Atte Korholan peruspessimistisen kirjan Trumpista ja kristillisestä äärioikeistosta luettuani mieleeni palasi, että historia kuitenkin todistaa sen, että yleensä pessimistit ovat olleet väärässä, sillä pessimisteilläkin on paha tapa suhtautua tulevaisuuteen liian toiveikkaasti. Korholan kirja julkaistiin ennen Usa:n presidentin vaaleja ja kirjassa ennustetaan aivan oikein monenlaisia kauheuksia tapahtuvan, jos Trump voittaa vaalit.
Mutta eipä Korhola ymmärtänyt ennustaa kaikkia tulevia kauheuksia, sillä hänkään ei uskonut, että Trump jo heti sen jälkeen, kun oli noussut maailman vastuunalaisimpaan virkaan, ilmoitti kylmän rauhallisesti, että Kanada, Grönlanti ja Panaman kanava olisi liitettävä hänen valtakuntaansa. Luulen, että ilmoituksen taustalla on se, että Trump ja Putin kilpailevat kaverillisesti siitä, että kummalla on isompi.
Tynkä-Venäjän pinta-ala on tällä hetkellä vain noin 17 miljoonaa km2, mutta jos Trumpin suunnittelemat valloitukset toteutuvat kasvaa Usa:n pinta-ala vajaasta 10 miljoonasta km2 yli 20 miljoonan km2, joten sen jälkeen Trumpilla olisi maailman suurin.
Mutta jos tynkä-Venäjän hallitsija Putin vastaa haasteeseen ja valloittaa tsaarin aikuiset Venäjän alueet takaisin, yltää hänen valtakuntansa 24 miljoonaan km2, joten hänellä on sen jälkeen maailman suurin. Epäilen kuitenkin, että ainakin Alaskan valtaus on Putinille haasteellinen tehtävä ainakin niin pitkään kuin Trumpissa vähänkin pieru kulkee kuten meillä Savossa asia ilmaistaan.
Siunatuksi lopuksi korostan kuitenkin sitä, että maailman historian suurin valtio Venäjä ei Putinin kaavailemien valloitustenkaan jälkeen olisi, koska lukutaidottomat mongolit valtasivat hallintaansa noin 32 miljoonaa km2 ja alistivat valtansa alle lähes puolet ihmiskunnasta. Nähtäväksi jää, koska Mongoliassa viriää ajatus siitä, että Tsingis-kaanin aikaiset rajat olisi saatava takaisin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mongolivaltakunta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti