perjantai 22. tammikuuta 2016



Maailman viisain mies

Jatkamme eilisellä synkällä lopun aikoja enteilevällä linjalla, joka on maailmallakin hyvin suosittua. Ilta-Sanomissa oli juuri näyttävä juttu professori Stephen Hawkingista, jota pidetään yleisesti maailman viisaimpana ja siksi myös synkkämielisimpänä ihmisenä.

Tosin viisaan maineen voi selittää se, ettei tämän vaikeasta sairaudesta kärsivän miehen puheesta saa juurikaan selkoa. Vähän samanlainen tapaus oli Suomessa asianajaja Matti Wuori, jota pidettiin maamme viisaimpana miehenä, mutta senkin maineen saattoi selittää Wuoren puheen epäselvyys. 

Hawking otti Ilta-Sanomien mukaan pari päivää sitten synkästi kantaa maailman menoon. Tulevaisuuden uhkista Hawking otti esille ydinsodan, ilmaston lämpenemisen ja geenimuunnellut virukset. Hänen mielestään tieteen ja teknologian kehitys tulee luomaan vain ”uusia tapoja, miten asiat voivat mennä pieleen”.


Hawkingin mukaan planeetta Maata kohtaavan katastrofin todennäköisyys tiettynä vuonna voi olla aika pieni, se kasvaa ajan myötä ja siitä tulee lähestyvä väistämättömyys seuraavien tuhansien tai kymmenien tuhansien vuosien aikana. Professorin mukaan ihmiskunta voi selviytyä, jos se perustaa siirtokuntia muualle avaruuteen.
 
Hawkingsin näkemys ei ole uusi eikä yllättävä ihmiskunnan historiassa. Toimiessani neljännesvuosisata sitten Heinolan kunnalliselämässä toin esille, että myös Heinolan tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää käynnistää suunnitelmat siitä, että ainakin muutama kaupungin asukkaista siirrettäisiin ulkoavaruuteen perustettavaan siirtokuntaan, ja näin pyrittäisiin turvaamaan älyllisen elämän jatkuminen myös tulevaisuudessa. Minulla oli mielessäni valmiina jopa nimilista avaruuteen ammuttavista kaupunkilaisista.


Kommentit (0)



Lopun ajan merkit

Häjyt-elokuvassa ihmetteli vanha pohjalaispappa maailmanmenoa, joka on äitynyt kerrassaan kummalliseksi, koska pikkulikat polttaa tupakkia, raavaat miehet syö salaattia ja nuoret klopit kuolee puukkohon, koska eivät osaa enää viiltää vaan tökkivät. Itsekin näen lopun ajan merkkejä ilmassa. Samanlaista on meno kuin viimeisten aikojen Roomassa, jossa kansalaiset kansalaispalkan turvin kuluttivat aikaansa valjakkokilpailuissa ja gladiaattorien tappelunäytöksissä.
 
Valjakkokilpailuista tulee mieleen, että silloisen Kansainvälisen olympiakomitean toiminta oli Roomassa lähes yhtä korruptoitunutta kuin nykyisen KOKO:n. Esimerkiksi vuoden 66 olympialaisissa valjakkoajon kullan voitti keisari Nero, vaikka keskeytti kilpailun. Nero voitti myös samoissa kisoissa laulukilpailun, siis silloiset Euroviisut, mutta siinä tapauksessa tuomaripeli ei ollut yhtä silmiinpistävän väärää, koska kyseessä oli pitkälle arvostelulaji.
 
Itä-Hämeessä oli vuoden ensimmäinen rallikilpailu nimeltään Jari-Pekka ralli, jonka ulosajoja esittävää videopätkää on parissa päivässä katsonut noin 666 666 moottoriurheilunystävää, joka katsojamäärä on hirmuinen ja tuo mieleeni Johanneksen ilmestyksen pedon luvun. Videota katsellessani eniten ihmetyttää se, että rallin katselijat näyttävät tekevän inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen, jotta he onnistuisivat työntymään autojen alle.
 
Suosittu näyttää olevan myös tuore nettivideo, jossa aikamme gladiaattorit, eli jääkiekkoilijat, viihdyttävät yleisöä tappelunäytöksessä aiheuttamalla toisilleen vakavia aivovammoja. Video ei sovi herkille katsojille. Minun lapsuudessani tuollaisen katseleminen olisi sopimatonta, josta kiinni jäämisestä olisi kansakoulussa seurannut 13 tuntia kovennettua arestia. Me katselimme ainoastaan mäkihyppyä emmekä missään tapauksessa toivoneet pahoja kaatumisia vaan varmoja alastuloja.

Kommentit (0)



Normaalit ruokajuomat

Isänmaallinen mies-elokuvassa kiljaisee ruotsalaishiihtäjätär rasistisesti, että ”en finne igen”, kun hän törmää lumihankeen sammuneeseen Toivoon, joka toimii muodollisesti hiihtomaajoukkueen varajohtajana, vaikka toimii tosiasiassa hiihtojoukkueen elävänä verisäiliönä.
 
Täyttä varmuutta minulla ei ole siitä, että perustuuko tapaus todellisuuteen. Sen kuitenkin muistan, että eräissä kisoissa kävi niin, että eräs hiihtoliiton herra sammui lumihankeen, vaikka vakuutti myöhemmin nauttineensa pelkästään normaalit ruokajuomat. Kyseinen hiihtoliiton herra oli minulle silloin aivan tuntematon nimi ja nyt tulikin mieleeni, että hän saattoi olla elokuvan Toivon esikuva, joka oli valittu korkeaan asemaansa pelkästään veriarvojen perusteella.
 
On myös paljon mahdollista, että Lahden v. 2001 aikainen hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M Petäjä saattoi olla valittuna tehtäväänsä veriarvojen perusteella, koska siihen malliin mies punoitti haastatteluissa, vaikka ei ollut edes Hemohessiä nauttinut.
 
Yritin löytää kaikkitietävästä ja kaukaa viisaasta Internetistä lisätietoa tuosta normaalit ruokajuomat nauttineesta hiihtoliiton herrasta, mutta siitä tapauksesta tietoa ei löytynyt. Sen sijaan toisesta normaalit ruokajuomat nauttineesta herrasta, eli kokoomuksen entisestä puoluesihteeristä Pekka Kivelästä, tietoa löytyi.
 
Kivelähän luovutti pari kymmentä vuotta sitten verta nenästään Tallinnan lentoasemalla, vaikka oli nauttinut vain normaalit ruokajuomat. Pahansuopa media väitti, että normaalien ruokajuomien nauttimisen lisäksi mies olisi myös isotellut, etuillut ja ryssitellyt. Mies itse kuitenkin kiistää jyrkästi moisen käyttäytymisen tästä linkistä löytyvässä ohjelmassa ja kertoo, että yhdeksän luotettavaa todistajaakin löytyy asialle.

Kommentit (0)



Isänmaallinen mies

Eilen tv:ssä nähty Arto Halosen Isänmaallinen mies oli virkistävä ja mieltäylentävä elokuva. Ihmettelen, ettei se ole vielä niittänyt kansainvälistä mainetta, mutta luulen, että ainakin norjalaiset saattaisivat siitä tykätä, joten myyntiponnistelut kannattaa suunnata sinne.
 
Jos nyt jotain vikaa elokuvasta pitää hakemalla hakea, niin itseäni häiritsi pääosien esittäjien vaatimaton hiihtotaito. Itse olisin palkannut hiihtotaitoisia sijaisnäyttelijöitä elokuvan vaativiin hiihtokohtauksiin. Sen sijaan sivuosissa esiintyneet amatöörinäyttelijät onnistuivat erinomaisesti.
 
Esimerkiksi entinen pikajuoksija Ben Johnson, joka oli juuri parahultainen valinta tällaiseen doping-aiheiseen elokuvaan, onnistui taksikuskin roolissaan upeasti. Kunniamaininnan ansaitsee myös pappia esittänyt sanoittaja Ilkka Vainio, vaikka hänen ei tarvinnutkaan lausua yhtään repliikkiä, toisin kuin Ben Johnsonin, joka joutui laskemaan englannin kielellä kolmeen ja hyvin hän vuorosanansa muistikin. Muistelen, ettei Isänmaallisen miehen papin rooli ole ensimmäinen Ilkka Vainion elokuvissa esittämä rooli, vaan jossain muussa filmissä hän on esittänyt uskottavasti hautausurakoitsijaa.
 
Ohjaaja Arto Halosella on ollut helppo työ Isänmaallisen miehen juonen laadinnassa. Hänen ei tarvinnut itsensä keksiä mitään, vaan kaikki elokuvan kohtaukset perustuivat tositapahtumiin. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Halosen seuraavaa elokuvaa, jonka uskon olevan nimeltään Lahti 2001. Toivottavasti Aake Kalliala esittää siinä Hartsaa, Pirkka-Pekka Petelius Marja-Liisaa, Mikko Leppilampi Mika Myllylää ja Jesper Pääkkönen Jari Isometsää.

Kommentit (0)



Kärkkääläisiä



Muutama päivä sitten julkaisin valokuvan vuodelta 1936, joka esitti ilmeisesti vain Kärkkäälän työmestaruuskilpailujen osanottajia ja toimitsijoita. Anne Koivistoinen, joka on Kärkkäälässä syntyneen, mutta Nurmijärvelle muuttaneen mansikanviljelijä Onni Koivistoisen (1922-2015)  miniä, lähetti minulle ystävällisesti kuvan, jonka uskon esittävän samojen työmestaruuskilpailujen runsaslukuista yleisöä. Kuvassa on lähes 100 henkilöä eli noin kolmannes kylän väestä.

Maa on niin kaunis-virren mukaan miespolvet vaipuvat unholaan ja niin on tuonkin ihmisjoukon osalta suurelta osin tapahtunut. Joitain kuitenkin vielä mielestäni tunnistan; esimerkiksi lapsuudessani kylän taksimiehenä toimineen Paloniemen Ienokin, eli Eino Koivistoisen, tunnistan sukuni näöltä, vaikka hän ei lähisukuani olekaan kuvan oikeasta laidasta. Kuvan vasemmassa laidassa eturivissä istuu mielestäni Kanadaan muuttanut sukulaismieheni Veikko Närhi noin 14-vuotiaana.

Ihan kuvan vasemmassa yläkulmassa erotan Kakkisen salon maaherran Olli Koivistoisen, jota Kakkisen Olliksi kutsuttiin, kiiltävän mustalippaisen lippahatun; tuollainen hattu on nimittäin Ollilla eräissä muissa valokuvissa. Samasta sukunimestä huolimatta Ollikaan ei ole lähisukuani.

Salon maaherran alla olevat henkilötiedot löytyvät Wikipediasta. Wikipedian tietoihin ei ole aina luottamista ja tässäkin tapauksessa siellä on väärää tietoa. Kakkisen salon suurpommituksessa pommeja pudotettiin loppiaisena 1940 todellisuudessa vain 25 kappaletta, eikä 60 kuten artikkelissa kerrotaan. Koneitakin oli vain noin kymmenen. Suurpommituksessa Ollin seinäkello vaurioitui lievästi ja myös puntari putosi seinältä, mutta se ei onneksi kärsinyt vaurioita.
Lainaus Wikipediasta:

Olli Koivistoinen

Olli Koivistoinen eli Kakkisen Olli (18. joulukuuta 1877 Suonenjoki1953) oli Suonenjoen ja Karttulan rajalla Kakkisen salon erämaa-alueella asunut sanavalmis savolaisukko josta on jäänyt elämään paljon tarinoita. Häntä kutsuttiin Kakkisen salon muaherraksi. Kakkisen salo oli Ollin elinaikana tietön, louhikkoinen ja soinen erämaa-alue Suonenjoen keskustaajaman koillispuolella.
Olli Koivistoinen syntyi Räsahon talon saunassa Loviisa Koivistoisen aviottomana lapsena, hänen isänsä oli tohmajärveläinen miilunpolttaja Olli Haara. Ollilla ja hänen vaimollaan Kustaavalla oli taas kaksi poikaa joista kumpikin kuoli isorokkoon. Jonkinlaisena metsänvartijana toiminut Olli Koivistoinen asui vaimoineen suon laidassa sijainneessa vanhassa mökissä joka saattoi olla peräisin 1700-luvulta.
Kauko Vainion kirjassa kerrotaan että talvisodan aikana loppiaisena 1940 noin parikymmentä venäläistä pommikonetta pudotti Ollin mökin lähiympäristöön noin 60 suurta räjähdepommia. Mökille ja sen asukkaille ei koitunut vahinkoja, mökin seinältä vain putosi kello ja puntari.Epäselväksi jäi oliko pommitus tarkoituksellinen vai halusivatko lentäjät vain päästä eroon pommilastista. Pommituksesta jäivät muistoksi vain suolle syntyneet suuret pommikuopat.
Kakkisen salolla olevaan suureen 5 metriä korkeaan siirtolohkareeseen, Ollin kiveen, on hakattu Kakkisen Ollin muistokirjoitus. Ollin mökistä on säilynyt puolet ja se palvelee nykyisin syksyisin Jouhtenisen metsästysseuran hirvenlihan paloittelupaikkana.
Kauko Vainio on julkaissut kaksi Olli Koivistoisesta kertovaa omakustannekirjaa:
  • Kakkisen Olli - kertomus Olli Koivistoisesta, omalaatuisesta humoristista ja poikkeuksellisesta salon ukosta. 1957
  • Kopratalakkunnoo - kertomus sanavalmiista savolais-ukosta ja hänen lähiympäristöstään. 1977


Kommentit (2)




WP 35 palasi voittokantaan

Jo oli korkea aikakin. Nimittäin jääpallojoukkue Warkauden Pallo 35 katkaisi eilen pitkään jatkuneen tappioputkensa ja voitti Lappeenrannan Veiterän. WP 35 olikin jo pelannut kolme vuotta voitoitta ja hävinnyt 42 ottelua peräkkäin. Toivotaan, että tuo ennakoi Varkauden nousua muillakin elämän aloilla.
 
En tiedä nykyään itseni lisäksi maastamme muita kuin entisen eduskunnan kansliapäällikön Seppo Tiitisen, joka kypsässä 26 vuoden iässä astui suojelupoliisin johtoon ja sai siksi lempinimen Isi Tiitinen, joka seuraisi nykyään jääpalloilua. Ennen sotia jääpallo sen sijaan oli maamme suosituin pallopeli ja Ruotsissakin taitaa vielä nykyäänkin olla jääpallossa enemmän katsojia kuin jääkiekossa.

Kolmannenkin jääpallon ystävän tiedän. Varkaudessa syntynyt entinen uutisankkuri Heikki Kahila mainitsee muistelmissaan seuranneensa lapsuudessaan jääpalloa ja varsinkin Wp 35:n otteita, mutta muistelun luotettavuutta häiritsee se, että hän kertoo varkautelaisten joskus seuran huippuaikoina 1950-luvulla voittaneen jopa Neuvostoliiton maajoukkueen. Tuota on vaikea uskoa – kyseessä saattoi olla vaikkapa Varkauden ystävyyskaupunki Petroskoin lähettämä porukka, jonka mainosmielessä kerrottiin olevan maajoukkueen.

50-luvulla WP 35 oli jääpalloilun huipulla, koska siihen aikaan kansainvälinen kilpailu oli sen verran vaatimatonta, että Ahlströmin tehtaalla oli varaa ylläpitää omaa ammattilaisjääpallojoukkuetta.Tosin virallisesti kyseessä olivat amatööripelaajat, koska muodollisesti he olivat paperitehtaan tyontekijöitä.
 
Kansainvälisen kilpailun löysyydestä kertoo sekin, että kun joskus 60-luvun alussa runoilija Jukka Itkosen paperitehtaalla työmiehenä ollut isä kuoli äkillisesti hyvin nuorena ja äiti jäi kahden pojan yksinhuoltajaksi, niin kotiin ilmestyi yllättäen Ahlströmin riistokapaitalistisuvun edustaja, jonka suvun erään edustajan Varkauden punakaarti taisi lahdatakin kapinan aikaan, joka kertoi, että rouva Itkosen mies oli hyvä ja tunnollinen työmies ja että rouva Itkonen voi aloittaa työt tehtaalla kahden viikon kuluttua. Nykyään ei tuollaista enää tapahdu vanhoilla tehdaspaikkakunnilla.


Kommentit (0)



Anoppi lähti viimeiselle matkalleen


Anoppi siunattiin päivällä viimeiselle matkalleen kristillisin menoin. Karjalaisille tyypilliseen tapaan hautajaiset olivat hauskat vaikka paljon itkettiinkin. Nuori vapaamielinen pappi pyysi sitten lopuksi, että voitaisiin laulaa jotain tilaisuuteen sopivaa. Yritin esittää, että perinteisten virsien lisäksi, voitaisiin laulu tango Satumaa, josta anoppi tykkäsi kovasti ja joka minusta sopii hyvin tunnelmaan, mutta jostain syystä nuori vapaamielinen pappi ei innostunut esityksestäni.

Paljon myös vainajaa muisteltiin. Kysyin, että muistaako joku muu anopin evakkotarinoita, jotka olisivat kohuromaanin aiheeseen sopivia. Yleisestä käsityksestä poiketen evakkoja ei läheskään aina otettu hyvin vastaan. Anopin evakkotarinoita eivät muut muistaneet. Kerronpa nyt muutaman, kun en itse tilaisuudessa niin pystynyt tekemään.

Olin kerran anopin kanssa konsertissa, jossa Puijon Laulun raavaat uroot esittivät Veikko Lavin Evakon laulun. Siinä kerrotaan, että lotat jakoivat taivaan mannaa eli kuumaa kauravelliä. Anoppi muisti ainakin hänen saamansa oli pahasti pohjaan palanutta.
Sekään ei Lavin laulussa ole totta, että lähtöaikaa olisi ollut 15 minuuttia. Ainakin uukuniemeläisilläkin oli anopin mukaan puoli tuntia aikaa kerätä kalleimpansa, mutta samalla piti ehtiä ampua myös eläimet. Anoppi katseli nurkan takaa, kun siinä meni myös hänen oma vasikkansa Lumikki.
Pakomatkan sekasorrossa anopilta varastettiin myös nukke ja lapaset, ja tulipalopakkasessa olisi saattanut hyvinkin paleltua, ellei Emma-täti olisi kerjännyt Kerimäen pappilasta käsineet. Ensimmäinen yö vietettiin Kerimäen maailman suurimmassa puukirkossa. Kun 60 vuotta myöhemmin seisoimme samalla paikalla, vaikutti anoppi jotenkin vaisulta.
 
Pohjanmaalla ei uukuniemeläisiä otettu avosylin vastaan. Kuusi henkeä asutettiin yhteen huoneeseen, jossa ei ollut edes hellaa. Ruoka piti valmistaa kolmijalalla uunissa. Onneksi oli polttopuita, sillä syvästi uskovainen Emma-täti määräsi Tane-enon ja Pekka-enon varastamaan VR:n ratapölkkyjä. Koulussa evakkoryssiä koulukiusattiin. Ekaluokkalainen täysorpo anoppi meni piiloon koulun portaiden alle. Kriisiterapiaa ei silloin tarjottu.
 
On suuri valhe se yleinen uskomus, että Sisä-Suomessa olisi karjalaispakolaiset otettu  hyvin vastaan. Suonenjoelle sijoitettu  Aira Samulinkin kertoo muistelmakirjassaan vähemmän mairittelevia asioita lupsakkaista savolaisista.
Kun eräs suojärveläinen ukko perheineen asutettiin Suonenjoelle, aloitti naapurin isäntä järjestelmällisen kiusaamisen. Yhteiskunta ei puuttunut asiaan eikä vapaaehtoisia katupartioitakaan ollut avuksi. Kiusaaminen loppui vasta, kun karjalaisukko kävi poikineen antamassa naapurille ns. asennekasvatusta. Pois lähtiessään vieraat vielä vakuuttivat, että kun seuraavan kerran tullaan, niin sitten tapetaan – meistä joutaa yksi mies vaikka linnassa istumaan.
Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia:
https://www.youtube.com/watch?v=nR2ip6nHBqg   
 
 
   

Kommentit (0)



Siionin silta

Pitkään mietin, mitä tuo Matilaisen Veikon albumista löytyvä tunnelmallinen kuutamokuva esittää. Selasin nettiä ja löysin omalta blogiltani selityksen asiaan, eli tuon alla olevan kuvan, jossa esiintyy myös Sorsa-laiva samaisen sillan kanssa. Kuvassahan on tietysti Suonenjoen Siionin silta, joka nimestä päätellen kytkeytyy vankasti paikkakunnan körttiläiseen menneisyyteen.
 
Körttiläisethän ajattelevat, että jos kerta syntiä tehdään, niin sitä pitää tehdä iloisin mielin eikä mitenkään salassa, vaan julkeasti ja jälkeenpäin synnintekemistä pitää katua ja pyytää anteeksi. Niinhän se Paavo Ruotsalainen opetti ja antoi käytöksellään esimerkkiä. Vieläkin näitä körttiläisoppeja kannatettaan Savossa viljalti.
 
Muinaisella Siionin sillalla oli veikeä rakenneratkaisu, jolla pyrittiin turvaamaan laiva- ja veneliikenteen edut harjoitettaessa henkilö- ja bagaashiliikennettä. Jos silta joskus uusitaan, niin vaadin ehdottomasti, että se pitää entistää juuri tuollaiseen kuvan esittämään kuosiin.
 
Tuosta Sorsa-laivasta tulee mieleeni, että oppikoulun ekaluokalla meillä oli pitkät ruokatunnit ja niiden ajanvietteeksi silloiset pikkupojat osasivat omatoimisesti kehittää harrastustoimintaa. Nykyäänhän ne vain pelaavat sisällä tietokonepelejä. Me sen sijaan harrastimme sekä ulkoilua että liikuntaa ja kävimme joutoajalla kivittämässä tuota kuvan Sorsa-laivan hylkyä.
 
Jostain merkillisestä syystä Sorsa-laiva oli päätynyt opettaja Sorsan, eli Vempulan, rantaan ihan koulun lähelle. Opettaja Sorsalla ja laiva Sorsalla ei ollut käsittääkseni mitään suhdetta, vaan Sorsan päätyminen Sorsan rantaan johtui pelkästä sattumasta.
 
Emme olleet häiriintyneitä vaan pelkästään läpeensä perkeleellisiä. Itse tuskin syyllistyin Sorsan kivitykseen, en ainakaan muista niin tehneeni ja ainakaan en heittänyt ensimmäistä kiveä. En edes muista, että olisimme ajatelleet asiaan liittyvän mitään luvatonta.
 
Sorsa-laiva oli rakennettu joskus vuosisadan alussa ja se liikennöi Suonteella vuoteen -60 asti, jolloin se jäi lahoamaan hyödyttömänä. Muistelen kerrotun, että laivan kapteenilla oli paha ärrävika, mutta siitä huolimatta hän kuulutti ujostelematta, että "syrjäkaria eteenpäin".
 
Tarinan mukaan eräänä synkkänä ja myrskyisenä syksy-yönä paatti oli seilannut jossain Hulkkolan perukoilla. Kansivahti, liekö ollut se sorakieli kapteeni,  oli tähystänyt keulassa ja sitten huutanut konemiehelle: "Paas parj purjlaakia taaksepäin, laeva männöö lepikkoon!"

 

Kommentit (0)



Petäisen sillat


Matilaisen Veikon albumista löytyi tuollainen kuva, jonka sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys synnyttää, uskon esittävän ensimmäistä Pitkä-Petäisen siltaa, joka jakaa keskeltä tuon viisi kilometriä pitkän mutta kapean ja matalan järven, jota myös kosteikoksi voisi kutsua.  
 
Tuo ensimmäinen silta on tehty reilut sata vuotta sitten. Sen rakensi eräs Koponen, ja kun muut kyläläiset eivät osallistuneet hankkeeseen, rakentaja esti muilta sillan käytön ketjulla, joka oikein onkin. Tietooni ei ole tullut, etteikö sillanrakentaja ihan hyvin voinut olla salibandyn mestarijoukkue Seinäjoen Peliveljien valmentaja Tommi Koposen esi-isiä.
 
Sen sijaan luulen, ettei maailman tunnetuin suonenjokelainen, eli näyttelijätär Tiina Koponen, joka paremmin tunnetaan Raakel Liekkinä, ole samoja Koposia. Hän on kirkonkylän tyttöjä eikä kärkkääläisiä. Se, mitä Raakel yleisölle näyttelee, jääköön kertomatta, sillä lapset tai jopa naiset voivat tätä lukea.
 
Alempi kuva esittää nykyistä siltaa, jonka Keski-Suomen pioneeripataljoona on näköjään rakentanut, mikäli siltakannen sigreeraukseen on uskominen, muistaakseni viime vuosituhannen loppupuolella. Lienevät tehneen sen hyvin halvalla harjoitustyönä. Ennen maamme talonpoikais-työläisarmeija halusi pitää esimerkillisellä tavalla hyviä suhteita paikalliseen väestöön, jonka tukeen se toiminnassaan nojautui.

Epäilen, että nykyään kaiken maailman kilpailutussäännökset estävät moisen pr-toiminnan. Lisäksi poikiamme tarvitaan sillanrakentamisen sijasta nykyään ottamaan osaa erilaisiin toisella puolella maailmaa käytäviin sotiin.




Kommentit (0)



Liberaali ja fasistit

Eilen mainittu kenraali Hjalmar Siilasvuo oli tunnetusti poliittisilta mielipiteiltään liberaali ja se saattoi olla selitys sille, että hänet määrättiin tekemään yhteistyötä Pohjois-Suomessa saksalaisten kanssa. Tällä henkilövalinnalla Mannerheim halusi estää liian läheiset suhteet aseveljiin.
 
Hyvin suunnitelma onnistuikin, koska Siilasvuon ja saksalaisten suhteet eivät muodostuneet lämpimiksi. Saksalaiset pääsivät syyttämään Siilasvuota jopa sellaisestakin, että tämä oli käyttänyt saksalaisesta aseveliupseerista nimitystä Schweinhund, jota he pitivät erittäin suurena loukkauksena, vaikka sekä sika että koira ovat sympaattisia eläimiä. Siilasvuo itse pahoitteli tapahtumaa myöhemmin ja selitti käyttäneensä sikakoira-nimitystä pelkästään siksi, koska ei hallinnut saksaa niin hyvin, että olisi ymmärtänyt täysin sanan merkityksen.
 
Kenraali Siilasvuon liberaalit mielipiteet saattavat olla selityksenä sille, ettei hän tullut toimeen everstiluutnantti Arne Somersalon kanssa. Somersalo oli maamme johtava kansallissosialisti ja hän istui eduskunnassakin IKL:n edustajana. Somersalon itsetuhoisen käyttäytymisen Jatkosodan alussa saattoi selittää se, että hän pettyi syvästi ihailemiensa saksalaisten joukkojen avuttomuuteen pohjoisen erämaissa.
 
Kenraali Siilasvuon liberaalit mielipiteet saattavat selittää myös sen, että osa hyökkääjän joukoista säilytti ainuvansa Talvisota-aikaan Suomussalmella. Tuhansien miesten yöllinen pakomatka takaisin rajan taakse Suomussalmen kirkonkylästä kymmeniä kilometrejä Kiantajärven jäätä pitkin onnistui vain, koska komentajat Hjalmar Siilasvuo ja Paavo Susitaival eivät olleet puheväleissä eikä tieto venäläisten pakenemisesta kulkenut osastojen välillä. 
 
Paavo Susitaival oli kiivas IKL:n mies. Kun suomalaisten taistelua länsimaisen demokratian puolesta ihailevat länsimaalaiset lehtimiehet kysyivät Raatteentien taistelujen sankarilta hänen poliittista kantaansa, hän kertoi suoraan olevansa fasisti, joka toteamus sai lehtimiesten ilmeet mietteliäiksi.

Kommentit (0)




Työpaikkakiusaaminen

Seppo Porvalin Päätalo-kirjasta oivalsin sen, että Suomen historian pimeisiin puoliin perehtyneellä Teemu Keskisarjalla olisi syytä selvittää myös kenraali Hjalmar Siilasvuon edesottamuksia Vienan-Karjalassa Jatkosodan alkuvaiheissa.
 
Nimittäin kummalliselta tuntuu, että Siilasvuon lähimmistä alaisista kolme kuoli syksyllä 1941 epäilyttävissä olosuhteissa. Viime aikoina tehdyt työpaikkatutkimukset ovat paljastaneet, että maamme seurakunnat ovat nykyään henkisesti raskaimpia työympäristöjä, mutta helppoa ei ollut myöskään kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon johtaman III:n armeijakunnan esikunnassa.
 
Eversti Verner Viikla otti divisioonankomentajana vastuun näennäisen huonon sotamenestyksen johdosta ampumalla itsensä Karmalammella 18. joulukuuta 1941. Tapauksen jälkeen hänelle myönnettiin Mannerheim-risti. Viiklan huonon sotamenestyksen selittää osittain se, että Mannerheim oli nimenomaan kieltänyt suomalaisia katkaisemasta Muurmannin rataa.
 
Eversti Jussi Turtola kaatui Pinkosalmella 29. elokuuta klo 16.40 ollessaan pienen tiedusteluryhmän johtajana. Hänen mieltään painoi esimerkiksi se, että yhdessä ainoassa hyökkäyksessä Pudasjärvelle tuli yli sata sotaorpoa. Ennen tiedusteluretkelle lähettämistään hän oli lähettänyt Siilasvuolle radiolla viestin, että ”kyllä täällä kaatuakin voidaan”. Kaatumisen jälkeisenä päivänä everstiluutnantti Turtola ylennettiin everstiksi ja 12. syyskuuta hänelle myönnettiin 1. luokan vapauden risti peräti miekkojen kera. 
 
Erikoinen oli myös everstiluutnantti Arne Somersalon kuolema 17.8.1941 Kiestingissä. Somersalo oli komennettu suomalaisista ja saksalaisista kootun osaston johtoon, joka hyökkäsi kohti Louhea. Hyökkäykseen lähdettäessä hän puki itsensä näyttävimpään univormuunsa, nousi hevosen selkään ja ratsasti epäröimättä tiedustelijoiden edellä päin vihollisen pikakivääriä, joka alkoi rätistä ja Somersalo putosi satulasta kuin kana orrelta.

Kommentit (0)



Kissankultaa kiiltävää

Muistanpa, miten reilut 50 vuotta sitten ilmeisesti Kotalahden kaivoksen perustamisen myötä, malmikuume iski myös Kärkkäälään. Varsinkin Koivulan Matti, eli Matti Koivistoinen ja Kauppisen Alvar olivat innokkaita malmimiehiä. Heidän malmikuumeensa tarttui muihinkin kuläläisiin ja jossain vaiheessa jo uskottiin, että Kärkkäälään, jonnekin Jussilan maille olisi suunniteltu kuparikaivosta ja Outokumpu oy suorittikin koeporauksia.

Itsekin etsin kypsässä viiden vuoden iässä innokkaasti malmikiviä, joiden avulla pyrittiin jäljittämään kaivoksen paikkoja ja tiesin, että sellaisen ns. kansannäytteen löytäjälle oli luvassa huomattava rahapalkinto. Lottoahan ei vielä tuolloin maassamme harrastettu.

Onnistuinkin löytämään erinomaisen kullankiiltoisen kiven, jonka uskoin olevan merkittävän löydön, mutta teurastaja Aaro Kiiskinen, joka oli viisas mies, kertoi löytöni olevan kissankultaa, jolla ei ole arvoa. Mutta Aaropa olikin väärässä.

Nimittäin Kalle Päätalolla lyödään edelleenkin rahoiksi, ja joulun alla ilmestyi taas hänestä kertova Seppo Porvalin kirja nimeltään Kersantti Kalle Päätalo - mestarikirjailijan sota. Tuossa kirjassa kerrotaan, että yhtenä syynä saksalaisten hyökkäykselle Pohjois-Suomesta kohti Kuolan niemimaata olivat alueen luonnon rikkaudet.Sieltä löytyi rautaa, nikkeliä, kuparia ja glimmeriä eli katinkultaa.

Katinkultaa oli siihen aikaan strategisesti tärkeä aine, koska sitä käytettiin radiolaitteiden sähköneristeenä. En usko, että katinkullalla on enää merkitystä hienoelektronisissa laitteissa, mutta luin juuri Taloussanomista, että katin kullalle on keksitty uusi erittäin tärkeä käyttömahdollisuus. Siitä nimittäin voidaan valmistaa erinomaisia akkuja ja se pystyy korvaamaan kalliin ja harvinaisen litiumin. Ja kissankultaa kiiltävää löytyy maapallolta litiumia paljon enemmän.


Kommentit (0)



Ville Haapasalo jatkaa Venäjän kierrostaan

Ville Haapasalo jatkaa televisiossa Venäjän kierrostaan. Viimeksihän sarjan nimenä oli muistaakseni Jäämeri kolmessa promillessa ja nyt mies liikkuu 30 päivää Volgalla. Avausjaksosta jäi mieleeni kertomus, joka vahvistaa näkemystäni siitä, että suomalaiset ja venäläiset ovat veljeskansaa.

Haapasalo kertoi, että yksi hänen ensimmäisistä Venäjän kokemuksistaan oli se, kun hän oli Pietarissa todistamassa, kuinka sikäläinen vodkalastissa ollut kuorma-auto oli kaatunut ja arvokas lasti oli valumassa viemärikaivoon. Mutta sikäläiset nokkelat alan miehet eivät jääneet avuttomina seuraamaan katastrofin etenemistä, vaan omilla vaatekappaleilla he patosivat vodkapuron ja alkoivat latkia tätä arvokasta venäläistä kansallisjuomaa tuulensuojaan. Myös suomalaiset pystyisivät tuohon.

Itse asiassa Kannaksen halkijuoksun aikaan kesällä -44 tapahtui Viipurissa vastaava viinanpelastusoperaatio. Silloin sotapoliisit olivat rikkoneet sikäläisen viinakaupan pullot ja arvokkaat juomat virtasivat valtoimenaan haaskuuseen, mutta suomalaissotilaat yrittivät vielä raivoisasti pelastaa mitä pelastettavissa oli.

En ole varma Heinolan vuosinani kuulemani tarinan todenperäisyydestä. Sen mukaan eräs nimeltä mainittu Heinolan puolen mies olisi ampunut erään huomattavan korkea-arvoisen upseerin, kun tämä oli ilmestynyt keskeyttämään Viipurin viinakaupan tuotteiden pelastusyrityksiä. Erityisperusteena upseerin ampumisessa vedottiin siihen, että ammutun upseerin autosta olisi löytynyt huomattava määrä saman liikkeen tuotteita.

Kommentit (0)



Mailan heitto

Sosialistisessa mediassa pyörii Kasperi Kapasen voittomaali vähän samaan malliin kuin muinoin Mikael Granlundin ilmaveivi, joka taisi lopulta päätyä postimerkkiin asti. Olen Kapasen suorituksen tarkastanut videolta moneen kertaan ja tapahtumien kulku on seuraava.
 
Kapanen harhauttaa kaksi hidasta mutta kankeaa venäläispakkia niin, että he törmäävät toisiinsa, kaatuvat ja kaatavat samalla myös maalivahdin. Toisin sanoen Kapanen kumosi harhautuksellaan yli puolet vastustajan kentällisestä. Videolta vaikuttaa siltä, että suomalaissankarilla oli puolisen minuuttia aikaa kiertää vastustajan maalia ja työntää sitten kiekko pörsään.
 
Tosin pörsään tyntö ei tapahdu kaikessa rauhassa, sillä Venäjän kaatunut maalivahti yrittää mailansa heittämisellä pelastaa tilanteen. Se olisikin ollut mielenkiintoinen tilanne, jos heitetty maila olisi maalin estänyt kiekon pörsään päätymisen.
 
En ole varma sääntökirjan sanamuodosta, mutta ainakin teoriassa maali olisi ehkä sittenkin hyväksytty, vaikka kiekko ei olisi koskaan pörsään päätynytkään. Tosin olisi ollut ulkopoliittisesti sangen mielenkiintoinen tilanne, jos amerikkalaistuomarit olisivat hyväksyneet maalin, vaikka kiekko ei siis koskaan pörsään päätynytkään. Siinä olisi liberaalidemokraatti Zirinovski saanut uutta tuulta purjeisiinsa.
 
Mailalla heittäminen on harvinainen tapahtuma jääkiekossa, vaikka sitä käytetään muuten monella tapaa astalona eli tilapäisaseena pelin tuoksinassa. Aarne Honkavaara kertoo muistelmissaan, kuinka kerran 50-luvun mm-kisoissa Unkarin mies pääsi karkuun Jugoslavian puolustajalta, mutta tämä säilytti kylmän harkintakykynsä ja heitti mailansa kuin keihään karkuun päässeen vastustajan lapojen väliin.

Kommentit (0)



Markus-setä


Nuorten mm-loppuottelu oli hermoja koetteleva, mutta kummasti hermojännitystä laukaisi se, kun kaikki 2,5 miljoonaa tv-katsojaa saivat kuulla, kuinka kisastudion henkilökunta pohdiskeli ennen jatkoerän alkua ääneen sitä, että vieläkö ehtii käydä kusella. Vanhojen herrasmiesten Tiilikais-Pekan ja Nopos-Paavon aikaan ei moisia lipsahduksia sattunut; korkeintaan ääneen saatettiin pohdiskella sitä, että jokohan tämä kiikari on tyhjä. 

Tosin Markus-sedälle sattui kerran vähän vastaava tapaus. Hän piti radiossa Lastentuntia, joka oli huomattavan läryävähenkinen kaikkien lasten ikioma ohjelma, vaikka Markus-setä lienee ollut siviilielämässään vähän samankaltainen kuin hänen myöhempi kollegansa Nasse-setä, eli hän inhosi lapsia koko sydämestään. 



Ainakin hyvän tarinan mukaan Markus-setä kerran lopetteli ohjelmansa läryäviin terveisiin pikkuystäväisilleen jotenkin siihen malliin, että ”kuulemiin, kuulemiin rakkaat lapsukaiseni”, mutta sitten hän ei epäonnekseen huomannutkaan, että lähetys vielä jatkui ja niinpä kaikki pikkuystäväiset kuulivat Markus-sedän toteavan siunatuksi lopuksi, että ”nyt tämä äijä suksii paskalle”.


Kommentit (0)



Uusi melkein uukuniemeläinen kansallissankari

Maamme on saanut uuden kansallissankarin. Sosialistisesta mediasta olen lukenut, että uusi kansallissankari Kasper Kapanen ja muukin hänen sukuhaaransa mainitaan Uukuniemen Sihvosten sukukirjassa, johon itsekin tavallaan kuulun väärän koivun kautta. Nyt on Uukuniemi sitten myös kiekkoiltu maailmankartalle.

Ja jos Sihvosten sukua olisi tutkittu tarpeeksi pitkälle, olisi sukukirjaan lisättävä myös Kaarle Suuri ja montakin Jeesus Nasaretilaista, koska kyseessä oli kaksi tuhatta vuotta sitten hyvin tavallinen aramealainen nimi, sillä 20 sukupolven takaa meistä itse kullakin on tuhat esi-isää ja esiäitiä, 30 sukupolven takaa heitä löytyy miljoona ja 40 sukupolven takaa tuhat miljoonaa.

Tähän asti Uukuniemi on tunnettu lähinnä urotekoihin yltäneistä urheilijoistaan, mutta hengenjättiläisiäkin löytyy. Nimittäin yhteen aikaan maamme älykkäimpänä miehenä pidetty filosofi Pertti ”Lande” Lindfors korostaa muistelmakirjassaan, jonka nimi oli muistaakseni Katuojasta dosentiksi tai jotain sellaista, että hänen isänsä oli turkulainen kommunisti ja äitinsä uukuniemeläinen fasisti, os. Sihvonen.

Vaikka filosofi Lindfors ei muistelmissaan edes yrittänyt peitellä älykkyyttään, korosti hän vielä sitäkin, että hänen se muuvankin vehje oli ennätysmäisen pitkä, kun niitä vehkeitä joskus yliopistomiesten kesken vertailtiin.Tuolla mainitsemallani anatomisella erityispiirteellä on ollut merkittävä vaikutus maamme tiedepolitiikkaan. Luin joskus Lasse Lehtisen kokoaman "Aarno Laitisen kauneimmat kolumnit Iltalehdessä", ja sinnä kerrottiin, mistä pohjimmiltaan on ollut kysymys Suomen filosofien vuosikymmeniä jatkuneissa oppiriidoissa.
 
Riidan tausta on Laitisen mukaan seuraava. Eräällä kaljareissulla maamme filosofeille syntyi riita siitä kenellä on pisin. Kilpa ratkaistiin siten, että pöydälle pantiin jonoon markan kolikoita, ja kuka eniten pystyi "jäsenellään" pyyhkäisemään niitä lattialle, oli voittaja. Kun filosofi Pertti "Lande" Lindforsin suorituksessa putosivat pöydältä kaikkien markkojen lisäksi tuhkakuppi ja kukkavaasi, siitä puhkesi filosofian oppiriita, josta tiedemaailma sai kärsiä 50 vuotta.

Kommentit (3)



Mummoni Hilda - kylän kehrääjämestari


Kilpailuhenkistä on Kärkkäälän väki. Tässä Veikko Matilaiselta saamassani kuvassa poseeraavat Berliinin olympiavuonna 1936 Kärkkäälän miesten ojankaivuu- ja naisten kehruukilpailujen osanottajat katsellen luottavaisina tulevaisuuteen, koska he eivät tulevaisuuttaan vielä onneksi tiedä.  

Tapahtuman vastuullinen järjestäjä maantalousohjaaja Nyyssönen erottuu kilpailijoista selkeästi, koska hänellä on kravatti. Lisäksi tunnistan mummoni Hilda Koivistoisen, os. Närhi ja hänen veljensä Kalle Närhin. Lisäksi uskon kuvassa olevan myös Rosa Korhosen ja Kullervo Vainion. 

Iso musta mies takana oikealla on Kalle Karttunen, joka oli silloin kylällä Satulamäessä työmiehenä. Karttunen oli syntyjään pielaveteläisiä ja Kekkosen lapsuuskavereita. 32 vuotta myöhemmin hän vielä osoitti ainoana kirkonkyläläisenä solidaarisuutta potkupallojoukkueellemme Kärkkäälän Juventukselle pitäjän nappulaliigassa Euroopan hulluna kesänä vuonna -68. Kun Kallen kannustuksesta huolimatta hävisimme Kaatron Liverpoolille 2-1, huusi poispäin kävelevä Kalle riemuitsevalle yleisölle, että "mänkeepäs Kärkkäälään talavella, niin ette pärjee".  

Ja oikeassahan tämä vanha viisas mies olikin. Muistan, että samana vuonna koulujen Suonenjoen koulujen mestaruuskilpailussa otimme Korhosen Timon ja Urpon kanssa kirkkaan kolmoisvoiton sarjassa 3-4-luokkalaiset. Jos osallistujien lukumäärää ei olisi ollut rajoitettu koulua kohti kolmeen, olisi Kärkkäälän koulu ottanut viitosvoiton. 

Työmestaruuskilpailujen tulokset eivät ole syöpyneet kylän kollektiiviseen muistiin, vaikka aihetta olisi. Kyllähän esimerkiksi taitava kehrääjä ja ojankaivaja on yhteiskunnalle arvokkaampi yksilö kuin vaikkapa joku pitkälle alkoholisoitunut mäkihyppääjä. Muistan kuulleeni, että mummoni Hilda olisi voittanut kylän kehruumestaruuden, josta asiasta tunnen vielä suurta ylpeyttä.
 

Kommentit (1)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti