Härkälän palo ja tiku

Eilen aamulla ihmettelin palaneen käryä ja ajattelin, että aikaisinpa on mökkinaapuri ryhtynyt grillaamaan. Päivällä alkoi savu leijailemaan Pyhäjärven yllä, joka todisti sen, ettei mökkinaapuri grillannutkaan, vaan jo perinteiseksi muodostunut metsäpalokausi oli taas alkanut. Iltapäivällä lentokone ja kaksi paloautoa ilmeisesti koettivat etsiä palopaikkaa, mutta sitä ei löytynyt Suomen puolelta.

Tv:n aamu-uutiset kertoivat tänä aamuna, että Parikkalan ja Kiteen seutu kärsivät savuhaitoista, koska itärajan takana metsä palaa voimalla ja näytettiinpä vallan elävää kuvaa pontevista sammutustöistä, vaikkakin epäilen, että elävässä kuvassa näytettiin jotain aiempaa kotimaista metsäpaloa, koska paloautot olivat samanlaisia kuin Suomessa.

Uukuniemeläinen Pekka Muukkonen kertoo Facebookissa saaneensa netistä selville, että metsä palaa entisessä Uukuniemen Härkälän kylässä noin viiden kilometrin päässä rajalta, ja toivoa sopii, että entisen hyvän itäisen naapurin palomiehet onnistuvat sammutustöissä ja rouvani kesämökki säästyy tällä kertaa.

Harva ei ole se kesä, jolloin metsä on palanut itärajan takana. Varsinkin parikymmentä vuotta sitten loppukesän palo oli niin vaikuttava, että vallan pelkäsin tukehtuvani tikuun ja ahdistustani lisäsivät myös samaan aikaan näkemäni elämäni huimimmat revontulet. Käsittääkseni revontulet eivät kuitenkaan johtuneet metsäpalosta. Metsäpalojen aiheuttama ja minua kovasti ahistanut tiku, ahisti muuten myös Kalle Päätalon isää Hermannia aina sen jälkeen, kun Riitu-vaimo oli saunan lämmittänyt. 

Toivottavasti kukaan ukrainalainen kenraali ei lue tätä, koska hän voi keksiä sen huonon idean, että droneparvi voisi käydä tuikkaamassa Moskovan ja Pietarin seudun metsät tuleen, jotta niiden synnyttämä tiku pakottaisi Venäjän eliitin rauhaan.

Tässä Pekka Muukkosen ansiokas selvitys palopaikasta: https://www.facebook.com/pekka.muukkonen.58

Suuri ja mahtava Kazakstan

Kyllä ei voi suomalaisen jalkapalloilun tasoa moittia, ei ainakaan liiaksi. Eilen Kups pelasi historiansa tärkeimmän ottelun Euro-kentällä kazakstanilaista Kairat Almatya vastaan ja hävisi 3-0. Eikä tuo pelin lopputulema ole se tärkein tilastotieto, vaan tärkein on se, että ensimmäisellä puoliajalla kuopiolaiset eivät ampuneet kertaakaan vastustajan maalia kohti. Sitten erotuomarikin havaitsi, että joukkueiden tasoero oli liiallinen ja ajoi yhden Kairatin pelaajan kentältä, jonka jälkeen ottelu tasoittui niin, että Kupskin pääsi laukomaan kaksi kertaa. Niinpä laukaukset olivat pelin loputtua 21-2, joka todistaa joukkueiden tasoeron noin valovuodeksi.

Tässä yhteydessä pitää kuitenkin muistaa, että Kazakstan on suuri ja mahtava valtio. Pinta-ala on 2,7 miljoonaa neliökilometriä, asukkaita 20  miljoonaa ja bkt/as on peräti 26.000 taalaa, joka on peräti 10.000 enemmän kuin Venäjällä. Alamatyn kaupungissa on 2,3 miljoonaa asukasta ja niinpä uskon kaupungin jalkapallojoukkueen pelaajien palkkojen olevan moninkertaiset kuopiolaisiin verrattuna. En usko, että Kazakstanissa on Suomea kovempi verotus, joten sinne on helppo ostaa ulkomaalaisia huippupalloilijoita.

Bkt muuten vääristää valtioiden talouksien vertailua ja parempi mittari olisi ostovoimatarkastettu bkt, joka laskutapa suosii jossain määrin köyhiä maita. Niinpä esimerkiksi ostovoimatarkastetulla bkt:lla mitattuna köyhänä pidetyn 145 miljoonan asukkaan Venäjän kansantalous on suurempi kuin 80 miljoonan asukkaan Saksan. Tosin Venäjällä kansantuotetta kasvattaa kovasti erilaisten tappovehkeiden valmistus, joka tällä hetkellä vienee Saksalta vain noin 2 % kansantuotteesta, Venäjällä luku lienee ainakin 6 %.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kazakstan

Esa Rossi ja Leo Jokela

Kun maamme johtava kirjailija Antti Heikkinen vieraili Suonenjoella, esitin hänelle, että iisveteläinen voidetehtailija Esa Rossi ja hänen valmentamansa sala-ammatilaishiihtäjät sekä heidän ihmeelliset seikkailunsa olisivat hyvä seuraavan kirjan aihe. Heikkinen ei tainnut innostua asiasta, koska hänellä on juuri työn alla mölläri Petäjäsaaren taistelussa.

Kerroin Heikkiselle mahdollisen tulevan Rossin talli-kirjan mielenkiintoiseksi taustatiedoksi sen, että eräässä Kiveen hakatut -kirjasarjan osassa paljastetaan, että maamme parhaimpiin näyttelijöihin kuulunut Leo Jokela olisi ollut suksivoidetehtailija Esa Rossin lehtolapsi, eli savolaisittain Rasva-Rossin huorpoeka. Tieto oli sen verran uusi ja yllättävä, että kuulustelin asian johdosta erästä Rossin suvun edustajaa, joka jopa pahastuneen oloisesti kiisti tiedon jyrkästi.Itsekin epäluuloisena ihmisenä pidän tarinaa liian hyvänä ollakseen totta.

Kuulustelemani Rossin suvun edustajan mukaan korkeintaan Esan velipoika olisi saattanut tulla kyseeseen, koska hän harrasti näyttelemistä ja oli muutenkin melkoinen koomikko. Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että yksi Esa Rossin veljistä valmisti myös suksivoiteita. Aluksi tämä voidemerkki oli nimeltään Toveri, mutta syistä, joita voi vain arvailla nimi muutettiin lapualaisaikaan 1930-luvulla Viestiksi. 

 

Itse olen Leo Jokelaa katsellessani ihmetellyt, miten niin umpihämäläinen, eli Hausjärvellä syntynyt, näyttelijäsuuruus saattoi olla niin savolaisen oloinen ja ehkä Kiveen hakatut -kirja antaa asialle selityksen. Suomalaisen elokuvahistorian hauskimmaksi kohtaukseksi on valittu Komisario Palmun erehdyksessä se kohtaus, jossa etsivä Kokki, jota Leo Jokela esittää, laulaa puhtaalla savon murteella Silmät tummat kuin yö. Toisaalta etsivä Kokin sukunimi viittaa enemmänkin Karjalaan.

 

Eittämättä näyttelijä Leo Jokelassa oli paljon pienen ja pyöreän Esa Rossin piirteitä. Vaikka Jokela oli näyttelijänä suuri koomikko, niin yksityiselämässä hän oli enemmänkin surumielisyyteen taipuvainen, kuten suuret koomikot yleensä ovat. Jokela kuoli jo 47-vuotiaana, joka on alkoholistien keskimääräinen elinikä, pian sen jälkeen, kun hän oli esittänyt upeasti lapinlahtelaisen Matin roolin elokuvassa Rautatie, joka on katsottavissa Yle Areenassa. 

 

https://areena.yle.fi/1-432554

Sissinä Rukajärvellä

Parikymmentä vuotta sitten kirjoitin silloisella blogillani, joka hävisi Ukrainan sodan alkaessa nettiavaruuteen, Esa Rossin sala-ammattilaishiihtäjien Länsi-Pohjan hupimatkasta ja silloin eräs Suonenjoella syntynyt ysikymppinen entinen huippuhiihtäjä soitti huvittuneena ja kertoi, että nuinhan se silloin meni. Länsi-Pohjan hiihtokisat päättivät kilpailukauden ja Rossin tallin miehet ottivat silloin asiat vähän rennommin.

Hän myös kertoi voittaneensa vuoden 1948 olympiakarsinnat, mutta kisoihin häntä ei kuitenkaan huolittu. Viralliseksi syyksi ilmoitettiin julkisuuteen, että koska hän oli haavoittunut sodassa keuhkoihin, ei hän tulisi vuoristo-oloissa menestymään. Tosiasiassa häntä ei voitu kisoihin valita, koska hän istui olympialaisten aikaan tutkintovankeudessa sotarikoksesta epäiltynä. 

Tapausten kulku oli ollut se, että jollain pitkällä talvisella partioretkellä oli esimieheltä tullut tiukka määräys, että vankeja ei saa sitten ottaa eikä niitä oltu otettu, vaikka antautuneita oli paljon. Tuomiota hiihtohuipulle ei kuitenkaan asiasta lopulta tullut. Olisiko syynä ollut se, ettei Neuvostoliittoa silloin kiinnostanut sotavankiensa kohtalot; kovin hyvin heitä ei edes omassa maassaan otettu vastaan, kun he palasivat sotavankeudesta.

Harmittaa, etten kehdannut kysellä asiasta enempää, sillä nyt mietin, että liittyikö tapaus rautalampilaisen vuoden 1952 hiihtoviestin olympiavoittaja Urpo Korhosen kirjoissaan kertomiin Rukajärven sissien tapahtumiin. Korhonen kertoi muistaakseni kirjassaan Sissinä Rukajärvellä, kuinka hänkin alle kaksikymppisenä poikana joutui tekemään haavoittuneen vihollissotilaan armomurhan, koska erämaa oloissa muuta vaihtoehtoa ei ollut.

https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/sissina-rukajarvella/146955

Suomen hiihto ja Länsi-Pohjan tapahtumat

Vuonna 1998 Pentti Jussila julkaisi upean paksun maamme hiihtohistoriaa käsittelevän kirjan Suomen hiihto ja sen avattuani riemastuin kerrassaan, kun jo teoksen alkulehdillä kerrotaan, että hiihtourheilu saapui Suomeen 1800-luvun loppupuolella, jolloin perustettiin Helsingin Hiihtoseura, Kuopion Hiihtoseura, Rovaniemen Hiihtoseura sekä hiihtoseura Suonenjoen Kärkkäälän kylälle.

Vaikka Suomen hiihto-kirja on moraalisesti ylentävä teos, niin kyllä sieltä löytyy siistitty kevyt versio myös Esa Rossin hiihtotallin miesten kilpailumatkasta Ruotsin Länsi-Pohjaan, jonka kotiseuruhistoriallisista syistä rohkenen tähän lainata, koska tarinan keskeiset vaikuttajahenkilöt Eino Olkinuora ja Kalle Jalkanen olivat Suonenjoen poikia.

Kirjassa muudan meänkielinen silminnäkijä todistaa seuraavaa, josta todistuksesta lainaan pienen osan:

"Net tilasit bränviinaa ja met se Jöstan kanssa katoma siinä ko net alkavat juomhan. Hunteerama, että annethan suomalaisten jua, pian aikaa saama itte voitot sillä lailla. Ja met Jöstan kanssa aloma kantamhan niile suomalaisille sitä bränviinaa ämpärillä.

 

Kolome päivää net vain söit ja joit se Olkihuora ja Alakulli ja se kolomaski suomalainen, jonka nimen pääle met emmä Jöstan kanssa milhään pääse. Eivät ne ota yhthän trääninkhiäkään. Sivakat vain sait seisoa yhessä kasossa siinä hotelin nurkala.

 

Sillon met Jöstan kanssa keksimmä, että hommathaan vielä niile suomalaisille naiset, niin juova ja naiva ittesä niin heikhon kunthon, ette priisit jäävä Ruothin. Ja niin met Jöstan kanssa haimma niille suomalaisille naiset. Ja sitte ne söit ja joit ja net nait. Ja sivakhoin net ei koskenheetkaan." 

Kaikesta huolimatta Suomen miehet lopulta veivät kilpailussa kaikki priisit. Kalle Jalkasta ei tarinassa mainita nimeltä, vaan puhutaan vain pöydän alla makaavasta miehestä, jonka nimen päälle kertoja ei pääse, mutta Jalkasen elämänkertateoksessa kerrotaan, että Kalle oli innokas Länsi-Pohjan kävijä ja että vielä pitkään jälkeenkin päin sikäläiset hiihtoihmiset muistelivat miehen iloista luonnetta.

https://www.antikvaari.fi/teos/suomen-hiihto/62a2fc24eaa1ec176c35b286?srsltid=AfmBOops-J6Jq9rCXQFHLcdtRujRFkvQh7ubZQnpJ1hhVPwPRU2y6iDs

Oi aikoja kun suksilla pärjäsi MONOT VINOSSA

Tässä on ainakin Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, hauskin urheilujuttu, jonka Helsingin Sanomat julkaisi 6.2.1994 ja jonka Hesarin tilaajat voivat lukea Aikakoneesta. Jutussa keskeisinä vaikuttajahahmoina ovat Esa Rossin hiihtotallin maailmanmestarit Eino Olkinuora, Olavi Alakulppi ja mies, jonka nimen päälle meänkielinen kertoja ei pääse, mutta todennäköisesti mies on iisveteläinen Kalle Jalkanen. Tosin Olkinuoran ja Alakulpin nimet kertoja muistaa väärin ja käyttää heistä nimeä Olkihuora ja Alakulli. 

Tapahtumarikkaita olivat suomalaishiihtäjien 30-luvun lopun kilpailumatkat Ruotsin Länsipohjaan, jossa elintaso oli siihen aikaan paljon Suomea korkeampi ja hiihtopalkinnotkin parempia. Suomalaisia hiihtäjiä myös palveltiin hyvin ja niinpä tuossa jutussa kerrotaan, miten kisaisännät ennen kilpailua syöttivät ja juottivat vieraansa kunnolla kantamalla heille ämpärillä bränviinaa ja jopa järjestivät heille vapaamielistä naisseuraa Kaartisenkylästä. Taka-ajatuksena tietysti oli, etteivät vieraat olisi olleet enää parhaassa terässä lähtöviivalla.

Meänkielinen kertoja kuitenkin todistaa, että toisin siinä sitten lopulta kävi: "Alakulli ensimmäisenä, Olokihuora toisena ja kolomantena se kolomas suomilainen, jonka nimeä met emmä Göstan kanssa nyt muista, mutta suomilainen kuithenkin - ja aivan mahotonta faartia! Ja Gösta mulle että hevosia he ovat! Hevosia niitten häytyy olla, kun eivät ole silmänterästä renahneet!"

Kisan jälkeen meänkielinen kertoja ja hänen kaverinsa Gösta vielä näkivät suomalaisvoittajat: "Täävlingin jälkeen met menimmä sinne hoteliin sisäle. Gösta pysähtyy kuin patsas siihen ja sanoo, että kuule. Nyt ne vasta ryyppäävät ja nyt ne vasta naivat!"  

Hesarin tilaajat voivat lukea koko jutun tästä:  https://www.hs.fi/feature/art-2000003305823.html

Maailmanmestareiden surullinen tarina

Heikkisen Latu-kirjassa kerrotaan Suonenjoesta myös vähemmän myönteisiä asioita. Nimittäin kuolinvuoteellaan kolminkertainen maailmanmestari Pitkänen muistelee, miten hän urheilu-uransa alussa kävi Suonenjoella maastojuoksukilpailuissa ja kisan jälkeen hän otti elämänsä ensimmäisen viinaryypyn aseman makasiinin takana. Saman tapahtuman yhteydessä Pitkänen joutui myös tappeluun paikalle ilmaantuneiden huligaanien kanssa, josta otatuksesta hän sitten suoriutui onneksi voittajana.

Peräti neljän Esa Rossin tallin maailmanmestarin elämä päättyi traagisesti. Aikanaan maailman parhaita hiihtäjiä olleet Kalle Jalkanen, Pauli Pitkänen ja Eino Olkinuora kaatuivat vajaan parin kuukauden sisällä jatkosodan alussa. Sen sijaan Iisvedellä asunut maailmanmestari Jussi Kurikkala selvisi sodassa hengissä, koska miestä pidettiin niin sairaaloisena, ettei häntä viety rintamalle.

Heikoista keuhkoista huolimatta mies voitti 50 km:n maailmanmestaruuden vuonna -41. Jussi Kurikkala oli ihan oikeasti hyvin sairaalloinen ja hän kuoli jo 39 -vuotiaana vuonna 1951.

Ehkä parhaiten Kurikkala on jäänyt maamme hiihtohistoriaan siitä, että tuossa alla olevassa filmissä esitetyssä Ounasvaaran 50 km:n kilpailussa hänen huoltoryhmänsä sekosi virvoitusjuomaputeleissa perusteellisesti, ja Jussi ryyppäsi viimeisellä virkistäytymisasemalla mehun sijasta 97 % pirtua. 

Niinpä hän sitten hiihtelikin maaliin poikkeuksellisen rennosti ja hyväntuulisesti dokumenttielokuvan selostajan mukaan selvänä voittajana. Tapauksen selittänee se, että ennen kestävyysurheilussa käytettiin alkoholia piristeenä ihan kisan viime kilometreillä, tosin yleensä huomattavasti Kurikkalan koktailia miedompana sekoitteena.

 

Kurikkala kilpaili myös juoksijana. Hän jopa edusti Suomea Lontoon vuoden 1948 olympialaisissa maratonilla, mutta ei menestynyt silloisen suomalaisen mittapuun mukaan, vaan sijoitus oli vasta 13; nykyäänhän tuollainen olisi loistava saavutus valkoiselta mieheltä.

 

https://finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_161128?sid=5095373776

Latu

Eilen minulla oli tärkeää asiaa Suonenjoella vierailleelle kirjailija Antti Heikkiselle. Nimittäin kerroin hänelle, että jonkun hiihtourheiluun perehtyneen kirjallisesti lahjakkaan henkilön tulisi välttämättä tehdä kirja ennen sotaa Iisvedellä harjoitelleesta Rossin tallista, johon talliin liittyy monta mielenkiintoista ja jopa dramaattista tarinaa. 

Antti Heikkinen olisi juuri kaipaamani asiantuntija, koska vuonna 2022 hän julkaisi kirjan Latu, joka kertoo kolminkertaisen hiihdon maailmanmestarin Pauli Pitkäsen tarinan. Vaikka Pitkänen oli nilsiäläinen, niin kyllä hän suonenjokelaisen Rossin tallin mies oli. Luulen, että Latu oli tarkoitettu sotakirjaksi, mutta siitä huolimatta se valittiin vuoden urheilukirjaksi.

Wikipedia kertoo Pauli Pitkäsen sota-ajan vaiheista seuraavaa:

"Talvisodassa Pitkänen oli ensin alikersanttina Jalkaväkirykmentti 38:n hiihtojoukoissa, mutta joutui sodan ratkaisupäivinä kiväärimieheksi Laatokan rannoille ja saariin. Petäjäsaaressa hän haavoittui 4. maaliskuuta 1940 saatuaan kranaatinsirpaleen reiteensä. Kaksi päivää myöhemmin Petäjäsaaren epätoivoisessa puolustuksessa kaatui yhden päivän aikana ainakin 117 suomalaista, heistä 46 rantasalmelaisia ja 23 nilsiäläisiä.

Pitkänen ylennettiin taisteluansioistaan kersantiksi ja määrättiin upseerikouluun. Jalkavamma ei kuitenkaan parantunut, ja syksyllä 1940 hän joutui takaisin sairaalaan. Jalka halvaantui, ja hän joutui sittemmin liikkumaan invalidikepin avulla.

Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 Pitkänen lähti vapaaehtoisena kotirintaman tehtäviin. Nilsiän suojeluskuntalaiset olivat 18. elokuuta eräässä koulussa järjestelemässä kuntansa kaatuneiden varusteita. Niistä löytyi käsikranaatti, ja sitä käsitellessä Pitkänen huomasi sen syttyvän. Hän aikoi heittää kranaatin ikkunasta ulos, mutta pihalla oli lapsia leikkimässä. Muut ryntäsivät huoneesta ulos, mutta invalidikepin avulla liikkunut Pitkänen ehti vain heittäytyä lattialle makaamaan, ennen kuin kranaatti räjähti. Hän sai vaikeita vammoja ja kuoli sairaalassa kuusi viikkoa myöhemmin 28. syyskuuta 1941."

Antti Heikkisen Latu-kirjan alusta on luettavissa maksutta pitkä näyte internetissä ja siinä kerrotaan, miten jo aiemmin kaatunut Pitkäsen hyvä ystävä olympiasankari Kalle Jalkanen tulee noutamaan hiihtokaverinsa mukaansa autuaammille hiihtoladuille eikä tuota näytettä pysty silmät kuivana lukemaan: https://elvis.bonnierbooks.fi/file/3G5kHuyPK-GBHaKQRoU82Z/*/9789510476642_lukun.pdf?authcred=Z3Vlc3Q6Z3Vlc3Q=

Antti Heikkinen - kulttuurin monitoimimies

Tuhansia luentoja olen elämässäni kuullut, mutta harva on ollut se luento, joka on ollut yhtä hauska, kuin äsken Suonenjoen Kohtaamolla kuulemani kulttuurin monitoimimiehen Antti Heikkisen pitämä luento kulttuurin monitoimimiehenä olemisesta.

40-vuotias Heikkinen on niin vanha mies, että hän muistaa millaista elämä oli vielä hänen lapsuudessaan 30 vuotta sitten Nilsiän emäpitäjässä. Silloin vielä maamme maaseudulla koettiin yhteisöllisyyttä. Jos esimerkiksi pitäjän juoppo tavattiin makaamassa mahallaan vesiojassa, niin kyllä hänet käytiin kääntämässä selälleen. Ja jos kyseiseltä mieheltä jäivät perunat syksyllä nostamatta, niin kyllä nuori Anttikin oli alkutalvesta muiden kyläläisten kanssa rautakangilla rikkomassa routaista maata, jotta alkoholiongelmaisen ruokahuolto saatiin talveksi turvattua.

Toisaalta maalaiskylän ahdasmielisyyden moni koki painostavaksi. Jos joku sattui kyläkaupasta ostamaan lauantai-iltana vallan kaksi pulloa olutta saunajuomaksi, niin jo kylällä puhuttiin, että tuostakin on sitten tullut rapajuoppo, kaljapullo kummassakin kourassa. Tai jos joku erehtyi käymään kirkossa useammin kuin kerran vuodessa, niin kylällä puhuttiin, että siitäkin on sitten tullut kiihkouskovainen ja kohta se kai alkaa kielillä puhumaan.

Lakkoja ja paarmoja

Tää on taas tätä. Jotta saa kerättyä nevalta 30 asteen helteessä litran lakkoja, joutuu juomaan kaksi litraa vettä ja tappamaan puoli litraa hevospaarmoja.

Tuo puoli litraa hyttysiä on kuitenkin selvästi vähemmän, kuin Kiteen pahan pajarin aikoinaan määräämä vero, jonka mukaan verovelvollisen tuli maksaa verona säkillinen hyttysen raatoja.

 

Malaria ja älykkyys

Olenpa tapani mukaisesti kirjoittanut aiemmin ropakantaa, kun väitin, että herhiläiset ovat uusia tulokkaita luonnossamme. Mutta ei ole herhiläinen uusi tulokas, vaan enemmänkin se on paluumuuttaja, koska 1930-luvun lopun lämpiminä kesinä ennen edellistä eurooppalaista suursotaa niitä esiintyi yleisesti Suomessakin.

1930-luvun lopulla oli niin lämmintä, että Suomessakin sairastettiin horkkahyönteisten levittämää malariaa, jota nykyään pidetään afrikkalaisten vaivana. Muistelen nuorena kuolleen laulaja Erkki Junkkarisen isänkin kuolinsyyksi malarian. 

Nähtäväksi jää, palaako malaria Suomeen nykyisten kuumien kesien vuoksi. Malaria on vaarallinen sairaus, jonka sairastaa noin 200 miljoonaa ihmistä vuodessa ja lähes puoli miljoonaa menehtyy siihen. Jostain olen lukenut, että malaria jättää jälkensä myös ihmisen aivoihin, joka saattaa osittain selittää sen, että malaria-alueella ihmiset eivät menesty kovin hyvin älykkyystesteissä. 

Toisaalta kovin hyvin eivät älykkyystesteissä pärjää Kauko-Idän ihmisiin verrattuina suomalaisetkaan ja tulokset ovat viime aikoina huonontuneet, mutta sitä asiaa ei selitä malaria, vaan meikäläisten kohtuuton kännyköiden näppäily ja älytön sosiaalisen median seuraaminen, jonka olen itsekin pannut merkille sosiaalista mediaa seuratessani.

Malariakuolemia tutkiessani huomasin, että vuoteen 2022 mennessä koronaan oli maailmassa menehtynyt 15 miljoonaa ihmistä, eli vainajia oli syntynyt enemmän kuin ensimmäisessä maailmansodassa. Tosin Wikipedian mukaan espanjan tauti tappoi reilut sata vuotta sitten 30 - 100 miljoonaa ihmistä, vaikka ihmisiä oli silloin neljä kertaa nykyistä vähemmän.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malaria

 

Ilona Mononen ja Pornolaulu

Suuri ilo oli eilen seurata TV2:lta, kuinka tyylikkäästi Ilona Mononen juoksi Euroopan mestariksi. Ennen moisen urheiluvoiton kunniaksi Pasila olisi kajauttanut Porilaisten marssin, mutta nyt niin ei tapahtunut. Kuitenkin, kun käänsin telkkarin TV1:n puolelle, esitettiin siellä tilanteeseen sopivasti Pornolaulu ohjelmassa Elämäni biisi.

Itse harrastan urheilutietokilpailuja ja hyvä kysymys onkin, että miten fiksu ja tyylikäs Ilona Mononen liittyy Pornolauluun. Mutta minäpä vastaan. Tavallisesti luotettava Savon Sanomat-lehti kertoi pari vuotta sitten, kun Ilona oli voittanut alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuden, että kuopiolainen entinen Vasemmistoliiton kansanedustaja Erkki Virtanen on Ilona Monosen vaari ja minulle on kerrottu, että Erkki Virtasen setä on Pornolaulun nerokas sanoittaja Jukka Virtanen. Niinpä jos sukututkimusta yhtään ymmärrän, niin Jukka Virtanen on Ilona Monosen isovaarin veli ja siksi Ilonakin tavallaan liittyy Pornolauluun.

Nimestään huolimatta Pornolaulu ei sisällä yhtään rivoa tai alatyylistä ilmaisua. Tosin rima kyllä heiluu pikkuisen sen säkeistön kohdalla, jossa sanotaan, että: "Samperi kun meikäläinen vetää kovan rallin/Niin heikommat ne pyörtyy ja kirjottelee lehtiin/Ne on musta naivia ihmisiä". 

Toivon, että sitten kun Ilona Mononen voittaa olympiakultaa, niin perinteisen verihurmaisen Porilaisten marssin sijasta Yleisradio soittaa Pornolaulun, jota hiljennymme nyt kuuntelemaan.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=pornolaulu%2C+sanat#fpstate=ive&vld=cid:1614b4c7,vid:-OjMNGCAQGs,st:0

Herhiläinen

Veljieni itikan tai kärpäsen murhaaminen ei edes minulle lammasmaiselle miehelle aiheuta eettisiä ongelmia, mutta pölyttäjähyönteisiä, jotka ovat biologisesti ajatellen ihmistäkin arvokkaampia, en murhaa, vaan yleensä kannan ne sisätiloista lasipurkkia apuvälineenä käyttäen ulos jatkamaan arvokasta sukuaan. Äitivainaa oli tässä asiassa minua paljon rohkeampi, koska hän uskalsi tarttua ampiaista niskasta ja kantaa sen ulos.

Mutta herhiläisen jouduin kauniina kesäpäivänä naisten suojelemisen vuoksi murhaamaan. Ja alkoholillakin oli eittämättä osuutta tässäkin murhassa, koska herhiläinen oli kohtuuttoman kiinnostunut kalliista kuohuviinistä, joka ymmärrettävää onkin.  

Myöskään esinevahingoilta ei murhatapauksen yhteydessä vältytty. Koska tuota voimanpaskaa on minulle siunaantunut kohtuuttomasti, kolautin herhiläistä korvaamattoman arvokkaalla appiukkoni 90 vuotta sitten oppikoulun ensimmäisellä luokalla veistämällä vallan hantaakilla varustetulla lautasenalustalla niin voimallisesti, että tämä hieno tarvekalu halkesi. Tarinan mukaan appiukon oppikouluopinnot päättyivät ensimmäiselle luokalle, koska hän ei ollutkaan luokan priimus, kuten äiti oli edellyttänyt.

Suomalainen jalkapalloilun käsittämätön huonous

Vaan kyllä jalkapallo, jota pelien kuninkaaksikin kutsutaan, on jännittävä ja yllätyksellinen urheilumuoto. Viikko sitten Suomen ykkösseurana pidetty HJK, joka Euroopan rankinglistan mukaan on Euroopan 130.:ksi paras jalkapallojoukkue, hävisi vieraskentällä färsaarelaiselle Runavikin joukkueelle, joka on tällä hetkellä noin 55.000 asukkaan Färsaarien sarjassa neljänneksi paras joukkue, murskalukemin 4-0, jota lopputulemaa voi pitää hieman yllättävänä, koska Helsingin asukasluku on 675.000 ja Runavikin 575, eli siellä on 80 asukasta enemmän kuin Uukuniemellä.

Eilen joukkueet kohtasivat uudelleen, tällä kertaa Helsingissä ja vaikka pidin täysin toivottomana asiana sitä, että HJK pystyisi voittamaan färsaarelaiset viidellä maalilla, joka turvaisi HJK jatkomahdollisuudet Euro-kentillä, mutta niin vain helsinkiläiset voittivat 5-0 ja pelastivat Suomen, isiemme maan, maineen. 

Toisaalta molempien HJK-Runavik-otteluiden tapahtumat olivat niin yllätykselliset, että mielestäni Keskusrikospoliisin tulisi tutkia, onko vaikkapa Kauko-Idän vedonlyöntimarkkinoilla tapahtunut yllättävää liikehdintää. KRP:n kuitenkin kannattaa tutkimuksissaan huomioida se, että maamme neljänneksi paras joukkue SJK pelasi Euro-ottelunsa myös färsaarelaista Klaksvikia vastaan ja hävisi vain yhteismaalein 4-1, vaikka Klaksvikissa on kuitenkin lähes 2.500 asukasta, joten se on viisi kertaa Runavikia suurempi kylä. Seinäjoella on lähes 66.000 asukasta.

Siunatuksi lopuksi totean, että kauhulla odotan sitä päivää, kun Huuhkajamme kohtaavat Färsaaret ottelussa, jossa ratkaistaan, mikä on Euroopan huonoin jalkapallomaajoukkue.

https://www.is.fi/eurosarjat/art-2000011372591.html

Tää on taas tätä

Tää on taas tätä. Minun lapsuudessani kesät olivat miellyttävän viileitä, vaikka monet muut ovat sitä mieltä, että silloin ne olivat aina lämpimiä. Viime vuosina kesät ovat muuttuneet niin helteisiksi, ettei kaltaiseni vanha herrasmies jaksa oikein mitään. Ennen Uukuniemen Pyhäjärven vesi oli raikkaan viileää, mutta viime päivinä on ollut niin tyyntä ja lämmintä, että uskon eilisiltana 25 asteen haamurajan ylittyneen.

Jostain luin, että mamme ilmasto siirtyy vuosittain keskimäärin 1,5 kilometriä etelän suuntaan, mutta itse epäilen siirtymän olevan vieläkin nopeampaa. Ennen uskoin, että ilmaston muutoksen vuoksi matkailu pelastaa maamme talouden, kun Euroopan rikkaat tulevat sikäläisiä helteitä pakoon Suomeen, mutta taitaa olla liian kuuma jo täälläkin.

Ja moni etelän mies tulee pelästymään täällä hyttysiä, joita oli kiitettävästi jo ennenkin, mutta viime vuosina tänne on tullut ihan uusia vitsauksia. Neuvostovastaiset tahot ovat olleet sitä mieltä, että idästä ei tule muuta hyvää kuin aurinko, ja epäilen, että hirvikärpästen ja herhiläisten invaasio idästä vahvistaa neuvostovastaisten tahojen neuvostovastaisuutta. Uukuniemelläkin nakkimakkaran kokoiset herhiläiset näyttävät syrjäyttävän pienemmät pölyttäjähyönteiset,  ja niinpä epäilen herhiläisten syövän mehiläisiä, ampiaisia ja kimalaisia.

Tänä kesänä huomasin niiden etanoiden, jotka kantavat mökkiä selässään, ilmestyneen Uukuniemen katukuvaan. Näiden otusten, jotka lienevät lehtokotiloita, torjunta on kuulema mahdotonta. Niiden kerrotaan syövän ihmisten ryytimaiden annin ihan anhittomiin. Itse kuitenkin toivon, että älykkäät rastaat ja varislinnut oppivat vielä torjumaan lehtokotiloita syömällä ne, mikäli joku niitä vähän opettaisi asiassa.

Ensiyön oikeus

Sen lisäksi, että karjalaisia harmitti pahan pajarin alastomien naisten elävöittämä venelasketteluharrastus, pisti heitä vihaksi myös pahan pajarin tapa harrastaa ensiyön oikeutta, joka tarkoitti sitä, että vihityt morsiamet viettivät hääyönsä pahan pajarin kanssa. Ensiyön oikeuden harrastaminen oli maaorjuuden aikaan yleinen harrastus tilanherrojen keskuudessa ja niinpä toivon, että että seksiin ja väkivaltaan erikoistunut historioitsija Teemu Keskisarja luopuu politiikasta ja ryhtyy tutkimaan ensiyön oikeuden vaikutusta maamme historiassa.

Ensiyön oikeus ei ollut pelkästään kielteinen asia, sillä minulle on kerrottu, että esimerkiksi Savon ainoan ruotsinkielisen kartanon herralla oli tämä harrastus, ja tämän harrastuksen seurauksena esimerkiksi eräs savolainen piika ja renki saivat erittäin lahjakkaan esikoispojan, joka jostain syystä pystyi köyhyydestä huolimatta käymään oppikoulun ja etenemään sitten urallaan kenraaliksi ja lopulta peräti maamme työläis- ja talonpoikaisarmeijan komentajaksi.

Kyseinen kenraali ei taustastaan huolimatta edes näyttänyt savolaiselta maatyöläiseltä, vaan muistutti enemmänkin ruotsinkielistä aatelismiestä. Eikä hän ollut mikään lupsakka savolaisukko, vaan kerrotaan, ettei hän hymyillyt kertaakaan elämänsä aikana. Tosin erään tarinan mukaan hän kyllä hymyili kerran ja se tapahtui, kun hän oli seuraamassa sota-aikana kenttäarmeijan nyrkkeilymestaruuskilpailuja. Ainakin tarinan mukaan eräs sotamies onnistui lyömään leukaluun sijoiltaan toiselta sotamieheltä ja sen sattumuksen jälkeen kenraalin kasvoilla karehti hymynhäivä.

Tällä haudalla aion vielä tässä elämässä vierailla: https://www.karjalanpyhajarvi.fi/nae-ja-koe-pyhajarvi/pajarinhovi-pajarin-hauta-ja-kiteen/

Paha pajari

Juhannuksena liikuin Uukuniemen Papinniemen jylhissä maisemissa ja minulle selvisi, ettei surullisen kuuluisa Kiteen paha pajari, joka oli aikoinaan eräänlainen pitäjän verojohtaja, tainnut ollakaan kiteeläinen vaan uukuniemeläinen. Nimittäin Pyhäjärvestä nousevan noin 20 metriä korkean harjun päälle on unohtunut ikivanha soutuvene ja veneeltä laski selvä ura järveen. Tästä tein johtopäätöksen, että paha pajari saattoi aikoinaan harrastaa hyvässä tarinassa kerrottua venelaskettelua Uukuniemen Papinniemellä eikä Kiteellä, kuten tarinassa kerrotaan. 

Hyvän tarinan mukaan pajari oli rakennuttanut puuteloista radan, jota pitkin hän hurautteli veneellään painovoiman avulla järveen ja varmasti hauskaa oli, sillä veneen ylöshinaamisen suorittivat lihasvoimalla paikalliset naiset joko hameenhelmat korvissa tai jopa täysin ilkosillaan. Nykyaikaista Me too-liikettä ei ilmeisesti silloin vielä tunnettu Karjalan suunnalla. Itse entisenä virkamiehenä toki hyvin pitkälle ymmärrän, että virastoissa on hyvä harrastaa kaikenlaista työkyvyn ylläpitoa edistävää ns. tyky-toimintaa, mutta täysin en voi pahan pajarin tyky-toimintaa kuitenkaan hyväksyä. Karjalaiset eivät silloin asiaa ymmärtäneet ollenkaan.

Niinpä paikkakunnan väki valitti pajarin toiminnasta Ruotsin kuninkaalla ja paha sai ainakin tarinan mukaan palkkansa, koska kuningas ilmoitti, että paikkakuntalaiset voivat menetellä pajarina kanssa parhaaksi katsomalla tavallaan ja tämän seurauksena Kiteellä on vieläkin kivikasa, jonka alle kerrotaan pahan pajarin päätyneen hevosineen sen jälkeen, kun verovelvollisten oikeutettu viha häneen kohdistui.

Aionpa vielä tässä elämässä käydä hiljentymässä maamme tyky-toiminnan isän hautaröykkiöllä ja mikäli Uukuniemellä vielä harrastetaan kesäteatteritoimintaa esitän, että pahan pajarin tarina olisi hyvä teatteri esityksen aihe. Olen jo vähän mietiskellyt näytelmän roolijakoa.

Kaksi jätkää

Tänään 14.7.2025 Uukuniemen nuorisoseura täyttää 130 vuotta, vaikkakin merkkipäivää juhlittiinkin onnistuneesti jo viime lauantaina. Muistanpa, miten reilut 30 vuotta sitten suunnittelimme Kioskin-Matin kanssa, että nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa lausumme yhdessä runon Kaksi jätkää, jonka lausunnalla Matti nuoruudessaan oli voittanut Uukuniemen nuorisoseuran lausuntamestaruuden. Jostain syystä meiltä Matin kanssa jäi tuo runo 30 vuotta sitten kuitenkin esittämättä.

Matti muisteli, että Kaksi jätkää olisi ollut Pentti Haanpään kirjoittama, mutta sen asian Matti muisti väärin. Paavo Väyrynen muisteli samalla runolla Kaksi jätkää voittaneensa peräti valtakunnallisen nuorisoseurojen runonlausuntamestaruuden ja hän muisteli runon kirjoittajaksi Lauri Pohjanpäätä. Mutta kyllä Paavokin muisti kirjoittajan väärin.

Etsin netistä tuota runoa Kaksi jätkää, mutta ei sitä sieltä tuolla nimellä löydy. Mutta kun kirjoitin muistamani ensi säkeet, jotka kuuluvat, että "Me oltiin jätkiä kumpikin, käsin känsäisin, housuin pihkaisin. Kesän pitkään läskiä leipää purtu, eik` mitään surtu", niin heti tärppäsi ja ilmeni, että runo on Viljo Kojon Muistoja menneiltä ajoilta, mutta joka tunnetaan myös ainakin nimillä Kaksi jätkää tai Minä ja Mikko.

Sekin ilmeni, että runo löytyy Youtubesta Matti Lehtisen komeasti lausumana, jota kannattaa hiljentyä kuuntelemaan. Satunnaisen kuulijan kannattaa huomioida, että lopussa uittohommissa hyvin tienanneet kertoja ja Mikko poikkeavat ravintolassa ihan vallan parempien ihmisten lailla syömässä ja tarvitsevat aterian yhteydessä perärättejä, mutta perärätti-nimityksessä ei ole mitään kaksimielistä tai sopimatonta, koska sata vuotta sitten tavallinen kansa kutsui ruokaliinoja peräräteiksi. 

Viljo Kojon runo on luonteeltaan selvästi yhteiskunnallisesti kantaa ottava, mutta ei kuitenkaan yhtä selvästi poliittinen kuin rautalampilaisen jääkärikapteenin pojan Matti Rossin tuotanto. Kojon runon lopussa kuitenkin suorastaan säälimättömästi paljastetaan yhteiskunnan luokkaluonne, koska kun porvariston edustajat pyyhältävät kieseillään pysähtymättä kahden uittotyöläisen ohi, jäävät jätkät armotta syyssontaista tietä astumaan ja kastumaan.

Lupaan tässä yhteydessä yhdessä naapurin miehen kanssa esittää tämän Kaksi jätkää-runon Uukuniemen nuorisoseuran 150-vuotisjuhlassa vuonna 2045: https://www.google.com/search?client=firefox-b%20e&q=viljo+kojo%2C+muistoja+menneilt%C3%A4+ajoilta#fpstate=ive&vld=cid:32c75ddb,vid:ABkMvUAxy-I,st:0

 

Homo-Suomen historia

Ilmeeni muuttui mietteliääksi luettuani Sandra Hagmanin homo-Suomen historiasta, että suomalaiset miehet pitävät ruotsalaisia miehiä hieman neitimäisinä ja homouteen taipuvaisina, mutta todellisuudessa tilanne taitaa ollakin päinvastainen; ainakin mikäli yhtään uskominen on Sandra Hagmania ja miksi ei olisi uskominen.

Nimittäin hänen mukaansa Suomen historia on ollut täynnä erilaisia tilanteita, joissa miehet ovat olleet erityisolosuhteissa ilman normaalia kanssakäymistä naisten kanssa. Näinhän oli tilanne esimerkiksi sota-ajan rintamalla, joka kokemus ruotsalaisilta miehiltä puuttui.

Hagmanin mukaan yksi merkittävimmistä homoeroottisista miljöistä suomalaisessa kulttuurissa on ollut tukkijätkäkulttuuri, johon on liittynyt erilaisia homoeroottisia riittejä, joissa esimerkiksi puukeppi työnnettiin uuden tukkijätkän anukseen, ennen kuin tämä otettiin varsinaiseksi jäseneksi tukkijätkien yhteisöön.

Tuo on kyllä minulle ihan uusi tieto. Paljon olen kuullut monenlaisia juttuja siitä, miten sodan jälkeen varmaankin kymmenet Kärkkäälän miehet kävivät Kakkisen saloilla Hackmannin hakkuissa ja enemmän kylän ukot näitä hakkuita muistelivat kuin sota-ajan asioitaan, mutta enpä ole kuullutkaan, että Hackmannilla olisi työnnetty seipäitä uusien miesten anuksiin.

Sen olen kyllä lukenut Kalle Päätalon kirjoista, että kun kämpillä ei siihen aikaan ollut telkkaria tai viedeopelejä eikä iltaisin oikein muutakaan ajankulua ollut, niin miehet huvittelivat ja viettivät vapaa-aikaansa polttelemalla toistensa pieruja. Päätalon mukaan kouluaikanaan kesäisin metsätöissä  ollut Urho Kekkonen se vasta innokas pierun polttaja olikin.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että maailmalla vielä Reidar Särestöniemeäkin tunnetumpi homo kuvataiteilija Tom of Finland on vallan erikoistunut metsuriseksuaalisiin aiheisiin:

https://yle.fi/a/74-20029024

Pahennuksen pömpelit

Reidar Särestöniemen ja Yrjö Kaijärven lainvastaisesta suhteesta luettuani palautui mieleeni vuosia sitten lukemani Sandra Hagmanin kirjoittama Seitsemän kummaa veljestä, joka on tutkimus homo-Suomen historiasta.  Kirjasta opin sen, että ennen sotia Suomessa oltiin homostelun suhteen vapaamielisiä; miehimyksiin suhtauduttiin suvaitsevasti, koska heitä pidettiin harmittomina kummallisuuksina.  Hagman ei tosin kerro sitä, että esimerkiksi Mannerheim erotettiin Haminan kadettikoulusta homostelun vuoksi, tosin tämä pystyi jatkamaan sotaopintojaan Pietarissa eikä ilmeisestä harhaviettisyydestä aiheutunut ongelmia urakehityksen suhteen.

Natsi-Saksan oppien saavuttua Suomeen kiristyi kontrollipolitiikka meilläkin; tosin sodan aikaan poliiseilla oli muitakin tehtäviä kuin miehimysten vahtiminen, mutta sodan jälkeen virkavallan resurssit riittivät myös tähän haasteelliseen hommaan. Varsinkin Helsingin lukuisat yleiset käymälät ja niissä harrastettu siveettömyys työllistivät virkavaltaa.

Senaikaiset yleiset käymälät olivat pienehköjä rakennuksia, joiden sisällä oli pieniä koppeja. Näitä koppeja toisistaan erottaviin seinämiin oli tehty pieniä reikiä. Niistä miehet saattoivat tarvittaessa työntää ns. etuveitikkansa toisen vessankopin puolelle. Jos toisessa kopissa ollutta asia kiinnosti, hän saattoi tarttua tilaisuuteen.

Tosin kyllä tuollaista reikää voitiin ainakin eräässä Heikki Turusen kirjassa käyttää myös heterosuhteissa. Ainakin muudan pohjoiskarjalalainen nuori mies uhkasi työntää etuveitikkansa tuollaisesta reiästä naisten puolelle, mutta naisten puolelta uhattiin vetäistä kyseisen etuveitikan päähän tarvittaessa solmu, jolloin sen poisvetäminen ei olisi onnistunut.

Poliisit taistelivat Helsingissä yleisten käymälöiden siveysongelmaa vastaan uudenaikaisen teknisin menetelmin. He maalasivat väliseinien reiät tahraavalla maalilla, jonka avulla oli jälkeenpäin tarvittaessa helppo selvittää, missä aikeissa pahennuksen pömpelissä oli vierailtu.

Muuten olen sitä mieltä, että telkkariin olisi saatava vielä yksi poliisisarja lisää, vaikka kyllähän niitä on jo entuudestaan runsaasti. Homopoliisit olisi ihan hyvä tv-sarjan nimi ja se kertoisi siitä 50-luvun Helsingin huoltopoliisin osastosta, joka taisteli homouden vitsausta vastaan. Harmi, että Jouko Turkka on jo edesmennyt, koska hän olisi hyvä sarjan ohjaaja, sillä ohjasihan hän 80-luvulla noin kymmenosaisen sarjan Kiimaiset poliisit, josta ei tosin tullut kovin suosittua katsojien keskuudessa. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että toiset Pohjoismaat tuottavat erilaisia poliisisarjoja maailmanmarkkinoille siihen tahtiin, että niistä saadut vientitulot ylittänevät maamme puunjalostusteollisuuden vientituotot.
https://kauppa.gaudeamus.fi/sivu/tuote/seitseman-kummaa-veljesta/2493221

Veljellistä lappilaista menoa

Ihan hyvän tarinan mukaan Reidar Särestöniemi oli kerran Kittilän ateljeessaan hieromassa taulukauppoja etelästä tulleiden herrojen kanssa, niin Reidarin isoveli Anton saapasteli pensseli kourassa tiedustelemaan veljeltään, että "pannaanko vielä lissää punasta". Savolaistaiteilija Juho Rissasen tapauksessa tuollainen tarina saattaisi olla ihan tosi, mutta Särestöniemen osalta tämän elämänkerran kirjoittaja Noora Vaarala kiistää asian. Hänen mukaansa kaikki työt teki Reidar itse.

Tosin monitaitoinen velipoika Anton kyllä auttoi Reidaria monissa käytännön asioissa, koska taiteilija itse ei ollut kovin kätevä arjen askareissa. Muu perhe antoi Reidarille lapsenakin vapautusta työn raskaan raadannasta, jotta tämä saattoi piirrellä, johon hänellä oli yhtä kova halu kuin Kalle Päätalolla kirjoittamiseen ja lukemiseen. 

Menestyväksi taiteilijaksi tultuaan Reidar rakensi upean ateljeensa Särestöniemien suvun vanhan päätalon naapuriin, jota Anton asutti ja huolehti sieltä käsin  tarvittaessa veljensä asioista. Rahamies Reidar kyllä maksoi Antonille, mutta pohja se löytyi Reidarinkin säkistä. 

Kun hän erään kerran kyllästyi siihen, että Antonin rästiin jääneet sähkölaskut tulivat taiteilijaveljen maksettavaksi, Reidar kävi muistuttamassa veljeään tämän maksamattomista laskuista rikkomalla tämän talosta ikkunat. Lapin miehillä on tapana ilmaista mielipiteensä asioista hyvin suoraan toisin kuin meillä Savossa on tapana.

Lämmin lukusuositus tälle kirjalle: https://gummerus.fi/collections/noora-vaarala

 

 

Taavi Laitinen maamme korkeakulttuurissa

Ja taas eilen kirjoitin ropakantaa, kun vähättelin Suonenjoen merkitystä maamme korkeakulttuurissa, sillä unohdin ainakin Taavi Laitisen saavutukset kulttuurin saralla. Ilmeisen hyvin lahjakas Taavi syntyi 1865 Mustolanmäellä, eli lähes Kärkkäälässä, ja vaatimattomasta maatiaistaustastaan huolimatta hän kohosi urallaan lääketieteen professoriksi ja Lääkintöhallituksen johtajaksi sekä sai valtioneuvoksen arvon, jollainen arvo oli myös J.K.Paasikivellä. 

Sikäli Taavi Laitinen kytkeytyy maamme korkekulttuuriin, että hänen toinen vaimonsa oli taiteilija Juho Rissasen ensimmäinen vaimo Hilda Flodin. Laitinen kytkeytyy maamme korkeakulttuurihistoriaan tavallaan myös sen vuoksi, että hänen asunnollaan juopunut runoilija Eino Leino kosi vuonna 1921 ensiksi toista Taavin siskontyttäristä, mutta kun tämä ei suostunut kosintaan, epäämisen syynä saattoi olla se, että kansallisrunoilijamme oli siinä vaiheessa jo luopunut sisäsiisteydestään, Leino kosi sitten toista Taavin siskontytärtä Hanna Laitista, joka sitten suostuikin Leinon kolmanneksi ja viimeiseksi vaimoksi.

Pian häiden jälkeen Eino Leino joutui katkaisuhoitoon ja vaimo Hanna mielisairaalaan. Eino Leino kuoli 47-vuotiaana 10.1.1926. Hänet haudattiin valtion kustannuksella.Hanna Leino, os. Laitinen, kuoli 38-vuotiaana 21.12.1929. 

Tavallaan Taavi Laitinen liittyy myös urheiluhistoriaan, sillä hänen sisarpuolensa Marian poika vuonna 1915 syntynyt Valo Laitinen oli erittäin lupaava maileri, joka taitaa 30-luvun ennätysajallaan olla yhä Pohjois-Savon piirin kärkimiesten joukossa.  Valo Laitinen syntyi Petroskoissa, koska hänen äitinsä Maria oli naimisissa Petroskoin asetehtaan johtajan Alexander Dagaev kanssa. Sukututkimusohjelma Genin mukaan Dagaev tapettiin Stalinin vainoissa vuonna 1922, mutta tieto on väärä,  koska kyllä ne vainot olivat Leninin aikana.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taavetti_Laitinen

Suonenjoki maamme korkeakulttuurin historiassa

Olen kuvitellut, että Suonenjoki on niittänyt mainetta ainoastaan urheilu- ja viihdekulttuurin saroilla, mutta väärässä olen ollut tässäkin asiassa. Väärässä olemiseni paljastui, kun lukaisin juuri Noora Vaaralan todella mielenkiintoisen taiteilija Reidar Särestöniemen elämänkerran nimeltään Sarviini puhkeaa lehti ja siitä paljastui, että kyllä mansikkainen asuinkaupunkinikin liittyy elimellisenä osana maamme korkeakulttuurin historiaan.

Reidarin sarviin puhkesi kirjan otsikossakin mainittu lehti sen jälkeen, kun hän rakastui palavasti rautalampilaiseen runoilija Yrjö Kaijärveen, joka oli niin ansioitunut runoilija, että hänet palkittiin vallan valtion kirjallisuuspalkinnolla ja Pro Finlandia-mitalilla. Särestöniemen ja Kivijärven suhde liittyy sikäli Suonenjoen ja Suomen korkeakulttuuriseen historiaan, että Kaijärvi joutui postittamaan Reidarille lähettämiään rakkauskirjeitä Suonejoelta, jotta miesten välinen suhde pysyisi salassa. 

Miesten välinen suhde piti 1960-luvulla pitää piilossa, koska homous oli siihen aikaan ankarasti vankeudella rangaistava rikos. Tosin jonkin verran maamme silloinen rikoslaki oli jo lipsunut jumalattomaan suuntaan, koska Raamatussahan homostelusta määrätään miehille armotta kuolemantuomio.

Muistelen, ettei Iso Kirja ota kantaa naisten väliseen homosteluun, mutta kiellettyähän sellainenkin oli aikoinaan Suomen laissa; ainakin 1950-luvulla Vehmersalmen Myrttilaakson eräänlaisessa nunnaluostarissa tuomittiin nunnia lesboilusta vankeuteen, ja yhteisön johtaja Tekla Holopainen istui asian vuoksi linnassa peräti kaksi vuotta, vaikka olikin ensikertalainen rikoksentekijä. Nykyään pitäisi varmaankin ensikertalaisen ainakin mies tappaa, jotta hän istuisi pitemmän tuomion.

Tuo Myrttilaakson kristillinen yhteisö muuten liittyy sikäli Suonenjoenkin historiaan, että se oli eräässä vaiheessa tärkeä osa maamme johtavan tyylihuonekalutehdas Kutvosen tuotantoketjua, sillä Vehmersalmella valmistettiin laadukkaita huonekalun osia Suonenjoelle erään entisen saksalaisen hipin johdolla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Kaij%C3%A4rvi

Savolaisjuntta

Kirjassaan Aika ja aine eetteripyörretutkija Kauko Nieminen otti kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin. Esimerkiksi vuonna 1975 hänen mukaansa poliittisessa vallassa maailmassa olivat pitkulaista tupakkaa polttavat homojuntat. Silloinhan Helsingin Finlandia-talossa kokoontuneista valtionjohtajista monet tupakoivat. Brezhnev oli melkein ketjupolttaja, presidentti Ford poltti savukkeita kuten myös Palme, Wilson veteli piippua, Brandt, Tito, Kekkonen, Sorsa ja Koivisto sikareita. Valtakuntien rajojen yli nämä nikotiiniriippuvaiset miehet tukivat toisiaan.

Sen sijaan kirjansa Aika ja aine ilmestymisen aikaan Niemisen mielestä valtaa Suomessa käytti tupakoivan homojuntan sijasta savolaisjuntta. Pielavedellä syntynyt Urho Kekkonen oli äitinsä puolelta Kangasniemeltä, joka on lähellä Mikkeliä. Niinpä hän on valinnut seuraajakseen Hirvensalmelta, siis myös läheltä Mikkeliä, sukuaan olevan Ahti Karjalaisen. 

Muutenkin mikkeliläisillä oli hegemonia maamme politiikassa. Erkki Liikanen oli Mikkelistä, Paavo Lipposen ja Arja Alhon suvut ovat Mikkelin läheltä ja maalla syntyneitä. Nieminen korostaa, että maalaiset ovat muutenkin viime vuosikymmeninä nousseet röyhkeästi valtaan, sillä kaupunkilaiset ovat olleet monesti liian hienotunteisia.

Kauko Nieminen väittää kirjassaan olevansa yksi tällaisista hienotunteisista kaupunkilaisista. Hän ei ole sortunut tupakointiin, juopotteluun tai muuhun sellaiseen, jota yleisesti pidetään ns. hauskana elämänä. "Enemmänkin on ollut niin, että minua on sorrettu", hän vakuuttaa. Sama tunne on varmasti monella muullakin eetteripyöreteorian kannattajalla.

Kauko Niemisen Aika ja aine näyttää olevan nykyään lähes loppuunmyyty kirja eikä ihme: https://www.finlandiakirja.fi/fi/kauko-nieminen-aika-ja-aine-1159095?srsltid=AfmBOory-5dvvnLFuk6i_iQ1xTeBnbnzfaDwWmdBe9TlohGG0r6n77tO

Eetteripyörteiden tutkija Kauko Nieminen

Olen pienestä pitäen mietiskellyt maailmankaikkeuden mysteeriä, sillä paljon yksinkertaisempaa olisi, jos mitään ei olisi, sekä esimerkiksi painovoiman ja magnetismin olemusta. Niinpä minulle oli suuri ilo joskus viime vuosituhannella tutustua kuopiolaissyntyiseen eetteripyörretutkija Kauko Niemiseen, joka oli Helsingin kadulla kaupittelemassa kirjaansa Aika ja aine. Häntä jututtaessani tunsin tavanneeni ihmisen, joka on kanssani samalla aaltopituudella sekä värähtelytasolla ja jonka jalat ovat lähes yhtä tukevasti ilmassa kuin mitä itsellänikin ovat.

Kauko Niemiseltä 50 markalla ostamassani omakustannekirjassa selitetään valon olemus, massan vetovoima, fuusio, kaaos ja maailman luominen. Varanotaari Niemisen mukaan eetterinpäitten hipoessa toisiaan syntyy pyörteitä. Samassa reunassa syntyneet pyörteet ovat toistensa puolelta vastakkaissuuntaisia. Siksi ne karkottavat toisiaan pannen toisensa heilahtelemaanpyörähtelemään, jolloin syntyy pyörähtelykeskus eli alkeishiukkanen, joka ymmärtääkseni on maailmankaikkeuden perusrakenteita. Kirjan luettuani olin jyrkästi sitä mieltä, että nyt jo edesmenneelle Kauko Niemiselle olisi aikoinaan ilman muuta kuulunut fysiikan Nobel-palkinto.

Eetteripyörreteoriansa innoittamana Nieminen perusti maahamme Eetteripyörteiden tutkijayhdistyksen, johon liittyi parikymmentä jäsentä. Kirjassaan Niemisen korostaa, että eetteripyörreteoria on saavuttanut suosiota varsinkin teekkaripiireissä. 

Varanotaari ja eetteripyörretutkija Kauko Niemisen kirjallinen tuotanto on hämmästyttävän laaja:

Eetterin fysiikka (1980)
Eetteripyörteet voimina (1984)
Sähkö eetteripyörteitä (1987)
Tajunta ja sähköpyörteitä (1991)
Luomisen pyörteet (1993)
Tajunnan pyörteet (1993)
Kokonaisuuden eduksi (1994)
Aika ja aine (1995)
Aika ja aine, osa 2 (1999)
Luoja ja alkuluvut (2000)
Voima (2002)
Eetteripyörre (2003)
Jatko (2004)
Pyörteet (2005)
Alkuluvut ja sähkö (2006)

Kauko Nieminen selittää teorioitaan tässä radio-ohjelmassa: https://yle.fi/a/20-114090

Metsänhoitaja Esko Jalkanen

Eilen mainitsemani Esko Jalkanen oli viisas ja oppinut mies, joka oli suorittanut yliopistossa metsänhoitajan tutkinnon, ja niinpä epäilenkin, että hän saattoi olla jopa ns. liika viisas tai sitten hän omasi erikoisen huumorintajun, koska hän oli sitä mieltä, että taikavarpua voi hyödyntää kaivonkatsonnan lisäksi myös sairauksien tutkimisessa.

Jalkasen itsensäkin mielestä saattoi kuulostaa uskomattomalta, että myös ihmisen terveyttä voidaan tutkia varvulla. Se soveltuu hänen mukaansa esimerkiksi ihmisen hivenaine- ja vitamiinivarannon toteamiseen. Voidaan selvittää, montako prosenttia on jäljellä hivenainevarannosta, joka sisältää kaikki tarpeelliset alkuaineet. Saadaan myös vastaus kysymykseen, montako merileväpuristetta tarvitaan varannon täydentämiseen.

Mikäli metsänhoitaja Esko Jalkasen näkemys on oikea, saattaa siis hyvinkin olla, että nykyisten hyvinvointialueiden lääkärivaje voidaan helposti poistaa, jos jo terveyskeskuksen ilmoittautumisluukulla taikavarpuun perehtynyt terveydenhoitaja tutkii potilaan varvullaan. 

Jalkanen pystyi yksinkertaisella varpuinstrumentilla paljastamaan myös eri tavaroiden bioenergiatason. Eräässä televisio-ohjelmassa tätä kykyä testattiin. Pieniin laatikoihin oli kätketty erilaisia esineitä, joita Jalkanen tutki varvullaan. Eniten bioenergiaa sisälsi homehtunut omenan pala ja yllättäen toiselle sijalle kisassa selvisi laatikko, joka oli tyhjillään. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä kokeen uusinta. Tällöin olisi varmaan havaittu se merkillinen asia, että tavaroiden bioenergiatasot vaihtelevat koko ajan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Jalkanen 

Taikavarpututkija

Vaikka kapitalistinenkin tiedemies on tutkimuksissaan tullut lopputulemaan, että sen jälkeen kun taikavarpua käyttävän henkilön silmät sidotaan, taikavarpu ei enää toimi, niin siitä huolimatta kotikylälläni Suonenjoen Kärkkäälässä lähes kaikki kaivot ovat varvulla katsottuja, ja taikavarpu taipuu tietääkseni kaikkien muiden kylän miesten paitsi itseni käsissä. Tosin luulen tarvittaessa kaivon paikan löytäväni, koska makeaa pohjavettä on maapallolla kymmenen kertaa makeaa järvivettä enemmän.

Maamme johtava taikavarpututkija oli laukaalainen metsähoitaja Esko Jalkanen, jonka sukujuuret luonnollisesti kuitenkin kiertyvät Sisä-Savoon. Jalkanen hyödynsi taikavarpua kaivonkatsonnan lisäksi myös erilaisten energiakenttien ja värähtelytaajuuksien parissa työskennellessään ja hän oli hionut varputekniikan todella pitkälle. 

Hänen mukaansa harjaantuneen kaivonkatsojan ei tarvinnut edes kävellä pitkin tutkittavaa aluetta, vaan riitti, että hän asettui tiettyyn kohtaan ja kysyy kaivoa tarvitsevalta maanomistajalta, miten laajalla säteellä kaivon paikkaa on haettava. Varvunkäyttäjä kysyy sitten vaikka ääneenkin, miten monta kaivon paikkaa sanotun säteen sisällä on ja alkaa laskea: Yksi, kaksi, kolme... Oikean vastauksen kohdalla varpu sitten taipuu. 

Seuraavaksi varvulta kysytään, missä suunnassa paras paikka sijaitsee. Varvunkäyttäjä kääntyy hitaasti paikallaan, ja vastaus tulee varvun taipuessa. Tämän jälkeen kysytään etäisyyttä siitä paikasta, jolla seisotaan. Taas luetellaan metrejä, ja varpu taipuu oikean vastauksen kohdalla. Kun suunta ja etäisyys on saatu, lähdetään kulkemaan sanottuun suuntaan. Käytännössä varpu ohjaa jo kulkijaa. Paikan päällä voidaan samaa menetelmää käyttäen selvittää, kuinka syvällä vesi on ja montako litraa minuutissa siitä saadaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taikavarpu

Ufotutkija Tapani Kuningas ja humanoidi

Suomen ensimmäinen ufotutkija Tapani Kuningas oli sikäli erikoinen ufotutkija, että hän tapasi humanoidin tai ainakin melkein. Tapaus sattui Luumäellä elokuun 19. päivänä 1965 noin klo 12.00, josta sattumuksesta hän kertoo kirjassaan Ufoja Suomen taivaalla. Tuona kauniina loppukesän päivänä Kuninkaan perheen isä, äiti ja kaksi poikaa olivat marjastamassa.

Tällöin perheen isä Matti Kuningas havaitsi merkillisen kiven. Kiven luota juoksi mies, joka juostessaan voivotteli, että voi, voi... Mies oli noin metrin pituinen tai vähän yli, siis paimenpojan kokoinen. Hänellä oli niin kuin suojapuku päällään. Se oli väriltään vihreä. Päässä oli sellainen suippo lakki niin kuin nykyisissä anorakeissa. Kasvot olivat melkein kuin ihmisen kasvot, mutta porkkanan väriset. Aikansa Matti Kuningasta katsottuaan olento juoksi pois. Noin 50 metrin päässä hän katosi näkyvistä ja katoaminenkin vaikutti oudolta. Mies näytti ikään kuin menevän kuperkeikkaa ja sitten hävisi.

Matti Kuningas ei maininnut kummallisesta tapauksesta muulle perheelle. Kuitenkin myös perheen toinen poika Teuvo muisti myöhemmin otettiin perhepiirissä esille. Ikävä kyllä Tapani-poika ja äiti olivat niin syventyneitä marjastukseen, etteivät he olleet havainneet tätä mitä ilmeisemmin ulkoavaruudesta tullutta muukalaista.

Mutta tässäpä on mielenkiintoinen ufo-ohjelma, jossa ufotutkija, filosofi, upseeri ja pappi keskustelevat asiasta: https://yle.fi/a/20-108746

Paranormaali tohtori

Ufojen salaisuutta pohtiessani olen huomannut sen, että varsinkin älykkäät ihmiset ovat valmiita uskomaan sellaisia asioita, joita oppimaton tervejärkinen kirvesmies pitää hölynpölynä, koska älykäs ihminen on hyvä keksimään hyviä perusteluja kummallisille uskomuksilleen.

Varmasti Lapin lääninlääkärinäkin toiminut paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunut kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli hyvin älykäs ihminen, mutta siitä huolimatta häntä moni tavallinen kansalainen pitää melkoisena sekopäänä. Luonnollisesti Luukanen-Kilde uskoi ufoilla lenteleviin ulkoavaruuden muukalaisiin, jotka törkeästi loukkaavat jatkuvasti ilmatilaamme maamme ilmapuolustuksesta piittaamatta.

Lisäksi hän myös väitti kirjoissaan, että ihmiskunta harjoitti jo 1990-luvulla säännöllistä lentoliikennettä kuuhun; muistaakseni lentovuoroja oli kaksi kertaa viikossa ja että Marsissa oli jo ihmisten rakentamia siirtokuntia, jotka kansalta salataan. Häntä voi siis pitää nykyisten salaliittoteorioiden äitinä.

Lääninlääkäri Luukanen-Kilde myös tapasi humanoidin monta kertaa. Kirjassaan "Kuka hän on" hän kertoi seuraavaa:

"Samana iltana kysyin itsekseni, kuka haluaa kontaktia minuun, ja silloin hän tuli, minun ns. sininen mieheni. Hän seisoi sänkyni vieressä ja katseli minua hymyillen, ikään kuin olisi halunnut sanoa: Tätä et olisi ikinä uskonut. Hän oli hyvin pitkä, hoikka ja hauskan näköinen mies, jolla oli lyhyeksi leikattu tumma tukka ja tumma ihonväri kuin intiaaneilla. Hänellä oli yllään länsimainen huikean sininen silkkipuku. Tämän jälkeen olen tavannut hänet monta kertaa meditaatiossa ja tuntenut, että hän oli minua hyvin lähellä."

Muistelen, että Rauni-Leena Luukanen-Kilden kirjat myivät hyvin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauni-Leena_Luukanen-Kilde

Heinolan humanoidi

Ja taas on paljastunut, että olen aiemmin kirjoittanut ropakantaa. Ei olekaan Savo maailman johtava ufo-havaintoalue, sillä kyllä Heinola, tuo entinen asuinkaupunkini, on johtavampi ufo-havaintoalue tammikuussa 1970 tapahtuneen kerrassaan merkillisen ufo-kohtaamisen vuoksi. 

Silloin kaksi paikkakuntalaista miestä törmäsi hiihtolenkillään erään ladon luona, joka lato lienee edelleen pystyssä ja josta pitäisi mielestäni tehdä pronssilaatalla varustettu matkailunähtävyys, ulkoavaruudesta tulleeseen olentoon. Wikipedia kertoo tapauksesta seuraavaa:

"Tapaus sattui 7. tammikuuta 1970 Imjärven kylässä Heinolan maalaiskunnassa (nykyään osa Heinolaa). Kaksi miestä, Aarno Heinonen ja Esko Viljo, olivat hiihtolenkillä noin kello neljä iltapäivällä, kun he puolisen tuntia taivallettuaan näkivät outoja valoilmiöitä edessään. He näkivät yläpuolellaan myös tulen värisen lentävän lautasen, joka päästi ympäristöönsä sumua ja valopalloja.^[1]

Miehet tunsivat ilmiön estävän heidän liikkumisensa ja toisaalta pyrkivän vetämään heitä taaksepäin. Lopulta molemmat miehet näkivät parin sekunnin ajan sivummalla vaaleanvihreään suojapukuun pukeutuneen olennon, joka piteli käsissään jotain mustaa laitetta. Tämän jälkeen sumu hälveni ja ympäristö palautui normaaliksi. Koko tapaus kesti vain kymmenisen sekuntia.

Miehet tunsivat olonsa hyvin sairaaksi ja ajoivat taksilla lääkäriin. Heinonen oli tapauksen jälkeen kuukausia työkyvytön. Hän myös kertoo tavanneensa vuosia myöhemmin lukuisia avaruusolentoja, muun muassa "humanoiditytön", sekä saaneensa yliluonnollisia kykyjä. Myös Viljo kärsi seuraavien kuukausien ajan erilaisista jälkioireista, mutta hän pystyi jatkamaan työntekoa."

Minulle on kerrottu tuosta tapauksesta myös se, että toinen miehistä hyötyi avaruusolennon kohtaamisesta sikäli, että hän sai kohtaamisen jälkeen kyvyn parantaa sairaita kuparilangan avulla. Sellaistakin minulle on kerrottu, että Heinolan kihlakunnan oikeudessa olisi myöhemmin käsitelty juttu siitä, oikeuttaako ufon aiheuttama terveyshaitta korvauksiin, mutta minulle kerrotun mukaan ainakaan Heinolan kihlakunnanoikeus ei uskonut ufoihin.

Tässä Yleisradion arkiston ohjelmassa haastatellaan toista avaruusolennon tavanneista miehistä: https://yle.fi/a/20-130058

Turus-Pekka ja Rannin Jussi

Kohtuuttoman vähälle huomiolle on maassamme jäänyt kahden suonenjokelaisen nuorenmiehen ällistyttävät ufo-kokemukset Suonteen rannalla vuonna 1979 ja syitä asiaan voi vain arvailla. Itse arvailen yhdeksi syyksi sen, että Suomen kansan kollektiiviseen muistiin on jättänyt jälkensä se, että kuopiolainen Silvo Sokka narrasi maailman mediaa jo vuonna 1948 väittäessään lentäneensä Riistavedeltä Suonteeseen omatekoisella Silverstar-raketilla. Käsittääkseni tämän tapauksen jälkeen syntyi sanonta, jonka mukaan vastuu jää hyvin pitkälle kuulijalle, kun savolainen on äänessä.

Tarkastin netin sukututkimusohjelmalla ufo-kontaktihenkilönä ja maamme natsien valtakunnanjohtajana toimineen Pekka Siitoinin taustat enkä yhtään hämmästynyt, että vaikka hän itse kertoi olleensa saksalaisen SS-upseerin poika, niin alun perin hän Geni-ohjelman mukaan oli Turus-Pekka Varkauden kaupungista. Toisaalta saattoi hän siitä huolimatta olla SS-upseerin alulle panema.

Lopuksi korostan sitä, että maailmalla tunnetuin suomalainen ufo-asiantuntija on elokuvaohjaaja Juhan af Grann ja komeasti kalskahtavasta nimestään huolimatta hän 1950-luvulla tunnettiin Kuopiossa nimellä Rannin Jussi. Rannin Jussi oli lupaava lapsinäyttelijä ja Kuopiossa kerrotaan hänen olleen kaupungin teatterin historian paras Pikku-Pietarin roolin esittäjä.

Aikuistuttuaan Juhan af Grann ryhtyi tekemään ufo-aiheisia dokumenttielokuvia, jotka ovat maailmalla erittäin suosittuja. Joskus häntä haastateltiin tv:ssä ja hän paljasti tutustuneensa avaruusolioihin niin syvällisesti, että oli jopa rakastellut kolmen avaruusolion kanssa, jollaiseen ei edes Pekka Siitoin ollut kyennyt, vaikka tämä kertoikin harrastavansa erilaisia perversioita. 

Tässä ihan vaikuttava näyte Juhan af Grannin ufo-elokuvasta: 

https://www.google.com/search?client=firefox-b-&sca_esv=78b1fb120129ff6f&udm=7&sxsrf=AE3TifMRP33IrDx9xwFqUeL0k0MbViCOAA:

1751362595494&q=juhan+af+grann&sa=X&ved=2ahUKEwi4i4KLrpuOAxX8DRAIHZjFBD8Q8ccDKAJ6BAhCEAQ&biw=1241&bih=535&dpr=1.09#fpstate=ive&vld=cid:1885d3ce,vid:pRgDzOVEQc8,st:0