaan veneen käsittelyn kukkotarpeita pyytäessään. Ylä-Savon miehet ovat vieläkin kovia tappelemaan; sen voi lukea harva se viikko Savon Sanomien rikossivuilta. Kommentit (0)
Kaiken historia	13.11.2017, 18:21
Teatteriohjaaja Juha Hurme on viisas ja hauska mies. Jo hänen edellinen vuosia sitten ilmestynyt kirjansa, jossa hän kertoi hulluksi tulemisestaan on jäänyt mieleeni. Varsinkin muistan, miten riemastuttavaa oli lukea, kuinka hänestä oli mukava painia mielitautiparantolan hoitajien kanssa. Hurmeen uusin kirja, joka on jostain syystä nimeltään Niemi, vaikka sen pitäisi olla Suomi, joka voittanee Finlandian,  kertoo maailmankaikkeuden historian ja samalla, myös savolaisuuden synnyn.Rohkenen lainata suoraan Niemen paljastuksia savolaisten synnystä: "Tähän murrosaikaan kuului myös eräänlaisen uuden heimon syntyminen Niemelle idän ja lännen saumaan Mikkelin tienoille, jonne saapui ns. ristiretkiaikaan uutta porukkaa Laatokan luoteisrannoilta vanhojen eräviljelijöiden sekaan. Täten muodostunut väliinputoajien sakki tunnetaan savolaisina; ihmisinä, jotka eivät oikein tunnu tietävän paikkaansa maailmassa ja jotka ehkä juuri siitä syystä ovat alusta alkaen olleet kykenemättömiä antamaan yksinkertaiseenkaan kysymykseen yksiselitteistä vastausta." Kun lukee hämäläisen Juha Hurmeen luonnehdintaa savolaisista, niin siinä kyllä jää vastuu pitkälle lukijalle. Kommentit (0)
Hiihtoliiton herrat	11.11.2017, 19:14
Jari Porttilan Talvilajien olympiasankareista kertovasta kirjasta paljastuu, että vielä vuoden 1960 Squaw Valleyn kisojen aikaan suomalainen naishiihto oli vielä amatöörimäistä puuhastelua. Eva Högin suksi katkesi ennen ensimmäistä starttia ja tytöltä pääsi itku, koska hän uskoi kisojen olevan osaltaan ohi, sillä hänellä oli vain yhdet sukset. Hiihtoliiton herrat olivat hänelle vakuuttaneet, että asialle ei mahda mitään, koska varasuksia ei ole. Topakka Siiri Äitee Rantanen puuttui sitten tapausten kulkuun.  Hän tiesi, että Järvisen tehdas oli lahjoittanut joukkueelle varasuksia ja Siiri oli jopa nähnyt kasan varasuksia Hiihtoliiton herrojen vessassa, kun oli käynyt hakemassa Hiihtoliiton herrojen majoitustilasta romaaneja ajankulukseen. Siiri marssi Hiihtoliiton herrojen puheille ja kertoi, että varasukset on Evalle saatava. Päävalmentaja Veli Saarinen oli ihan ihmeissään moisesta älyttömästä vaatimuksesta, koska hänen mukaansa suksia ei todella ollut. Vielä enemmän ihmeissään Saarinen oli, kun Äitee näytti hänelle Hiihtoliiton herrojen vessasta löytyvän suksikasan ja ihmetteli, että mistä ihmeestä ne sukset olivat sinne päätyneet. Eva Hög sai sitten varasukset, mutta Siiri Rantanen on varma, ettei ilman hänen määrätietoista toimintaansa tämä olisi jäänyt suksitta. Äitee epäilee, että Hiihtoliiton herrat olivat ajatelleet myydä sukset pimeästi eteenpäin. Muistanpa, miten siihen aikaan, kun Suomen yleisurheilu oli maailman huipulla, Pauli Nevala ja Jorma Kinnunen arvostelivat Urheiluliiton herroja monestakin asiasta, mutta kyllä Hiihtoliiton herrojenkin toiminnassa olisi ollut ehkä vieläkin enemmän sanomista. Kommentit (0)
Työläishiihtäjätär	10.11.2017, 19:07
Luinpa tuossa vastailmestynyttä Jari Porttilan Talvilajien olympiasankarit-kirjaa, jossa heti ensimmäisessä luvussa on mielenkiintoista tietoa naishiihtomme historiasta. Lydia Wideman voitti naishiihdon ensimmäisen olympiakullan Oslossa ylivoimaisesti. Hän löi 10 kilometrin kisassa Mirja Hietaniemen minuutilla, vaikka laski ulos viimeisen virkistäytymispisteen jälkeisessä mäessä, koska siemaisi tarjotun juoman ensin henkeensä ja yski sen jälkeen nesteen silmilleen eikä hetkeen nähnyt mitään. Tarina ei kerro, mitä juoma oli; ainakin mieshiihdon puolelle loppumatkasta turvauduttiin niihin aikoihin miestä väkevämpiin aineisiin. Ylivoimastaan huolimatta Lydia ei ehkä ollut Suomen paras naishiihtäjä. Hänellä oli nimittäin identtinen kaksoissisar Tyyne, joka vielä edellisenä talvena oli voittanut siskonsa minuutilla. Mutta hän lopetti uransa yllättäen siihen talveen juuri ennen olympialaisia. Porttilan kirjassa kerrotaan, että Lydian mukaan Tyyne oli sekaantunut sodan jälkeen politiikkaan, eikä hänen vasemmistolaista katsantokantaansa hyväksytty kaikkialla. Kilpailujen järjestäjät eivät päästäneet Tyyneä kisoihin, mutta koska hän oli ihan Lydian näköinen, hän ilmoittautui kisoihin sisarensa nimellä. Kovalta kuulostaa Tyyne Widemanin tapaus. Oliko todella niin, että Hiihtoliiton herrat eivät hyvällä katsoneet työläishiihtäjätärtä? Menettikö Suomi montakin arvokisamitalia, kun maan parasta naishiihtäjää syrjittiin poliittisin perustein? Lydian mielestä Tyyne päätti lopettaa uransa ennen olympialaisia, koska politiikka vei hänet. Tuosta traagisesta tapauksesta haluaisi kuulla enemmänkin. Olen luullut, että ainoastaan Rooman olympiakullan Suomi menetti, koska hymyilevää miestä, eli nyrkkeilijä Olli Mäkeä, ei kisoihin huolittu politiikan vuoksi, mutta Tyyne Widemanin syrjintätapauksessa on samoja piirteitä. Kommentit (0)
Vaskiratsastaja	09.11.2017, 19:38
Pietari Suuren ratsastajapatsas, jota Vaskiratsastajaksikin kutsutaan, on Pietarin kävijöille tuttu. Toissailtaisessa tv-ohjelmassa kerrottiin, että sen jalustana oleva valtava kivi, on ihmiskunnan historian suurin lihasvoimalla liikuteltu esine. Tarkastin internetistä, että järkäle on siirtovaiheessa painanut 1500 tonnia ja viimeistelyn jälkeen sen paino on pudonnut 1250 tonniin. Luulen, etteivät ihmeinä pidettyjen Egyptin pyramidien rakentamisessa käytetty läheskään yhtä painavia elementtejä. Kuitenkin faaraoiden aikaan rakennustekniikka on ollut jo lähes samalla tasolla kuin 1750-luvulla, jolloin Vaskiratsastajan perusta siirrettiin. Kangit, vivut, telat ja köydet tunnettiin jo muinaisessa Egyptissä ja samanlaiset vehkeet olivat käytössä, kun kivenjärkälettä lähdettiin raahaamaan inkeriläiskylästä Pietariin. Internetin mukaan siirtolohkareelle piti rakentaa vallan oma tie. Suuri osa Pietarin rakennuskivistä on tuotu Suomesta, varsinkin Virolahdelta, mutta Pietarin ratsastajapatsaan jalusta on Lahtan kylästä Inkeristä, eli kuitenkin suomenkieliseltä alueelta. Luulenpa, että kaukaisia Koivistoisten sukulaisia on ollut siinäkin projektissa köydenjatkona. Kaikki Koivistoiset eivät suinkaan soutaneet Savoon, vaan moni jäi Inkeriin.  Ensiksi Ukkoskiveksi kutsuttu siirtolohkare raahattiin Suomenlahden rantaan ja siellä se nostettiin lautalle, jolla matka jatkui lopulliselle sijoituspaikalle. Kuudenkilometrin maamatkaan  kului aikaa neljä ja puoli kuukautta. Yhtenä Pietari Suuren hulluuden merkkinä on pidetty sitä, että Venäjän pääkaupunki päätettiin rakentaa suolle. Asia ei ole osoitus Pietarin hulluudesta vaan viisaudesta. Suon ohuen turvekerroksen alla on kova maa, ja seudulle rakentaminen on ollut helppoa, koska korkeuserot eivät ole haitanneet. Sitä paitsi suolle on ollut helppo kaivaa kanavia, joita on voinut hyödyntää rakennustarpeiden siirtelyssä. Kommentit (0)

Luille rakennettu kaupunki	08.11.2017, 20:31
Television historiasarjat saavat yleensä minut hetkessä nukahtamaan, mutta eilen tuli Teemalta ohjelma Pietari Suuresta, jonka aikana  pysyin valveilla. Brittijuontaja oli sen verran pirtsakka ja simpsakka, ettei uni tullut millään silmään. Ja mielenkiintoinenkin ohjelma oli. Tykkään painaa mieleeni numeroita enkä ole ennen tiennytkään painaa mieleeni, että Pietarin kaupungin rakentamisessa arvioidaan noin 100.000 rakentajan joutuneen luopumaan ainuvastaan. Kaupunki ei siis olekaan rakennettu hirsipaalujen varaan, kuten yleensä uskotaan, vaan ihmisluiden varaan. Jonkun itsensä pöhköksi lukeneen historian dosentin tulisi laskea, moniko noista rakentajavainajista oli inkeriläisiä. Inkeriläisiä oli 1700-luvun alussa noin 70.000 ja luulen, että heidän menetyksensä olivat hirvittävät. Itse asiassa uskon inkeriläisten olevan ihmiskunnan heimoista eniten kärsinein heti amalekilaisten jälkeen, jonka heimon Herra kaikessa armossa ja viisaudessaan määräsi Raamatussa hävitettäväksi niin, ettei heidän muistokaan säily. Minun mielessäni se kuitenkin on säilynyt ja luulen, että amalekilaisten muisto on ihmiskunnan mielissä säilynyt inkeriläisten muistoa paremmin. Ymmärrän eilisen ohjelman jälkeen vallan mainiosti erästä Junikkalan Villeä, jonka kansa seisoimme joskus ihastelemassa sisältä Iisakin kirkon valtavuutta, mutta Ville ei suostunut päätään nostamaan, koska sekin kirkko oli revitty kansan selekänahasta eikä hän arvostanut sillä menetelmällä rakennettua loistoa, joka ymmärrettävää onkin. Ville taisi olla vennamolaisia ja vennamolaisten sosiaalinen omatunto ihmiskunnan vääryyksille oli herkempi kuin vennamolaisten nykyisten seuraajien perussuomalaisten ja se taisi olla osasyy puolueen hajoamiseen viime kesänä. Kommentit (1)
Me too ja Lapuan liike	07.11.2017, 18:54
Sortavalan ulkomuseokaupunki on lempparikaupunkini, jota olen muutaman kerran kunnioittanut läsnäolollani, mutta Sortavalan historiallisesti arvokkaalla Seurahuoneella en ole vielä päässyt käymään. Aion kuitenkin vielä tässä elämässä siellä yöpyä ja käydä samalla tutustumassa sen historiallisesti arvokkaaseen pianohuoneeseen. Nimittäin pianohuoneessa virkaa tekevä puolustusvoimain komentaja kenraali K. M. Wallenius oli juopottelemassa parhaaseen kieltolakiaikaan erinäisten muiden samanhenkisten herrasmiesten kanssa, samalla kun he järjestivät presidentti K. J. Ståhlbergin ja tämän vaimon muilutuksen. Tosin asianosaisten vahvan humalatilan vuoksi lopullinen totuus asiasta jäi täysin selviämättä, koska kukaan ei tapausten kulkua enää myöhemmin muistanut. Kuulustelupöytäkirjoista kuitenkin selviää, että presidentti Ståhlbergin  kaappaus ei ollut ainut eikä nykymittapuun mukaan myöskään vakavin rikos, joka pianohuoneessa tapahtui. Nimittäin Walleniuksen seurueeseen kuulunut everstiluutnantti Kuussaari syyllistyi myös naisten ahdisteluun, joka ilmeni ylenmääräisenä tarjoilijattaren kähmimisenä, lääppimisenä ja vonkaamisena. Tarjoilijattaren kertomuksen mukaan everstiluutnantti Kuussaari tarrasi häneen kiinni ja yritti panna polvelleen puhuen samalla hävyttömiä, kuten: "Minulla on hyvä kalu". Kun everstiluutnantti ei irrottanut otettaan eivätkä seurueen muut upseerit puuttuneet tapahtumien kulkuun, sivalsi tarjoilijatar everstiluutnanttia kasvoihin sillä seurauksella, että tämän nenästä alkoi valua verta. Lasse Laaksosen upseerien sopimattomasta juopottelusta ja muusta arveluttavasta käyttäytymisestä kertova massiivinen teos Viina, hermot ja rangaistukset siis paljastaa sen uuden tiedon maamme historiasta,  ettei presidentti Ståhlbergin muilutus tapahtunut täysin ilman verenvuodatusta, kuten tähän asti on yleisesti uskottu. Kommentit (0)
Kenraali Taavetti Laatikainen ja hänen lähettinsä	06.11.2017, 19:00
Eilisestä kenraalien inhimillisiä heikkouksia käsittelevästä teemasta löytyy todistajan lausunto kolmisen kymmentä vuotta sitten ilmestyneestä Paul Koskisen muistelmakirjasta "Elämä syleilyssä".     Kommunistiksi epäillyn sotamies Paul Koskisen poliittisesta luotettavuudesta ei oltu talvisodan aikana täysin varmoja. Kuitenkin kansallisen hädän hetkellä häntäkin tarvittiin ja miehelle yritettiin löytää kykyjä ja taipumuksia vastaava tehtävä. Hän joutui kenraali Taavetti Laatikaisen esikuntaan lähetiksi, jonka toimenkuvaan kuului vartioida esikunnan pihalla ollutta suojeluskuntapatsasta, koska oli ilmennyt, että varsinkin yöaikaan monet, etenkin Koskisen inhoamat lotat, kävivät sihauttelemassa sen suojassa.     Kunnon sotamies Koskinen hoiti suomalaisen sotilaan lailla velvollisuutensa tunnollisesti joutuen jopa varoituslaukauksien avulla turvaamaan suojeluskuntapatsaan tahrattomuuden. Talvisota päättyi ja pohjimmiltaan rauhanmiehenä Koskinen päätti juhlistaa tapahtumaa. Hän lämmitti saunan ja houkutteli paikalle erään kansakoulunopettajattaren. Mutta Koskisen muistelmien mukaan huolellisesti suunniteltu operaatio ei onnistunut.     Savolaissyntyinen, huumorintajustaan ja lihavuudestaan maankuulu kenraali Taavetti Laatikainen ymmärsi myös elämän pikkuilojen päälle ja niinpä hän suoritti oikea aikaisen intervention. "Pappa Laatikainen tulikin paikalle iloisena, ystävällisenä ja puuteria poskilla. Minun piti sinä iltana käydä kansakoulunopettajattaren kanssa saunassa ja telläämässä, mutta sen tekikin Laatikainen. Tälle miehelle en ole kaunainen, pappa Laatikainen oli niin humaani ihminen, että jos kaikki miehet olisivat hänenlaisiaan, niin sodat jäisivät sotimatta."     Tuohon voi vain sanoa, että helppoahan sitä on olla humaani ihminen, kun toinen ensin lämmittää ensin saunan ja houkuttelee kansakoulunopettajattarenkin valmiiksi paikalle tellättäväksi. Laatikainen oli muutenkin kova mies saunomaan. Sota-aikanakin hän saattoi kadota päiväkausiksi esikunnastaan saunareissuilleen. Mikään vesipoika ei Laatikainenkaan ollut, mutta Mannerheim katseli Laatikaisen taipumuksia sormiensa läpi, koska arvosti tämän turtahermoisuutta. Häntä ei yksi suurhyökkäys paljoa hetkauttanut.     Kommentit (0)