Harva on se dekkari, jonka olen elämässäni lukenut, mutta juuri nyt olen lukenut Timo Sandbergin Elämänluukun, jonka luokittelen kuuluvan dekkareihin. Elämänluukku on ihan hyvä ja ennen kaikkea epätavallinen dekkari, koska sen tapahtumat eivät sijoitu Englannin yläluokkaiseen kartanoelämään, kuten Agatha Christien kirjoissa on tapana, vaan kuhmoislaisen metsätyömieskämpän elämään.
Sekin kirjassa on hyvää ja epätavallista, että siinä paha ei saa palkkaansa, kuten yleensä dekkareissa tapahtuu. Omien havaintojenikin mukaan todellisessakaan ihmiselämässä paha ei yleensäkään saa palkkaansa, vaan pikemminkin päin vastoin.
En lukenut Elämänluukkua kaunokirjallisista, vaan urheiluhistoriallisista syistä, koska yksi metsätyömieskämpän asukeista oli aikoinaan maailman nopeimman käden omistanut keihäänheittäjä Yrjö Nikkanen, joka lokakuun 16. 1938 heitti syyskolealla Kotkan kentällä koivukeihästä 78,70, joka jäi sen keihästyypin lyömättömäksi maailmanennätykseksi.
Yrjö Nikkanen on minulle ollut pahapäisen ihmisen maineessa, joka seikka johtunee siitä, että Tapio Rautavaaran muistelmien mukaan Nikkanen oli tinttaamassa ministeri Urho Kekkosta turpaan Oslon Em-kisoissa kymmenien tuhansien katsojien todistaessa, mutta Sandbergin kirja kertoo toisenlaisesta keihäshirmusta.
Kirjassa Nikkanen opettaa ystävällisesti kirjan 16-vuotiasta päähenkilöä veistämään kirvesvarren pihlajasta, joka asia riemastuttaa minua. Elämässäni on ollut nimittäin se ongelma, että minulle on siunaantunut tuota voimanpaskaa siinä määrin, etteivät kiinalaiset puuvarret kestä napakoita iskujani.
Muovivarteen en suostu syvistä eettisistä syistä koskemaan. Niinpä suunnittelenkin, että ensi kesänä testaan pihlajavartta. Tosin luulen, että omenapuinen varsi voisi olla vieläkin lujempi. Ja voi olla, että lehtikuusen oksasta tehty varsi saattaisi olla vielä pitkäikäisempi, koska se ei lahoa helposti. Lehtikuusen oksa olisikin helppo työstettävä, koska se on luonnostaan vähän mutkalla kirveenvarsimaisesti.
Sandbergin 1960-luvulle ajoittuvassa kirjassa Yrjö Nikkanen oli suorastaan raivoraitis eikä suostunut ottamaan edes saunapilsneriä, koska pelkäsi, että ryyppy hirttää sitten kiinni. Ja niinhän siinä sitten taisi käydä miehen myöhemmässä elämässä, kuten tämä Kiveen hakatut-radiosarja todistaa: https://areena.yle.fi/podcastit/1-2869697
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti