Heinolan kansalaisopiston kitarapartion esiintyminen toi mieleeni sen, ettei Kotkan kaupunki ole vieläkään pystyttänyt Limperin Hilman ruohoiselle ja ristittömälle haudalle sankaripaatta, vaikka Veikko Lavi laulussaan vakuuttavasti todistaa, että työnsankari Hilma sellaisen hautamuistomerkin ansaitsisi valtiomiesten tapaan.
Lavi kertoo laulussaan, miten Hilman elämä oli ainaista työtä ja vain raadantaa, mutta hänen puolisonsa Augusti, jonka kaihoisat laulut olivat hurmanneet Hilman, sen sijaan eli mieluummin helpossa maailmassa laulellen ja juoden.
Niinpä Augusti Hilman poismenon jälkeen joi viikossa vaimonsa kovalla työllä velattomaksi saaman mökin. Lavin kertoo tapauksesta mm. seuraavaa:
"Vierivät vuodet ja perhekin kasvaa.
Veloista mökkinsä puhtaaksi saa.
Aamulla varhain hän pyöränsä rasvaa,
ikuista työtä ja vain raadantaa.
Surra saa sodassa mennyttä poikaa,
tytöt taas maailma mukaansa vei.
Arvoisat kuulijat, se huomioikaa;
maassamme tarina mahdoton ei.
Voi olla, että Veikko Lavin ja hänen puolisonsa Sylvin suhteessa oli vähän sama kuin Hilman ja Aukustin. Ainakin, kun olin joskus opiskeluaikaan vappuaattona uudelleen suosioon nousseen Lavin konsertissa, tämä kertoi iloitsevansa sitä, että tämä oli hänen ensimmäinen selvä vappuaattonsa vuosikymmeniin.
Suuri humaani taiteilija Lavi oli nuoruudessaan hyvin sotaisa ja suojeluskuntahenkinen, mutta talvisodan ensimmäinen taistelu järkytti häntä syvästi ja teki hänestä rauhanmiehen. Lavi haavoittui heti tässä sodan ensimmäisessä kahakassa liipaisinsormeensa.
Sodan jälkeen, kun kuplettilaulanta ei riittänyt perheen elatukseen, Lavi yritti elättää itsensä kanafarmarina, mutta raaka ala ei sopinut herkälle miehelle, koska hän ei pystynyt lyömään kanoilta päätä poikki, kuten ammatti edellytti, vaan vaimo Sylvi joutui senkin tekemään. Sen sijaan Veikosta oli mukava pitää kanoja sylissään.
Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musaa: https://www.youtube.com/watch?v=DEO1U2Q6yec
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti