sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Woken liittovaltio

Vieläkin kauhistelen kohtelua, jonka Ukrainan vapaustaistelun johtaja sai Valkoisessa talossa osakseen. Kohtelu todistaa, että Venäjän lailla Usa on matkalla kohti fasismin pitkää yötä. Niinpä toivon, että Euroopan johtajat ehtivät lukea ennen Lontoon hätäkokousta toimintaohjeeni, jonka heille annan.

Mielestäni Eu:n on päätettävä, että Venäjän 200 miljardin Belgian pankissa oleva sotakassa kansallistetaan ja otetaan Ukrainan puolustustaistelun käyttöön. Koska sotakassa ei riitä Ukrainan sotakorvauksiin, määrätään Venäjälle 20 %:n tullit. Jos Usa määrää Eu:lle ilmoittamansa 20 %:n tullit, määrää Eu Muskin Tesla-autoille 100 %:n tullit ja kovat tullit määrätään myös eräille Usa:n myymille palveluille, joita voisivat olla vaikkapa Tietopalvelu X, Facebook, Google sekä erilaiset musiikkiin, peleihin ja elokuviin liittyvät palvelut.

Eu voisi myös käynnistää neuvottelut Putinin kanssa ja ilmoittaa, että ellei rauhaa pikaisesti synny Ukrainaan, Ukraina tulee saksalaisilla Taurus-ohjuksilla tuhoamaan Krimin sillan, jolla toimenpiteellä on lähinnä symbolinen arvo ja särkemään Koiviston öljysataman tuhansiksi päreiksi, joka toimenpide olisi Venäjän hyökkäyssodan rahoituksen kannalta suoranainen kuolinisku.

Lisäksi Eu voisi päättää myös perustaa Woken liberaalidemokraattisen liitovaltion, johon Eu-maiden lisäksi kutsutaan myös Britannia, Ukraina, Kanada ja myös demokraattien hallitsemat Usa:n osavaltiot ja tarvittaessa ehkä myös Australia, Uusi-Seelanti, Japani, Etelä-Korea ja Taiwan. 

Perustettava Woken liberaalidemokraattisessa liittovaltiossa olisi noin miljardi asukasta ja pinta-alaltaan sekä taloudeltaan se olisi ylivoimaisesti maailman suurin valtio. Sille olisi ihan turha kenenkään tulla v-----maan.

Tässä lisätietoa Woke-aatteesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Woke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti