tiistai 11. maaliskuuta 2025

Hulkkolan ydinvoimala

Suonenjokikin ylitti tänään median uutiskynnyksen, sillä Helsingin Sanomien palstalla, jolla kerrotaan 50 vuoden takaisista tapahtumista, julkaistiin juttu Hulkkolan kylän levottomuuksista. Siihen aikaan kylälle suunniteltiin ydinvoimalaa ja se synnytti Suonenjoen historian ensimmäiset mielenosoitukset, jotka eivät kuitenkaan äityneet mellakoinniksi suuren maailman tapaan. Turhaan ei Hulkkolan puolesta osoitettu mieltä, koska ydinvoimaa tänne Suonenjoelle ei näytä tulevan, mutta sen sijaan tänne näyttää tulevan yli 2 km2 aurinkopaneeleita ja 300 metriä korkea tuulivoimala. 

Jokin aika sitten kirjoitin, että matkailupoliittisista syistä Suonenjoelle olisi saatava matkailunähtavyyksiksi Silver Star-raketin kopio ja Karhun Matin rakentama valtavan upea nukkekoti, joka on sisustettu Kutvosen romppeiden valtavan upeilla pienoismalleilla, mutta nyt esitän lisäksi, että kaupunkiimme on saatava myös maailmankuulun kitaristin Andy McCoyn näköispatsas, koska Antti Hulkko ei olekaan Odessan mustalaisten jälkeläisiä, kuten hän on itse väittänyt tarinassaan, jossa tarinassa vastuu jää täysin kuulijalle, koska kertoja onkin taustaltaan Savon poekia.

Tosi asiassa Antti onkin savolaisten Hulkkolan kylän Hulkkosten jälkeläisiä. Hulkkoset ovat taas tutkimusteni mukaan entisiä Markkasia, jotka taas ovat alun perin Kolehmaisia, kuten itsekin olen, koska kaikkein jäykkäliikkeisimpiä Kolehmaisia alettiin kutsumaan könöttäjiksi eli Könösiksi, joihin itsekin äitini puolelta lukeuden. 

Hulkot ovat muuten hyvin lahjakasta sukua, sillä Andy McCoyn serkku kenraaliluutnantti Petri Hulkko toimi aikoinaan maamme maavoimien komentajana. Minusta Andykin on hyvää sotilasainesta ja hän olisi ihan hyvin voinut komentaa maamme ilmavoimia, koska hän on erittäin tunnettu pilven veikko.

Hulkot ovat myös liikunnallisesti erittäin lahjakkaita, koska Petri Hulkon tytär Ida Hulkko on voittanut uinnissa peräti Euroopan mestaruusmitalin. Ida ilmoitti lehtihaastattelussa tähtäävänsä sotilasuralle, johon varmaankin on vaikuttanut se, että hän on kenraalin tytär. Sotilasuralle tähtäämiseen on luultavasti vaikuttanut myös se, että hän on työläisuimari, koska edustaa Tampereen työväen uimareita, joka seura on käsittääkseni Tampereen punakaartin jatke. Tampereen punikeilla olikin talvella 1918 vallan oma naiskomppania, joka ainakin tarinan mukaan antautui kaikkein viimeisenä punakaartin osastona kaupungin vallanneille lahtareille.

Tässä asiaa Pelkosenniemen Antti Hulkon näköispatsaasta, jollainen tulisi Hulkkolan kylälle pystyttää: https://yle.fi/a/74-20066741



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti