Aseluvat

Viimeaikaisten tapahtumien johdosta kunnioitan suuresti perussuomalaista sisäministeri Rantasta, joka ihan vähän aikaa sitten kertoi olevansa huolissaan katuväkivallan ja jopa ampuma-aserikosten lisääntymisestä maassamme.

Annan täyden tukeni hänen toimilleen ja sen neuvonkin vielä annan, että aselupaehtoja tulee tiukentaa ja aselupia evättäessä hyväksyn myös perussuomalaisten kannattaman profiloinnin, jolla tarkoitetaan sitä, että kontrollitoimet voidaan tarvittaessa kohdistaa myös poliittisin ja etnisin perustein.

Muistanpa, miten tohtori Jussi Halla-aho kirjoitti parikymmentä vuotta sitten, miten hänen mieleensä tuli hakea henkilökohtainen aseensa ja ampua erästä homoksi arvelemaansa miestä päähän, tämän ehdottaessa hänelle suuseksiä. Halla-aho korosti kirjoituksessaan sitäkin, että ”väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino”.

Edellä kertomani perusteella sisäministeri Rantanen voisi perustellusti ryhtyä toimenpiteisiin, jotta eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon aseluvat perutaan. Nykyään Jussilla näyttää olevan jo useampikin pyssy hallussaan, mikäli liitteenä olevaan videoon on uskominen.

Lisäksi sisäministeri Rantanen voisi myös ryhtyä toimiin, jolla Perussuomalaisten puoluejohtaja Riikka Purran mahdolliset aseluvat perutaan tai aselupien myöntäminen hänelle estetään, koska tavallisesti luotettava Iltalehti kertoi kesällä 2023, että silloinen tohtorikoulutettava Riikka Purrakin olisi osallistunut sosialistisessa mediassa asekeskusteluun seuraavasti:

"Havainnot vihjaavat Purran kirjoittaneen muun muassa ”pikkusompuista”, ”neekereistä” ja ”mokkakikkeleistä”. Joukossa on myös kommentti, jossa nimimerkki Riikka kirjoitti lähijunassa tulevan ruumiita, jos hän saisi aseen käyttöönsä. Iltalehti on varmistanut kaikki tässä jutussa mainitut nostot Riikka-nimimerkin kirjoituksista Scripta-blogin vieraskirjassa julkaistuiksi."
https://www.youtube.com/watch?v=BAa79EC_lr4

Operaatio Kaleva

Olen aiemmin kertonut, että Mikko Porvali paljasti Uukuniemeenkin liittyvässä vuonna 2018 ilmestyneessä dekkarissaan Kadonneen kaupungin varjo, että suomalaisiin kaukopartoihin kuului ns. kirvesmies, jonka tehtävänä oli tarvittaessa huolehtia niistä otetuista vangeista, joita ei voinut vapauttaa tai ampua.

Kaukopartioiden käyttämistä vankien kuulustelumenetelmistä ei näytä jostain syystä löytyvän luotettavaa tietoa; tosin nettiä selatessani löysin maininnan siitä, että sota-arkistosta löytyy tieto, että kuulusteluja olisi tehostettu käyttämällä puhalluslamppua, mutta itse epäilen tuota tietoa, koska vaikea uskoa, että puhalluslamppuja olisi kannettu mukana noilla pitkillä reissuilla.

Itse olen löytänyt Pekka Turusen vuonna 2018 ilmestyneestä kirjasta Operaatio Kaleva, jonkinlaista tietoa kaukopartiomiesten käyttämistä kuulustelumenetelmistä. Tosin kyseessä ei ollut vihollisvankien kuulusteluista, vaan kuulusteltavana oli suomalainen sotamies, joka huolehti osaston varastonvalvonnasta ja jota epäiltiin varastelusta.

Asian selvittämiseksi onneton sotamies vietiin keskellä yötä metsään 35 miehen voimin ja kuulusteluja johti tunnettu kaukopartioupseeri, joka oli urhoollisuudestaan palkittu Mannerheim-ristillä. Totuutta yritettiin selvittää siten, että miestä piestiin sotilasvöillä kuuteen otteeseen useita minuutteja kerrallaan ja myönsihän ilmeisen puolikuollut mies lopulta aiheuttaneensa hävikit.

Asia ei kuitenkaan saanut täyttä selvyyttä, joten seuraavana yönä otettiin käyttöön järeämmät keinot ja miestä hakattiin useaan otteeseen 1-1,5 metrin mittaisilla kuusenoksilla, joka ei ollutkaan tuloksetonta, koska lopulta kuulusteltava alkoi muistaa rikoskumppaneitaan. Kaikkia ei ilmeisesti kuitenkaan saatu selville, koska kuulusteltava yllättäen kuoli kesken kuulustelun, vaikka häntä yritettiin välillä virvoitella kaatamalla vettä hänen päälleen.

Seuraamuksitta tapaus ei kuitenkaan jäänyt, sillä olihan Suomi jo silloin sivistysvaltio. Kuulusteluja johtanut upseeri sai 1 vuoden 3 kuukauden ja 15 päivän vankeusrangaistuksen. Muutama vähempiarvoinen sotilas sai tapauksesta lievemmän tuomion. Mutta koska sodassa tarvitaan kipeästi alan ammattimiehiä, Mannerheim-ristin ritari armahdettiin jo 38 vankeuspäivän jälkeen.

Lisätietoa Operaatio Kalevasta tässä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006651701.html

Silakka-apajalla

Minusta Veikko Lavi oli suuri taiteilija ja suuri humanisti enkä usko, että kyseessä oli pelkästään sattuma, kun hän syntyi samoihin aikoihin, kun Titanic upposi. Samalla tavalla merkillinen asia, joka ei voi johtua pelkästään sattumasta, on se, että Leninin aivot painoivat kuulemma 1340 grammaa ja että Suomen ja Venäjän välinen raja on 1340 kilometriä.

Sen lisäksi, että Lavi oli loistava muusikko, oli hän myös loistava kuulantyöntäjä. Harmi, että vammat katkaisivat hänen uransa. Vepan ennätys kuulantyönnössä oli 1930-luvun alussa työnnetty 14,87 metriä, joka oli silloin viidenneksi paras tulos koko Suomessa. Se jäi noin metrin Kalle Järvisen Suomen ennätyksestä ja reilun metrin maailmanennätyksestä.

Lavin kunnianhimoisena tavoitteena oli tulla Kymenlaakson parhaaksi kuulantyöntäjäksi, mutta muistelen, että se ei täysin onnistunut, sillä TUL:n puolelta löytyi häntä parempi kuulamies. Lavi itse oli SVUL:n miehiä, ja Kotkassa hänet muistetaan 30-luvun kiivaana suojeluskuntalaisena, joka vallan tappeli vasemmiston kannattajien kanssa. Toisaalta tasapuolisuuden nimissä hän sota-aikana tappeli myös sotapoliisien kanssa siinä määrin, että sai vallan vankilatuomion.

Vanhetessaan Lavista kuitenkin tuli suuri humanisti jopa siinä määrin, että kun hän luopui ammattimuusikon urasta ja perusti kanalan suunnitellen tulevansa Kymenlaakson parhaaksi kanankasvattajaksi, niin ongelmia tuli siitä, ettei hän pystynyt katkaisemaan kirveellä kanalta päätä, vaan vaimo Sylvi joutui sen tekemään. Sen sijaan Veikosta oli mukava pitää kanoja sylissä. Kuitenkin kananhoidossa Sylvi ja Veikko Lavi menestyivät niin hyvin, että voittivat vuonna 1962 valtakunnallisen kanatalouskilpailun toisen palkinnon.

Kanatalous oli sen verran huono bisnes, että Veikko Lavi joutui välillä menemään TVH:n hätäaputöihin ja se oli onni maamme säveltaiteelle, koska muistelen hänen kertoneen, että töihin pyöräillessään alkoi hänen päässään soimaan kappale, joka nykyään tunnetaan nimellä Silakka-apajalla. Se on vaikuttava sävelmä ja aina kun törmään ammattimuusikoihin, kysyn, että osaako tämä soittaa Silakka-apajalla-kappaleen. Minusta muusikot voi jakaa kahteen luokkaan, eli niihin, jotka osaavat soittaa Silakka-apajalla ja niihin, jotka eivät osaa. https://www.youtube.com/watch?v=JAY43xkBrfE

Jorma Sarvanto

Rauhanmies oli eilen mainittu taiteilija Veikko Lavi, jota todisti myös kuuntelemamme Pave Maijasen esittämä Kuolematuomio-laulu, joka kappale lukeutui Veikko Lavin säveltuotantoon. Kuitenkin yksi hieman sotasankaruutta ihannoiva laulu sisältyy Lavin säveltuotantoon, ja se kertoo hävittäjälentäjä Jorma Sarvannosta.

 

Jorma Sarvanto-laulu liittyy vahvasti kotikylääni Suonenjoen Kärkkäälään. Loppiaisena 1940 puna-armeijan pommituslentolaivue kävi pudottamassa 26 pommia Suonenjoen Kakkisensalolle. Pommeista noin kymmenen tosin upposi suutareina suohon. Tässä Kärkkäälän suurpommituksessa ei vahingoila vältytty, koska Olli Koivistoisen seinäkello vaurioitui lievästi. Lisäksi puntari putosi seinältä aiheuttamatta henkilö- tai omaisuusvahinkoja.

 

Sikäli henkilövahinkoja kuitenkin aiheutui, että hävittäjälentäjä Jorma Sarvanto ampui Kymenlaakson suunnalla neljässä minuutissa pommittajista alas kuusi. Seitsemäs kone raahautui pahasti siipirikkona turvaan Viron kentälle. Sarvannon suoritusta pidettiin aikanaan maailmanennätyksenä. 

 

Mainittakoon, että lentäjä rikkoi törkeästi esimiesten määräyksiä, sillä hänen konekivääriensä kaikki 2000 ammusta olivat kalliita sytytysluoteja, joita olisi saanut määräysten mukaan olla patruunavyössä vain joka neljäs, koska kalliita sytytysluoteja säästettiin pahan päivän varalle. Tietooni ei ole tullut, että lentäjää olisi asiasta rangaistu.

 

Tuon ajan Iljusin DB-3-pommikoneissa oli 3-4 neljän hengen miehistö, joten kuolonuhreja pommituksen yhteydessä tuli noin 20. DB-3-koneet olivat melkoisia surmanloukkuja, koska niistä puuttui vielä talvisodan aikaan panssarointi. Myöhemmin koneiden polttoainesäiliöt alettiin suojata kumilla. Kaksi lentäjistä onnistui pelastumaan laskuvarjolla sotavangeiksi. Kymenlaaksolaisten naisten mielestä heistä toinen oli hyvin komea mies, vaikka olikin ry--ä.

 

Internetistä löytyy Veikko Lavin Jorma Sarvanto-laulu J. Karjalaisen esittämänä. Joitain pikkuvirheitä äänitteessä on. Laulun mukaan Iljusinit iskivät Kuopioon, mutta niin ei ollut. Kyllä Suonenjokea ja varsinkin Kärkkäälää pidettiin silloin päämaalina, eli Kärkkäälä oli suurvaltavihollisen mielestä sillä kertaa Kuopiota strategisesti tärkeämpi paikka ainakin suonenjokelaisten sotahistorian tutkijoiden mielestä. Kärkkääläisten sotahistorian tutkijoiden mielestä vuoden 1940 loppiaispommitus osoittaa myös sen, että kärkkääläläisille on ihan turha tulla v----uilemaan, sillä siinä on monille käynyt huonosti.

 

https://www.youtube.com/watch?v=RW9bMaTFcYs

Kirkkomiehet

Muistanpa, kuinka pentuna kuuntelin salaa sovan käyneihin miesten juttuja, joita ei välttämättä oltu lapsille tarkoitettu ja mieleeni on jäänyt nimitys "kirkkomies". Nyt Savon historian viitososaa lukiessani minulle on selvinnyt "kirkkomies"-nimityksen syy.

 

Nimittäin loppusyksystä -41 kovasti uupunut pääosin savolais-karjalaisista koottu 7. divisioona sai vastaansa siperialaisen valiodivisioonan ja jossain vaiheessa runsaat pari sataa suomalaista sai sotimisesta niin tarpeekseen, että poistui omin lupineen linjasta. Vähän myöhemmin karkurit saatiin koottua erääsen selustassa olleeseen kirkkoon, jossa heitä yritettiin saada palaamaan linjaan.

 

Muutamat kuitenkin kieltäytyivät palaamasta ja neljä miehistä tuomittiin kenttäoikeudessa kapinasta kuolemaan. Tuomio tosin lieveni sotaylioikeudessa seitsemän vuoden kuritushuonerangaistukseksi.

Tämä tapaus saattaa hyvinkin liittyä Teemu Keskisarjan kertomaan tapaukseen, jossa hyökkäysintoinen armeijakunnan komentaja Paavo Talvela aikoi erään hässäkän jälkeen ihan tosissaan ammuttaa eräästä pataljoonasta ensihätään ihan Huruslahden malliin joka kymmenennen miehen jäljelle jääneiden sotainnon nostattamiseksi ja mikäli sekään konsti ei olisi tehonnut, koko pataljoona olisi lakaistu konekivääreillä pois jaloista. Onneksi Mannerheim puuttui tapahtumien kulkuun ja katsoi, että ukkoja on jo muutenkin liian vähän.

 

Sillä kertaa 7. divisioonassa selvittiin ilman teloituksia, mutta pahemmin kävi kolmisen kuukautta myöhemmin Gorassa, jossa kaksi sotimasta kieltäytynyttä pohjalaista sotilasta tuomittiin ammuttaviksi eikä heitä armahdettu. Tästä tapauksesta kerrotaan Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa.

Tosin epäilen, ettei Linnan tarina ole ihan koko totuus tapahtuneesta. Nimittäin löysin joskus SA-arkiston järkyttävän kuvan, joka saattaa liittyä Goran tapaukseen. Ainakin maisema on hyvin talvinen. Joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

 

Baranin kuolemaantuomitut

Olen tässä tutkinut Tuntemattoman sotilaan teloituskohtauksen tunnetuiksi tekemien eteläpohjalaisten Voitto Veikko Ahomäen ( s.16.3.1915 Ilmajoki ) ja Toivo Iisakki Mäkelän ( s. 25.6.1917 Ilmajoki ) vaiheita. Vaikka 7. divisioona koottiin valtaosin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan miehistä, niin joukossa oli myös eteläpohjalaisia, joka saattaa osittain selittää Ahomäen ja Mäkelän käyttäytymistä, jossa saattoi olla taustalla pohjalaista uhoa.

Miesten olisi pitänyt olla mukana siinä joukossa, joka määrättiin hyökkäämään syvässä umpihangessa aukeassa maastossa ylämäkeen päin siperialaisten valiojoukkojen miehittämiä linnoituksia. Ahomäki ja Mäkelä pitivät hyökkäystä järjettömänä ja ilmoittivat mieluummin lähtevänsä linnaan sen sijaan, että tapattavat itsensä.

Molemmat miehet olivat suojeluskuntalaisia ja olleet talvisodassa. He varmaankin tiesivät, miten naapuripitäjän Nurmon miehille kävi, kun nämä yrittivät talvisodassa samankaltaisessa tilanteessa vallata Äyräpään kirkonmäkeä. Silloinhan 40 miestä kaatui, 50 haavoittui ja takaisin selvisi vain 10 hyväonnista.

Internetistä löytyy juttu, jossa sotilaspastori Heimo Kuoppamäki kertoo, miten hän yritti koko yön ajan saada miehet muuttamaan mieltään, mutta turhaan, sillä pohjalaiset eivät helpolla anna periksi. Ahomäki ja Mäkelä luottivat loppuun asti siihen, etteivät suomalaiset ammu omiaan, mutta pikaoikeus olikin sitten aamulla toista mieltä.

Sotahistoriallisten kohteiden internetsivulla on liitteenä oleva hyvä selvitys Goran tapahtumista, ja lopuksi kannattaa hiljentyä kuuntelemaan talvisodan ensimmäisessä taistelussa liipaisinsormeen haavoittuneen herkän kuulantyöntöä harrastaneen taiteilijan Veikko Lavin säveltämää ja sanoittamaa laulua Baranin teloituksesta, jonka Pave Maijasen esittää. Maijanen oli melkein Uukuniemen poikia, sillä hän asui Pyhäjärven vastarannalla Kesälahdella.
https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/514/country/9/area/85/?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTAAAR0bCrE3aaU8BG4XY3OO1-E9UnDGLQ9J-u40DCFjpDc-gxZjHPcMDmuio2w_aem_AWoKErM7eUTtVlpNQEtxQi_M9c5OWYIS222AfWJcQjBaDloZ3Rf1qDgRXaKWa2wQrn7TPh_XFikWVGSqi_rsVKP5

Tässä linkki Pave Maijasen esitykseen: https://www.youtube.com/watch?si=aoo0-QNcCaAi6AXk&fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTAAAR2xxfR6wsMCz5PjoM_6fTqhYRXmODe2udz6LQg4xzPuleb8TzkJRVcR4wk_aem_AWpQttECbOa5HdE_NHOwrsSJGzlUaHbeR-NtlGTjx2Gs7mE0GbVAkEmVBLcMDFDO_99pydWbCfRdF07Ylq_WLLxF&v=FzSlGcxml38&feature=youtu.be

Kaukopartion kirvesmies

Ainutlaatuinen suomalainen taidekirjallisuuslaji on kaukopartiokirjallisuus, jollaista taidekirjallisuuslajia ei muualla maailmassa esiinny. Luulen, että sen jälkeen, kun maailman ensimmäinen kaukopartioromaani, eli Esa Anttalan Päämajan kaukopartio, ilmestyi vuonna 1960, on maassamme julkaistu noin 500 kpl tuohon kategoriaan kuuluvaa kirjaa.

Vaikka kaukopartiokirjallisuutta on ilmestynyt viljalti, niin kuitenkin vasta Mikko Porvalin Uukuniemenkin tapahtumiin liittyvässä vuonna 2018 ilmestyneessä Kadonneen kaupungin varjossa paljastetaan, että suomalaisiin kaukopartioihin nimettiin kirvesmies, jolla oli erityisen vaativa tehtävä.

Porvalin kirjan mukaan kirvesmies valittiin ennen jokaisen kaukopartion lähtöä. Yleensä hänet arvottiin. Joskus siihen saattoi joutua porukan päätöksellä, jos vaikka oli palveluksen velkaa muille: oli vaikka törttöillyt humalassa ja polttanut kaikkien lomat.

Kirvesmiehen tehtävänä oli surmata äänettömästi ne partion ottamat vangit, joita ei voinut vapauttaa tai ampua vaarantamatta partion turvallisuutta. Kirvessurma tapahtui yleensä niin, että hamaralla iskettiin joko takaraivoon, otsaan tai ohimoon. Koputteluun ei ollut varaa, vaan piti lyödä ensimmäisellä kerralla kaikin voimin, ettei uhri ehtinyt ymmärtää asiaa ja päästää ääntäkään.

Mikko Porvali varmasti tunsi hyvin kaukopartioasiat, koska hänen vaarinsa Antti Porvali toimi Vehniäisen osastossa, joka jatkosodan alussa toimi Rautjärven pappilasta käsin, jonne on äskettäin pystytetty osastolle muistomerkki, johon kävin pari kesää sitten tutustumassa. Samalla kertaa tutustuin myös paikkakunnan komeaan kirkkoon, joka poltettiin vähän myöhemmin.

Helsingin Sanomat arvosteli Porvalin vuonna 2022 ilmestyneen kirjan Syvärin takana ja siinä arvostelussa kerrottiin jopa kuvien kanssa erään kaukopartiomiehen toimimisesta kirvesmiehenä. Helsingin Sanomien tilaajat voivat lukea jutun tästä: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009261236.html