Laulaja Tapani Kansan kuolema palautti mieleeni, että lähes 40 vuotta sitten luin hänen vaarinsa veljen muistelmakirjan nimeltään Pakolla puna-armeijaan ja ihan mielenkiintoinen luettava se olikin. Kirja kertoi esimerkiksi sen, että Tapani Kansan vaari toimi aikoinaan Viipurin sirkuksessa voimamiehenä. Muistelen, että hän pystyi yhdellä kädellä nostamaan pään päälle noin sata kiloa, joka on nykyäänkin hirmuinen tulos. Tavalliselle miehellä kymmenenkiloinenkin puntti on liikaa.
En enää muista, miten karjalaispoika Uuno Kansa päätyi puna-armeijan palvelukseen, mutta sen muistan, että hän oli rivimiehenä vastaamassa itärajamme itäpuolella rajaturvallisuudesta. Neuvosto-Venäjän rajaa kannaksella vartioi suomalaispunikeista koottu komppania, jota johti Helsingin Jyryn raskaansarjan painija Mikko Kokko. Kokko ei juurikaan panostanut komppaniansa ideologiseen kasvatukseen, vaan sen sijasta opetti miehilleen hävyttömiä lauluja.
Kansan suku on ilmeisesti punahenkisyyteen taipuvaista, koska Tapani Kansan isä valittiin melkein Skdl:n kansanedustajaksi Kymen piiristä, jossa hän kamppaili eduskuntavaaleissa hyvin tasapäisesti itsensä Taisto Sinisalon kanssa. Myös Taisto Sinisalo on urheilu- ja kulttuurisukua, koska näyttelijä Veikko Sinisalo on hänen serkkunsa ja Veikon pojanpoika Viljami Sinisalo on ollut ainakin kerran maamme jalkapallomaajoukkueen veräjänvartijana.
Viljami Sinisalo kuuluu todeklliseen kulttuurisukuun, sillä hänen isoisänsä on näyttelijä Veikko Sinisalo, tätinsä näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo ja setä kapellimestari Jarno Sinisalo. Sinisalon serkun isä on Eppu Normaali -yhtyeen Pantse Syrjä.
https://www.antikvaari.fi/teos/pakolla-puna-armeijaan/62a50845eaa1ec176c541213?srsltid=AfmBOopkU-R49BOZkvbazv2SaTQ9L0P_Ap2hsD0B4FgnAypg9RNMxtd1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti