Sen lisäksi, että Aku Kiuru oli loistava jutunkertoja, oli hän myös harvinaisen rehellinen ihminen. Kun aikoinaan maassamme velloi keskustelu hiihdon dopingongelmasta, niin Aku asetti Hartolassa pitämänsä urheiluliikkeen ikkunaan esille arvokisamitalinsa ja viereen lapun, että "nämäkin on voitettu dopingin avulla". Dopingvalvontaankin hänellä oli monien mielestä ihan realistinen näkemys, kun hän sanoi, että: "Kyl miusta on ihan höpönpaskaa koko touhu. Mitä se kenellekään kuuluu, syökööt mitä tykkäävät saatana, kun kovaa kulkoovat vaan. Kun ei saaha kumminkaan sitä loppumaan!"
Kiuru toimi vuosia maamme hiihtäjien huoltomiehenä ja Yle Areenasta löytyvällä videolla hän kertoi selityksen ihmeeseen, jota olin vuosikymmeniä miettinyt. Tatran vuoden 1970 mömmönhiihtojen 50 kilometrin kisassa minuutin Susi-Kallen perässä lähtenyt Vedenin ajoi Kallen kiinni jo alkumatkasta ja peli näytti jo täysin menetetyltä, kun miehet hiihtivät peräkkäin 40 kilometrin virkistäytymisasemalle. Siellä onneksi seisoi Kiurun Aku lääkelaukkuinen ja niinpä venäläinen jäi suomalaisesta valovuoden viimeisen kympin aikana ja maailmanmestaruus tuli Suomeen, isiemme maahan.
Vuosikymmeniä olin myös pohtinut sitä, mitä tapahtui kaksi vuotta Tatran jälkeen Sapporon viidellä kympillä. Siellähän maamme mieshiihtäjät romahtivat ja 50 kilometrillä peräti kolme suomalaista keskeytti. Muistelen, että yksi sen jälkeen, kun Japanin mies pyysi häneltä latua.
Vahva ennakkosuosikki Susi-Kallekin hyppäsi ladun varteen 40 kilometrin virkistäytymisasemalla, jossa Aku seisoi lääkelaukkuineen, mutta mitään hän ei tohtinut Kallelle tarjota, sillä tiedettiin, että testit olivat tulleet. Kiuru tosin toteaa tarinansa päätteeksi, että norjalaiset, jotka hallitsivat 50 kilometrin kilpailua, tiesivät, ettei mitään testejä tosiasiassa ollutkaan ja siunatuksi lopuksi mies sanoo ihan tilanteeseen sattuvasti pikkuisen sorahtavalla ärrällään, että "perkele". Tuollaiset täytesanat elävöittävät kummasti Akun kerrontaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti